Tänään en voinut maalata aitaa, kun punamulta on lopussa ja uutta on vasta tilattu. Käsittelin vanhaa puista ja hyvin kulunutta kottikärryä tervan, tärpätin ja vernissan sekoituksella. Sillä lailla terva kuivuu nopeasti. Olen kyllä kuullut tuollaisesta sekoituksesta. Siinä on kuitenkin hyvä tervan haju ja väri. Kärryistä tuli oikein tyylikkäät. Ne ovat kuluneet, mutta varmaan sopisivat erinomaisesti rekvisiitaksi johon näyttelyyn esimerkiksi. Loppuajaksi ryhdyin raivaamaan pientä metsikköä. Sain laahata risut pitkän matkan päähän suureen maatuvaan kasaan, johon on kerätty tavaraa varmaan kymmeniä vuosia. Sellaisia kasoja on alueella siellä täällä. Yhdessä kohdassa epäilen, että rojukasa on museaalinen ja tehty tarkoituksella. Siinä on jokin rikkinäinen kattila ja jotain muuta. Sopii oikein hyvin miljööseen. Muutkin äijät tekivät suurin piirtein samaa.
Keskustelimme puhelimessa erään naisen kanssa peräpukamista ja kaikista muistakin sairauksista. Oli mukavaa.
Löysin kansalaisopiston katalookista Rakenna itsellesi tietokone -kurssin ja ilmoittauduin sille. Olisi mukava oppia tietämään vähän koneen sisuksista. Osat ovat tietenkin valmiita ja vain työnnetään paikalleen, luulen.
Impulsiivinen maalainen
31.8.06
30.8.06
Istumatyö
Lopultakin olen päässyt istumatyöhön. Oli jo aikakin minun koulutuksellani! Otin nimittäin tuolin pihalle ja maalaan aitaa sillä istuen. Istumatyö sai aikaan, että tartuin konttorikoneeseeni, kännykkään, ja soittelin muutamia puheluita. Erään asiakkaani on määrä ruveta käymään Kemiöstä kotikylässäni työharjoittelussa, 15 km yhteen suuntaan, mutta kun sain tietää, että hän aikoo kulkea pyörällä, tuli heti mieleen: ei se pysty. Tulevat syysilmat, eikä hän muutenkaan taida jaksaa. Hän on lahjakas liftaaja, mutta vähän heikkoa on kulkea liftaamalla töihin. Sille kahdeksalle eurolle, jonka hän saa kulukorvausta/pvä on muutakin käyttöä, uskon vanhan kokemukseni perusteella.
Yritin saada järjestettyä, että hän saisi ruveta käymään museolla ryhmässäni, mutta johtajalla on jokin kummallinen antipatia kaveria kohtaan. He ovat tunteneet toisensa jo parikymmentä vuotta. Paitsi, että johtajan mielestä kaveri vain puhuu (lahjakkaasti) sain tietää, että yksi suuri synti syntilistalla on, että kaveri on rikkonut joskus omistamansa vanhan esineen. Minkä, en saanut kuulla. Minusta se oli aika söpö syy. Museoihmisen pitääkin olla henkeen ja vereen vanhojen tavaroiden puolella.
Kävin katsomassa museoalueeella työnäytöksiä. Kovasti oli eksoottista touhua. Koska Kemiön kunnat ylläpitävät museota, näytökset olivat kuntalaisille ilmaisia. Vetäjät olivat pukeutuneina vanhoihin vaatteisiin. Se vika vaatteissa ehkä oli, että ne olivat liian hienoja, juhlavaatteita. Töissä pidettiin repaleisia vaatteita, kuten esim. kaskenpolttajat taulussa näytetään. Yhdessä pisteessä separoitiin maitoa, toisessa informoitiin pettuleivästä ja annettiin maistiaisia, jossakin kerrottiin oluen panosta ja viinan poltosta, yhdessä puitiin. Mitä itse johtajatar teki, en katsonut kunnolla. Oliskohan siinä ollut pellavasta kyse, tai hunajasta tai yrteistä.
Löysin Kemiön kansalaisopiston ohjelmasta minulle sopivan harrastuksen: käydä englannin keskustelupiirissä syntyperäisen opettajan johdolla. Keuruulla vastaava piiri oli vallan söpö. Juoruilimme lahjakkaasti kylän asioista. Monia muitakin aiheita olisi ollut mukava aloittaa, mutta yöt pimenevät pian. Tulevat sumut ja sateet. Rajansa se on minun jaksamisellani.
Yritin saada järjestettyä, että hän saisi ruveta käymään museolla ryhmässäni, mutta johtajalla on jokin kummallinen antipatia kaveria kohtaan. He ovat tunteneet toisensa jo parikymmentä vuotta. Paitsi, että johtajan mielestä kaveri vain puhuu (lahjakkaasti) sain tietää, että yksi suuri synti syntilistalla on, että kaveri on rikkonut joskus omistamansa vanhan esineen. Minkä, en saanut kuulla. Minusta se oli aika söpö syy. Museoihmisen pitääkin olla henkeen ja vereen vanhojen tavaroiden puolella.
Kävin katsomassa museoalueeella työnäytöksiä. Kovasti oli eksoottista touhua. Koska Kemiön kunnat ylläpitävät museota, näytökset olivat kuntalaisille ilmaisia. Vetäjät olivat pukeutuneina vanhoihin vaatteisiin. Se vika vaatteissa ehkä oli, että ne olivat liian hienoja, juhlavaatteita. Töissä pidettiin repaleisia vaatteita, kuten esim. kaskenpolttajat taulussa näytetään. Yhdessä pisteessä separoitiin maitoa, toisessa informoitiin pettuleivästä ja annettiin maistiaisia, jossakin kerrottiin oluen panosta ja viinan poltosta, yhdessä puitiin. Mitä itse johtajatar teki, en katsonut kunnolla. Oliskohan siinä ollut pellavasta kyse, tai hunajasta tai yrteistä.
Löysin Kemiön kansalaisopiston ohjelmasta minulle sopivan harrastuksen: käydä englannin keskustelupiirissä syntyperäisen opettajan johdolla. Keuruulla vastaava piiri oli vallan söpö. Juoruilimme lahjakkaasti kylän asioista. Monia muitakin aiheita olisi ollut mukava aloittaa, mutta yöt pimenevät pian. Tulevat sumut ja sateet. Rajansa se on minun jaksamisellani.
29.8.06
Punaista
Kolmatta päivää aitaa maalaamassa. Kovin kestävää siitä ei tule, koska aita on aika laho. Miehet korjasivat siitä vain pahimmat kohdat. Vinokin se on, koska kiviset aitatolpat ovat liikkuneet. Mutta nätti siitä tulee. Punamullan kanssa ei voi välttyä tukemasta punaiseksi, jauhe pölyää ja vetinen maali loiskuu. Minusta on kuitenkin mukavaa, ettei tarvitse istua alinomaiseen tauolla, kun teen työtä yksikseni. Sosiaalisuuden vuoksi on pitänyt. Vaikea keksiä puhumista pidemmän päälle. Tupakoijilla on tekemistä kessujensa kanssa, minulla ei sitäkään. Mukavaa olla ahkera.
Olen sitä paitsi vilustunut, mutta en niin huonona, että jäisin kotiin. Sairastelen niin harvoin, että voisin miettiä, jos olisin "henkinen", mitä olen ajatellut väärin kun sairastun. Näin teki ex. ystävätär, joka mietiskeli näitä syntyjä syviä. Nyt hän on varmaankin valmistumassa lääkäriksi. Joskus otan selvää, onko vaihtoehtohoitajalle, reikin ja kiinalaisen "lääketieteen" harrastajalle ollut vaikea sopeutua koululääketieteen tieteellisyyteen. Joskus tauti on vain tauti, uskoisin; tuskin kaikki on psykosomatiikkaa.
Museolla on ollut paljon vapaaehtoisia ja koululaisia, mutta en muitten työmiesten tapaan ole mennyt katsomaan työnäytöksiä. Varstan ääni on kuulunut riiheltä päin. Vähän joskus muistelen entistä elämääni tuollaisten koululaisryhmien kanssa. Ei oikeastaan kirpaise yhtään. Tämä elämänvaihe on kaikesta huolimatta parempi. Tähän aikaan, kun koululaiset parveilevat opettajineen, museo varmaan vetää myös hyvät rahat näytöksistään. Päivässä käy useita bussilasteja.
Olen sitä paitsi vilustunut, mutta en niin huonona, että jäisin kotiin. Sairastelen niin harvoin, että voisin miettiä, jos olisin "henkinen", mitä olen ajatellut väärin kun sairastun. Näin teki ex. ystävätär, joka mietiskeli näitä syntyjä syviä. Nyt hän on varmaankin valmistumassa lääkäriksi. Joskus otan selvää, onko vaihtoehtohoitajalle, reikin ja kiinalaisen "lääketieteen" harrastajalle ollut vaikea sopeutua koululääketieteen tieteellisyyteen. Joskus tauti on vain tauti, uskoisin; tuskin kaikki on psykosomatiikkaa.
Museolla on ollut paljon vapaaehtoisia ja koululaisia, mutta en muitten työmiesten tapaan ole mennyt katsomaan työnäytöksiä. Varstan ääni on kuulunut riiheltä päin. Vähän joskus muistelen entistä elämääni tuollaisten koululaisryhmien kanssa. Ei oikeastaan kirpaise yhtään. Tämä elämänvaihe on kaikesta huolimatta parempi. Tähän aikaan, kun koululaiset parveilevat opettajineen, museo varmaan vetää myös hyvät rahat näytöksistään. Päivässä käy useita bussilasteja.
28.8.06
Lapsen oikeudet
Olen seurannut Hurmaava itsemurha-blogin Brimin vaiheita ihan siitä alusta saakka, kun hän putkahti blogitaivaalle. Hänessä kiinnittää huomiota ilmaisun elävyys ja nuorenmiehen tietopohja vaikka hän samalla on kokenut vaikeiden lapsuudenolojensa aiheuttaman kriisin, joka on vienyt hänet itsemurhan partaalle. Hienoa edistymistä on tapahtunut, kun hän on hakeutunut hoitoon ja siinä kuinka blogimaailman empaattiset yksilöt ovat ottaneet hänet lemmikikseen. Me lukijat pidämme peukkuja, että kaikki tapahtuisi parhain päin. Kirjoittajalle näyttää netti ja blogimaailma koituneen myös suureksi auttajaksi.
Kun tapahtuu vakava rikos, yksilöllä ei ole mahdollisuuksia omakohtaiseen kostoon. Sen tehtävän on valtio ja oikeuslaitos varannut itselleen ja hyvä niin. Kauheata olisi, jos ottaisimme koston omiin käsiimme. Se johtaisi koston kierteeseen, josta ei tietenkään ole mitään hyvää odotettavissa. Toisaalta on niin, ettei rikosta voi korvata istumalla vankilassa. Miten korvata menetetty elämä, pirstoiksi lyöty ihmisyys, korvaamattomat ja tunnearvoltaan suuret esine- ja kiinteistövahingot? Rikollisellekin on varattava oikeus elämään. Kidutus on kielletty. Kuolemanrangaistus on huono asia. Se ei ehkäise rikollisuutta.
Monesti oikeudenkäynti on se ainoa rangaistus, vaikka tuomio sinänsä olisikin liian mieto. Suomessa ei ole samanlaista oikeudenkäytäntöä kuin amerikoissa, joissa oikeuteen voi haastaa melkein mistä tahansa. Sekään ei ole välttämättä hyvä.
Mutta Brimin tapauksessa, jossa lasta ja nuorta on selvästi kohdeltu ihmisoikeuksien ja yleisen oikeustajun vastaisesti, pitäisi olla mahdollisuus, että julmuuteen syyllistynyt isä pitäisi ainakin voida haastaa oikeuteen. Todistajia ja näyttöä on ehkä vaikea saada. Luulisi, että jollakin yhdistyksellä tai lapsiasiamiehellä olisi intressiä tuoda tällainen perheasia yleiseen käsittelyyn. Oikeudenkäynti maksaa. En tiedä olisiko Suomen lain mukaan tällaista oikeudenkäyntiä mahdollista nostaa, pystyisikö keräys esimerkiksi hankkimaan varat oikeudenkäyntiin. Olisin itse valmis laittamaan tähän keräykseen paljonkin rahaa. Minusta olisi kuitenkin ihan oikein, että lastansa julmasti kohdellut isä joutuisi ainakin häpeään, mutta mieluummin vahingonkorvauksiin. Toinen voisi olla pakollinen perheterapia. En tiedä, onko se Suomessa mahdollista. Olenko katsonut liikaa dr Philiä?
Vahingonkorvaus on se symbolinen ele, jolla rikosta voisi kuvitella hyvitettävän. Eihän se tee tehtyä tekemättömäksi, mutta saattaisi jopa olla pelotteena muille väkivallantekijöille. En tiedä avaisiko tällainen oikeudenkäynti portteja muille vastaaville ja häiritsisikö se yhteikuntarauhaa liiaksi. Rikoksen kohteeksi joutuneelle siitä voisi olla psykologista apua minuutensa parannustyössä. Oikeusjutun nostaminen ja julkisuuteen astuminen vaatisi Brimiltä tietysti rohkeutta, mutta sitähän häneltä ei tunnu puuttuvan.
Kun tapahtuu vakava rikos, yksilöllä ei ole mahdollisuuksia omakohtaiseen kostoon. Sen tehtävän on valtio ja oikeuslaitos varannut itselleen ja hyvä niin. Kauheata olisi, jos ottaisimme koston omiin käsiimme. Se johtaisi koston kierteeseen, josta ei tietenkään ole mitään hyvää odotettavissa. Toisaalta on niin, ettei rikosta voi korvata istumalla vankilassa. Miten korvata menetetty elämä, pirstoiksi lyöty ihmisyys, korvaamattomat ja tunnearvoltaan suuret esine- ja kiinteistövahingot? Rikollisellekin on varattava oikeus elämään. Kidutus on kielletty. Kuolemanrangaistus on huono asia. Se ei ehkäise rikollisuutta.
Monesti oikeudenkäynti on se ainoa rangaistus, vaikka tuomio sinänsä olisikin liian mieto. Suomessa ei ole samanlaista oikeudenkäytäntöä kuin amerikoissa, joissa oikeuteen voi haastaa melkein mistä tahansa. Sekään ei ole välttämättä hyvä.
Mutta Brimin tapauksessa, jossa lasta ja nuorta on selvästi kohdeltu ihmisoikeuksien ja yleisen oikeustajun vastaisesti, pitäisi olla mahdollisuus, että julmuuteen syyllistynyt isä pitäisi ainakin voida haastaa oikeuteen. Todistajia ja näyttöä on ehkä vaikea saada. Luulisi, että jollakin yhdistyksellä tai lapsiasiamiehellä olisi intressiä tuoda tällainen perheasia yleiseen käsittelyyn. Oikeudenkäynti maksaa. En tiedä olisiko Suomen lain mukaan tällaista oikeudenkäyntiä mahdollista nostaa, pystyisikö keräys esimerkiksi hankkimaan varat oikeudenkäyntiin. Olisin itse valmis laittamaan tähän keräykseen paljonkin rahaa. Minusta olisi kuitenkin ihan oikein, että lastansa julmasti kohdellut isä joutuisi ainakin häpeään, mutta mieluummin vahingonkorvauksiin. Toinen voisi olla pakollinen perheterapia. En tiedä, onko se Suomessa mahdollista. Olenko katsonut liikaa dr Philiä?
Vahingonkorvaus on se symbolinen ele, jolla rikosta voisi kuvitella hyvitettävän. Eihän se tee tehtyä tekemättömäksi, mutta saattaisi jopa olla pelotteena muille väkivallantekijöille. En tiedä avaisiko tällainen oikeudenkäynti portteja muille vastaaville ja häiritsisikö se yhteikuntarauhaa liiaksi. Rikoksen kohteeksi joutuneelle siitä voisi olla psykologista apua minuutensa parannustyössä. Oikeusjutun nostaminen ja julkisuuteen astuminen vaatisi Brimiltä tietysti rohkeutta, mutta sitähän häneltä ei tunnu puuttuvan.
27.8.06
Kuolla etuajassa
Ruotsalaiset uutiset kertovat, että ennenaikaisesti eläköityneellä on jopa seitsenkertainen riski kuolla etuajassa verrattuna normaalisti eläköityneeseen. Tämä tulos ei johdu sairauksista, jotka ovat johtaneet eläköitymiseen, eikä tupakoimisesta ja alkoholin käytöstä, sillä ne on tutkimuksessa vakioitu pois. Toki ne lisäävät riskiä entisestään. Syyt ovat itsetunnon alenemisessa ja syrjäytymisen tunteessa.
Varmaankin ravinnolla ja terveellisillä elämäntavoilla on tärkeä merkitys, mutta saattaa olla, että itsestään huolta pitäminen voi paljolti johtua tuosta itsetunnosta tai sen puutteesta.
Suomenruotsalaiset ovat yhteisöllisyytensä ansiosta pidempi-ikäisiä. Ehkä se antaa heille itsetuntoa ja merkityksellisyyttä ja he elävät pidempään kuin suomenkieliset naapurinsa. He saattavat hyvinkin syödä täyttävää ruokaa, polttaa ja juoda, mikä muistuttaa ranskalaista paradoksia, josta muistan mm. Veteraaniurheilijan joskus kirjoittaneen. Suomenruotsalaiset pohjalaiset uskovat syyn olevan ruisleivässä ja ranskalaiset viinissä ja oliiviöljyssä. Voi ollakin, mutta tärkein syy saattaa silti olla korvien välissä. Myös vanhuustutkijat huomauttavat, että pitkäikäiset saattavat elää lääkkeidensä kanssa ja sairastella paljonkin, mutta silti elää porskuttavat. Tästä samasta huomautamme me hieman hm. pulleammat, jotka olemme sitä mieltä, että ravintoterrori menee joskus liian pitkälle. Kiiluvasilmäiset, laiheliinit saattavat olla ahdistuneita perfektionisteja, kun taas me pyknikot saatamme sallia itsellemme vapauksia, ottaa muutaman ryypyn ja sikaarin ja uskaltaa elää.
Oli miten oli, olen ainakin vakuuttunut, että bloginpitäjät yleensä kokevat itsensä merkityksellisiksi, luulevat että muu maailma on kiinnostunut heidän vaatimattomista ajatuksistaan. He ovat kuin varhaiset matkapuhelimen omistajat, itsetietoisia, itserakkaita, narsistej, mikä ei voi olla edistämättä pitkää ikää.
Varmaankin ravinnolla ja terveellisillä elämäntavoilla on tärkeä merkitys, mutta saattaa olla, että itsestään huolta pitäminen voi paljolti johtua tuosta itsetunnosta tai sen puutteesta.
Suomenruotsalaiset ovat yhteisöllisyytensä ansiosta pidempi-ikäisiä. Ehkä se antaa heille itsetuntoa ja merkityksellisyyttä ja he elävät pidempään kuin suomenkieliset naapurinsa. He saattavat hyvinkin syödä täyttävää ruokaa, polttaa ja juoda, mikä muistuttaa ranskalaista paradoksia, josta muistan mm. Veteraaniurheilijan joskus kirjoittaneen. Suomenruotsalaiset pohjalaiset uskovat syyn olevan ruisleivässä ja ranskalaiset viinissä ja oliiviöljyssä. Voi ollakin, mutta tärkein syy saattaa silti olla korvien välissä. Myös vanhuustutkijat huomauttavat, että pitkäikäiset saattavat elää lääkkeidensä kanssa ja sairastella paljonkin, mutta silti elää porskuttavat. Tästä samasta huomautamme me hieman hm. pulleammat, jotka olemme sitä mieltä, että ravintoterrori menee joskus liian pitkälle. Kiiluvasilmäiset, laiheliinit saattavat olla ahdistuneita perfektionisteja, kun taas me pyknikot saatamme sallia itsellemme vapauksia, ottaa muutaman ryypyn ja sikaarin ja uskaltaa elää.
Oli miten oli, olen ainakin vakuuttunut, että bloginpitäjät yleensä kokevat itsensä merkityksellisiksi, luulevat että muu maailma on kiinnostunut heidän vaatimattomista ajatuksistaan. He ovat kuin varhaiset matkapuhelimen omistajat, itsetietoisia, itserakkaita, narsistej, mikä ei voi olla edistämättä pitkää ikää.
Vähän lisää vironmatkan muistoja
Ormsön saari on Viron neljänneksi suurin. Se on ollut Viron ruotsalaisasutuksen toinen merkittävä keskus Nuckön lisäksi. Nuckö on sellaisena säilynytkin. Siellä on myös koulu, jopa lukio, jossa ruotsinkieli on pakollinen oppiaine. Ehdottomasti kuuluu tulevaisuuden käyntikohteisiin. Nuckö on nykyään niemi.
Olemme tottuneet kutsumaan omia, rakkaita ruotsinkielisiä kansalaisiamme rantaruottalaisiksi. Mutta "toisella rannalla", Haapsalussa on heillä oma museokin, Rannarootsi muuseum, jonka kotisivua en saa nyt näkymään.
Eläkkeellä oleva luotsi Kemiön saaresta arveli, että Ormsön eli Vormsin suomenkielinen nimi olisi ollut Orisaari. Hän muisteli historiassa vaiettua episodia, kun maailmansodan loppuvaiheessa viiteenkymmeneen henkilöön noussut suomalaisten joukko oli saanut mennä mukaan puulaivoilla tyhjentämään tätä saaristoa saksalaisista. Puulaivat eivät olleet yhtä helppoja räjähtelemään sähkömiinoista kuin metalliset. Tästä ei kuulemma ole tietoa edes sota-arkistoissa, niin salainen oli operaatio. Suomalaisethan olivat sitoutuneet poistamaan saksalaiset maasta. Heidät oli oli käsketty salaiseen operaatioon ja kuljetettu äskeisen vihollisen Neuvostoliiton aluksilla Viroon. Täytyy sanoa, että en aivan ole selvillä jutun käänteistä ja ajankohdista.
Lukion antamat historiatiedot osoittautuvat vähäisiksi, vaikka olen kyllä yrittänyt kaikesta kiinnostuneena seurata vähän kaikkea. Missä vaiheessa ruotsalaisseudut tyhjennettiin alkuperäisasukkaista jäi minulle hieman epäselväksi. Oletan, että saksalaisilla oli osuutta asiaan. Aibolandissa on kuitenkin ollut kukoistava ruotsalaisasutus ja enemmistö pakeni sodan loppuselvittelyissä.
Ormsöllä oli oppaan mukaan 80 % maa-alueesta entisten omistajien hallussa. Siellä omistajavaihdokset olivat sujuneet lähes kitkatta, mikä tarkoittaa, että muualla entisten omistajien selvittäminen oli ollut työläämpää. Arkistot olivat osin hävinneet. Ruotsalaiseen makeaan leipään tottuneet entiset saarelaiset ja ennenkaikkea heidän jälkeläisensä eivät ole olleet halukkaita muuttamaan takaisin pysyvästi, mutta kesämökkejä saarelle on rakennettu.
Talot olivat jääneet niille asukkaille, jotka niissä neuvostovallan päivinä olivat asuneet.
Ajoimme bussilla vain toisen renkaan siitä kahdeksikosta ja viivyimme yön yli modernissa mökkikylässä ja pikaisen matkan anti jäi siten varsin rajalliseksi. Mielikuvitusta jäi kiihottamaan tsaariaikana saarelle rakennetun ortodoksikirkon rauniot, kolhoosiajan muistot ja rakennukset ja tavallinen elämä. Miten siellä eletään turistien lähdettyä? Saaren metsät ovat tiheitä, ei ihme että villisiat viihtyvät hyvin. Kirkko ja hautausmaa olivat tietysti kauniita ja tunnelmallisia. Ikivanhat aurinkoristit, jotka olivat merkityt tilojen puumerkein, olivat eksoottisia. Jossakin taulussa oli kaatuneitten nimiä. Opas kiinnitti huomiomme siihen, että etunimissä oli säästelty. Esim. pojat olivat kolmella eri nimellä ristittyjä, joista muistan Andersin olleen ainakin yhden. Ihminen pystyttiin tunnistamaan paitsi nimeltä myös tilan nimen mukaan. Neuvostovallan aikana tämä rannikko oli ollut ulkomaalaisilta kiellettyä aluetta. Haapsalun keskustan ja lauttasataman välillä oli rappeutunutta sotilasaluetta, josta kuulemma olivat lähteneet ne lentokoneet, jotka olivat talvisodassa pommittaneet Helsinkiä. Varmaan siellä oli ollut kylmän sodan aikana myös ydinkärkiäkin maanalaisissa siiloissaan.
Matkalla näimme muutamia rappeutuneita herraskartanoiden raunioita. Yhdessä säilyneessä lossissa, linnassa kävimme syömässä. Virolaiset eivät järin rakastaneet heitä orjuuttaneita saksalaisherroja ja moisioita eli kartanoita, eikä tietysti työtätekevien neuvostovaltiokaan sitä tehnyt.
Rauniot ovat varsin kiehtovia. Haapsalussa oli juhlallisen suuri luostarin raunio, jossa käyntimme aikana pidettiin vaatimattomia keskiaikaispäiviä loputtomine taisteluineen. Tuntui, että taistelijoiden enemmistö oli venäläisväestöä tai Venäjältä matkustaneita. Minun pocket-kamerani ei tee oikeutta luostarin suuruudelle.
Haapsalussa oli yksi nähtävyyksistä tsaarinaikainen rautatieasema. Se oli rakennettu tsaarin suurelle seurueelle. Siellä on nyt Viron rautatiemuseo. Haapsalusta on kotoisin periruotsalainen Ilon Wikland, joka on tullut tunnetuksi Astrid Lindgrenin tarinoiden kuvittajana. Hänelle oli tulossa oma museo. Wikland on kertonut, että monet hänen perinteisen ruotsalaisista kuvistaan pohjautuvat pienen tytön muistoihin Haapsalusta. Neuvostoajasta voi ja pitääkin puhua paljon pahaa, mutta jähmettyneisyydessään se säilytti paljon miljöitä, jonka kaltaisia edistyneemmät maat, mm. Suomi ja Ruotsi uudistusinnossaan hävittivät. Muistan surulla kaikkia turmeltuja ruotsalaisia ja suomalaisia kaupunkikeskuksia, joissa rumat laatikot ovat työntäneet kauniit puutalot tieltään. Haapsalussa ainakin kunnostettiin ja oli kunnostettu taloja kuten muuaallakin Virossa, mutta en lyhyenä aikana ehtinyt kuitenkaan näkemään paljoakaan.
Huonetoverikseni sattui eläkkeellä oleva Strömman entisen luotsiaseman luotsi. Hän on kirjoittanut muistelmia ja julkaissut niitä omakustaneena. Painos on loppunut, mutta kirjat löytyvät kuulemma Sagalundin kirjastosta. Ystävällinen mies jutteli muistojaan 50-luvun alusta, jolloin hän oli kiertänyt Ranskan ja sen afrikkalaisten siirtomaiden satamia. Hän kertoi ranskalaisten pitämästä kovasta kurista ja väestön pahasta, oikeudettomasta kohtelusta. Ei ihme, että siirtomaaherroja sitten vihattiin ja merimiehiä oli kielletty maissa liikkuessaan puhumasta sanaakaan ranskaa, muuten kyllä he saivat liikkua rauhassa ilman väkivallan pelkoa. Mustat eivät kuulemma saaneet puhutella valkoisia, eivät tulla lähelle jne.
Huonetoverini kertoi myös elämästään muutenkin. Siitä millaista oli työskennellä luotsina, elää arkeaan. Hän oli mm. hyvä perhetuttava Linus Thorvaldsin vanhempien kanssa ja viettänyt kesiään heidän naapurinaan Tunhamnissa, mikäli oikein käsitin. Linuksen äiti oli jopa kääntänyt luotsin kirjan suomeksi. Hän kertoi myös miten oli aloittanut kirjoittamisen, kirjoittamisen ja aiheiden keräämisen menetelmistään, kuinka oli rakentanut veneitä ja osallistunut myös Eugenian rakennusprojektiin. Kirjoittamiset on kirjoitettu, mutta filmaaminen ja kiinnostus historiaan ovat vielä jäljellä. Opettajavaimo oli kuollut muutamia vuosia sitten ja myös traagisesti ainoa lapsenlapsi 17-vuotiaana liikenneonnettomuudessa. Huonetoverini vaikutti harmoniselta kaverilta ja juttelimme myös hieman suomenruotsalaisesta yhteisöllisyydestä terveyden edistäjänä. Sanoin, että on paradoksaalista, että Evijärvella, jossa asui mm. nuorena kuolleet sisareni ja hänen miehensä, on nykyään Suomen korkein kuolleisuus ja aivan seuraavassa pitäjässä alkavat ruotsalaisseudut, jossa taas kuolleisuus on matalinta. - No miten se nyt pitäisikään ilmaista. Kaikkihan kuolevat lopulta.
Yksi asia, josta kirjallinen luotsi varoitti, oli kutsua ketään originelliksi. Se saattaa aiheuttaa vihanpitoa katkeria kommentteja jopa sukulaisten sukulaisissa. Suomenruotsalainen ankkalammikko, kun on niin kovasti kilttiä ja varmaankin sovinnaista. Onhan heillä tosin ollut henriktikkasensa ja christerkihlmanninsa. Luotsi tapasi matkalla kirjakauppiaspariskunnan, joka vaikuttaa Paraisilla ja oli myynyt hänen kirjojaan. En ole aivan varma, oliko kyseessä tämä kauppa.
Osanottajat olivat kovasti siistiä porukkaa ja vaikka yksi ja toinen alkoi hieman punottaa jossakin vaiheessa, tunnelma säilyi kaiken aikaa. Juttelin yhden opettajapariskunnan kanssa, joka suunnitteli matkaa junalla Siperian halki. Toinen osanottaja, jonka nimen olen nähnyt Sagalundin yhteydessä, osoittautui hienon uran tehneeksi entiseksi kuvajournalistiksi. Hän oli ollut monissa lehtitaloissa, mm. Lehtikuvan tj. ennen Patricia Seppälää, mikä ei ole varsin vähän. Hän ja hänen vaimonsa ovat innokkaita Sagalundin vapaaehtoistyöntekijöitä. Näinkin heidät viime viikolla, kun he olivat lupautuneet tulemaan kertomaan Kemiönsaaren koululaisille mm. viinapoltosta ja oluen panosta. Sagalundissa on vehkeet.
Puhuin monien muidenkin osanottajien kanssa. Istuin paluumatkalla ruotsalaisen kansanpuolueen paikallispoliitikon vieressä. En viitsinyt paljastaa, että olen niin totaalisesti tietämätön monista keskustelunaiheistamme. Minähän en paljoa tiedä esim. perintöverosta. Tämä nainen oli yhtenä Kemiönsaaren oppaana, kun opasyhdistys keväällä vei bussilastillisen ilmaiseksi tutustumaan saaren nähtävyyksiin. Muistin, että hän oli kertonut olleensa fysiikan ja kemian opettaja, nyt jo onnellisesti eläkkeellä. Muistan, että juttelimme mm. esperantosta ja yleensä kielistä. Hän mainitsi symbolikysymykset ja kuinka suomenruotsalaiset pyrkivät olemaan hyviä kansalaisia. Kuinka jokin sellainen symbolikysymys, että Tarja Halonen ei virkaanastujaispuheessaan (tai vastaavassa) ei käyttänyt ruotsia asianmukaisesti, oli selvä kömmähdys. Olette erinomaisia kansalaisia, sanoin. Kerroin ruotsinsuomalaisten myttyyn menneistä pyrkimyksistä päästä vastaavaan asemaan. Kerroin myös sisarestani ja hänen epäilyksistään, että hän oli joutunut Ruotsissa salaiseen virkakieltoon, mutta sanoin, että en ole vakuuttunut asiasta. CA oli asunut samassa kaupungissa Ruotsissa kuin sisareni.
Olemme tottuneet kutsumaan omia, rakkaita ruotsinkielisiä kansalaisiamme rantaruottalaisiksi. Mutta "toisella rannalla", Haapsalussa on heillä oma museokin, Rannarootsi muuseum, jonka kotisivua en saa nyt näkymään.
Eläkkeellä oleva luotsi Kemiön saaresta arveli, että Ormsön eli Vormsin suomenkielinen nimi olisi ollut Orisaari. Hän muisteli historiassa vaiettua episodia, kun maailmansodan loppuvaiheessa viiteenkymmeneen henkilöön noussut suomalaisten joukko oli saanut mennä mukaan puulaivoilla tyhjentämään tätä saaristoa saksalaisista. Puulaivat eivät olleet yhtä helppoja räjähtelemään sähkömiinoista kuin metalliset. Tästä ei kuulemma ole tietoa edes sota-arkistoissa, niin salainen oli operaatio. Suomalaisethan olivat sitoutuneet poistamaan saksalaiset maasta. Heidät oli oli käsketty salaiseen operaatioon ja kuljetettu äskeisen vihollisen Neuvostoliiton aluksilla Viroon. Täytyy sanoa, että en aivan ole selvillä jutun käänteistä ja ajankohdista.
Lukion antamat historiatiedot osoittautuvat vähäisiksi, vaikka olen kyllä yrittänyt kaikesta kiinnostuneena seurata vähän kaikkea. Missä vaiheessa ruotsalaisseudut tyhjennettiin alkuperäisasukkaista jäi minulle hieman epäselväksi. Oletan, että saksalaisilla oli osuutta asiaan. Aibolandissa on kuitenkin ollut kukoistava ruotsalaisasutus ja enemmistö pakeni sodan loppuselvittelyissä.
Ormsöllä oli oppaan mukaan 80 % maa-alueesta entisten omistajien hallussa. Siellä omistajavaihdokset olivat sujuneet lähes kitkatta, mikä tarkoittaa, että muualla entisten omistajien selvittäminen oli ollut työläämpää. Arkistot olivat osin hävinneet. Ruotsalaiseen makeaan leipään tottuneet entiset saarelaiset ja ennenkaikkea heidän jälkeläisensä eivät ole olleet halukkaita muuttamaan takaisin pysyvästi, mutta kesämökkejä saarelle on rakennettu.
Talot olivat jääneet niille asukkaille, jotka niissä neuvostovallan päivinä olivat asuneet.
Ajoimme bussilla vain toisen renkaan siitä kahdeksikosta ja viivyimme yön yli modernissa mökkikylässä ja pikaisen matkan anti jäi siten varsin rajalliseksi. Mielikuvitusta jäi kiihottamaan tsaariaikana saarelle rakennetun ortodoksikirkon rauniot, kolhoosiajan muistot ja rakennukset ja tavallinen elämä. Miten siellä eletään turistien lähdettyä? Saaren metsät ovat tiheitä, ei ihme että villisiat viihtyvät hyvin. Kirkko ja hautausmaa olivat tietysti kauniita ja tunnelmallisia. Ikivanhat aurinkoristit, jotka olivat merkityt tilojen puumerkein, olivat eksoottisia. Jossakin taulussa oli kaatuneitten nimiä. Opas kiinnitti huomiomme siihen, että etunimissä oli säästelty. Esim. pojat olivat kolmella eri nimellä ristittyjä, joista muistan Andersin olleen ainakin yhden. Ihminen pystyttiin tunnistamaan paitsi nimeltä myös tilan nimen mukaan. Neuvostovallan aikana tämä rannikko oli ollut ulkomaalaisilta kiellettyä aluetta. Haapsalun keskustan ja lauttasataman välillä oli rappeutunutta sotilasaluetta, josta kuulemma olivat lähteneet ne lentokoneet, jotka olivat talvisodassa pommittaneet Helsinkiä. Varmaan siellä oli ollut kylmän sodan aikana myös ydinkärkiäkin maanalaisissa siiloissaan.
Matkalla näimme muutamia rappeutuneita herraskartanoiden raunioita. Yhdessä säilyneessä lossissa, linnassa kävimme syömässä. Virolaiset eivät järin rakastaneet heitä orjuuttaneita saksalaisherroja ja moisioita eli kartanoita, eikä tietysti työtätekevien neuvostovaltiokaan sitä tehnyt.
Rauniot ovat varsin kiehtovia. Haapsalussa oli juhlallisen suuri luostarin raunio, jossa käyntimme aikana pidettiin vaatimattomia keskiaikaispäiviä loputtomine taisteluineen. Tuntui, että taistelijoiden enemmistö oli venäläisväestöä tai Venäjältä matkustaneita. Minun pocket-kamerani ei tee oikeutta luostarin suuruudelle.
Haapsalussa oli yksi nähtävyyksistä tsaarinaikainen rautatieasema. Se oli rakennettu tsaarin suurelle seurueelle. Siellä on nyt Viron rautatiemuseo. Haapsalusta on kotoisin periruotsalainen Ilon Wikland, joka on tullut tunnetuksi Astrid Lindgrenin tarinoiden kuvittajana. Hänelle oli tulossa oma museo. Wikland on kertonut, että monet hänen perinteisen ruotsalaisista kuvistaan pohjautuvat pienen tytön muistoihin Haapsalusta. Neuvostoajasta voi ja pitääkin puhua paljon pahaa, mutta jähmettyneisyydessään se säilytti paljon miljöitä, jonka kaltaisia edistyneemmät maat, mm. Suomi ja Ruotsi uudistusinnossaan hävittivät. Muistan surulla kaikkia turmeltuja ruotsalaisia ja suomalaisia kaupunkikeskuksia, joissa rumat laatikot ovat työntäneet kauniit puutalot tieltään. Haapsalussa ainakin kunnostettiin ja oli kunnostettu taloja kuten muuaallakin Virossa, mutta en lyhyenä aikana ehtinyt kuitenkaan näkemään paljoakaan.
Huonetoverikseni sattui eläkkeellä oleva Strömman entisen luotsiaseman luotsi. Hän on kirjoittanut muistelmia ja julkaissut niitä omakustaneena. Painos on loppunut, mutta kirjat löytyvät kuulemma Sagalundin kirjastosta. Ystävällinen mies jutteli muistojaan 50-luvun alusta, jolloin hän oli kiertänyt Ranskan ja sen afrikkalaisten siirtomaiden satamia. Hän kertoi ranskalaisten pitämästä kovasta kurista ja väestön pahasta, oikeudettomasta kohtelusta. Ei ihme, että siirtomaaherroja sitten vihattiin ja merimiehiä oli kielletty maissa liikkuessaan puhumasta sanaakaan ranskaa, muuten kyllä he saivat liikkua rauhassa ilman väkivallan pelkoa. Mustat eivät kuulemma saaneet puhutella valkoisia, eivät tulla lähelle jne.
Huonetoverini kertoi myös elämästään muutenkin. Siitä millaista oli työskennellä luotsina, elää arkeaan. Hän oli mm. hyvä perhetuttava Linus Thorvaldsin vanhempien kanssa ja viettänyt kesiään heidän naapurinaan Tunhamnissa, mikäli oikein käsitin. Linuksen äiti oli jopa kääntänyt luotsin kirjan suomeksi. Hän kertoi myös miten oli aloittanut kirjoittamisen, kirjoittamisen ja aiheiden keräämisen menetelmistään, kuinka oli rakentanut veneitä ja osallistunut myös Eugenian rakennusprojektiin. Kirjoittamiset on kirjoitettu, mutta filmaaminen ja kiinnostus historiaan ovat vielä jäljellä. Opettajavaimo oli kuollut muutamia vuosia sitten ja myös traagisesti ainoa lapsenlapsi 17-vuotiaana liikenneonnettomuudessa. Huonetoverini vaikutti harmoniselta kaverilta ja juttelimme myös hieman suomenruotsalaisesta yhteisöllisyydestä terveyden edistäjänä. Sanoin, että on paradoksaalista, että Evijärvella, jossa asui mm. nuorena kuolleet sisareni ja hänen miehensä, on nykyään Suomen korkein kuolleisuus ja aivan seuraavassa pitäjässä alkavat ruotsalaisseudut, jossa taas kuolleisuus on matalinta. - No miten se nyt pitäisikään ilmaista. Kaikkihan kuolevat lopulta.
Yksi asia, josta kirjallinen luotsi varoitti, oli kutsua ketään originelliksi. Se saattaa aiheuttaa vihanpitoa katkeria kommentteja jopa sukulaisten sukulaisissa. Suomenruotsalainen ankkalammikko, kun on niin kovasti kilttiä ja varmaankin sovinnaista. Onhan heillä tosin ollut henriktikkasensa ja christerkihlmanninsa. Luotsi tapasi matkalla kirjakauppiaspariskunnan, joka vaikuttaa Paraisilla ja oli myynyt hänen kirjojaan. En ole aivan varma, oliko kyseessä tämä kauppa.
Osanottajat olivat kovasti siistiä porukkaa ja vaikka yksi ja toinen alkoi hieman punottaa jossakin vaiheessa, tunnelma säilyi kaiken aikaa. Juttelin yhden opettajapariskunnan kanssa, joka suunnitteli matkaa junalla Siperian halki. Toinen osanottaja, jonka nimen olen nähnyt Sagalundin yhteydessä, osoittautui hienon uran tehneeksi entiseksi kuvajournalistiksi. Hän oli ollut monissa lehtitaloissa, mm. Lehtikuvan tj. ennen Patricia Seppälää, mikä ei ole varsin vähän. Hän ja hänen vaimonsa ovat innokkaita Sagalundin vapaaehtoistyöntekijöitä. Näinkin heidät viime viikolla, kun he olivat lupautuneet tulemaan kertomaan Kemiönsaaren koululaisille mm. viinapoltosta ja oluen panosta. Sagalundissa on vehkeet.
Puhuin monien muidenkin osanottajien kanssa. Istuin paluumatkalla ruotsalaisen kansanpuolueen paikallispoliitikon vieressä. En viitsinyt paljastaa, että olen niin totaalisesti tietämätön monista keskustelunaiheistamme. Minähän en paljoa tiedä esim. perintöverosta. Tämä nainen oli yhtenä Kemiönsaaren oppaana, kun opasyhdistys keväällä vei bussilastillisen ilmaiseksi tutustumaan saaren nähtävyyksiin. Muistin, että hän oli kertonut olleensa fysiikan ja kemian opettaja, nyt jo onnellisesti eläkkeellä. Muistan, että juttelimme mm. esperantosta ja yleensä kielistä. Hän mainitsi symbolikysymykset ja kuinka suomenruotsalaiset pyrkivät olemaan hyviä kansalaisia. Kuinka jokin sellainen symbolikysymys, että Tarja Halonen ei virkaanastujaispuheessaan (tai vastaavassa) ei käyttänyt ruotsia asianmukaisesti, oli selvä kömmähdys. Olette erinomaisia kansalaisia, sanoin. Kerroin ruotsinsuomalaisten myttyyn menneistä pyrkimyksistä päästä vastaavaan asemaan. Kerroin myös sisarestani ja hänen epäilyksistään, että hän oli joutunut Ruotsissa salaiseen virkakieltoon, mutta sanoin, että en ole vakuuttunut asiasta. CA oli asunut samassa kaupungissa Ruotsissa kuin sisareni.
26.8.06
Herraonni petti
Pekka Nykänen kirjoittaa Latvian presidentin Boris Jeltsinille antamasta tunnistuksesta, jonka mukaan Baltian maiden itsenäisyys on Jeltsinin ansiota. Varmaan niin olikin, sillä Gorbachev yritti kaikin voimin pitää yllä sortuvaa neuvostoimperiumia. Jälkimmäisestä on muodostunut jälkeenpäin kuva ikään kuin hän olisi harjoittanut johdonmukaista NL:n lopettamispolitiikkaa, vaikka hän yritti vain keinoillaan pitää jättivaltiota pystyssä. Jeltsinistä on muodostunut hieman puolivillaisen juopon kuva, mutta itse asiassa hänen demokratiapyrkimyksensä oli kovin radikaalia. Vai pyrkikö hänkin vain pelastamaan, mitä pelastettavissa oli tai saamaan omalle puolelleen kannatusta antamalla mm. Baltialle vapauden? Tekikö hän kuten Lenin Suomelle, antoi itsenäisyyden pitkin hampain. Tuohon saumaan olisi yhtä hyvin mahtunut Karjalan palauttaminen ja vaikkapa pääsy Jäämerelle, jos meillä sillä kerralla olisi ollut viisaita herroja. Herraonni petti sillä kertaa!
Ei sieniä?
Viime viikolla aloittanut asiakas kertoi menevänsä torpalle Sauvoon sienestämään! Siitä innostuneena kävin katsastamassa niitä herkkutattimaita, joista Linux-gurun kanssa poimimme niitä paljon viime vuonna(varsinkin hän). Ei yhtään mitään. Tämä Kemiön saari on kuulemma sellainen auringon suosima paikka, jota ukkosetkin kiertävät. En jaksa lähteä metsiä ramuamaan, varsinkin kun polvi on kipeytynyt katolla kipuamisesta. Istun sen sijaan tietokoneen ääreen, kirjoitan sen pitkään suunnitellun kirjeen ja muitakin. Päivästä tulee kuuma, ehkä voisin mennä vielä kerran uimaankin.
Naisihmisen tuleminen ukkoporukkaan sai vähän vipinää. Mennään nyt kahville tärkeinä ja taukotupa on ihmeen siisti. Puheet ovat tietysti työmiesten puheita, kun nainen on vähän etäämmmällä. Ehkä yhden pohjoisen miehen jutut hallitsevat liikaa ja saan väärän kuvan työmiesten ruokottomista puheista. Armeijassa oli osittain samanlaisia, mutta nyt elämänkokemus värittää juttuja. Tämä nainen ei onneksi vähästä hätkähdä. Hän on kouluja käynyt, asunut ulkomailla, ollut monissa töissä ja hän tuo mukavaa väriä mukaan.
Naisihmisen tuleminen ukkoporukkaan sai vähän vipinää. Mennään nyt kahville tärkeinä ja taukotupa on ihmeen siisti. Puheet ovat tietysti työmiesten puheita, kun nainen on vähän etäämmmällä. Ehkä yhden pohjoisen miehen jutut hallitsevat liikaa ja saan väärän kuvan työmiesten ruokottomista puheista. Armeijassa oli osittain samanlaisia, mutta nyt elämänkokemus värittää juttuja. Tämä nainen ei onneksi vähästä hätkähdä. Hän on kouluja käynyt, asunut ulkomailla, ollut monissa töissä ja hän tuo mukavaa väriä mukaan.
25.8.06
Perinnetöitä
Museolla töissä vuoden ollut kansatieteen maisteri, kuulapää kuten eräs työmiehistä häntä kutsuu, koska hänellä on kalju pää ja parta, pyysi meitä auttamaan hakemaan viljaa eräältä maatilalta ensi viikon puintinäytöstä varten. Oikein mukavan tuntuinen kaveri. Hän teki pieniä sieviä lyhteitä, mutta minä en malttanut yhtä huolellisia. Otimme vain pienen alan, minä niitin viikatteella. Tarkoitus on puida varstalla Kemiön saaren koululaisia vasten pidetyssä näytöksessä.
Nimimerkistäni huolimatta en ole ollut paljoa viljankorjuussa, en vastuussa milloinkaan. Keuruulla autoin koneellisessa korjuussa ja lapsena ehkä hieman. Pohjoisessa kasvoi vain ohra ja koulut olivat jo silloin alkaneet kun viljaa korjattiin. Meillä vilja seivästettiin ja puitiin paikallaan olevassa puimakoneessa, mutta en ollut paljoa mukana.
Kolmas mukana ollut nuoremman sukupolven edustaja tuskin oli kuullut sanoja kuten sirppi, lyhde, kuhilas, puida kummallakaan kielellä, mutta mainitsin ne kuitenkin. En muistanut mitä on kuhilas ruotsiksi, mutta passiivisesti sen varmaan tietäisin.
Loppupäivän maalasin aitaa punamullalla. Se on kuulemma sellaista, jota voi sekoittaa suoraan veteen. Maali oli aika litkua ja näytin lopulta veritöitä tehneeltä, kun maali roiskui. Aita on puoliksi laho, ja minun asiakkaani ovat korjanneet sitä jonkin verran.
Joku soitti ja sanoi, minä täällä. Toki tunnistin ex.vaimoni äänen. Hän halusi, että ostamme yhdessä tyttärelle uuden kannettavan tietokoneen, koska hän alkaa kääntää tv-ohjelmia ruotsalaisille tv-kanaville itsenäisenä yrittäjänä. Ex. vaimoni tärkeilee, mutta suon hänelle sen ilon. Olen yhäkin kohtalolle kiitollinen, että olen päässyt irti juoksutettavana olemisesta.
Nimimerkistäni huolimatta en ole ollut paljoa viljankorjuussa, en vastuussa milloinkaan. Keuruulla autoin koneellisessa korjuussa ja lapsena ehkä hieman. Pohjoisessa kasvoi vain ohra ja koulut olivat jo silloin alkaneet kun viljaa korjattiin. Meillä vilja seivästettiin ja puitiin paikallaan olevassa puimakoneessa, mutta en ollut paljoa mukana.
Kolmas mukana ollut nuoremman sukupolven edustaja tuskin oli kuullut sanoja kuten sirppi, lyhde, kuhilas, puida kummallakaan kielellä, mutta mainitsin ne kuitenkin. En muistanut mitä on kuhilas ruotsiksi, mutta passiivisesti sen varmaan tietäisin.
Loppupäivän maalasin aitaa punamullalla. Se on kuulemma sellaista, jota voi sekoittaa suoraan veteen. Maali oli aika litkua ja näytin lopulta veritöitä tehneeltä, kun maali roiskui. Aita on puoliksi laho, ja minun asiakkaani ovat korjanneet sitä jonkin verran.
Joku soitti ja sanoi, minä täällä. Toki tunnistin ex.vaimoni äänen. Hän halusi, että ostamme yhdessä tyttärelle uuden kannettavan tietokoneen, koska hän alkaa kääntää tv-ohjelmia ruotsalaisille tv-kanaville itsenäisenä yrittäjänä. Ex. vaimoni tärkeilee, mutta suon hänelle sen ilon. Olen yhäkin kohtalolle kiitollinen, että olen päässyt irti juoksutettavana olemisesta.
24.8.06
Linkkejä
Tässä on muutamia muistiin pantuja linkkejä, joissa on kiinnostavuutta:
Pilalehti: Uusi Kurvi Blogi
Kovin vasta aloittanut Seksitön elämä kuuluu omaan lajityyppiinsä, jonka tunnettu edustaja on Lord Boredomin Tylsyyden multihuipennus. Myös Näkymätön tyttö kirjoittaa samoista teemoista joskus. Nämä kaikki ovat kilttejä ja kunnollisia nuoria ihmisiä, jotka ovat ymmällään seurustelemattomuudestaan. Seksuaalisuuden markkinat ovat kovat.
Uusi jääkausi uhkaa kertoo lähes päinvastaisesta elämäntyylistä. Se kuuluu K 18 luokkaan, aika pinnallisia ja pornolehtimäisiä kertomuksia. Tällaisia viuhahtajia on nähty, mutta he eivät tunnu jaksavan kovin pitkään.
K18-luokkaan kuuluu myös Basic Instinct. Se kertoo hulluudeksi muodostuneesta seksuaalisuudesta aivan kuten filmissä.
Maailma on tosiaan pienentynyt, mistä matkablogit ja ulkosuomalaisten julkaisut osaltaan kertovat. Ne ovat lähes aina kiinnostavia. Tässä on pari hyvää meksikolaista blogia: Chiliä ja kanelikahvia ja Meksikon mussut.
Laiva on täynnä- blogi uskaltaa sanoa sen mitä valtamedia ei. Sieltä löytyy myös lista toisista monikulttuurin kritiikkiä harjoittavista nettijulkaisuista.
Tuohiniitty kiinnostaa minua sikäli, että hän kirjoittaa ainoata tuntemaani ekoyhteisöläisen blogia ja ajaa samaa Zetoria kuin minä muutama vuosi sitten. Hän on vihreiden kansanedustajaehdokas Keski-Suomessa. Hän mm. kritisoi kansanedustaja Oinosta, joka on esittänyt populistisia hävittäkää pedot kannanottoja. Tuohiniityn blogi ei kovin paljon kerro ekoyhteisön elämästä, ei ainakaan kiinnostavasti.
Toinen vihreä symppis on Katri Sarlund, joka on myös kansanedustajaehdokas. Hän sekoittaa arkipäivää ja politiikkaa/mielipiteitä oikein mukavasti.
Koulupäiviä Ihastjärvellä on sinänsä aikuiselle mielenkiinnoton. Mutta ex.opettajana pidän siitä, että edelläkävijäkoulu on ryhtynyt blogille. Koululaisille vaatimattomat kirjoitukset ja kuvat voivat olla vaikka kuinka kiinnostavia.
Opetusalalla pysyäksemme: Anne Rongaksen hienon pedagogisen työn lisäksi on olemassa tämä: Verkkopedaseuranta.
Vahingossa verkkoon haastattelee tavallisia kansalaisia, jotka tietenkin jokainen ovat oman laulunsa arvoisia.
Sokerina pohjalla linkitän linkkiblogi Lingosta löytämääni seksuaalisiin kasveihin.
Pilalehti: Uusi Kurvi Blogi
Kovin vasta aloittanut Seksitön elämä kuuluu omaan lajityyppiinsä, jonka tunnettu edustaja on Lord Boredomin Tylsyyden multihuipennus. Myös Näkymätön tyttö kirjoittaa samoista teemoista joskus. Nämä kaikki ovat kilttejä ja kunnollisia nuoria ihmisiä, jotka ovat ymmällään seurustelemattomuudestaan. Seksuaalisuuden markkinat ovat kovat.
Uusi jääkausi uhkaa kertoo lähes päinvastaisesta elämäntyylistä. Se kuuluu K 18 luokkaan, aika pinnallisia ja pornolehtimäisiä kertomuksia. Tällaisia viuhahtajia on nähty, mutta he eivät tunnu jaksavan kovin pitkään.
K18-luokkaan kuuluu myös Basic Instinct. Se kertoo hulluudeksi muodostuneesta seksuaalisuudesta aivan kuten filmissä.
Maailma on tosiaan pienentynyt, mistä matkablogit ja ulkosuomalaisten julkaisut osaltaan kertovat. Ne ovat lähes aina kiinnostavia. Tässä on pari hyvää meksikolaista blogia: Chiliä ja kanelikahvia ja Meksikon mussut.
Laiva on täynnä- blogi uskaltaa sanoa sen mitä valtamedia ei. Sieltä löytyy myös lista toisista monikulttuurin kritiikkiä harjoittavista nettijulkaisuista.
Tuohiniitty kiinnostaa minua sikäli, että hän kirjoittaa ainoata tuntemaani ekoyhteisöläisen blogia ja ajaa samaa Zetoria kuin minä muutama vuosi sitten. Hän on vihreiden kansanedustajaehdokas Keski-Suomessa. Hän mm. kritisoi kansanedustaja Oinosta, joka on esittänyt populistisia hävittäkää pedot kannanottoja. Tuohiniityn blogi ei kovin paljon kerro ekoyhteisön elämästä, ei ainakaan kiinnostavasti.
Toinen vihreä symppis on Katri Sarlund, joka on myös kansanedustajaehdokas. Hän sekoittaa arkipäivää ja politiikkaa/mielipiteitä oikein mukavasti.
Koulupäiviä Ihastjärvellä on sinänsä aikuiselle mielenkiinnoton. Mutta ex.opettajana pidän siitä, että edelläkävijäkoulu on ryhtynyt blogille. Koululaisille vaatimattomat kirjoitukset ja kuvat voivat olla vaikka kuinka kiinnostavia.
Opetusalalla pysyäksemme: Anne Rongaksen hienon pedagogisen työn lisäksi on olemassa tämä: Verkkopedaseuranta.
Vahingossa verkkoon haastattelee tavallisia kansalaisia, jotka tietenkin jokainen ovat oman laulunsa arvoisia.
Sokerina pohjalla linkitän linkkiblogi Lingosta löytämääni seksuaalisiin kasveihin.
23.8.06
Valitusta
Taaskin oli pitkävetistä, kun oli vähän tekemistä. Opin kyllä miten tehdään pärekaton harja yms. laudoitusta. Museon henkilökunta ja muutama vapaaehtoinen valmistelivat ensi viikolla tapahtuvaa puintinäytöstä. Me siirsimme varastosta eräänlaisen lajittelukoneen. Vahtimestari on laittanut ruohonleikkuriin peräkoukun, jolla vetää vanhaa auton peräkärryä. Korjasimme varstoja ja pohtimen. Yksi humalasalko oli pihalla katkennut. Teroitin salon ja löin sen uudelleen maahan. Humalat olivat niin tiukasti kiertyneet salon ympärille, ettei niitä olisi irrottanut. Olen kyllästynyt ukkojen juttuihin. Ne kiertävät samaa kehää. Juuri mitään uutta ei tule. No, saimme sentään kuulla selostuksen kuinka tehdä niin hyvää pontikkaa, että sitä ei erota vodkasta pirukaan.
Matkalla tapaamani vapaaehtoinen, ent. iso kiho lehtimaailmasta, tulee kertomaan lapsille kuinka viinaa poltettiin. Siitä innottautui todellinen asiantuntija kertomaan kuinka saadaan hyvää ainetta nykymaailmassa. Aktiivihiilellä on tärkeä osuus.
Voin pahoin liikunnan jäätyä viime päivinä, kun töihin ei ole päässyt pyörällä enkä viitsi enää mennä uimaankaan, vaikka voisi kyllä. Kahvin vierotusoireetkin vaivaavat.
Pieniä ovat vaivamme hyvinvointimaailmassa. Katsoin tv:stä järkyttävän dokumentin sodan jaloissa kärsimään jääneistä lapsista Ugandassa. Heidät oli pakotettu tappajiksi. Aikuisuus on sitä, että maailman epäoikeudenmukaisuuksille ja pahuudelle on opittava kääntämään selkänsä. On niin vähän, mitä voi tehdä.
Matkalla tapaamani vapaaehtoinen, ent. iso kiho lehtimaailmasta, tulee kertomaan lapsille kuinka viinaa poltettiin. Siitä innottautui todellinen asiantuntija kertomaan kuinka saadaan hyvää ainetta nykymaailmassa. Aktiivihiilellä on tärkeä osuus.
Voin pahoin liikunnan jäätyä viime päivinä, kun töihin ei ole päässyt pyörällä enkä viitsi enää mennä uimaankaan, vaikka voisi kyllä. Kahvin vierotusoireetkin vaivaavat.
Pieniä ovat vaivamme hyvinvointimaailmassa. Katsoin tv:stä järkyttävän dokumentin sodan jaloissa kärsimään jääneistä lapsista Ugandassa. Heidät oli pakotettu tappajiksi. Aikuisuus on sitä, että maailman epäoikeudenmukaisuuksille ja pahuudelle on opittava kääntämään selkänsä. On niin vähän, mitä voi tehdä.
Valoravintoa ja muuta yhtä viisasta
Christerin luennolla tuli (onneksi luennon jälkeen) kysymys valoravinnosta. Voiko valoravinnolla elää, oli provosoiva kysymys. Kysyjä tiesi varmasti, että voi. Ainakin jos sitä valoravintoa kutsuu pranaksi eli elämän voimaksi. C. vastasi ystävällisesti mutta suorapuheisesti, että kyseessä on suuri eksytys ja huijaus, vaarallinen oppi, joka on vienyt ihmisiä sairaalaan ja kuolemaan. Vaihtoehtoihmiset vetovat tietenkin pseudolla tavalla käsitettyyn kvanttifysiikkaan, mikä on pilannut vakavan tieteen mainetta.
Vasta eilen törmäsin netissä surffaillessani toiseen fantastiseen vaihtoehto-oppiin, joka on päässyt silmieni ohi. Viimeisimmät tiedot ovat parin vuoden takaisia. Joskus aiemmin olen linkittänyt tuohon "tilateknologia-keksintöön", josta olin huuhaa-piireissä kuullutkin ja tavannut näiden sivujen pitäjän, Petri Hartoman, joka oli ainakin Nesara-kultin yksi Suomeen maahantuoneista. (Kävin myös pitkästä aikaa katsomassa miten Nesara voi. Ykseyden kyyhky jatkaa yhä netissä, mutta hänestä kirjoitan toisella kertaa.
Eilen törmäsin pohjoissuomalaiseen keksijään, joka aivan yhtä nerokkaalla tavalla on aikonut valloittaa tieteen ja maailman. Tässä artikkelissa kerrotaan paitsi hieman, jo edesmenneesta tilateknologian kehittäjästä Kalevi Kososesta, myös uudemmasta nerosta nimeltä Jorma Saarni ja hänen Utele-teoriastaan. Tässä ovat Utele-groupin sivut. Skepsis kirjoittaa Utelesta.
Vasta eilen törmäsin netissä surffaillessani toiseen fantastiseen vaihtoehto-oppiin, joka on päässyt silmieni ohi. Viimeisimmät tiedot ovat parin vuoden takaisia. Joskus aiemmin olen linkittänyt tuohon "tilateknologia-keksintöön", josta olin huuhaa-piireissä kuullutkin ja tavannut näiden sivujen pitäjän, Petri Hartoman, joka oli ainakin Nesara-kultin yksi Suomeen maahantuoneista. (Kävin myös pitkästä aikaa katsomassa miten Nesara voi. Ykseyden kyyhky jatkaa yhä netissä, mutta hänestä kirjoitan toisella kertaa.
Eilen törmäsin pohjoissuomalaiseen keksijään, joka aivan yhtä nerokkaalla tavalla on aikonut valloittaa tieteen ja maailman. Tässä artikkelissa kerrotaan paitsi hieman, jo edesmenneesta tilateknologian kehittäjästä Kalevi Kososesta, myös uudemmasta nerosta nimeltä Jorma Saarni ja hänen Utele-teoriastaan. Tässä ovat Utele-groupin sivut. Skepsis kirjoittaa Utelesta.
22.8.06
Hiplaa ittes...
Ajoin hiljaista vauhtia rankkasateessa kotiin yrittäen välttää vesiliirtoa. Taakseni kertyi heti pitkä jono, vaikka vauhti ei ollut mikään korostetun hidas. Tässä oli ensimmäinen kerta, kun voin sanoa tarvitsevani autoa, vaikka kulkeehan se bussikin toki.
Tunsin itseni hieman horjuvaksi enkä uskaltanut seisoa suorana katolla. Se saattaa johtua eilisestä suuresta suolan määrästä, mitä sain suolatuista ja kuivatuista kalan palasista. Suolahan vaikuttaa verenpaineeseen.
Saimme lyödä kattoa kuitenkin melkein koko päivän. Se on kohta valmis. Seuraavat työt ovat jo tiedossa. Museon rakennuksissa riittää ylläpidettävää. Ties kuinka vanha Tjuda pedagogi, mikä rakennuksena ei ole alkuperäinen Axel Oxenstjernan perustama, kärsii huonosta katosta. Sitten on seuraavakin työ tiedossa, mutta se on sisällä ja voinee jäädä myöhempään. Museo on vuokrannut kylältä erään "bagarstugan", jossa on kuulemma kaappien kunnostusta tiedossa. Hyvä niin, että on töitä. Ehdinkin jo pelästyä, että työt loppuvat.
Ehkä olen antanut kuvan, että olen lähes partiopoika moraaliltani, kun paheksuin työväenluokkaista kielenkäyttöä. Mieluummin puhuisin toki historiasta, politiikasta ja filosofiasta, mutta se ei aina käy, koska tavallisilla työmiehillä on ennakkoluulonsa ja tietämättömyytensä. Mielipiteet ovat populistisia ja nyansoimattomia.
Seksi näyttää olevan vaarattomin keskustelunaihe. Pojat ovat poikia, vaikka olisivat keski-ikäisiä. Minua huvittaa machoilu, jossa naiset tunnutaan koettavan moraalia vailla olevina panopuina. Syvempiä tunteita, kuten läheisyys, toveruus, erotiikka, romantiikka, rakkaus ei hevillä tunnusteta vaikka tietenkin niitäkin on. Joku kertoi tuttavastaan, joka sanoo naiselleen: "Hiplaa sinä itses valmiiksi, minä käyn sillä välin paskalla" Tietenkin minä myös nauran moiselle. Itse kerroin kokemuksiani nuoren tyttöystäväni kanssa, kun hän opetti löytämään sitä kuuluisaa g-pistettä. Viimeisimmältä naisystävältä en sitä sitten löytänytkään. Ihmettelen oliko syynä hänen kokemansa keisarinleikkaukset, vai olivatko taitoni ehtineet jo ruostua.
Viime päivinä olen taas ruksannut suosikit listalleni hyviä ja lupaavia blogeja, joiden joukossa on myös seksiin erikoistuneita.
Tunsin itseni hieman horjuvaksi enkä uskaltanut seisoa suorana katolla. Se saattaa johtua eilisestä suuresta suolan määrästä, mitä sain suolatuista ja kuivatuista kalan palasista. Suolahan vaikuttaa verenpaineeseen.
Saimme lyödä kattoa kuitenkin melkein koko päivän. Se on kohta valmis. Seuraavat työt ovat jo tiedossa. Museon rakennuksissa riittää ylläpidettävää. Ties kuinka vanha Tjuda pedagogi, mikä rakennuksena ei ole alkuperäinen Axel Oxenstjernan perustama, kärsii huonosta katosta. Sitten on seuraavakin työ tiedossa, mutta se on sisällä ja voinee jäädä myöhempään. Museo on vuokrannut kylältä erään "bagarstugan", jossa on kuulemma kaappien kunnostusta tiedossa. Hyvä niin, että on töitä. Ehdinkin jo pelästyä, että työt loppuvat.
Ehkä olen antanut kuvan, että olen lähes partiopoika moraaliltani, kun paheksuin työväenluokkaista kielenkäyttöä. Mieluummin puhuisin toki historiasta, politiikasta ja filosofiasta, mutta se ei aina käy, koska tavallisilla työmiehillä on ennakkoluulonsa ja tietämättömyytensä. Mielipiteet ovat populistisia ja nyansoimattomia.
Seksi näyttää olevan vaarattomin keskustelunaihe. Pojat ovat poikia, vaikka olisivat keski-ikäisiä. Minua huvittaa machoilu, jossa naiset tunnutaan koettavan moraalia vailla olevina panopuina. Syvempiä tunteita, kuten läheisyys, toveruus, erotiikka, romantiikka, rakkaus ei hevillä tunnusteta vaikka tietenkin niitäkin on. Joku kertoi tuttavastaan, joka sanoo naiselleen: "Hiplaa sinä itses valmiiksi, minä käyn sillä välin paskalla" Tietenkin minä myös nauran moiselle. Itse kerroin kokemuksiani nuoren tyttöystäväni kanssa, kun hän opetti löytämään sitä kuuluisaa g-pistettä. Viimeisimmältä naisystävältä en sitä sitten löytänytkään. Ihmettelen oliko syynä hänen kokemansa keisarinleikkaukset, vai olivatko taitoni ehtineet jo ruostua.
Viime päivinä olen taas ruksannut suosikit listalleni hyviä ja lupaavia blogeja, joiden joukossa on myös seksiin erikoistuneita.
21.8.06
Mitä me pistämme suusta alas
Laivalla, paitsi ylensöin, tein myös pieniä havaintoja. Viina ja olut virtaa. Eu-säännösten muututtua, olutta voi tuoda kotiin määrättömästi. Olisin voinut ostaa yhden kartongin, mutta en viitsinyt häveliäästi siinä seurassa. Viinaa on nyt jumalattoman isoja pulloja myynnissä. Samaa trendiä kuin isot ruokatavaroiden annospakkaukset. Me olemme kasvaneet ihmisinä, mikään ei enää riitä. Olemme ylilihavien ihmisten valtakunta.
Tänään veteraaniurheilija puhui mm. samasta asiasta, kun hän oli aloittamassa ravintokaraoke-kiertuettaan. Ylilihavuudesta johtuva diabetes on tikittävä aikapommi. Siitä kelkasta haluan hypätä sivuun. Olen pitänyt itseäni terveenä jonkinmoisella liikunnalla, mutta ruoan määrää pitää vähentää.
Christer selvisi käsittääkseni oikein hyvin. Yleisöä oli toista kymmentä. Se aktivoitui ja uskaltautui kysymään ja puhumaan. Kahdella kielellä puhuminen on todellinen haaste, josta en itse olisi selvinnyt, mutta tällainen tilanne on yksinkertaisesti tällä ruotsalaisseudulla. Tiedän ainakin yleisöstä yhden, joka ei olisi ymmärtänyt ruotsia. Christer itse on terveellisen elämäntavan elävä esimerkki. Läskiä ei ole ollenkaan laihassa urheilijan kropassa. Yksi minun asiakkaistani osti tiiviin ravintokirjankin ja kehui minulle kuinka huippujätkä luennoija oli ollut. Tunsin ylpeyttä, kun olin osannut hankkia hänet. Minulle vieraat kyläläiset tuntuivat myös arvostavan lahjaksi saamaansa luentoa.
Ideana on, että kuulijat saavat tilaisuuden aluksi valita vihkosesta aiheet, josta haluavat kuulla tiiviit tietopaketit, jotka eivät kuitenkaan mene yli hilseen, voin vakuuttaa. Varmaan konsepti tulee mukautumaan parhaiten käytäntöön sopivaksi.
Ruoka-asioista lisää: Kävin pari kertaa Viron matkalla ruokakaupassa ihan katselemassa. Kiinnostavaa oli vaikka kuinka paljon. Aikaa oli vain kovin vähän ja ostoksia ei voinut paljon tehdä kuumassa säässä. Ostin pienen rasian kuivattuja ja suolattuja kirjolohen nahanpalasia. Kuivatut kalat ovat Euroopassa suosittuja oluen kyytipoikia. Suola ei ehkä ole kovin terveellistä eikä siitä aiheutuva oluen kittaaminen. En tiedä, mitä kaloja pienet kuivatut sintit olivat. Ne jäivät harmittavasti ostamatta. Ostin pienen pakkauksen, jossa oli n. seitsemän senttiä pitkä suolainen ja kuivattu, nahaton sillinpala. Leikkaan siitä tätä kirjoittaessani pieniä siivuja. Siitä ei ole poistettu edes sisälmyksiä. En edes itse asiassa tiedä, miten sitä pitäisi nauttia. Puren sen ruotoineen päivineen. Vähän liian krouvia touhua, kuten myös rapeat, kuivatut ja suolatut kirjolohen nahkan palaset. Jotain miehekästä viehätystä niissä kyllä on. Kuten sanottu, jos innostun juopottelemaan...
Kuivatussa pysyäkseni, todellinen löytö sen sijaan oli Jerky, Traditional American Steaks-Snack. Se ei ollut liian suolaista, maku oli miellyttävä. Kuivaalihaahan se on. Mikseivät pohjoissuomalaiset ryhdy markkinoimaan poronlihojaan myös tässä muodossa. Poronlihassa on jo valmiina makua. Kaikesta muustakin lihasta jerkyä voisi valmistaa. Leikattuna valmiiksi ohuiksi suikaleiksi tietysti. Aitoa jenkkiläistä jerkyä on Suomessakin saatavissa.
Tänään veteraaniurheilija puhui mm. samasta asiasta, kun hän oli aloittamassa ravintokaraoke-kiertuettaan. Ylilihavuudesta johtuva diabetes on tikittävä aikapommi. Siitä kelkasta haluan hypätä sivuun. Olen pitänyt itseäni terveenä jonkinmoisella liikunnalla, mutta ruoan määrää pitää vähentää.
Christer selvisi käsittääkseni oikein hyvin. Yleisöä oli toista kymmentä. Se aktivoitui ja uskaltautui kysymään ja puhumaan. Kahdella kielellä puhuminen on todellinen haaste, josta en itse olisi selvinnyt, mutta tällainen tilanne on yksinkertaisesti tällä ruotsalaisseudulla. Tiedän ainakin yleisöstä yhden, joka ei olisi ymmärtänyt ruotsia. Christer itse on terveellisen elämäntavan elävä esimerkki. Läskiä ei ole ollenkaan laihassa urheilijan kropassa. Yksi minun asiakkaistani osti tiiviin ravintokirjankin ja kehui minulle kuinka huippujätkä luennoija oli ollut. Tunsin ylpeyttä, kun olin osannut hankkia hänet. Minulle vieraat kyläläiset tuntuivat myös arvostavan lahjaksi saamaansa luentoa.
Ideana on, että kuulijat saavat tilaisuuden aluksi valita vihkosesta aiheet, josta haluavat kuulla tiiviit tietopaketit, jotka eivät kuitenkaan mene yli hilseen, voin vakuuttaa. Varmaan konsepti tulee mukautumaan parhaiten käytäntöön sopivaksi.
Ruoka-asioista lisää: Kävin pari kertaa Viron matkalla ruokakaupassa ihan katselemassa. Kiinnostavaa oli vaikka kuinka paljon. Aikaa oli vain kovin vähän ja ostoksia ei voinut paljon tehdä kuumassa säässä. Ostin pienen rasian kuivattuja ja suolattuja kirjolohen nahanpalasia. Kuivatut kalat ovat Euroopassa suosittuja oluen kyytipoikia. Suola ei ehkä ole kovin terveellistä eikä siitä aiheutuva oluen kittaaminen. En tiedä, mitä kaloja pienet kuivatut sintit olivat. Ne jäivät harmittavasti ostamatta. Ostin pienen pakkauksen, jossa oli n. seitsemän senttiä pitkä suolainen ja kuivattu, nahaton sillinpala. Leikkaan siitä tätä kirjoittaessani pieniä siivuja. Siitä ei ole poistettu edes sisälmyksiä. En edes itse asiassa tiedä, miten sitä pitäisi nauttia. Puren sen ruotoineen päivineen. Vähän liian krouvia touhua, kuten myös rapeat, kuivatut ja suolatut kirjolohen nahkan palaset. Jotain miehekästä viehätystä niissä kyllä on. Kuten sanottu, jos innostun juopottelemaan...
Kuivatussa pysyäkseni, todellinen löytö sen sijaan oli Jerky, Traditional American Steaks-Snack. Se ei ollut liian suolaista, maku oli miellyttävä. Kuivaalihaahan se on. Mikseivät pohjoissuomalaiset ryhdy markkinoimaan poronlihojaan myös tässä muodossa. Poronlihassa on jo valmiina makua. Kaikesta muustakin lihasta jerkyä voisi valmistaa. Leikattuna valmiiksi ohuiksi suikaleiksi tietysti. Aitoa jenkkiläistä jerkyä on Suomessakin saatavissa.
20.8.06
Kasvot meni, mutta muuten menee mukavasti
Työmiehet olivat neuvoneet käyttämään kortsua, joku jopa käski laittaa kaksinkertaisen, kun lähdin Eestinmaalle. Nämä olivat neuvoja siitä viattomasta päästä .
No ei pelkoa. Auto petti kotiin tullessamme. Museon hehkeä johtaja kysyi, voisinko hän päästä autossani, koska pojalla oli ollut hänen autonsa käytössä. Auto ei tietenkään suostunut starttaamaan, sekin hyväkäs. Olen tietenkin aivan avuton sellaisessa tilanteessa ja vielä pimeällä. Toiset autot ehtivät häipyä Sagalundin pihalta. L. lähti kävellen kohti 4 km:n päässä olevaa kotiaan hakemaan omaa autoaan, ja minä jäin vääntämään starttiavainta. Jostain ihmeen syystä auto lähtikin käyntiin, en tehnyt mielestäni mitään. Kasvojen menetys. Otin matkalla kyytiin kotiaan kohti paarustavan L:n.
Autolla ajo sumuisella saarella ei ole vaaratonta. Aioin ruveta kulkemaan kansalaisopistossa, uskaltaakohan sitä?
Viron matka oli onnistunut. Koko seurue oli samaa mieltä. Sagalundsgilletin matkat ovat yleensäkin kivoja. Tutustuin moneen mielenkiintoiseen persoonaan. Paikat olivat tosi hienoja, mutta kirjoitan niistä myöhemmin. Suomenruotsalaiset tuntuvat kivoilta. Mukava matkustaa sivistyneessä seurassa, jossa tuskin kukaan polttaa ja juo itsensä änkyräkänniin ja puhuu rivouksia kuten monet suomenkieliset ja työväenluokkaiset. Kilttiä porukkaa. Muutamia suomenkielisiä oli mukana. Meidän ei tarvinnut ollenkaan hävetä seurassa, sillä olimme kaikki kovin fiksuja mekin. Juttelin mm. pitkään kaverin kanssa, joka tuntuu tehneen merkittävän uran lähinnä kuvajournalistina, eläkkeellä olevan luotsin kanssa, joka on julkaissut omakustanteisia kirjoja, jotka aion hakea esille ja RKP:n paikallispoliitikon kanssa. Plus tietenkin suomenkielisten kanssa.
En viitsinyt siinä seurassa kantaa kaljaa kotiin, mutta ostin pieniä herkkuja sekä maista että laivalta. Ruoat matkalla olivat maistuvia. Sain kaksi kertaa makoisaa ohrapuuroa. Ormsöllä oli ruokana villisikapataa. Haapsalussa söimme suuressa puupitsisessä Kuursaalissa ja valtavan Piispanlinnan raunioissa olevassa ravintolassa. Piispanlinnassa oli menossa keskiaikaisjuhlat, jotka oli tehty amatöörien charmilla. Väkeä oli aika vähän. Vaatteet ja ihmiset olivat kauniita, mutta näytteleminen kaipaa hieman hiomista ja olihan se keskiaika muutakin kuin taistelua.
Viehätyin Viroon ja menen taatusti sinne takaisin, kun se on tuossa ihan naapurissa. Viron maaseudulle etenkin. Aika ankeassa Haapsalun kaupunginhotellissa loppui vesi aamulla, kun piti käydä suihkussa. Siellä oli sellainen vessanpytty, josta muistan lukeneeni lapsuudessani matkakertomuksista. Pytyssä oli eräänlainen parveke, johon kiinteä osa jäi. Pohjoismaiselle se oli vähän kiusallista, sillä emme yleensä ole tottuneet katsomaan terveydentilaamme ulosteistamme, kuten sovistyneet keskieurooppalaiset. Tai näkee sitä vähemmälläkin. Siinä on oivallinen keksintö anaaliselle tyypille. Haapsalussa oli paljon suomalaisturisteja. Näin paljon juurevia maanmiehiä kylpylälomalla.
Pysähdyimme Tallinnassakin käymään Ulkomuseoalueella ja vähän aikaa Vanhassa kaupungissa.
Haapsalussa flaneerasin paljon kaupungilla. Kävimme Rantarootsalaisten museossa. Matkan teemanahan oli juuri Viron ruotsalaisalueet. Itse Ormsöllä oli kaksi sievää tyttöä: kaunista ruotsia puhuva opasnainen ja topakka mökkikylän pitäjä. Ormsöllä vallitsi luonnonrauha. Metsät olivat tiheät. Entiset vironruotsalaiset olivat saaneet haltuunsa menttämiään maita ja omistivat 80 % pinta-alasta. Talot olivat jääneet enimmäkseen niiden uusille omistajille. Ruotsissa asuvat vironruotsalaiset olivat rakentaneet kesämökkejä. Saarella asuu vain 200-300 vakiasukasta. Väkiluku moninkertaistuu kesäisin. Matkailu on pääelinkeino. Jotkut pitävät lihakarjaa. Maitoa ei voi tuottaa suuressa mitassa, koska meijeriä ei enää ole. Aikoinaan saaren maat olivat olleet kolhoosin käytössä. Bussimme kiersi vain puolet saaresta. Kylät olivat etäällä toisistaan ja kylät ryhmäkyliä. Saarella toimii koulu, jossa on luokat 1-9. Oppaamme oli koulun englannin ja ruotsin opettaja. Hän oli oppinut kielensä Ruotsissa lapsentyttönä.
Saaren kirkko ja kirkkomaa olivat nähtävyyksiä. Neuvostoliiton aikana hoito oli jätetty vähemmälle ja luonto oli vallannut hautausmaan ihastuttavasti. Sen erikoisuus oli yli 300 kivestä veistettyä ns. aurinkoristiä, joissa oli selvät viikinkiaikaiset perinteet. Kirkko oli restauroitu ruotsalaisella avulla. Sen sisustus oli tehty uudestaan, koska se oli hävinnyt neukkuaikana, kun kirkko oli ollut varastona. Saarnastuolin ja kirkonkalleudet olivat pakolaiset vieneet mukanaan mennessään Ruotsiin. Nyt saarnastuoli oli palautettu museoon Tallinnaan.
Saari nukkui idyllistä prinsessanuntaan. Vaarana on tietenkin sen muuttuminen turistien golf-paratiisiksi joskus tulevaisuudessa. Elinkeinoja tosin tarvittaisiin, sillä väkiluku vähenee kaiken aikaa.
No ei pelkoa. Auto petti kotiin tullessamme. Museon hehkeä johtaja kysyi, voisinko hän päästä autossani, koska pojalla oli ollut hänen autonsa käytössä. Auto ei tietenkään suostunut starttaamaan, sekin hyväkäs. Olen tietenkin aivan avuton sellaisessa tilanteessa ja vielä pimeällä. Toiset autot ehtivät häipyä Sagalundin pihalta. L. lähti kävellen kohti 4 km:n päässä olevaa kotiaan hakemaan omaa autoaan, ja minä jäin vääntämään starttiavainta. Jostain ihmeen syystä auto lähtikin käyntiin, en tehnyt mielestäni mitään. Kasvojen menetys. Otin matkalla kyytiin kotiaan kohti paarustavan L:n.
Autolla ajo sumuisella saarella ei ole vaaratonta. Aioin ruveta kulkemaan kansalaisopistossa, uskaltaakohan sitä?
Viron matka oli onnistunut. Koko seurue oli samaa mieltä. Sagalundsgilletin matkat ovat yleensäkin kivoja. Tutustuin moneen mielenkiintoiseen persoonaan. Paikat olivat tosi hienoja, mutta kirjoitan niistä myöhemmin. Suomenruotsalaiset tuntuvat kivoilta. Mukava matkustaa sivistyneessä seurassa, jossa tuskin kukaan polttaa ja juo itsensä änkyräkänniin ja puhuu rivouksia kuten monet suomenkieliset ja työväenluokkaiset. Kilttiä porukkaa. Muutamia suomenkielisiä oli mukana. Meidän ei tarvinnut ollenkaan hävetä seurassa, sillä olimme kaikki kovin fiksuja mekin. Juttelin mm. pitkään kaverin kanssa, joka tuntuu tehneen merkittävän uran lähinnä kuvajournalistina, eläkkeellä olevan luotsin kanssa, joka on julkaissut omakustanteisia kirjoja, jotka aion hakea esille ja RKP:n paikallispoliitikon kanssa. Plus tietenkin suomenkielisten kanssa.
En viitsinyt siinä seurassa kantaa kaljaa kotiin, mutta ostin pieniä herkkuja sekä maista että laivalta. Ruoat matkalla olivat maistuvia. Sain kaksi kertaa makoisaa ohrapuuroa. Ormsöllä oli ruokana villisikapataa. Haapsalussa söimme suuressa puupitsisessä Kuursaalissa ja valtavan Piispanlinnan raunioissa olevassa ravintolassa. Piispanlinnassa oli menossa keskiaikaisjuhlat, jotka oli tehty amatöörien charmilla. Väkeä oli aika vähän. Vaatteet ja ihmiset olivat kauniita, mutta näytteleminen kaipaa hieman hiomista ja olihan se keskiaika muutakin kuin taistelua.
Viehätyin Viroon ja menen taatusti sinne takaisin, kun se on tuossa ihan naapurissa. Viron maaseudulle etenkin. Aika ankeassa Haapsalun kaupunginhotellissa loppui vesi aamulla, kun piti käydä suihkussa. Siellä oli sellainen vessanpytty, josta muistan lukeneeni lapsuudessani matkakertomuksista. Pytyssä oli eräänlainen parveke, johon kiinteä osa jäi. Pohjoismaiselle se oli vähän kiusallista, sillä emme yleensä ole tottuneet katsomaan terveydentilaamme ulosteistamme, kuten sovistyneet keskieurooppalaiset. Tai näkee sitä vähemmälläkin. Siinä on oivallinen keksintö anaaliselle tyypille. Haapsalussa oli paljon suomalaisturisteja. Näin paljon juurevia maanmiehiä kylpylälomalla.
Pysähdyimme Tallinnassakin käymään Ulkomuseoalueella ja vähän aikaa Vanhassa kaupungissa.
Haapsalussa flaneerasin paljon kaupungilla. Kävimme Rantarootsalaisten museossa. Matkan teemanahan oli juuri Viron ruotsalaisalueet. Itse Ormsöllä oli kaksi sievää tyttöä: kaunista ruotsia puhuva opasnainen ja topakka mökkikylän pitäjä. Ormsöllä vallitsi luonnonrauha. Metsät olivat tiheät. Entiset vironruotsalaiset olivat saaneet haltuunsa menttämiään maita ja omistivat 80 % pinta-alasta. Talot olivat jääneet enimmäkseen niiden uusille omistajille. Ruotsissa asuvat vironruotsalaiset olivat rakentaneet kesämökkejä. Saarella asuu vain 200-300 vakiasukasta. Väkiluku moninkertaistuu kesäisin. Matkailu on pääelinkeino. Jotkut pitävät lihakarjaa. Maitoa ei voi tuottaa suuressa mitassa, koska meijeriä ei enää ole. Aikoinaan saaren maat olivat olleet kolhoosin käytössä. Bussimme kiersi vain puolet saaresta. Kylät olivat etäällä toisistaan ja kylät ryhmäkyliä. Saarella toimii koulu, jossa on luokat 1-9. Oppaamme oli koulun englannin ja ruotsin opettaja. Hän oli oppinut kielensä Ruotsissa lapsentyttönä.
Saaren kirkko ja kirkkomaa olivat nähtävyyksiä. Neuvostoliiton aikana hoito oli jätetty vähemmälle ja luonto oli vallannut hautausmaan ihastuttavasti. Sen erikoisuus oli yli 300 kivestä veistettyä ns. aurinkoristiä, joissa oli selvät viikinkiaikaiset perinteet. Kirkko oli restauroitu ruotsalaisella avulla. Sen sisustus oli tehty uudestaan, koska se oli hävinnyt neukkuaikana, kun kirkko oli ollut varastona. Saarnastuolin ja kirkonkalleudet olivat pakolaiset vieneet mukanaan mennessään Ruotsiin. Nyt saarnastuoli oli palautettu museoon Tallinnaan.
Saari nukkui idyllistä prinsessanuntaan. Vaarana on tietenkin sen muuttuminen turistien golf-paratiisiksi joskus tulevaisuudessa. Elinkeinoja tosin tarvittaisiin, sillä väkiluku vähenee kaiken aikaa.
17.8.06
Erikoiset
Erikoisten ihmisten esiinkaivaminen on tai oli aikakausilehtien vakiokamaa. Haetaan jokin korpifilosofi tai muu kummajainen ja kakaistaan hänestä juttu. Se on tietysti eräällä tavalla sosiaalipornoakin. Hymy teki ja tekee sitä paljonkin ja perhelehdet kuten Seura ja Apu. Nykyään julkkisjutut ovat vieneet etusijan, uumoilen. Minä en lue mielelläni julkkiksista. En lue aktiivisesti lehtiä enää muutenkaan. Esa Kero teki juttuja tavallisista ihmisistä aikoinaan Hesarin kuukausiliitteessä.
Minä lukisin mielelläni ihmisistä, jotka ovat kokeneet hieman tavanomaisesta poikkeavia kohtaloita, elävät valtavirrasta poikkeavasti, ovat päätyneet erikoisiin maailmankatsomuksiin. Ovat jollakin tavalla viisastuneet. Raja bisarrin ja viisaan välillä on veteen piirretty. Viisaus ja hulluus asuvat usein samassa ruumiissa.
Minulla itsellänihän on kahdeksan vuoden yhteisökokemus. Tapasin erikoisia ihmisiä paljonkin.
Ei heidän tarvitse olla välttämättä maalla, mökissä asuvia. Mutta voisin aloittaa sellaisista. Minulla on jo mielessä monia tapaamiani ihmisiä, joista voisin aloittaa. Esimerkiksi jossakin Keski-Suomessa asuva kiltti vanha mies, joka on rakentanut pihalleen uskomattomia vempeleitä. Osa on leikkilaitteita mutta hänellä on myös tuulimylly. O:lla on runsaasti näitä pelle-peloton tuttuja, joista voisin talven aikana tehdä tietokantaa.
Minusta on aina ollut mukava katsoa tv-ohjelmia ihmisistä jotka ovat valinneet jäädä asumaan vaatimattomiin oloihin. Varsinkin joulun aikaan heistä kertovat tarinat kuuluvat mielestäni ohjelmiston parhaimmistoon.
Ruotsissa kaksi veljestä, Erik ja Sigvard, ovat useinkin esiintyneet tv:ssä hevosineen. He tekivät tilallaan perinteisiä töitä, olivat fiksun tuntuisia. Nyt kuitenkin veljekset ovat vaihtaneet traktoriin, Valtra A65:een. Kysymykseen kaipaavatko he valtakunnankuuluksi tullutta hevosta, nimeltä Donna, joka on nyt saanut mennä traktorin tieltä, he vastaavat: Emme. Se oli vähän pöhkö.
Minä lukisin mielelläni ihmisistä, jotka ovat kokeneet hieman tavanomaisesta poikkeavia kohtaloita, elävät valtavirrasta poikkeavasti, ovat päätyneet erikoisiin maailmankatsomuksiin. Ovat jollakin tavalla viisastuneet. Raja bisarrin ja viisaan välillä on veteen piirretty. Viisaus ja hulluus asuvat usein samassa ruumiissa.
Minulla itsellänihän on kahdeksan vuoden yhteisökokemus. Tapasin erikoisia ihmisiä paljonkin.
Ei heidän tarvitse olla välttämättä maalla, mökissä asuvia. Mutta voisin aloittaa sellaisista. Minulla on jo mielessä monia tapaamiani ihmisiä, joista voisin aloittaa. Esimerkiksi jossakin Keski-Suomessa asuva kiltti vanha mies, joka on rakentanut pihalleen uskomattomia vempeleitä. Osa on leikkilaitteita mutta hänellä on myös tuulimylly. O:lla on runsaasti näitä pelle-peloton tuttuja, joista voisin talven aikana tehdä tietokantaa.
Minusta on aina ollut mukava katsoa tv-ohjelmia ihmisistä jotka ovat valinneet jäädä asumaan vaatimattomiin oloihin. Varsinkin joulun aikaan heistä kertovat tarinat kuuluvat mielestäni ohjelmiston parhaimmistoon.
Ruotsissa kaksi veljestä, Erik ja Sigvard, ovat useinkin esiintyneet tv:ssä hevosineen. He tekivät tilallaan perinteisiä töitä, olivat fiksun tuntuisia. Nyt kuitenkin veljekset ovat vaihtaneet traktoriin, Valtra A65:een. Kysymykseen kaipaavatko he valtakunnankuuluksi tullutta hevosta, nimeltä Donna, joka on nyt saanut mennä traktorin tieltä, he vastaavat: Emme. Se oli vähän pöhkö.
Ei porsastelua
Ukkosta ei ole tänä kesänä juuri ollut. Viimeöinen sitten herätti, kun parvekkeen ovi oli auki, ja jyrähdykset kuuluivat vaimentumattomina. Unta ei meinannut tulla sen jälkeeen, kun olin vetänyt piuhat irti seinästä.
Sade oli saanut aikaan työmaalla, että kuivat päreet olivat laajentuneet ja katto oli tosi ruma. Ihmettelen asiantuntijana ollutta vanhaa miestä, ettei hän käskenyt kastaa päreitä ensin vesiastiassa. Joku työmiehistä uumoili sellaista etukäteen, mutta oliko unohtunut vai mitä.
Tunsin tänäänkin aikamoista tarkoituksettomuuden ja merkityksettömyyden tunnetta. Olen siihen tunteeseen tosin saanut tottua useiden vuosien aikana.
Minulle sattui iloinen yllätys, kun löysin passini. Se oli ikkunalaudalla rasiassa, jonne myöhemmin muistin sen pistäneeni tarkoituksella. Kaikki muut paikat olinkin jo hakenut kellaria myöten. Tyypillistä. Ehdin vähän turhaan hankkia id-kortin, menihän siihen vähän rahaakin. Työmaan ukoille Vironmatka herättää mielikuvia porsasteluista. Olen sanonut, että kyseessä on kulttuuriin keskittyvä matka, jossa on mukana keskiluokkaisia ja -ikäisiä suomenruotsalaisia. Launokorven itse järjestämät vironmatkat ovat asia ihan erikseen.
Annonsbladet oli pistänyt mukavasti esille Christerin ravintoluennon puffin. Saa nähdä, lähettävätkö reportterin. Kemiönsaarelaisia bloggaajia en tunne, mutta tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille. Maanantaina Kemiössä Sagalundin museoalueella, Vretan koululla, klo 12.
Museolla on ravintola, Cafe Adéle, jossa on työssä kehitysvammaisia, mikä on hyvä asia. Olen syönyt siellä muutaman kerran. Pari kertaa on sattunut hyvä ruoka, esim. lohikeitto. Mutta enimmäkseen ruoka on huonoa. Ympäristö on aika viihtyisä, mutta ruoassa ei ole oikein makua eikä rakennetta. Tv:ssä on ohjelma, jossa huippukokki trimmaa kuntoon kurjia ruokapaikkoja. Vähän samaa tarvittaisiin tässäkin. Kaupasta ostamalla vaikkapa grillatun kanankoiven, leivän ja juotavaa jugurttia saa maukkaamman ja halvemmankin ruoan.
Pääsen bloggaamaan vasta aikaisintaan sunnuntai-iltana.
Sade oli saanut aikaan työmaalla, että kuivat päreet olivat laajentuneet ja katto oli tosi ruma. Ihmettelen asiantuntijana ollutta vanhaa miestä, ettei hän käskenyt kastaa päreitä ensin vesiastiassa. Joku työmiehistä uumoili sellaista etukäteen, mutta oliko unohtunut vai mitä.
Tunsin tänäänkin aikamoista tarkoituksettomuuden ja merkityksettömyyden tunnetta. Olen siihen tunteeseen tosin saanut tottua useiden vuosien aikana.
Minulle sattui iloinen yllätys, kun löysin passini. Se oli ikkunalaudalla rasiassa, jonne myöhemmin muistin sen pistäneeni tarkoituksella. Kaikki muut paikat olinkin jo hakenut kellaria myöten. Tyypillistä. Ehdin vähän turhaan hankkia id-kortin, menihän siihen vähän rahaakin. Työmaan ukoille Vironmatka herättää mielikuvia porsasteluista. Olen sanonut, että kyseessä on kulttuuriin keskittyvä matka, jossa on mukana keskiluokkaisia ja -ikäisiä suomenruotsalaisia. Launokorven itse järjestämät vironmatkat ovat asia ihan erikseen.
Annonsbladet oli pistänyt mukavasti esille Christerin ravintoluennon puffin. Saa nähdä, lähettävätkö reportterin. Kemiönsaarelaisia bloggaajia en tunne, mutta tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille. Maanantaina Kemiössä Sagalundin museoalueella, Vretan koululla, klo 12.
Museolla on ravintola, Cafe Adéle, jossa on työssä kehitysvammaisia, mikä on hyvä asia. Olen syönyt siellä muutaman kerran. Pari kertaa on sattunut hyvä ruoka, esim. lohikeitto. Mutta enimmäkseen ruoka on huonoa. Ympäristö on aika viihtyisä, mutta ruoassa ei ole oikein makua eikä rakennetta. Tv:ssä on ohjelma, jossa huippukokki trimmaa kuntoon kurjia ruokapaikkoja. Vähän samaa tarvittaisiin tässäkin. Kaupasta ostamalla vaikkapa grillatun kanankoiven, leivän ja juotavaa jugurttia saa maukkaamman ja halvemmankin ruoan.
Pääsen bloggaamaan vasta aikaisintaan sunnuntai-iltana.
16.8.06
Pakenemisen ajatus
Heräsin niin aikaisin, että meinasin nukahdella töissä. En sentään katolla. Kyllästyttää ukkojen jutut. Minähän olen partiopoikamaisen kiltti ja hyväkäytöksinen. Rivot seksijutut eivät minua innostuta. Olen kokenut elämässäni paljon sellaista, mikä on joskus koettu kielletyksi ja lukenut kirjallisuudesta kaiken, nähnyt netissä ettei minua jutut hätkähdytä. Nuorena kävin merillä ollessani merimiesten mukana Hampurin pornoklubeilla. Minä en oikeastaan ymmärrä yletöntä pimpistä ja panemisesta puhumista. Onhan minullakin tietysti vietit ja luonto vaatii veronsa. Itse aktista jatkuvasti unelmoimisen ymmärrän, jos se tarkoittaisi koodikielellä toveruutta ja kaunista läheisyyttä ja erotiikkaa, mutta pelkkä akti tuntuu olevan ainoa mikä kuuluu työläismiehisyyteen. En minä silti sellaisesta häiriinny. Onhan siinä monesti irvokasta tilannekomiikkaakin mukana.
Olen parina päivänä miettinyt pakenemista, hallitusti tietysti, kun työsuhde loppuu. Olen ennenkin ajatellut kulkuriksi ryhtymistä. Nyt blogien tultua, voisin tehdä vaikkapa kansalaisjournalistiikkaa ja matkustaa Suomea ympäriinsä ja tavata kiinnostavia henkilöitä ja tutustua mielenkiintoisiin paikkoihin. Saaristo voi olla liiaksi suljettua ja sinne tuntuu olevan myös kovin vaikea ulkopuolisen päästä. Miksi en käyttäisi hyväkseni hyvää autoani, kun sellaisen hankin. Saaristo ei tietystikään olisin poissuljettu, jos sieltä kiinnostavia persoonia löytyy.
Yksi parhaimista lukemistani kirjoista on tyttäreni kirjahyllyssä. Sen nimi oli jotain De speciella tai siihen suuntaan. (oik. Dom ovanliga) Siinä on konsepti. Siinä yksinkertaisesti haastateltiin erikoisia ihmisiä. Minä voisin kulkea pitkin maita ja mantuja ja haastatella aluksi Suomen erikoisia ihmisiä . Nimikin on valmiina hah- hah - tulevalle blogilleni: Erikoiset. Erikoisuuteen, josta minä olisin kiinnostunut, ei riittäisi pelkkä ruumiillinen tai psyykkinen poikeavuus, vaan haastateltavalla pitäisi olla kiinnostavia ajatuksia ja sitä kuuluisaa "sydämen sivistystä". Tuntemistani ekohörhöistä voisi löytyä joitakin, mutta enemmänkin Olavin kontaktiverkosta, pellepelottomista. Muutaman olen tavannutkin. ITE-taiteilijat on yksi ryhmä. Uskonpa että kiinnostavia henkilöitä löytyisi. Saattaisipa bloggaajienkin joukosta.
Lisäys: Luonnehdinta Åke Moqvistin kirjasta Dom ovanliga:
"Åke Mokvist: De ovanliga Vilka fantastiska människor det finns! Och vilken underbar bok om dessa fantastiska människor! Fotografen och skribenten Åke Mokvist har gjort en bok, i text och bild, om en skara ovanliga människor. Människor som inte passar in i våra vanliga normer, som inte finner sig tillrätta i vår gråa vardag, som inte ser på livet precis som alla vi andra.Åke Mokvist berättar om dessa människor med mycket värme och respekt. Han visar oss tydligt att även en vilsen själ har en väl så stor rätt till livsutrymme som de anpassliga. Det är en samling högst originella människor som får berätta om sig själv och om hur de lever. Flera av dem har vänt samhället ryggen, andra lever mitt ibland oss och både syns och hörs. Det är människor som ofta förtalas och är illa sedda i sin omgivning. Åke Mokvist konstaterar att "man pratar om de avvikande, i stället för att prata med dem." Här finns fascinerande livsöden, tragik, djup sorg, glädje och livsvisdom. Och många kloka ord."
Olen parina päivänä miettinyt pakenemista, hallitusti tietysti, kun työsuhde loppuu. Olen ennenkin ajatellut kulkuriksi ryhtymistä. Nyt blogien tultua, voisin tehdä vaikkapa kansalaisjournalistiikkaa ja matkustaa Suomea ympäriinsä ja tavata kiinnostavia henkilöitä ja tutustua mielenkiintoisiin paikkoihin. Saaristo voi olla liiaksi suljettua ja sinne tuntuu olevan myös kovin vaikea ulkopuolisen päästä. Miksi en käyttäisi hyväkseni hyvää autoani, kun sellaisen hankin. Saaristo ei tietystikään olisin poissuljettu, jos sieltä kiinnostavia persoonia löytyy.
Yksi parhaimista lukemistani kirjoista on tyttäreni kirjahyllyssä. Sen nimi oli jotain De speciella tai siihen suuntaan. (oik. Dom ovanliga) Siinä on konsepti. Siinä yksinkertaisesti haastateltiin erikoisia ihmisiä. Minä voisin kulkea pitkin maita ja mantuja ja haastatella aluksi Suomen erikoisia ihmisiä . Nimikin on valmiina hah- hah - tulevalle blogilleni: Erikoiset. Erikoisuuteen, josta minä olisin kiinnostunut, ei riittäisi pelkkä ruumiillinen tai psyykkinen poikeavuus, vaan haastateltavalla pitäisi olla kiinnostavia ajatuksia ja sitä kuuluisaa "sydämen sivistystä". Tuntemistani ekohörhöistä voisi löytyä joitakin, mutta enemmänkin Olavin kontaktiverkosta, pellepelottomista. Muutaman olen tavannutkin. ITE-taiteilijat on yksi ryhmä. Uskonpa että kiinnostavia henkilöitä löytyisi. Saattaisipa bloggaajienkin joukosta.
Lisäys: Luonnehdinta Åke Moqvistin kirjasta Dom ovanliga:
"Åke Mokvist: De ovanliga Vilka fantastiska människor det finns! Och vilken underbar bok om dessa fantastiska människor! Fotografen och skribenten Åke Mokvist har gjort en bok, i text och bild, om en skara ovanliga människor. Människor som inte passar in i våra vanliga normer, som inte finner sig tillrätta i vår gråa vardag, som inte ser på livet precis som alla vi andra.Åke Mokvist berättar om dessa människor med mycket värme och respekt. Han visar oss tydligt att även en vilsen själ har en väl så stor rätt till livsutrymme som de anpassliga. Det är en samling högst originella människor som får berätta om sig själv och om hur de lever. Flera av dem har vänt samhället ryggen, andra lever mitt ibland oss och både syns och hörs. Det är människor som ofta förtalas och är illa sedda i sin omgivning. Åke Mokvist konstaterar att "man pratar om de avvikande, i stället för att prata med dem." Här finns fascinerande livsöden, tragik, djup sorg, glädje och livsvisdom. Och många kloka ord."
15.8.06
Nuuhkin kulttuuria
Tänään oli yksi työmiehistä poissa ja katsoin, että katolla on tilaa minullekin. Ei minun oikeastaan tarvitse hävetä taitojani sahaamisessa ja naulaamisessa, vaikka yleensä katsonkin, että olen vähän toistaitoinen rakennushommissa. Se johtuu harjoituksen puutteesta. Olisin halunnut olla sellainen, joka rakentaa itselleen vaikka oman mökin. Nyt se on vähän liian myöhäistä. Revimme irti vanhoja ja lahonneita ruodelautoja ja laitoimme uusia. Melkein kaikki tuli uutta. On vähän naurettavaa, että muutama hassu lauta jätettiin. Se hidastaa vähän myös, mutta on kai museaalista toimintaa. Me työmiehet vähän nyrpistelemme nenää sille, että kaikkia ruoteita ei uusita. Tänään loppuivat laudat muutenkin. Nuukuutta ehkä sekin. Huomenna pitää hakea lisää. Useassa erässä hakeminen lisää sekin kustannuksia. Jännä muuten, että työnjohtajan ja työntekijän roolit muokkaavat ihmistä. Työnjohtajan pitää valvoa ja työntekijä saattaa hieman hutiloida. Ammattiylpeys kuitenkin on olemassa. Kaksi miehistä on joltisenkia kirvesmiehiä hekin ja he ilmeilevät hieman työnjohtajan selän takana, joka ei ole sitä huomaavinaan. Hän on sitä paitsi ummikko ruotsinkielinen ja yksi työmiehistä ei oikein ymmärrä ruotsia.
Jäin miettimään, mitä ovat palkit, joihin ruodelaudat kiinnitetään. Ne voivat olla kattotuoleja, jos talossa sellaiset ovat, mutta mieleeni hiipii vuosikymmenien takaa sana vuolet. Onkohan se murteellinen sana Lapista? Kaikki eivät varmasti tunne edes sanaa ruode. Netissä on nykyään rakentamisestakin runsaasti ohjeita, esimerkiksi rakentaja.fi -sivuilla.
Piti vetää pressu katon suojaksi pariin otteeseen. Kävin tutkiskelemassa vähän museon tiloja, kun en jaksanut istua vaan. Vretan ent. koulussa on sodanaikaisten puhdetöiden näyttely, jota vähän katselin. Sotaa on käyty myös ruotsiksi, minkä valtaväestön edustajana unohtaa. Koulussa on myös vanhoja kirjoja, joita selailin. Koulumiljööt ovat kulttuurihistoriaa, jota olen nuuhkinut monen kymmenen vuoden aikana. Kävin myös Villa Sagalundin rakennuksessa, kukaan ei ole sitä kieltänyt ja minulla on avaimet. Siellä on mahtanut olla hieman kylmää, kun ikkunat näyttävät olevan yksinkertaiset. Adéle Weman oli toinen opettajista. Hän oli näytelmäkirjailija, joka käytti nimimerkkiä Parus Ater. Katsoin netistä: Se tarkoittaa kuusitiaista.
Löysin netistä joitakin mainintoja kirjailijattaresta:
"Adèle Weman syntyi säätyläiskodin tyttärenä Valkealassa v. 1844. Jo 1860-luvun puolessa välissä hän perusti Kemiöön kansakoulun rahvaan lapsille. Vuonna 1873 hänestä tuli pitäjän ensimmäisen kansakoulun opettaja. Adele oli kotiseudullaan merkkihenkilö, ei vain kirjallisten harrastustensa vuoksi vaan myös siksi, että hän otti koko elämänsä ajan innokkaasti osaa kansansivistys- ja nuorisoseuratoimintaan sekä muuhun paikkakunnan sivistyselämään. Adèle Weman kuoli v. 1936 Kemiössä.
Adèle Weman ei kirjoittanut omalla nimellään, vaan hän käytti nimimerkkejä Parus Ater ja Inge Storm. Parus Aterin nimellä julkaistiin kansankuvaukset En byhistorie (1883) ja På landsbygden (1885) sekä kymmenkunta runokokoelmaa ja näytelmää 1880-luvun ja 1910-luvun välisenä aikana. Adelen ensimmäinen lastenkirja Efter Lexan följer Lekan. Berättelser och Lekar af Parus Ater ilmestyi v. 1884 ja toinen, Barnafröjd, versifierade lekar och berättelser v. 1899. Inge Stormin nimellä ilmestyi v. 1890 kirjailijan laajin teos, romaani Uppåt eller nedåt, joka kertoo säätyläisnaisesta ja kansan miehestä. Adèle Weman kirjoitti myös paljon sanoma- ja aikakauslehtiin."
Tämä ei vielä kerro paljoakaan Adélesta ihmisenä. Ehkä selaamalla pitempään löytyisi parempia kuvauksia. Tässä ei ole vielä mitään särmää.
Opettajien koti oli todellinen kulttuurikoti, täynnä kauniita esineitä, kirjoja ja taidetta. Tietenkin koti on keskiluokkainen säätyläiskoti, ei samalla lailla yläluokkainen kuin yleensä museoidut kodit. Kiinnitti huomiota, että Adélen puolen yläkerrassa oli kuivakäymälä, puusee. Hänellä on täytynyt olla palvelijatar, joka on pitänyt huolta emäntänsä tuotoksista, jotka putosivat jonnekin alas toisesta kerroksesta.
Jäin miettimään, mitä ovat palkit, joihin ruodelaudat kiinnitetään. Ne voivat olla kattotuoleja, jos talossa sellaiset ovat, mutta mieleeni hiipii vuosikymmenien takaa sana vuolet. Onkohan se murteellinen sana Lapista? Kaikki eivät varmasti tunne edes sanaa ruode. Netissä on nykyään rakentamisestakin runsaasti ohjeita, esimerkiksi rakentaja.fi -sivuilla.
Piti vetää pressu katon suojaksi pariin otteeseen. Kävin tutkiskelemassa vähän museon tiloja, kun en jaksanut istua vaan. Vretan ent. koulussa on sodanaikaisten puhdetöiden näyttely, jota vähän katselin. Sotaa on käyty myös ruotsiksi, minkä valtaväestön edustajana unohtaa. Koulussa on myös vanhoja kirjoja, joita selailin. Koulumiljööt ovat kulttuurihistoriaa, jota olen nuuhkinut monen kymmenen vuoden aikana. Kävin myös Villa Sagalundin rakennuksessa, kukaan ei ole sitä kieltänyt ja minulla on avaimet. Siellä on mahtanut olla hieman kylmää, kun ikkunat näyttävät olevan yksinkertaiset. Adéle Weman oli toinen opettajista. Hän oli näytelmäkirjailija, joka käytti nimimerkkiä Parus Ater. Katsoin netistä: Se tarkoittaa kuusitiaista.
Löysin netistä joitakin mainintoja kirjailijattaresta:
"Adèle Weman syntyi säätyläiskodin tyttärenä Valkealassa v. 1844. Jo 1860-luvun puolessa välissä hän perusti Kemiöön kansakoulun rahvaan lapsille. Vuonna 1873 hänestä tuli pitäjän ensimmäisen kansakoulun opettaja. Adele oli kotiseudullaan merkkihenkilö, ei vain kirjallisten harrastustensa vuoksi vaan myös siksi, että hän otti koko elämänsä ajan innokkaasti osaa kansansivistys- ja nuorisoseuratoimintaan sekä muuhun paikkakunnan sivistyselämään. Adèle Weman kuoli v. 1936 Kemiössä.
Adèle Weman ei kirjoittanut omalla nimellään, vaan hän käytti nimimerkkejä Parus Ater ja Inge Storm. Parus Aterin nimellä julkaistiin kansankuvaukset En byhistorie (1883) ja På landsbygden (1885) sekä kymmenkunta runokokoelmaa ja näytelmää 1880-luvun ja 1910-luvun välisenä aikana. Adelen ensimmäinen lastenkirja Efter Lexan följer Lekan. Berättelser och Lekar af Parus Ater ilmestyi v. 1884 ja toinen, Barnafröjd, versifierade lekar och berättelser v. 1899. Inge Stormin nimellä ilmestyi v. 1890 kirjailijan laajin teos, romaani Uppåt eller nedåt, joka kertoo säätyläisnaisesta ja kansan miehestä. Adèle Weman kirjoitti myös paljon sanoma- ja aikakauslehtiin."
Tämä ei vielä kerro paljoakaan Adélesta ihmisenä. Ehkä selaamalla pitempään löytyisi parempia kuvauksia. Tässä ei ole vielä mitään särmää.
Opettajien koti oli todellinen kulttuurikoti, täynnä kauniita esineitä, kirjoja ja taidetta. Tietenkin koti on keskiluokkainen säätyläiskoti, ei samalla lailla yläluokkainen kuin yleensä museoidut kodit. Kiinnitti huomiota, että Adélen puolen yläkerrassa oli kuivakäymälä, puusee. Hänellä on täytynyt olla palvelijatar, joka on pitänyt huolta emäntänsä tuotoksista, jotka putosivat jonnekin alas toisesta kerroksesta.
14.8.06
Eksistentiaalisia ongelmia
Työt lähtivät käyntiin hitaasti. Minä en tehnyt juuri mitään fyysistä. Puhuin ihmisten kanssa. Yksi oli työnvälityksen työvoimaneuvoja, toinen museonjohtaja ja oli asiakkaitakin. En saanut kenenkään asioita menemään yhtään eteenpäin. Tämä työni on muistuttanut neuvostoliittolaista työssäoloa: oltiin tekevinään jotakin. Ukotkaan eivät kovin erikoista suorittaneet. Minulla olisi kapasiteettia parempaankin. Sain asiakkaalta vinkin eräästä Dragsfjärdin saariston vaikuttajanaisesta, mutta vesiperän vedin sielläkin. Olisin omalta kohdaltani kiinnostunut vuoden päästä tapahtuvasta elämänmuutoksesta ja toteuttaa haaveeni viettää vuosi saaristossa, mutta tuon vaikuttajan mielestä asuntoja ei ole saatavilla. Talvella asuntoja kyllä on tyhjillään, mutta omistajat pitävät niitä kesää varten. Dragsfjärdin saaristossa voisin pitää tämän asunnon myös. Eipä sillä, ei se ole ainoa mahdollisuus vaan niitä on varmasti lukuisia.
Ilma oli edelleen lämmintä vaikka oli pilvistä. Vieroitusoireita on kun uiminen on jäänyt pois. Juttelin puhelimessa ekokylän aikaisen kaverin kanssa. Hänelläkin tuntui olevan eksistentiaalisia ongelmia. Itse olen ajatellut mennä kansalaisopistoon, kunhan kurssit alkavat. Aikaisemmin autottomana ei oikein voinut. Pian tulevat pimeät, sateiset ja sumuiset illat eikä pyörällä voi silloin kulkea. Menen ehkä englannin keskustelukerhoon, jos sellaisia järjestetään. Tai johonkin muuhun, vaikka veneilytaitoja oppimaan. Onhan minulla myös kesällä hankkimani kirjeenvaihtotuttavuus. Katsotaan mitä siitä kehittyy. Aikaisemmat viritelmät ovat yleensä lopahtaneet alkuunsa, ehkä omaan haluttomuuteeni.
Laatikkoja peräänkuulutetaan:
Olisiko sinulla, lukija hyvä, vinkkiä mistä saisi puisia laatikkoja. Lähetin Alkoon kyselyn, sillä muistelen niitä olleen ennen vanhaan. Viinopullojen laatikoita? Liekö nykyään. Niistä olisi tarkoitus rakentaa lasten museaalisiin leikkeihin puisia kärryjä , joissa olisi luonnetta. Museolla sellaisia on, mutta lisää kaivataan. Tietenkin olen valmis maksamaan.
Ilma oli edelleen lämmintä vaikka oli pilvistä. Vieroitusoireita on kun uiminen on jäänyt pois. Juttelin puhelimessa ekokylän aikaisen kaverin kanssa. Hänelläkin tuntui olevan eksistentiaalisia ongelmia. Itse olen ajatellut mennä kansalaisopistoon, kunhan kurssit alkavat. Aikaisemmin autottomana ei oikein voinut. Pian tulevat pimeät, sateiset ja sumuiset illat eikä pyörällä voi silloin kulkea. Menen ehkä englannin keskustelukerhoon, jos sellaisia järjestetään. Tai johonkin muuhun, vaikka veneilytaitoja oppimaan. Onhan minulla myös kesällä hankkimani kirjeenvaihtotuttavuus. Katsotaan mitä siitä kehittyy. Aikaisemmat viritelmät ovat yleensä lopahtaneet alkuunsa, ehkä omaan haluttomuuteeni.
Laatikkoja peräänkuulutetaan:
Olisiko sinulla, lukija hyvä, vinkkiä mistä saisi puisia laatikkoja. Lähetin Alkoon kyselyn, sillä muistelen niitä olleen ennen vanhaan. Viinopullojen laatikoita? Liekö nykyään. Niistä olisi tarkoitus rakentaa lasten museaalisiin leikkeihin puisia kärryjä , joissa olisi luonnetta. Museolla sellaisia on, mutta lisää kaivataan. Tietenkin olen valmis maksamaan.
13.8.06
Blogeja
Tästä olisi tarkoitus tulla pieni blogiesittely:
Kirjailijan blogissa on vähän kuin ummikkona, kun ei ole lukenut kirjaa. Aika harvinaista, että kirjailija rupeaa ikään kuin dialogiin arvostelijoiden kanssa. Kirja, Lumikko, vaikuttaa lukemisen arvoiselta. Kunpa muutkin kirjailijat ryhtyisivät tällaiseen. Perinteisestihän on ajateltu, että taideteos ei selittämisestä parane. Tälla tavoin kirjan tekoa demystifioidaan.
Vastentahtoinen vanhapoika suree mennyttä avioliittoaan ja pohtii, mikä meni vikaan. Ei kannata, mennyt on mennyttä.
Matkakertomukset ovat blogien ominta lajityyppiä. Kannaataplokissa havainnoidaan kannaatalaista opiskelija- ja muuta elämää varsin mukavasti.
Digilyhdyssä on osittain tuttuja lounais-suomalaisia kuvia, kuvaajana bekkerister, joka pitää myös Kurkiaurablogia, jossa puhutaan paljon huolestuttavimmista aiheista, eli ympäristöongelmista.
Puistolan päiväkirjaa pitää Heikki S. von Herzen, joka oli nuoruudessani kokoomuksen nuoria voimia ja sittemmin muistaakseni Helsingin apulaiskaupunginjohtaja. Nyt hän vaikuttaa Kymenlaaksossa. Hän lienee esiintynyt juorulehdissäkin jostain syistä.
Tämän naisen olen varmaankin nähnyt ilman rihman kiertämää sellaisissa tilanteissa, joita ennen hävettiin. Järkevän tuntuinen, nätti nuori nainen joka tapauksessa tämä Panu Höglundin kollega Sonera Plazan bloggaajana on. Olen minä tosin nähnyt Ruotsin feministien johtohahmonkin, en tosin silloin kun hän pissasi matolle vaan silloin kun hän synnytti televisiossa.
Hauskasti käsittelee mainoksia Toista maata-blogi.
Toinenkin kuvablogi Turusta on mainitsemisen arvoinen. Penalandia. Turun taudista sentään säästyi paljon, Tampereella ei juuri mitään.
Kuuluisa Kutri ajaa sittenkin vuoristorataa. Nyt hän on herennyt niin henkiseksi että.
Nuoret vihaiset ja älykkäät miehet ovat Blogistanin aatelia. Tässä on yksi ja tässä toinen. Mikä siinä on, että vastaavat naiset tuntuvat räkyttäviltä akoilta tai sitten he ovat seksuaalisuuttaan hyödyksi käyttäviä narttuja. Se on niin väärin.
Kirjailijan blogissa on vähän kuin ummikkona, kun ei ole lukenut kirjaa. Aika harvinaista, että kirjailija rupeaa ikään kuin dialogiin arvostelijoiden kanssa. Kirja, Lumikko, vaikuttaa lukemisen arvoiselta. Kunpa muutkin kirjailijat ryhtyisivät tällaiseen. Perinteisestihän on ajateltu, että taideteos ei selittämisestä parane. Tälla tavoin kirjan tekoa demystifioidaan.
Vastentahtoinen vanhapoika suree mennyttä avioliittoaan ja pohtii, mikä meni vikaan. Ei kannata, mennyt on mennyttä.
Matkakertomukset ovat blogien ominta lajityyppiä. Kannaataplokissa havainnoidaan kannaatalaista opiskelija- ja muuta elämää varsin mukavasti.
Digilyhdyssä on osittain tuttuja lounais-suomalaisia kuvia, kuvaajana bekkerister, joka pitää myös Kurkiaurablogia, jossa puhutaan paljon huolestuttavimmista aiheista, eli ympäristöongelmista.
Puistolan päiväkirjaa pitää Heikki S. von Herzen, joka oli nuoruudessani kokoomuksen nuoria voimia ja sittemmin muistaakseni Helsingin apulaiskaupunginjohtaja. Nyt hän vaikuttaa Kymenlaaksossa. Hän lienee esiintynyt juorulehdissäkin jostain syistä.
Tämän naisen olen varmaankin nähnyt ilman rihman kiertämää sellaisissa tilanteissa, joita ennen hävettiin. Järkevän tuntuinen, nätti nuori nainen joka tapauksessa tämä Panu Höglundin kollega Sonera Plazan bloggaajana on. Olen minä tosin nähnyt Ruotsin feministien johtohahmonkin, en tosin silloin kun hän pissasi matolle vaan silloin kun hän synnytti televisiossa.
Hauskasti käsittelee mainoksia Toista maata-blogi.
Toinenkin kuvablogi Turusta on mainitsemisen arvoinen. Penalandia. Turun taudista sentään säästyi paljon, Tampereella ei juuri mitään.
Kuuluisa Kutri ajaa sittenkin vuoristorataa. Nyt hän on herennyt niin henkiseksi että.
Nuoret vihaiset ja älykkäät miehet ovat Blogistanin aatelia. Tässä on yksi ja tässä toinen. Mikä siinä on, että vastaavat naiset tuntuvat räkyttäviltä akoilta tai sitten he ovat seksuaalisuuttaan hyödyksi käyttäviä narttuja. Se on niin väärin.
Metabl
Vasta ilmestynyt blogitutkimus on todella kiinnostavaa luettavaa. Paitsi, että se tuo esille julkisuuskäsityksiä sellaisessa teoreettisessa viitekehyksessä, jota tämän hetken yhteiskuntatiede suosii, siinä on paljon suomalaista blogimaailmaa käsittelevää tietoa, havaintoja ja määritelmiä. Ihmeellistä kyllä kuinka vähän Majavan tutkimusta kuitenkin käsitellään ja ruoditaan. Oikeastaan yhtään mainintaa pidempään juttuun en ole törmännyt. Se kyllä osoittaa luullakseni, että valtaosa meistä bloggaajista kuuluu siihen konstruktionistiseen koulukuntaan, joka arvostaa narratiivisuutta (kerrontaa) ja luovuutta. Kuten tutkielmassa huomautetaan, se johtaa samalla myös kentän pirstaloitumiseen. Ei ole enää sitä asetelmaa, että kansa osallistuu edustajiensa välityksellä, johon perinteinen mediakin pyrkii. Myös top lista heijastaa vähän samaa. Kuten tutkielmassa taas huomautetaan, eivät rajat ole jyrkkiä teoreettisten julkisuuskäsitysten välillä. On kyse painotuksista.
Itse vastustan elitismiä olemalla ruksaamatta ketään top 200-listalla, vaikka kuinka bloggaajista kirjoittajina tykkäisin. Tutkielmassa huomautetaan, että sinne pääsemiseen onkin osittain vaikuttanut se kuinka varhaisessa vaiheessa listalle on tullut. Minusta top-200:n blogeja voi seurata ihan sellaisinaan, mutta koko listan osalta Omat suosikit on parempi. En toistaiseksi seuraa blogeja uutistenlukijan kautta, mutta se on aivan erinomainen tapa lukea muuta sähköistä mediaa. Lopulta ymmärsin jotenkin, mistä on kysymys, kun ystävällinen kommentoija kertoi.
En ole aikoihin pitänyt blogroll-listaa, koska siitä ei millään saa oikeudenmukaista ja ajankohtaista. Tutkielmassa huomautetaan, että blogroll on menettänyt merkityksensä bloginpitäjän omana linkkilistana. Kun katsoo joitakin, näkee, että niitä ei ylläpidetä. Listalla on yleensä paljon ilmestymisen lopettaneita julkaisuja. Blogejahan kuolee ja syntyy kaiken aikaa. Mutta sen sijaan blogrollilla on merkityksensä lahjataloutena ja arvostuksen ja ystävyyden osoituksena. Niillä myös pyritään suosioon, palkitsemaan ja rankaisemaan, kuten myös tietenkin Omat suosikit- listalla. Tällaistakin kiinnostavaa pohdintaa, mm. linkkien luonteesta on Majavan tutkielmassa luvussa 4.3 Verkostojen rakenteet ja statushierarkiat ja luvussa 4.4 Suomalaisten weblog-yhteisöjen verkostorakenteita
Olen aikonut ja aikonut tehdä kuitenkin blogroll-listaa, sillä onhan minullakin suosikkeja ja niitä, joiden ystävällisyydestä ja ystävyydestä haluan pitää kiinni. Paljon helpompi on kuitenkin tehdä viittauslinkkejä ja lyhyitä esittelyjä. Sekään ei onnistu Omat suosikit-listan avulla, sillä kaikki suosikit eivät ole päivittäneet juuri tiettynä päivänä. Olen yrittänyt kerätä selaimen kirjanmerkkeihin uutta listaa sellaisista, joihin en ole aiemmin viitannut. Yksi ongelma on ns. tuhmat blogit. Kukaan ei halua niihin viitata, vaikka niitä luetaankin paljon.
Itse vastustan elitismiä olemalla ruksaamatta ketään top 200-listalla, vaikka kuinka bloggaajista kirjoittajina tykkäisin. Tutkielmassa huomautetaan, että sinne pääsemiseen onkin osittain vaikuttanut se kuinka varhaisessa vaiheessa listalle on tullut. Minusta top-200:n blogeja voi seurata ihan sellaisinaan, mutta koko listan osalta Omat suosikit on parempi. En toistaiseksi seuraa blogeja uutistenlukijan kautta, mutta se on aivan erinomainen tapa lukea muuta sähköistä mediaa. Lopulta ymmärsin jotenkin, mistä on kysymys, kun ystävällinen kommentoija kertoi.
En ole aikoihin pitänyt blogroll-listaa, koska siitä ei millään saa oikeudenmukaista ja ajankohtaista. Tutkielmassa huomautetaan, että blogroll on menettänyt merkityksensä bloginpitäjän omana linkkilistana. Kun katsoo joitakin, näkee, että niitä ei ylläpidetä. Listalla on yleensä paljon ilmestymisen lopettaneita julkaisuja. Blogejahan kuolee ja syntyy kaiken aikaa. Mutta sen sijaan blogrollilla on merkityksensä lahjataloutena ja arvostuksen ja ystävyyden osoituksena. Niillä myös pyritään suosioon, palkitsemaan ja rankaisemaan, kuten myös tietenkin Omat suosikit- listalla. Tällaistakin kiinnostavaa pohdintaa, mm. linkkien luonteesta on Majavan tutkielmassa luvussa 4.3 Verkostojen rakenteet ja statushierarkiat ja luvussa 4.4 Suomalaisten weblog-yhteisöjen verkostorakenteita
Olen aikonut ja aikonut tehdä kuitenkin blogroll-listaa, sillä onhan minullakin suosikkeja ja niitä, joiden ystävällisyydestä ja ystävyydestä haluan pitää kiinni. Paljon helpompi on kuitenkin tehdä viittauslinkkejä ja lyhyitä esittelyjä. Sekään ei onnistu Omat suosikit-listan avulla, sillä kaikki suosikit eivät ole päivittäneet juuri tiettynä päivänä. Olen yrittänyt kerätä selaimen kirjanmerkkeihin uutta listaa sellaisista, joihin en ole aiemmin viitannut. Yksi ongelma on ns. tuhmat blogit. Kukaan ei halua niihin viitata, vaikka niitä luetaankin paljon.
12.8.06
Malakias Afrodite Härkäniemi
Luen Alastalon Salissa- romaania sivun silloin, toisen tällöin. Välillä olen ihastunut omalaatuisiin sanoihin ja kielikuviin ja siihen, että kielioppi on sivuseikka. Kirjassa on tarkka juoni ja selkeät henkilöhahmot. Välillä kuitenkin tuntuu, että menee överiksi meikäläisen vastaanottokyvylle, ja kirja pitää laittaa sivuun. Kuinka paljon mukavampaa ja helpompaa olisi lukea tavallisia kirjoja, niitä joita ihmiset listaavat mielikirjoikseen. Niitä aionkin taas lainata. Olen pitänyt lakkoa kesänajan, sillä lainakirjat pakkaavat vanhenemaan ja tuottamaan sakkoja.
Olen lukemassa kohtaa, missä vanhapoika Malakias Afrodite Härkäniemi ottaa ensin kahvia Alastalon kauniilta Siviältä, sanoo muutaman leikillisen, viattoman sanan ja saa tytön punastumaan harmista, katuu kohta. Hän on ollut aikoinaan ihastunut Siviän äitiin Eevastiinaan, joka tulee perässä vehnästä tarjoamassa. Sanavalmiimpi Herman Alastalo on voittanut tytön, mutta nyt Härkäniemi on lopulta mielissään vanhapoikuudestaan. Kuka sitä pajatusta aamusta iltaan olisi jaksanutkaan. Samaa ajattelen tässä itsekin. Minähän olen ollut naimisissa tuollaisen Eevastiinan kanssa, mutta nykyajan ansiosta ymmärtänyt karata. Nyt tätä yhden ihmisen kahvin ja pullan ottoa ja siihen liittyvää tajunnanvirtaa on kestänyt jo 31 sivua ja näyttää jatkuvan vielä seitsemän. Ihanaa, kun on tuollaisia kirjoja, missä aika ei ole kortilla.
"On se kummaa kuitenkin, kuin oraksen tuore ruoho suven kuukaudessa karstuu oljen kuivaksi karreksi ja kuinka neito, sydämen sykky ja heljä toivon heinä, silmältä kuin leivon liuruva liverrys ja mieleltä kuin viistävän pääskysen hilpivä lento, otsan kuulailla onnen lymyt ja hennot luvat, poskien kaartuvilla ruskot lämpivän veren ja liehtivän ihon, kuinka neito, herkkiväin kumpu ja kyltä elämän marja povilla paisteisen maan vuosien hetkessä vaihtuu, ja ihme ja kukka ja Maanpään lintuinen Eevastiina on sämpyläkorinsa takana emäntä ja muori ja rupattava Alastalon akka, ja saa manata korviansa ja varjella turhaan tyhjän pajatusta kuuluviltaan se, joka onnen miekkosena joskus siunasi silmiänsä, suloisen kasvoilla ahmien laiduntavia ja terien täydeltä apilan vehmaat ihanan makeiltansa korjaavia!"
Tässäpä oli lohdutuksen sanoja AT-miehille. Aika tasii, sanoi myös Kiven Aleksis.
Olen lukemassa kohtaa, missä vanhapoika Malakias Afrodite Härkäniemi ottaa ensin kahvia Alastalon kauniilta Siviältä, sanoo muutaman leikillisen, viattoman sanan ja saa tytön punastumaan harmista, katuu kohta. Hän on ollut aikoinaan ihastunut Siviän äitiin Eevastiinaan, joka tulee perässä vehnästä tarjoamassa. Sanavalmiimpi Herman Alastalo on voittanut tytön, mutta nyt Härkäniemi on lopulta mielissään vanhapoikuudestaan. Kuka sitä pajatusta aamusta iltaan olisi jaksanutkaan. Samaa ajattelen tässä itsekin. Minähän olen ollut naimisissa tuollaisen Eevastiinan kanssa, mutta nykyajan ansiosta ymmärtänyt karata. Nyt tätä yhden ihmisen kahvin ja pullan ottoa ja siihen liittyvää tajunnanvirtaa on kestänyt jo 31 sivua ja näyttää jatkuvan vielä seitsemän. Ihanaa, kun on tuollaisia kirjoja, missä aika ei ole kortilla.
"On se kummaa kuitenkin, kuin oraksen tuore ruoho suven kuukaudessa karstuu oljen kuivaksi karreksi ja kuinka neito, sydämen sykky ja heljä toivon heinä, silmältä kuin leivon liuruva liverrys ja mieleltä kuin viistävän pääskysen hilpivä lento, otsan kuulailla onnen lymyt ja hennot luvat, poskien kaartuvilla ruskot lämpivän veren ja liehtivän ihon, kuinka neito, herkkiväin kumpu ja kyltä elämän marja povilla paisteisen maan vuosien hetkessä vaihtuu, ja ihme ja kukka ja Maanpään lintuinen Eevastiina on sämpyläkorinsa takana emäntä ja muori ja rupattava Alastalon akka, ja saa manata korviansa ja varjella turhaan tyhjän pajatusta kuuluviltaan se, joka onnen miekkosena joskus siunasi silmiänsä, suloisen kasvoilla ahmien laiduntavia ja terien täydeltä apilan vehmaat ihanan makeiltansa korjaavia!"
Tässäpä oli lohdutuksen sanoja AT-miehille. Aika tasii, sanoi myös Kiven Aleksis.
Lauantain löpinää
Luin blogeja, kun ei ollut tapahtunut juuri mitään, josta kirjoittaa. Tunsin eilen hieman turhautuneisuutta taas työtilanteeseen. Minulla olisi omasta mielestäni kapasiteettia, tällä kertaa palkkakin on olemassa, mutta työtä ja asiakkaita on kovin vähän. Ehkä en osaa poimia oikeata tekemistä. Teoriassa tekemistä pitäisi olla. Jo ensi viikolla voi taas liikahtaa, kun työnvälityksen yhdyshenkilö tulee lomalta ja lähettää mahdollisesti uusia asiakkaita aivan mahdottomine ongelmineen, joille en sitten taas osaa tehdä juuri mitään. Muistelen joskus aikaisempiakin asiakkaita. Se alkoholistinainen, joka mieluummin vaipui sairauteensa kuin tarttui ojentamaani käteen. Olisin tarjonnut ainakin teoreettista mahdollisuutta hänelle päästä ongelmistaan, pystyä tekemään jotakin, mistä hän olisi voinut olla ylpeä. Mutta hän vaipui mieluummin surkeuteensa. Ensi viikolla on jo se odottamani Viron matka. Perjantai-aamuna on mentävä bussille Kemiöön jo neljän aikaan. Toivottavasti en sitä missaa kuten teki tyttären perhe, kun olivat tulossa tänne.
Työmiehet sääntelevät tarkkaan tekemisensä. He kokevat, että työmarkkinatuki on saavutettu etu, kansalaispalkka ja ainoa palkka työstä on 8 €/pvä, kulukorvaus. Se ei motivoi. En viitsi ruveta argumentoimaan sitä vastaan, kun periaatteessa kannatan perustuloa. Itselläni on sentään kunnon palkka. He tekevät kuitenkin jonkin verran työtä ja mieliala on suhteellisen hyvä. Eilen purimme tellingin, otimme naulat irti. Ensi viikolla on edessä niitten pystytys uudelleen varaston toiselle puolelle. Siihen minulla ei ole paljon asiaa, koska toiset tietävät ja osaavat paremmin. Yksi työmiehistä sai ihottumaa. Päreet ovat kauan varastossa viruneita. Ajattelin myyräkuumetta, mutta lääkäri oli puhunut yleisesta allergiasta. Vein lammasparoille vähän lehdeksiä. Työmiehet ovat omasta aloitteestaan ja yleisestä armeliaisuudesta ruvenneet muutenkin hoitamaan niitä, he tulevat viikonloppunakin antamaan niille vettä ja ruokaa. Niiden hoito tuntuisi olevan retuperällä. Kukaan ei oikein tunnu niistä vastaavan. Ne ovat kyllä komean riukuaitauksen sisällä. Heinät luvattiin viedä eräälle hevostilalle. Olen sentään saanut sen aikaan. Se oli työtä kukkaniityn eteen.
Kävin myös työkkärissä viemässä Christerin luennon mainoksen ja sain aikaan myös sen, että erään asiakkaan case otetaan ns. yhteistyöryhmän kokoukseen. Ehkä siitä voi olla jotakin hyötyä hänelle, koska siellä on mukana viranomaisten edustajia ja lääkärikin. Ehkä pääsen itsekin kokoukseen. En ole sellaisessa käynytkään ja pidän uusista kokemuksista. Asiakkaalta piti saada allekirjoitus suostumukseen.
Pitää vielä laittaa ilmainen notiisi paikkakunnan lehteen luennosta. Yksi työmiehistä jäi sairauslomalle kylkiluun katkeamisen takia eikä tule enää töihin. Juuri häntä varten muutimme C:n luennon aikaa. Toivottavasti hän voi tulla omia aikojaan edes. Tämä on oikeastaan varaslähtö, jos ajattelee Veteraaniurheilijan Ravintokaraokea. Siihen tarkoitetut vihkot eivät ehdi painosta 21. päiväksi, mutta uskon C:llä olevan niin paljon rutiinia luennoijana, että hän selviää hyvin.
Aioin listata muutamia blogeja, mutta erehdyinkin taas löpisemään. Tosin tämä on tyhjille jutuille ja löpinöille muutenkin omistautunut blogi, joka täyttää pientä koloa pitäjänsä tyhjässä ja merkityksettömässä elämässä. Mutta blogien lukeminen ei sitten olekaan turhaa.
Koska en voi höpöttää marjan ja sienten poimimisesta kuten tähän vuodenaikaan pitäisi, korvaan sen uimisella. Vaikuttaa siltä, että ihmiset katsovat kalenteriinsa ja lopettavat uimassa käymisen tähän aikaan. Vesi on silti kuin keitettyä. Järvivedessä ei näy levää, jota meressä oli sitäkin enemmän. Patriarkaalinen tilanomistaja kutsui ko. rantaa nakurannaksi, kun näimme hänet kerran kokemassa rapumertojaan. Tilanomistaja kysyi: Ette kai aio pitää nuotiota. Nakuja ei siellä ole näkynyt.
Uimapolun varrella on nykyään aivan entiseen malliin fasaanin poikasia ihan vilisemällä. Metsästäjä Holmia ei lintuinfluenssa ole pelästyttänyt. Herroille tulee olemaan taas metsästettävää ensi talvena. Fasaanin poikaset muistuttavat aivan maantiekiitäjiä, kun ne juoksevat silmittömästi karkuun. Kesällä näin myös usein kaksi kaninpoikaa. Lähempänä rantaa on sitten toinen lintujen kasvattaja. Viljapellossa on uusi lintuesiintymä. Niitten ohittaminen saa aikaan toisenlaisen mellakan, kun nämä linnut säntäilevät ympäriinsä. Ovatkohan ne sitten sorsanpoikasia, mutta paljon niitäkin on. Pitäisi oikeastaan ottaa kuvia ja kysyä tietävämmiltä, mitä ne ovat.
Työmiehet sääntelevät tarkkaan tekemisensä. He kokevat, että työmarkkinatuki on saavutettu etu, kansalaispalkka ja ainoa palkka työstä on 8 €/pvä, kulukorvaus. Se ei motivoi. En viitsi ruveta argumentoimaan sitä vastaan, kun periaatteessa kannatan perustuloa. Itselläni on sentään kunnon palkka. He tekevät kuitenkin jonkin verran työtä ja mieliala on suhteellisen hyvä. Eilen purimme tellingin, otimme naulat irti. Ensi viikolla on edessä niitten pystytys uudelleen varaston toiselle puolelle. Siihen minulla ei ole paljon asiaa, koska toiset tietävät ja osaavat paremmin. Yksi työmiehistä sai ihottumaa. Päreet ovat kauan varastossa viruneita. Ajattelin myyräkuumetta, mutta lääkäri oli puhunut yleisesta allergiasta. Vein lammasparoille vähän lehdeksiä. Työmiehet ovat omasta aloitteestaan ja yleisestä armeliaisuudesta ruvenneet muutenkin hoitamaan niitä, he tulevat viikonloppunakin antamaan niille vettä ja ruokaa. Niiden hoito tuntuisi olevan retuperällä. Kukaan ei oikein tunnu niistä vastaavan. Ne ovat kyllä komean riukuaitauksen sisällä. Heinät luvattiin viedä eräälle hevostilalle. Olen sentään saanut sen aikaan. Se oli työtä kukkaniityn eteen.
Kävin myös työkkärissä viemässä Christerin luennon mainoksen ja sain aikaan myös sen, että erään asiakkaan case otetaan ns. yhteistyöryhmän kokoukseen. Ehkä siitä voi olla jotakin hyötyä hänelle, koska siellä on mukana viranomaisten edustajia ja lääkärikin. Ehkä pääsen itsekin kokoukseen. En ole sellaisessa käynytkään ja pidän uusista kokemuksista. Asiakkaalta piti saada allekirjoitus suostumukseen.
Pitää vielä laittaa ilmainen notiisi paikkakunnan lehteen luennosta. Yksi työmiehistä jäi sairauslomalle kylkiluun katkeamisen takia eikä tule enää töihin. Juuri häntä varten muutimme C:n luennon aikaa. Toivottavasti hän voi tulla omia aikojaan edes. Tämä on oikeastaan varaslähtö, jos ajattelee Veteraaniurheilijan Ravintokaraokea. Siihen tarkoitetut vihkot eivät ehdi painosta 21. päiväksi, mutta uskon C:llä olevan niin paljon rutiinia luennoijana, että hän selviää hyvin.
Aioin listata muutamia blogeja, mutta erehdyinkin taas löpisemään. Tosin tämä on tyhjille jutuille ja löpinöille muutenkin omistautunut blogi, joka täyttää pientä koloa pitäjänsä tyhjässä ja merkityksettömässä elämässä. Mutta blogien lukeminen ei sitten olekaan turhaa.
Koska en voi höpöttää marjan ja sienten poimimisesta kuten tähän vuodenaikaan pitäisi, korvaan sen uimisella. Vaikuttaa siltä, että ihmiset katsovat kalenteriinsa ja lopettavat uimassa käymisen tähän aikaan. Vesi on silti kuin keitettyä. Järvivedessä ei näy levää, jota meressä oli sitäkin enemmän. Patriarkaalinen tilanomistaja kutsui ko. rantaa nakurannaksi, kun näimme hänet kerran kokemassa rapumertojaan. Tilanomistaja kysyi: Ette kai aio pitää nuotiota. Nakuja ei siellä ole näkynyt.
Uimapolun varrella on nykyään aivan entiseen malliin fasaanin poikasia ihan vilisemällä. Metsästäjä Holmia ei lintuinfluenssa ole pelästyttänyt. Herroille tulee olemaan taas metsästettävää ensi talvena. Fasaanin poikaset muistuttavat aivan maantiekiitäjiä, kun ne juoksevat silmittömästi karkuun. Kesällä näin myös usein kaksi kaninpoikaa. Lähempänä rantaa on sitten toinen lintujen kasvattaja. Viljapellossa on uusi lintuesiintymä. Niitten ohittaminen saa aikaan toisenlaisen mellakan, kun nämä linnut säntäilevät ympäriinsä. Ovatkohan ne sitten sorsanpoikasia, mutta paljon niitäkin on. Pitäisi oikeastaan ottaa kuvia ja kysyä tietävämmiltä, mitä ne ovat.
10.8.06
Koirasudesta edelleen
Koirasudet pääsivät eilen illalla jopa tv:n uutislähetykseen. Saaren surullisen kuuluisaksi tulleesta sudesta mainittiin, että se olisi purrut naista päähän. Voi olla tottakin, omistaja puhui tosin raapaisusta. En tiedä kumpi se oli ollut, musta vai harmaa. Harmaa olikin ihan suden näköinen ja tapainen, mutta musta vaikutti koiralta, samannäköiseltä kuin tv:ssä esiintynyt pentu. Musta oli enemmän ihmiseen leimautunut. Jos se oli purija, siinä saattoi olla vielä pennun villeyttä mukana, ei niinkään aggressiivisuutta. Omistajan teoria oli, että se luuli rantaan tullutta naista emännäkseen ja ryntäsi leikkimään. Mustassa oli silti kuulemma enemmän suden verta. Keskustelupalstoilla kysellään, mistä koirasudet ovat tulleet, kun villiä sutta ei saa tarhata. Vastaus on, että niitä on tuotettu Amerikasta.
Tv:ssä viisas asiantuntija sanoi, että koirasudessa on jäljellä tuo suden varovaisuus ja pälyileväisyys, joka koirasta on tarkoituksella jalostettu pois. Tv:ssä näytetty musta pentu oli myös pälyilevä. Sellaista koiraa ei olisi mukava ulkoiluttaa. Se saa sitäpaitsi aikaan suurta levottomuutta kesykoirien parissa. Puhuttiin kuinka syy siihen, että ihmiset haluavat koirasutta on halu olla yhteydessä johonkin aitoon alkuperäiseen, mikä varmasti pitää paikkansa. Eräällä tapaa samat syyt kuin new age-touhuissa.
Työkaverini tapauksessa pariskunta on lapseton ja hyvin toimeen tuleva. Varaa on jäänyt kalliille harrastuksille. Lapsi olisi ollut paljon otollisempi kasvatettava, mutta kun sellaista ei siunaantunut, jäi aikaa ja varaa kaikenlaiselle. Minusta oli vähän kammottavaa, että lemmikkejä joutuu pitämään kolmimetrisessä aitauksessa. Koira kuuluu mielestäni sisälle ja perheenjäseneksi. Pidän koirista, mutta en uskaltanut taputtaa edes näitä, koska ne vaikuttivat niin epäluotettavilta. Hyväuskoiset seuralaiseni menivät minusta liian liki. Harmaa yrittikin näykkäistä. En tiedä pystyykö koirasutta saamaan kasvatuksella kesyksi koiraksi, johon voi luottaa. Onhan niitä hurjia koiriakin. Omistajalla oli aiemmin toinen pari, joka Åbo Underrättelserin jutun mukaan ulvoi öisin naapureiden kauhuksi. Luulen, että harmaa oli jäljelle jäänyt siitä parista. Omistaja kertoi, että se kolmas koirasusi ei kesyyntynyt. Perhe on asunut vasta vuoden saarella.
Tein taas muutaman tunnin työtä hehkuvan kuumalla niityllä. Sain kerättyä heinät jonkinlaisiksi kasoiksi, könnöiksi sanottiin ennen lapsuuteni Sodankylässä. Kysyin opastytöltä, tietääkö hän ketään, joka ottaisi heinät ja hän lupasi tiedustella yhdeltä tuttavalta. Poiskuljettaminen on taas oma ongelmansa. Kovin vähiin olivat heinät kuivuessaan kutistuneet ja minun oli vaikeata ja raskasta kerätä niitä käsipelillä. Kovin huonosti oli västanfjärdiläinen ex. viljelijä niittänyt niityn, kovin huolimattomasti. Näin ko. vanhan miehen muutama päivä sitten. Hänellä oli aivan valkoinen tukka ja hän puhui sellaista ruotsia, josta en ymmärtänyt paljoakaan. Suomea hän ei osannut. Museon vahtimestarikaan ei osaa suomea juuri yhtään.
Muistan kuinka ennen lapsuuteni Lapissa heinätyöt jatkuivat pitkälle elokuuhun. Silloin sai heiniä aina varjella sateelta. Nyt sateen mahdollisuus on poissuljettu. Maailmankirjat ovat sekaisin. Syksyllä tietenkin ovat vuorossa pyörremyrsyt, rankkasateet ja tulvat eri puolilla maailmaa.
Tv:ssä viisas asiantuntija sanoi, että koirasudessa on jäljellä tuo suden varovaisuus ja pälyileväisyys, joka koirasta on tarkoituksella jalostettu pois. Tv:ssä näytetty musta pentu oli myös pälyilevä. Sellaista koiraa ei olisi mukava ulkoiluttaa. Se saa sitäpaitsi aikaan suurta levottomuutta kesykoirien parissa. Puhuttiin kuinka syy siihen, että ihmiset haluavat koirasutta on halu olla yhteydessä johonkin aitoon alkuperäiseen, mikä varmasti pitää paikkansa. Eräällä tapaa samat syyt kuin new age-touhuissa.
Työkaverini tapauksessa pariskunta on lapseton ja hyvin toimeen tuleva. Varaa on jäänyt kalliille harrastuksille. Lapsi olisi ollut paljon otollisempi kasvatettava, mutta kun sellaista ei siunaantunut, jäi aikaa ja varaa kaikenlaiselle. Minusta oli vähän kammottavaa, että lemmikkejä joutuu pitämään kolmimetrisessä aitauksessa. Koira kuuluu mielestäni sisälle ja perheenjäseneksi. Pidän koirista, mutta en uskaltanut taputtaa edes näitä, koska ne vaikuttivat niin epäluotettavilta. Hyväuskoiset seuralaiseni menivät minusta liian liki. Harmaa yrittikin näykkäistä. En tiedä pystyykö koirasutta saamaan kasvatuksella kesyksi koiraksi, johon voi luottaa. Onhan niitä hurjia koiriakin. Omistajalla oli aiemmin toinen pari, joka Åbo Underrättelserin jutun mukaan ulvoi öisin naapureiden kauhuksi. Luulen, että harmaa oli jäljelle jäänyt siitä parista. Omistaja kertoi, että se kolmas koirasusi ei kesyyntynyt. Perhe on asunut vasta vuoden saarella.
Tein taas muutaman tunnin työtä hehkuvan kuumalla niityllä. Sain kerättyä heinät jonkinlaisiksi kasoiksi, könnöiksi sanottiin ennen lapsuuteni Sodankylässä. Kysyin opastytöltä, tietääkö hän ketään, joka ottaisi heinät ja hän lupasi tiedustella yhdeltä tuttavalta. Poiskuljettaminen on taas oma ongelmansa. Kovin vähiin olivat heinät kuivuessaan kutistuneet ja minun oli vaikeata ja raskasta kerätä niitä käsipelillä. Kovin huonosti oli västanfjärdiläinen ex. viljelijä niittänyt niityn, kovin huolimattomasti. Näin ko. vanhan miehen muutama päivä sitten. Hänellä oli aivan valkoinen tukka ja hän puhui sellaista ruotsia, josta en ymmärtänyt paljoakaan. Suomea hän ei osannut. Museon vahtimestarikaan ei osaa suomea juuri yhtään.
Muistan kuinka ennen lapsuuteni Lapissa heinätyöt jatkuivat pitkälle elokuuhun. Silloin sai heiniä aina varjella sateelta. Nyt sateen mahdollisuus on poissuljettu. Maailmankirjat ovat sekaisin. Syksyllä tietenkin ovat vuorossa pyörremyrsyt, rankkasateet ja tulvat eri puolilla maailmaa.
9.8.06
Kuumaa kuin pätsissä
Olin aikonut herrastella tämän kesän, mutta niin vaan olen taas ulkona paahteessa päivät pitkät ja teen fyysistä työtä. Tänään kaksi porukasta oli poissa. Toinen liukastui maanantaina katolla ja katkaisi kylkiluunsa. Eilen hän kyllä oli mukana laivaretkellä, mutta hieman poissaolevana. Hän ei enää tulekaan töihin, sillä hänen kontrahtinsa museon kanssa päättyy. Hän on kokenut motivaation puutetta. Törmään siviilissäkin usein ns. henkisiin tyyppeihin, joista sain tarpeekseni yhteisössä. Huomaan muuten, että comebackin tehnyt julkkisbloggaaja Katri Manninen on myös tätä nykyä henkisistä asioista kiinnostunut. En sano tätä ollenkaan halveksien, mutta itse täysin maallisena ja maanläheisenä, en ymmärrä näitä asioita ja minulla on vissit ennakkoluulot jäljellä.
Toinen haki sairasloman päädyttyään lööppeihin koirasusiensa kanssa. Rasittavaa joutua naapureiden kanssa vastatusten. Itse pidän koirasusia varsin arveluttavina ja kadun jälkeenpäin, että annoin lapsenlapseni silittää niitä. Yksi lukuisia erehdyksiäni. Työkaveri on varmasti lopultakin oppinut ja varmasti pitää sutensa tästedes kiinni. Muutama tapaus on jo liikaa. Hengenvaarallisia ne eivät varmaankaan ole, mutta ymmärrän naapureiden kiusaantumisen. Kaveri piti mahdollisena, että raa´an lihan syöttäminen on voinut vaikuttaa koirasusien käyttäytymiseen. Tiedän tietysti paljon enemmän asiasta, mitä lehtijuttu kertoo.
En ollut kattotyömaalla vaan vielä paljon kuumemmassa paikassa. Olin kokoamassa kuivaa heinää Sagalundsgårdenin takana olevalla niityllä, joka oli kuuma kuin pätsi. Sitä ympäröi kuusiaita. Jotain pistävää meni kaiken aikaa jalkoihin. Ensin kesti lähes tunnin ennenkuin löysin museon ainoan hangon. Sekin oli nauloin korjattu, hangon irvikuva. Eilen laivalla tapaamani biologi puhui juuri tästä nimenomaisesta niitystä ja tiesi, että heinä on jopa kaadettu. Täällä saarella kaikki taitavat tietää kaiken mitä tapahtuu. Ilmassa oli aavistus Venäjän savuja. Kun vielä kuljin 13 km:n työmatkan pyörällä, palauduin entiselleni vasta järvessä käytyäni.
Tytärtäni potkaisi onni eilen, kun hän pääsi unelmatyöpaikkaan kääntämään ja tekstittämään tv-ohjelmia, sarjoja luullaksensa. Hän sanoi itsensä heti irti pahantapaisten tyttöjen osa-aikaisena opettajana. Tämä on paljon parempi paikka. Työtä voi tehdä kotoa käsin, mahdollisesti mistä käsin tahansa, kunhan koneella on vaadittu ohjelma, jonka avulla kääntäjä voi pistää tekstin suoraan paikalleen. Yksityiskohtia A. ei voi vielä tietääkään. Hän pohtii tietenkin lasten päiväkotiin vientiä ja uskoi voivansa jopa pärjätä ostamatta toista autoa perheeseen viemällä lapset tiettyinä viikkoina vaikkapa pyöräkärryllä dagikseen.
Toinen haki sairasloman päädyttyään lööppeihin koirasusiensa kanssa. Rasittavaa joutua naapureiden kanssa vastatusten. Itse pidän koirasusia varsin arveluttavina ja kadun jälkeenpäin, että annoin lapsenlapseni silittää niitä. Yksi lukuisia erehdyksiäni. Työkaveri on varmasti lopultakin oppinut ja varmasti pitää sutensa tästedes kiinni. Muutama tapaus on jo liikaa. Hengenvaarallisia ne eivät varmaankaan ole, mutta ymmärrän naapureiden kiusaantumisen. Kaveri piti mahdollisena, että raa´an lihan syöttäminen on voinut vaikuttaa koirasusien käyttäytymiseen. Tiedän tietysti paljon enemmän asiasta, mitä lehtijuttu kertoo.
En ollut kattotyömaalla vaan vielä paljon kuumemmassa paikassa. Olin kokoamassa kuivaa heinää Sagalundsgårdenin takana olevalla niityllä, joka oli kuuma kuin pätsi. Sitä ympäröi kuusiaita. Jotain pistävää meni kaiken aikaa jalkoihin. Ensin kesti lähes tunnin ennenkuin löysin museon ainoan hangon. Sekin oli nauloin korjattu, hangon irvikuva. Eilen laivalla tapaamani biologi puhui juuri tästä nimenomaisesta niitystä ja tiesi, että heinä on jopa kaadettu. Täällä saarella kaikki taitavat tietää kaiken mitä tapahtuu. Ilmassa oli aavistus Venäjän savuja. Kun vielä kuljin 13 km:n työmatkan pyörällä, palauduin entiselleni vasta järvessä käytyäni.
Tytärtäni potkaisi onni eilen, kun hän pääsi unelmatyöpaikkaan kääntämään ja tekstittämään tv-ohjelmia, sarjoja luullaksensa. Hän sanoi itsensä heti irti pahantapaisten tyttöjen osa-aikaisena opettajana. Tämä on paljon parempi paikka. Työtä voi tehdä kotoa käsin, mahdollisesti mistä käsin tahansa, kunhan koneella on vaadittu ohjelma, jonka avulla kääntäjä voi pistää tekstin suoraan paikalleen. Yksityiskohtia A. ei voi vielä tietääkään. Hän pohtii tietenkin lasten päiväkotiin vientiä ja uskoi voivansa jopa pärjätä ostamatta toista autoa perheeseen viemällä lapset tiettyinä viikkoina vaikkapa pyöräkärryllä dagikseen.
8.8.06
Purjehtimassa
Olin elämäni ensimmäistä kertaa purjeveneessä, jossa purjeet kohotettiin mastoon. Estellelläkin oli purjeet, mutta koneella ajettiin Taalintehtaalta Turkuun. Kolme tuntia oli ihan riittävä aika. Saaristo oli taas huumaavan kaunis, mutta vedessä oli levää paljonkin. Eugenia on todella kaunis laiva. Puuosat ja kaikki muukin on tehty vielä jostain löytyneellä ammattitaidolla, jota seitsemänkymppinen, mutta viiskymppiseltä näyttävä kansimies Viveca sanoi ei-tuskin-löytyvän enää nuoremmasta polvesta. Tämä Eugenia on vasta kuusi vuotta vanha. Alkuperäinen upposi kotisatamassaan jonain myrsky-yönä, jolloin kippari ei voinut pitää aluksestaan huolta. Sillä oli ajettu mm. raskasta kivilastia Bengtskärin majakan rakennusaineeksi. Laiva oli jo kovin kulunut.
Saimme Vivecalta paljon hyviä juttuja saaristosta ja muualtakin, sillä hän osoittautui eläköityneeksi biologiksi, joka oli tehnyt elämäntyönsä biologian opettajana Kemiössä. Hän kertoi mm. liikuttavia tarinoita marttojen toiminnasta Baltiassa kommunismista vapautumisen jälkeen, sankaritarinoita suorastaan, sankareina Baltian äidit, jotka olivat pitäneet yllä inhimillistä arvoa ja arvokkuutta vaikeissa oloissa. Kysyin, onko näitä tarinoita kirjoitettu ylös. Vähemmän, oli vastaus. Sanoin, että kansalaisjournalismi voisi tuollaisia tarinoita kirjoittaa näkyviin. Kansimies oli tehnyt tekstejä keväällä ilmestyneeseen kauniiseen Kemiön saaren puista kertovaan kirjaan. Olen lukenut ko. kirjan. Aioin mennä kirjan julkistamistilaisuuteen ja liittyä takaisin Suomen luonnonsuojelijoihin, mutta jostain syystä jäi menemättä. Kuvaajat ovat merkittäviä valokuvaajia.
Näytin kavereille keskellä kauneinta Kemiönsaarta sijaitsevaa hullun romumiehen romutarhaa. Minulle on kerrottu, että paikka on vedenottoaluetta ja se olisi uhkasakolla määrätty tyhjennettäväksi. Minusta näytti, että romun määrä on kasvanut keväästä. Omistaja kuulemma nukkuu peltihallinsa toimistohuoneessa öljyiset haalarit pyjamanaan. Sinne vie kapea käytävä. Peltihalli on eri paikassa kuin tämä metsässä sijaitseva tarha. Omistajalla on omakotitalokin kolmannessa paikassa, mutta hän ei sovi siellä nukkumaan, koska talo on täynnä romua, vanhoja harmonikkoja esimerkiksi. Pocket-kamerani kuva ei tee oikeutta satoja metrejä pitkälle romutarhalle. Paikka on silti varsin kiehtova, oikea isojen poikien aarreaitta.
Saimme Vivecalta paljon hyviä juttuja saaristosta ja muualtakin, sillä hän osoittautui eläköityneeksi biologiksi, joka oli tehnyt elämäntyönsä biologian opettajana Kemiössä. Hän kertoi mm. liikuttavia tarinoita marttojen toiminnasta Baltiassa kommunismista vapautumisen jälkeen, sankaritarinoita suorastaan, sankareina Baltian äidit, jotka olivat pitäneet yllä inhimillistä arvoa ja arvokkuutta vaikeissa oloissa. Kysyin, onko näitä tarinoita kirjoitettu ylös. Vähemmän, oli vastaus. Sanoin, että kansalaisjournalismi voisi tuollaisia tarinoita kirjoittaa näkyviin. Kansimies oli tehnyt tekstejä keväällä ilmestyneeseen kauniiseen Kemiön saaren puista kertovaan kirjaan. Olen lukenut ko. kirjan. Aioin mennä kirjan julkistamistilaisuuteen ja liittyä takaisin Suomen luonnonsuojelijoihin, mutta jostain syystä jäi menemättä. Kuvaajat ovat merkittäviä valokuvaajia.
Näytin kavereille keskellä kauneinta Kemiönsaarta sijaitsevaa hullun romumiehen romutarhaa. Minulle on kerrottu, että paikka on vedenottoaluetta ja se olisi uhkasakolla määrätty tyhjennettäväksi. Minusta näytti, että romun määrä on kasvanut keväästä. Omistaja kuulemma nukkuu peltihallinsa toimistohuoneessa öljyiset haalarit pyjamanaan. Sinne vie kapea käytävä. Peltihalli on eri paikassa kuin tämä metsässä sijaitseva tarha. Omistajalla on omakotitalokin kolmannessa paikassa, mutta hän ei sovi siellä nukkumaan, koska talo on täynnä romua, vanhoja harmonikkoja esimerkiksi. Pocket-kamerani kuva ei tee oikeutta satoja metrejä pitkälle romutarhalle. Paikka on silti varsin kiehtova, oikea isojen poikien aarreaitta.
Välipäivä
Hieman myöhäisempi työhönlähtö antaa aikaa bloggaamiselle. Viime päivät olen kulkenut pyörälläni, kun kesää tuntuu vain jatkuvan. Aamulla on vielä ilmassa raikkautta, liikenne on rauhallista, eivätkä rautarekat vielä suhahda hengenvaarallisen läheltä kuin päivemmällä. Joka hetki voi olla viimeisesi tuolla tiellä. Tänään otan hattaralta tuoksuvan autoni ja haen pari työmiestä Kemiön suunnasta. Sitä ennen yritän kiristää tuulettajanhihnan, sillä siirappi ei ole pysäyttänyt sen ulvomista, saanut aikaan vain paahdetun sokerin tuoksun. Auto on seissyt käyttämättä viikkoja, sillä helteessä ei ole ollut haluja autoiluun. Pyörällä pääsee paremmin ja mopokin on mukavampi autoa.
Menemme kolmeksi tunniksi purjelaiva-Eugenian risteilylle, joka lähtee Taalintehtaalta. Meitä on vain viisi. Se on sesongin viimeinen yleisöristeily. Joukko on lähes puolet aiottua pienempi. Yksi lähtee vaimonsa kanssa lääkärille Helsinkiin. Perheessä odotetaan pikkuista. Toinen, työmaan ulkopuolinjen asiakkaani, jota ajattelin mukaan, on lietsussa, ItäSuomessa. Hän juhlii, ymmärsin puhelimessa. Kolmas, oli poika, joka oli puolitoista päivää työmaalla, mutta ei sen jälkeen tullut.
Hän aloitti maanantaina saadakseen työhön tulemisen rutiineja, mutta niitä ei oikein tullut vielä. Hänen tekemänsä sopimus työkkärin kanssa tuli, mutta ei itse poikaa. Hänen ulkomuodostaan ja puheistaan ilmeni päihteiden käyttöhistoriaa. Hän oli ajanut humalassa kovan kolarin, menettänyt kortin. Vielä ei ollut aika lähteä, mutta käytös on kieltämättä itsetuhoista. Ei sekään, että naisystävä on uhannut jättää, jos kaveri ei ryhdistäydy, tunnu tepsivän. Eikä se alkoholismiin yleensä tepsikään. Jano pitää juoda jollakin lailla loppuun.
Me jotka olemme viettäneet koko kuukauden työmaalla, olemme aika mukava ja sopuisa työyhteisö. Työtahti ei ole kova, mutta sitä tuskin kannattaa näissä hommissa edes odottaa. On mukavaa, että katon toinen puoli on jäljellä, koska työ on sopivaa ja ilmoja pitelee. Saamme sen loppuun juuri siinä vaiheessa, kun miesten sopimukset loppuvat. Saattaa olla, että työkkäri lähettää uusia asiakkaita. Kesätöitä ei ulkosalla ehkä olekaan hirveän paljon. Lehtien haravoimista syksyllä, katot pitää läpikäydä.
Sovimme eilen veteraaniurheilijan kanssa, että hän tulee pitämään muutaman tunnin ravintovalistuksen asiakkailleni ja ulkopuolisillekin, jos saan ilmoituksia levitettyä. Paikallinen Annonsbladet voi muistaakseni ottaa ilmaisilmoituksia ja voin levittää itse tehtyjä ilmoituksia muutamaan paikkaan. Tämä on oikeastaan ennakkonäytös hänen suunnittelemastaan ravinto-karaokesta. En yhtään epäile, etteikö hän selviytyisi luennoista aiheista, jotka selviävät vasta paikan päällä.
Kemiön saaren erikoisuus on, että esitelmä pidetään molemmilla kielillä. Aika vaativaa vaihtaa kieltä kesken kaiken. En tiedä onko tämän tyylin tarkoitus sanoa sama asia kahdesti mutta eri kielillä vai jatkaa siitä, mihin on tullut, mutta vaihtaa kieltä. Itse en selvinnyt oikein hyvin, kun yritin pitää esitelmää kansalaisopistossa vajaa vuosi sitten. Jouduimme ottamaan päivämäärän jo alle kahden viikon päästä, koska eräs kesätyöntekijöistä lopettaa jo sinä päivänä, ja hän oli kovasti kiinnostunut ravintovalistuksesta. Meissäkin, rasvanahkaisissa työmiehissä, pari laihduttaa (tai pitäisi), yksi on kasvissyöjä, parilla on diabetes. On alkoholin liikakäyttöä, sydänongelmia, on syrjäytymistendenssiä, on oikeanlaisen liikunnan puutetta. Muut paitsi minä, tupakoivat. Ravinto-, elämäntapa ja terveysongelmat ovat läsnä kaikissa kansalaispiireissä.
Puhuin pihalla tavatessani kyläyhdistyksen toimijan kanssa Christerin luentomahdollisuudesta ja hänkin oli oikein ilahtunut aloitteesta.
Menemme kolmeksi tunniksi purjelaiva-Eugenian risteilylle, joka lähtee Taalintehtaalta. Meitä on vain viisi. Se on sesongin viimeinen yleisöristeily. Joukko on lähes puolet aiottua pienempi. Yksi lähtee vaimonsa kanssa lääkärille Helsinkiin. Perheessä odotetaan pikkuista. Toinen, työmaan ulkopuolinjen asiakkaani, jota ajattelin mukaan, on lietsussa, ItäSuomessa. Hän juhlii, ymmärsin puhelimessa. Kolmas, oli poika, joka oli puolitoista päivää työmaalla, mutta ei sen jälkeen tullut.
Hän aloitti maanantaina saadakseen työhön tulemisen rutiineja, mutta niitä ei oikein tullut vielä. Hänen tekemänsä sopimus työkkärin kanssa tuli, mutta ei itse poikaa. Hänen ulkomuodostaan ja puheistaan ilmeni päihteiden käyttöhistoriaa. Hän oli ajanut humalassa kovan kolarin, menettänyt kortin. Vielä ei ollut aika lähteä, mutta käytös on kieltämättä itsetuhoista. Ei sekään, että naisystävä on uhannut jättää, jos kaveri ei ryhdistäydy, tunnu tepsivän. Eikä se alkoholismiin yleensä tepsikään. Jano pitää juoda jollakin lailla loppuun.
Me jotka olemme viettäneet koko kuukauden työmaalla, olemme aika mukava ja sopuisa työyhteisö. Työtahti ei ole kova, mutta sitä tuskin kannattaa näissä hommissa edes odottaa. On mukavaa, että katon toinen puoli on jäljellä, koska työ on sopivaa ja ilmoja pitelee. Saamme sen loppuun juuri siinä vaiheessa, kun miesten sopimukset loppuvat. Saattaa olla, että työkkäri lähettää uusia asiakkaita. Kesätöitä ei ulkosalla ehkä olekaan hirveän paljon. Lehtien haravoimista syksyllä, katot pitää läpikäydä.
Sovimme eilen veteraaniurheilijan kanssa, että hän tulee pitämään muutaman tunnin ravintovalistuksen asiakkailleni ja ulkopuolisillekin, jos saan ilmoituksia levitettyä. Paikallinen Annonsbladet voi muistaakseni ottaa ilmaisilmoituksia ja voin levittää itse tehtyjä ilmoituksia muutamaan paikkaan. Tämä on oikeastaan ennakkonäytös hänen suunnittelemastaan ravinto-karaokesta. En yhtään epäile, etteikö hän selviytyisi luennoista aiheista, jotka selviävät vasta paikan päällä.
Kemiön saaren erikoisuus on, että esitelmä pidetään molemmilla kielillä. Aika vaativaa vaihtaa kieltä kesken kaiken. En tiedä onko tämän tyylin tarkoitus sanoa sama asia kahdesti mutta eri kielillä vai jatkaa siitä, mihin on tullut, mutta vaihtaa kieltä. Itse en selvinnyt oikein hyvin, kun yritin pitää esitelmää kansalaisopistossa vajaa vuosi sitten. Jouduimme ottamaan päivämäärän jo alle kahden viikon päästä, koska eräs kesätyöntekijöistä lopettaa jo sinä päivänä, ja hän oli kovasti kiinnostunut ravintovalistuksesta. Meissäkin, rasvanahkaisissa työmiehissä, pari laihduttaa (tai pitäisi), yksi on kasvissyöjä, parilla on diabetes. On alkoholin liikakäyttöä, sydänongelmia, on syrjäytymistendenssiä, on oikeanlaisen liikunnan puutetta. Muut paitsi minä, tupakoivat. Ravinto-, elämäntapa ja terveysongelmat ovat läsnä kaikissa kansalaispiireissä.
Puhuin pihalla tavatessani kyläyhdistyksen toimijan kanssa Christerin luentomahdollisuudesta ja hänkin oli oikein ilahtunut aloitteesta.
7.8.06
Suuri blogiväsymys
Olisin luullut saavani lukea ainakin muutaman viisaan analyysin Jere Majavan blogitutkimuksen pohjalta. Mutta olen nähnyt vain mainintoja. Minusta tutkimuksessa on paljon kiinnostavaa, esimerkiksi teoriapuolella, jossa luokitellaan erilaisia julkisuusteorioita 1)edustuksellinen liberaali, 2)osallistuva liberaali, 3)diskursiivinen ja 4)konstruktionistinen teoria.
Minusta tuon jaottelun avulla on esimerkiksi hieman helpompi ymmärtää valtamedian ja politiikan edustajien nuiva suhtautuminen tähän uuteen mediaan.
Blogien määritelmät ja käsitteet ovat kohdallaan ja kertovat mitä blogit ovat tällä hetkellä. Gradussa on tosi paljon asiaa ja olisin toivonut löytäväni jopa kritiikkiä tutkimuksesta. Tämän tyyppiset opinnäytteet yleensä mulkkaavat asioita niin perin pohjin, että lopulta lukija kysyy, missä on pihvi. Mitä tässä on haluttu sanoa ja mitä on sanottu.
Tuntuu jopa, että bloggaajat on vallannut suuri blogiväsymys. Bloggaaminen on mukavaa. On mukavaa kirjoittaa, mutta keskustelu on raskaampaa.
Minusta tuon jaottelun avulla on esimerkiksi hieman helpompi ymmärtää valtamedian ja politiikan edustajien nuiva suhtautuminen tähän uuteen mediaan.
Blogien määritelmät ja käsitteet ovat kohdallaan ja kertovat mitä blogit ovat tällä hetkellä. Gradussa on tosi paljon asiaa ja olisin toivonut löytäväni jopa kritiikkiä tutkimuksesta. Tämän tyyppiset opinnäytteet yleensä mulkkaavat asioita niin perin pohjin, että lopulta lukija kysyy, missä on pihvi. Mitä tässä on haluttu sanoa ja mitä on sanottu.
Tuntuu jopa, että bloggaajat on vallannut suuri blogiväsymys. Bloggaaminen on mukavaa. On mukavaa kirjoittaa, mutta keskustelu on raskaampaa.
6.8.06
Blogitutkimus
Kiiruhdan ilmiantamaan Jere Majavan blogitutkimuksen ilmestymisen. Siinä on helppoja osiakin, mutta se näyttää selaamisen perusteella ensiluokkaisen tieteelliseltä ja vaikealta. Blogeja näytetään luokitellun peittävien tieteellisten teorioiden pohjalta. En tiedä, tulenko tulenko jaksamaan lukea tutkimuksen huolellisesti. Siinä samalla saisin tutustua uusimpaan sosiologiaan, mikä entiselle sosiologian opiskelijalle olisi tervetullut kasvojen kohotus.
Koska asiat sanotaan niin perin objektiivisesti ja teoreettisesti, pelkään, että lukeminen on ikävähköä. Julkisuuden teoriat kyllä ainakin tuntuvat selittävän tätä kummallista aikakautta hyvin.
Aika on ehkä ehtinyt ajaa jo tutkimuksen ohitse ennenkuin se on tuskin ehtinyt tulla tuutista ulos. Mitä kirjoituksessa sanotaan ns. keskustelevuudesta, saattaa olla jo vanhentunutta.
Koska asiat sanotaan niin perin objektiivisesti ja teoreettisesti, pelkään, että lukeminen on ikävähköä. Julkisuuden teoriat kyllä ainakin tuntuvat selittävän tätä kummallista aikakautta hyvin.
Aika on ehkä ehtinyt ajaa jo tutkimuksen ohitse ennenkuin se on tuskin ehtinyt tulla tuutista ulos. Mitä kirjoituksessa sanotaan ns. keskustelevuudesta, saattaa olla jo vanhentunutta.
Sympaattisia ja änkyröitä
Kävin ottamassa pois gmail-osoitteen Vuodatuksen 50+-blogista. En halua, että tuo iso ja ilmainen postilaatikko joutuu spämmäyksen kohteeksi kuten ovat joutuneet pari muuta ilmaislaatikkoa. Kun jonnekin on antanut osoitteensa ja nämä vannovat pyhästi olevansa antamatta sitä kaupallisiin tarkoituksiin, niin kissanviikset, pian laatikko on täynnä spämmiä. Gmail näyttää osaavan kyllä automaattisesti pistää ne omaan lokeroonsa.
Sitten itse taas vuorostaan haluaisi mainostaa hyväksi kokemiaan asioita - ja sekin olisi sitten vuorostaan roskapostia, eikä halua olla kutsumaton vieras. Haluaisin esimerkiksi edistää Veteraaniurheilijan sanoman levitystä, monestakin syystä. Olen ollut hänen kurssillaan ja voin tosiaan suositella. Hän osaa soveltaa antiaan kuulijoiden mukaan. Aihe on kansanterveydellisesti merkittävä. Sitäpaitsi luulisi aiheen kiinnostavan jokaista itsekutakin. Vaikkei sitä parannusta tulisi tehtyä nyt ja heti, voi sitä kuitenkin yrittää olla vähän parempi. Sama se varmaan on kirkossa käymisen laita. Se tekee syntiselle hyvää. Kannatan myös ahkeruutta ja yritteliäisyyttä. Christer suurella kapasiteetillaan on tosiahkera ja saa aikaiseksi hyvää jälkeä. Vaikka meidän henkilökohtaiset suhteemme kariutuivatkin siinä naisten pomputuksessa ja arvostelin joitakin hänen piirteitään, kunnioitukseni ja arvostukseni on säilynyt.
Koska katson maalaisvinkkelistä, mielestäni kyläyhteisöt olisivat yksi potentiaalinen luentojen kohderyhmä. Mutta miten päästä promotoimaan? Itse olen valittu oman kyläni yhdistyksen hallitukseen, mutta kokouksia ja talkoita ei ole ollut. Jos ja kun niitä tulee, ehdotan järjestettäväksi Christerin luentoa. Hänhän on kaksikielinen ja sopii hyvin ruotsalaisseudulle. Ehkä naapuriyhdistykset voisivat innostua tilaamaan omat luentonsa.
Tämän aamun sympaattinen yllätys oli kurkistus Tuijan promotoimaan podcast-maailmaan. Olen siitä aiheesta pihalla ja kuunnellut vain muutaman podcast-jutun aikaisemmin. Tuija kuitenkin kertoo, että äänitys on tehty tavallisella mp3-soittimella ja leikkaus ilmaisella Audacity-ohjelmalla. Juttu oli pitkä ja sitä jaksoi kuunnella. Äänen laatu oli käsittääkseni hyvä. Aivan samalla tavalla kuin kuvat lisäävät intiimiyttä, ääni tekee myös. Nyt ymmärtääkseni jokamiehestä voi tulla "leikki"radiotoimittaja, samoinkuin on voinut tulla jo vuosia kansalaisjournalisti blogia kirjoittamalla. Äänikirjeitä voi tehdä tuttaville ja liittää niitä vaikka blogeihin kuten Tuija tekee tässä jutussa.
Otan tähän yhden uutuuusblogin. Nahkurin orsi. Termi tuo mieleen Aleksis Kiven kielen ja Paavo Lipposen tokaisun. Tässä on kuitenkin kyse vastarintamiehestä. Itsekin sellainen änkyrä olen, tosin paljon lievemmässä muodossa. Minusta totuus koetellaan vasta dialogissa. Totuudenpuhujia pitää olla. Itse blogi tuo mieleen pari vuotta sitten kirjoittamasta lakanneen Ihmelammas-blogin. Kanonisoitu valtionuskonto eli politiikka tarvitsee kriitikkonsa. Toivon kirjoittajalle jaksamista.
Nahkurin orsi on esittänyt eriävän mielipiteen mm. ajankohtaisista sodista. Itse en pidä erityisemmin presidentti Bushista. Sen vähän perusteella, mitä olen hänen ja hänen piirinsä toiminnasta lukenut, jaan useimpien vastenmielisyyden siitä saalistusmentaliteetista, mitä hänen hallintonsa on soveltanut, aivan kuten Mike Mooren sanoo. Irakin sota oli virhe, vaikka sitä jotenkin aikoinaan ymmärsin. En tosin kannattanut hyökkäystä vaan olisin odottanut kansainvälisen yhteisön toimia. Israelin hyökkäys Libanoniin näyttää yhtä pahalta virheliikkeeltä, vaikka ymmärrän kuinka ärsyttävää Hizbollahin ja Hamasin toiminta onkin ollut. Siitä huolimatta piristäviä vastarintaihmisiä tarvitaan. Enkä tarkoita suinkaan äärioikeistolaisessa mielessä. Keitä näitä vastarintaihmisiä onkaan: Kari Uoti, Panu Höglund tietenkin , Anna Amnell. Katkaisen listan heti alkuunsa. Voit täydentää tai kritisoida mielessäsi.
Sitten itse taas vuorostaan haluaisi mainostaa hyväksi kokemiaan asioita - ja sekin olisi sitten vuorostaan roskapostia, eikä halua olla kutsumaton vieras. Haluaisin esimerkiksi edistää Veteraaniurheilijan sanoman levitystä, monestakin syystä. Olen ollut hänen kurssillaan ja voin tosiaan suositella. Hän osaa soveltaa antiaan kuulijoiden mukaan. Aihe on kansanterveydellisesti merkittävä. Sitäpaitsi luulisi aiheen kiinnostavan jokaista itsekutakin. Vaikkei sitä parannusta tulisi tehtyä nyt ja heti, voi sitä kuitenkin yrittää olla vähän parempi. Sama se varmaan on kirkossa käymisen laita. Se tekee syntiselle hyvää. Kannatan myös ahkeruutta ja yritteliäisyyttä. Christer suurella kapasiteetillaan on tosiahkera ja saa aikaiseksi hyvää jälkeä. Vaikka meidän henkilökohtaiset suhteemme kariutuivatkin siinä naisten pomputuksessa ja arvostelin joitakin hänen piirteitään, kunnioitukseni ja arvostukseni on säilynyt.
Koska katson maalaisvinkkelistä, mielestäni kyläyhteisöt olisivat yksi potentiaalinen luentojen kohderyhmä. Mutta miten päästä promotoimaan? Itse olen valittu oman kyläni yhdistyksen hallitukseen, mutta kokouksia ja talkoita ei ole ollut. Jos ja kun niitä tulee, ehdotan järjestettäväksi Christerin luentoa. Hänhän on kaksikielinen ja sopii hyvin ruotsalaisseudulle. Ehkä naapuriyhdistykset voisivat innostua tilaamaan omat luentonsa.
Tämän aamun sympaattinen yllätys oli kurkistus Tuijan promotoimaan podcast-maailmaan. Olen siitä aiheesta pihalla ja kuunnellut vain muutaman podcast-jutun aikaisemmin. Tuija kuitenkin kertoo, että äänitys on tehty tavallisella mp3-soittimella ja leikkaus ilmaisella Audacity-ohjelmalla. Juttu oli pitkä ja sitä jaksoi kuunnella. Äänen laatu oli käsittääkseni hyvä. Aivan samalla tavalla kuin kuvat lisäävät intiimiyttä, ääni tekee myös. Nyt ymmärtääkseni jokamiehestä voi tulla "leikki"radiotoimittaja, samoinkuin on voinut tulla jo vuosia kansalaisjournalisti blogia kirjoittamalla. Äänikirjeitä voi tehdä tuttaville ja liittää niitä vaikka blogeihin kuten Tuija tekee tässä jutussa.
Otan tähän yhden uutuuusblogin. Nahkurin orsi. Termi tuo mieleen Aleksis Kiven kielen ja Paavo Lipposen tokaisun. Tässä on kuitenkin kyse vastarintamiehestä. Itsekin sellainen änkyrä olen, tosin paljon lievemmässä muodossa. Minusta totuus koetellaan vasta dialogissa. Totuudenpuhujia pitää olla. Itse blogi tuo mieleen pari vuotta sitten kirjoittamasta lakanneen Ihmelammas-blogin. Kanonisoitu valtionuskonto eli politiikka tarvitsee kriitikkonsa. Toivon kirjoittajalle jaksamista.
Nahkurin orsi on esittänyt eriävän mielipiteen mm. ajankohtaisista sodista. Itse en pidä erityisemmin presidentti Bushista. Sen vähän perusteella, mitä olen hänen ja hänen piirinsä toiminnasta lukenut, jaan useimpien vastenmielisyyden siitä saalistusmentaliteetista, mitä hänen hallintonsa on soveltanut, aivan kuten Mike Mooren sanoo. Irakin sota oli virhe, vaikka sitä jotenkin aikoinaan ymmärsin. En tosin kannattanut hyökkäystä vaan olisin odottanut kansainvälisen yhteisön toimia. Israelin hyökkäys Libanoniin näyttää yhtä pahalta virheliikkeeltä, vaikka ymmärrän kuinka ärsyttävää Hizbollahin ja Hamasin toiminta onkin ollut. Siitä huolimatta piristäviä vastarintaihmisiä tarvitaan. Enkä tarkoita suinkaan äärioikeistolaisessa mielessä. Keitä näitä vastarintaihmisiä onkaan: Kari Uoti, Panu Höglund tietenkin , Anna Amnell. Katkaisen listan heti alkuunsa. Voit täydentää tai kritisoida mielessäsi.
5.8.06
Äly hoi, älä jätä
Tiede-lehdessä kommentoidaan vasta ilmestynyttä väitöskirjaa, joka vahvistaa omat uumoiluni:
"Joskus arkiajattelu päätyy päinvastaiseen tulokseen kuin tiede, eikä arkiuskomusta välttämättä hetkauta mikään rationaalinen vasta-argumentti. Marieke Saher Helsingin yliopistosta analysoi psykologian väitöskirjassaan ruokaa ja terveyttä koskevaa arkiajattelua ja päätyi tulokseen, että joissakin yleisissä käsityksissä on taikauskon piirteitä."
Olen ajatellut, että korkeasta koulutustasosta viis, monet ihmiset ovat yhä keskiaikaisella tasolla. Uskotaan mitä epätodennäköisimpiin huuhaa-juttuihin:
"Samoilla ihmisillä oli taipumusta sekoittaa toisiinsa liittymättömiä käsitteitä, esimerkiksi yhdistää psykologinen intentionaalisuus biologiseen kasvamiseen ja biologinen elämä fysiikan energiakäsitteeseen."
Silti ennakkoluuloisessa mielessäni epäilen uskomuksiin turvautuvien sivistyspohjaa:
"Saherin mukaan tällainen ajattelu ei kerro koulusivistyksen puutteesta. Rationaalisella tiedolla ei näytä olevan yhteyttä näihin uskomuksiin. Keskenään ristiriitaisia taikauskoisia ja rationaalisia käsityksiä esiintyi kyselytutkimuksen vastaajilla rinnakkain, eivätkä rationaaliset käsitykset kumonneet taikauskoa."
Voiko olla sivistynyt ja samalla uskoa epätieteelliseen roskaan?
Silti eroa on vaikea joskus huomata. Huuhaa-ihmiset voivat ihmisinä vaikuttaa aivan täyspäisiltä ja he edistävät ihan oikeita asioita toisinaan kuten terveellisiä elämäntapoja ja positiivista ajattelua. Monet huuhaa-ihmiset ovat olleet oivallisia taiteentekijöitä. Tässä on yksi, Keuruun Ekokylässä asuva Pirta, joka tekee kaunista taidetta. Voit kiinnittää myös huomiosi hänen käyttämäänsä ilmaiseen kotisivupohjaan, kaunis vanha kirja. Tänä viikonloppuna Ekokylässä on meneillään vuotuinen pieni musiikkifestari, jonka idean takana olen, koska kehoitin nuoria tekemään jotain itse. Marja Mattlarin festarien päätöskonsertti oli viehättävä tapahtuma ja on varmaan tänä vuonnakin.
"Joskus arkiajattelu päätyy päinvastaiseen tulokseen kuin tiede, eikä arkiuskomusta välttämättä hetkauta mikään rationaalinen vasta-argumentti. Marieke Saher Helsingin yliopistosta analysoi psykologian väitöskirjassaan ruokaa ja terveyttä koskevaa arkiajattelua ja päätyi tulokseen, että joissakin yleisissä käsityksissä on taikauskon piirteitä."
Olen ajatellut, että korkeasta koulutustasosta viis, monet ihmiset ovat yhä keskiaikaisella tasolla. Uskotaan mitä epätodennäköisimpiin huuhaa-juttuihin:
"Samoilla ihmisillä oli taipumusta sekoittaa toisiinsa liittymättömiä käsitteitä, esimerkiksi yhdistää psykologinen intentionaalisuus biologiseen kasvamiseen ja biologinen elämä fysiikan energiakäsitteeseen."
Silti ennakkoluuloisessa mielessäni epäilen uskomuksiin turvautuvien sivistyspohjaa:
"Saherin mukaan tällainen ajattelu ei kerro koulusivistyksen puutteesta. Rationaalisella tiedolla ei näytä olevan yhteyttä näihin uskomuksiin. Keskenään ristiriitaisia taikauskoisia ja rationaalisia käsityksiä esiintyi kyselytutkimuksen vastaajilla rinnakkain, eivätkä rationaaliset käsitykset kumonneet taikauskoa."
Voiko olla sivistynyt ja samalla uskoa epätieteelliseen roskaan?
Silti eroa on vaikea joskus huomata. Huuhaa-ihmiset voivat ihmisinä vaikuttaa aivan täyspäisiltä ja he edistävät ihan oikeita asioita toisinaan kuten terveellisiä elämäntapoja ja positiivista ajattelua. Monet huuhaa-ihmiset ovat olleet oivallisia taiteentekijöitä. Tässä on yksi, Keuruun Ekokylässä asuva Pirta, joka tekee kaunista taidetta. Voit kiinnittää myös huomiosi hänen käyttämäänsä ilmaiseen kotisivupohjaan, kaunis vanha kirja. Tänä viikonloppuna Ekokylässä on meneillään vuotuinen pieni musiikkifestari, jonka idean takana olen, koska kehoitin nuoria tekemään jotain itse. Marja Mattlarin festarien päätöskonsertti oli viehättävä tapahtuma ja on varmaan tänä vuonnakin.
Sopu-kuivuri
Kokosin Rovaniemeltä tilaamani elintarvikekuivurin. Se oli metallinväristä aaltomuovia, sinänsä tuttua materiaalia. Se on materiaalina aikamoisen ihanteellinen, ei tuota palaessaan myrkkyjä, on kevyttä ja kestävää.
Tässä on tuotteen (s.14) tarina. Rovaniemiläinen restonomiksi ammattikorkeakoulussa opiskeleva, Soile Puljula teki lopputyökseen tattimuhennosta ja huomasi tarvitsevansa tattikuivuria. Hän taitteli pahvista kokoonpantavan laitteen mallia ja pyysi miestä tekemään vaneriversion. Nämä mukanaan hän meni Keksintösäätiöön ja sai erinomaista tukea. (Lue tarina).
En ole vielä kokeillut, kuinka hyvin tämä laite haukkuu, mutta uskon sen toimivan siinä kuin muutkin. Hinta on tosin kallis, kun ajattelee materiaalin halpuutta. Mutta keksijä on tilannut tuotteen osat alihankkijoilta ja kaikki maksaa. Tuskin hän on edes päässyt edes kultaa vuolemaan. Toivottavasti tilaukseni on osaltaan vaikuttanut pikkiriikkisen tuotteen edistämiseen. Jos tuotteella olisi menekkiä, hinta varmaan halpuisi murto-osaan. Puhaltimeksi käy mikä tahansa sisätilan lämmitin, joita on talouksissa jo ennestään. Ei tarvitse laillani sitä ostaa.
Keksintö on osoitus naisten luovasta potentiaalista, jota kaikesta huolimatta on runsaasti. Se on saman hengen lapsia kuin läpeensä sympaattiset Pirkka-niksit. Keksintösäätiöön ja Suomen keksijöihin on linkkejä, jotka saat tästä, jos et muuten.
Itse olen vain parantumaton diletantti. Ostan tällaisia tavaroita siltä varalta, että jos joskus käyttäisin. Tuskin tämä mihinkään tehokkaaseen käyttöön tulee. Sama juttu retkivarusteiden kanssa. Telttaa tuskin koskaan tulen tarvitsemaan. Trangia-keittimen annnoin pois lainaksi ja se olikin jo ehditty hukata. Sama juttu perhovavan kanssa. Puhumattakaan tavallisesta virvelistä. Autoa on periaatteessa tarvitse, silti se seisoo mäellä tyhjän panttina. Minulla on esimerkiksi teleskooppivartinen makkaratikku, jota en koskaan ole käyttänyt. Se oli tosin tyttären huumorintajua.
Paljon muita tarpeettomia työkaluja ja tavaroita. Minulla on jumalattoman kallis hitsauslaite, jolla en oppinut hitsaamaan. Käsi vapisi sen verran ja puikko tarttui kiinni. Näin itseni mielikuvissani tyypillisenä maaseudun yleismiehenä. Uskon kuitenkin olevani tässä suhteessa aivan normaali mieshenkilö. Näen kuitenkin itseni periaatteessa vapaana, lakeuksien ja avoimien selkien poikana, joka päivänä minä hyvänsä heittää sivilisaation kahleet irti. Kaipuu ulkosaaristoon kuvaa tätä viettiä.
Tässä on tuotteen (s.14) tarina. Rovaniemiläinen restonomiksi ammattikorkeakoulussa opiskeleva, Soile Puljula teki lopputyökseen tattimuhennosta ja huomasi tarvitsevansa tattikuivuria. Hän taitteli pahvista kokoonpantavan laitteen mallia ja pyysi miestä tekemään vaneriversion. Nämä mukanaan hän meni Keksintösäätiöön ja sai erinomaista tukea. (Lue tarina).
En ole vielä kokeillut, kuinka hyvin tämä laite haukkuu, mutta uskon sen toimivan siinä kuin muutkin. Hinta on tosin kallis, kun ajattelee materiaalin halpuutta. Mutta keksijä on tilannut tuotteen osat alihankkijoilta ja kaikki maksaa. Tuskin hän on edes päässyt edes kultaa vuolemaan. Toivottavasti tilaukseni on osaltaan vaikuttanut pikkiriikkisen tuotteen edistämiseen. Jos tuotteella olisi menekkiä, hinta varmaan halpuisi murto-osaan. Puhaltimeksi käy mikä tahansa sisätilan lämmitin, joita on talouksissa jo ennestään. Ei tarvitse laillani sitä ostaa.
Keksintö on osoitus naisten luovasta potentiaalista, jota kaikesta huolimatta on runsaasti. Se on saman hengen lapsia kuin läpeensä sympaattiset Pirkka-niksit. Keksintösäätiöön ja Suomen keksijöihin on linkkejä, jotka saat tästä, jos et muuten.
Itse olen vain parantumaton diletantti. Ostan tällaisia tavaroita siltä varalta, että jos joskus käyttäisin. Tuskin tämä mihinkään tehokkaaseen käyttöön tulee. Sama juttu retkivarusteiden kanssa. Telttaa tuskin koskaan tulen tarvitsemaan. Trangia-keittimen annnoin pois lainaksi ja se olikin jo ehditty hukata. Sama juttu perhovavan kanssa. Puhumattakaan tavallisesta virvelistä. Autoa on periaatteessa tarvitse, silti se seisoo mäellä tyhjän panttina. Minulla on esimerkiksi teleskooppivartinen makkaratikku, jota en koskaan ole käyttänyt. Se oli tosin tyttären huumorintajua.
Paljon muita tarpeettomia työkaluja ja tavaroita. Minulla on jumalattoman kallis hitsauslaite, jolla en oppinut hitsaamaan. Käsi vapisi sen verran ja puikko tarttui kiinni. Näin itseni mielikuvissani tyypillisenä maaseudun yleismiehenä. Uskon kuitenkin olevani tässä suhteessa aivan normaali mieshenkilö. Näen kuitenkin itseni periaatteessa vapaana, lakeuksien ja avoimien selkien poikana, joka päivänä minä hyvänsä heittää sivilisaation kahleet irti. Kaipuu ulkosaaristoon kuvaa tätä viettiä.
4.8.06
Kemiön seurapiirejä
Olemme niin kiinni kattohommassa, että hienon Villa Sagalundin pengermän kasvit meinasivat kuolla kuivuuteen. Onneksi huomasin sen ja suihkutin vettä sinne, kun toiset olivat jo lähteneet. Letkua en jaksanut kerätä pois. Kun työnjohtaja oli poissa oli kaikin tavoin leppoisampaa. Tupakkataukoja on tiheään ja ne ovat pitkiä, mutta näissä töissä ei kannata hoppuilla.
Villa Sagalund on ollut legendaariselle opettajaparille rakennettu asunto. Pariskunta he eivät silti olleet, liekö sitten epävirallisesti. He asuivat kumpikin omassa päässään taloa. He kuuluivat paikkakunnan societehen. Asunnoissa on yksinkertaiset ikkunat, joten liian lämmintä ei ole mahtanut olla. Viimeinenkin taisi kuolla jo 20-luvulla. Adéle oli rovastin tytär, eikä ollut käynyt opettajakoulua. Hänen entinen oppilaansa Amos Anderson auttoi hellää opettajatartaan ja karummin Amosta kohdellut Oskar Jansson ja suurliikemieheksi paisunut A. tekivät myös rauhan ja A. auttoi museon kokoelmien kartuttamisessa.
Valtakunnassakin aika kuuluisa henkilö tuli eilen vastaan jumalattoman isolla Harrikalla. Kalle Isokallio, Nokian entinen pääjohtaja, jolla on kunnassa kesähuvila ja joka on hankkinut ilmaisen langattoman laajakaistan Villa Landen seutuville tietokoneyrittäjä Sami Lappalaisen kanssa.
Villa Sagalund on ollut legendaariselle opettajaparille rakennettu asunto. Pariskunta he eivät silti olleet, liekö sitten epävirallisesti. He asuivat kumpikin omassa päässään taloa. He kuuluivat paikkakunnan societehen. Asunnoissa on yksinkertaiset ikkunat, joten liian lämmintä ei ole mahtanut olla. Viimeinenkin taisi kuolla jo 20-luvulla. Adéle oli rovastin tytär, eikä ollut käynyt opettajakoulua. Hänen entinen oppilaansa Amos Anderson auttoi hellää opettajatartaan ja karummin Amosta kohdellut Oskar Jansson ja suurliikemieheksi paisunut A. tekivät myös rauhan ja A. auttoi museon kokoelmien kartuttamisessa.
Valtakunnassakin aika kuuluisa henkilö tuli eilen vastaan jumalattoman isolla Harrikalla. Kalle Isokallio, Nokian entinen pääjohtaja, jolla on kunnassa kesähuvila ja joka on hankkinut ilmaisen langattoman laajakaistan Villa Landen seutuville tietokoneyrittäjä Sami Lappalaisen kanssa.
3.8.06
Päre päreistä
Kattoporukkaa itutti kollektiivisesti. Joku huomasi, että yhtäkkiä rivit olivat lähteneet harvenemaan. Uusi rivi lähtee tällä tekniikalla siten, että ohjainlautaa siirretään yksi lovettu pykälä ylöspäin. Nyt oli tullut kaksi. Jokaista tietysti harmitti, että ei itse ollut huomannut vaan hyväksynyt orjallisesti. Kaikki ovat kuitenkin aika taitavia käsistään ja tehneet jos jonkinlaista ennenkin. Kolme riviä meni piloille.
Ensin mietittiin mitä tehdä. Minä ajattelin, että lyödään yksinkertaisesti uudet kerrokset äskeisten päälle, mutta se ei saanut hyväksyntää. Vanha pappa, jota olemme konsultoineet sanoi, että katkaista päreitä ja työntää olemassaolevien alle. Lopulta päädyimme repimään nuo kolme riviä irti. Tietysti siinä kärsi sekä katto että tekijät. Suden korjaaminen tuntui raskaalta. Itselläni oli lisäksi betasalpaajan vaikutus elimistössä ja olin muutenkin maassa vaikka katolla.
Sitten kun osapäivää tekevä työnjohtaja lähti, istuimme juttelemassa emmekä jaksaneet kiivetä katolle. Minä en ruvennut ketään hätistelemään, kun olin itse niin voimaton. Eikä aikuisia miehiä oikein passaa pomottaa.
Siinä kun korjasimme virhettämme tuli pieniä erimielisyyksiä. Työnjohtaja puhuu melkein vain ruotsia ja yksi työmiehistä ei sitä juuri osaa. Tämä työmies on hyvin monitaitoinen itsekin, kokenut ja tehnyt elämässään paljon. Osittain kommunikaatiovaikeuksista johtuen äänet hieman kohosivat.
Museon puistossa olisi ollut kierävän teatteriseurueen esitys Tsehovin näytelmästä, mutta en jaksanut sitä ajatellakaan vaan ajoin suoraa tietä kotiin lepäämään. Kannoimme yleisölle penkit nurmikolle.
Jotain tarvetta minulle on yhä. Eksän pojan roolipeliharrastusta olen tukenut 5 €:lla/kk. Hän oli häiriköinyt ja saanut valituksia siitä ja suljettu pois joksikin ajaksi. Minun piti laittaa ohjeiden mukaan jäsenyys toiselle tyypille. Nyt kun entinen tyyppi oli saanut vapautuksen pannasta, minun piti siirtää jäsenyys entiselle hyvälle tyypille. Tein ohjeiden mukaan ja vingutin visaa. Minusta on hyvä että hänellä on kuitenkin yksi intohimo. Hän ei osaa periaatteessa muusta puhuakaan kuin kyseisestä Runescape:sta. Vähän siitäkin. Ei osaa kertoa kuulumisiaan eikä kysy minun. Hänellä on kuitenkin hyviä kavereita saman harrastuksen parissa. Siinä iässä isoveli oli jo kaljoittelun ja tupakoimisen maailmassa ja kotiopetuksessa. Tämä sentään käy koulua vaikka ei kovin suurella menestyksellä, ei ole edes erityisryhmässä. Katson, että minulla voi olla osani pojan pitämisessä kaidalla tiellä.
Ensin mietittiin mitä tehdä. Minä ajattelin, että lyödään yksinkertaisesti uudet kerrokset äskeisten päälle, mutta se ei saanut hyväksyntää. Vanha pappa, jota olemme konsultoineet sanoi, että katkaista päreitä ja työntää olemassaolevien alle. Lopulta päädyimme repimään nuo kolme riviä irti. Tietysti siinä kärsi sekä katto että tekijät. Suden korjaaminen tuntui raskaalta. Itselläni oli lisäksi betasalpaajan vaikutus elimistössä ja olin muutenkin maassa vaikka katolla.
Sitten kun osapäivää tekevä työnjohtaja lähti, istuimme juttelemassa emmekä jaksaneet kiivetä katolle. Minä en ruvennut ketään hätistelemään, kun olin itse niin voimaton. Eikä aikuisia miehiä oikein passaa pomottaa.
Siinä kun korjasimme virhettämme tuli pieniä erimielisyyksiä. Työnjohtaja puhuu melkein vain ruotsia ja yksi työmiehistä ei sitä juuri osaa. Tämä työmies on hyvin monitaitoinen itsekin, kokenut ja tehnyt elämässään paljon. Osittain kommunikaatiovaikeuksista johtuen äänet hieman kohosivat.
Museon puistossa olisi ollut kierävän teatteriseurueen esitys Tsehovin näytelmästä, mutta en jaksanut sitä ajatellakaan vaan ajoin suoraa tietä kotiin lepäämään. Kannoimme yleisölle penkit nurmikolle.
Jotain tarvetta minulle on yhä. Eksän pojan roolipeliharrastusta olen tukenut 5 €:lla/kk. Hän oli häiriköinyt ja saanut valituksia siitä ja suljettu pois joksikin ajaksi. Minun piti laittaa ohjeiden mukaan jäsenyys toiselle tyypille. Nyt kun entinen tyyppi oli saanut vapautuksen pannasta, minun piti siirtää jäsenyys entiselle hyvälle tyypille. Tein ohjeiden mukaan ja vingutin visaa. Minusta on hyvä että hänellä on kuitenkin yksi intohimo. Hän ei osaa periaatteessa muusta puhuakaan kuin kyseisestä Runescape:sta. Vähän siitäkin. Ei osaa kertoa kuulumisiaan eikä kysy minun. Hänellä on kuitenkin hyviä kavereita saman harrastuksen parissa. Siinä iässä isoveli oli jo kaljoittelun ja tupakoimisen maailmassa ja kotiopetuksessa. Tämä sentään käy koulua vaikka ei kovin suurella menestyksellä, ei ole edes erityisryhmässä. Katson, että minulla voi olla osani pojan pitämisessä kaidalla tiellä.
Sydän läpättää, mistähän syystä?
Jätin passinhakemisprojektin suosiolla. Olkoon. Viroon pääsee myös henkkarilla, kertoo netti. Sellainen pitää tilata tänään.
Talossa asuva eronnut rouva pyysi säätämään pyöränsä jarruja. Ensin meni pitkään ennen kuin löysin mutteriavaimen nro 10 kokoa. Nainen oli jo lompakko kädessä viikonloppuna. Yritin säätää jarrua eilen, mutta siinä on niin pienestä kysymys, kun jarrupala on jo kulunut. Jarru ryhtyy hankaamaan vannetta kovin helposti. Jos se taas on etäällä, se ei jarruta.
Varmaankin rouvalla saattoi olla iskemistarkoitus myös, mutta en ole kiinnostunut. Maailmamme ovat niin kovin erilaiset. Nainen on sitäpaitsi peliriippuvainen ja on aina iskemässä rahaa kaupan peliautomaattiin. Olen myös huomannut hänen kiroilevan roimasti. Hän oli myös kehittänyt viime kesänä aggression kaveriani tietokonegurua kohtaan. Olen saanut tarpeekseni kiukkuisista naisista, ensin avioliitossa sellaisen kanssa ja muutamat tyttöystävät olivat myös sapekkaita. Haluaisin kiltin naisen. On tietysti ulkonäöllisiä seikkoja, mutta sellaisesta on parasta pysyä vaiti. Se se vaan on sillä lailla, etteivät ikäiseni ja kokoiseni naiset, joita on markkinoilla tunnu vetäviltä. Työpaikan miehet tietysti naljailivat, kun kerroin pyöränkorjaamispyynnöstä: Sanoiko nainen, että hänellä on kumeja tarpeeksi? Englantilaiset olisivat naljailleet muttereista ja jengoista.
Tunnen itseni taas ikälopuksi, kun illalla, aivan tyhjästä sydän alkoi taas läpättää ja piti ottaa menoa pysäyttävä tabletti. Hautaan valmis. Koin kyllä melkoista stressiä sen passin kanssa, mutta olin jo päättänyt luovuttaa.
Talossa asuva eronnut rouva pyysi säätämään pyöränsä jarruja. Ensin meni pitkään ennen kuin löysin mutteriavaimen nro 10 kokoa. Nainen oli jo lompakko kädessä viikonloppuna. Yritin säätää jarrua eilen, mutta siinä on niin pienestä kysymys, kun jarrupala on jo kulunut. Jarru ryhtyy hankaamaan vannetta kovin helposti. Jos se taas on etäällä, se ei jarruta.
Varmaankin rouvalla saattoi olla iskemistarkoitus myös, mutta en ole kiinnostunut. Maailmamme ovat niin kovin erilaiset. Nainen on sitäpaitsi peliriippuvainen ja on aina iskemässä rahaa kaupan peliautomaattiin. Olen myös huomannut hänen kiroilevan roimasti. Hän oli myös kehittänyt viime kesänä aggression kaveriani tietokonegurua kohtaan. Olen saanut tarpeekseni kiukkuisista naisista, ensin avioliitossa sellaisen kanssa ja muutamat tyttöystävät olivat myös sapekkaita. Haluaisin kiltin naisen. On tietysti ulkonäöllisiä seikkoja, mutta sellaisesta on parasta pysyä vaiti. Se se vaan on sillä lailla, etteivät ikäiseni ja kokoiseni naiset, joita on markkinoilla tunnu vetäviltä. Työpaikan miehet tietysti naljailivat, kun kerroin pyöränkorjaamispyynnöstä: Sanoiko nainen, että hänellä on kumeja tarpeeksi? Englantilaiset olisivat naljailleet muttereista ja jengoista.
Tunnen itseni taas ikälopuksi, kun illalla, aivan tyhjästä sydän alkoi taas läpättää ja piti ottaa menoa pysäyttävä tabletti. Hautaan valmis. Koin kyllä melkoista stressiä sen passin kanssa, mutta olin jo päättänyt luovuttaa.
2.8.06
Asiat ja ihmiset
Jotenkin muistan kuulleeni, että miehistä ja naisellista keskustelukulttuuria on luonnehdittu otsikon termein. Pikahaulla en netistä tosin löytänyt vahvistusta.
Että miehet puhuisivat ja olisivat kiinnostuneita enemmän "asioista" ja tekniikasta ja naiset ihmissuhteista ja tunteista. Vähän se on kuin Prokrusteksen vuode, joka tekee väkivaltaa jokaiselle yksilölle sovittaakseen hänet kaavaan. Mutta jotain tottakin siinä on. Hieman ilkeästi voi myös puhua naisellisesta "lörpöttelystä" ja hormonaalisesta tunteilla elämisestä.
Olen ollut viimeiset kauniit helleviikot täysin miehisessä yhteisössä työpaikalla, vielä ulkotöitä kaikki. Paitsi että joudun kestämään tupakansavua, mikä ei sinänsä ole hirveän vaikeaa, myös pesemättömiä lemahduksia, mikä on jo vähän vaikeampaa. (Kotonakin kohoaa tupakinsavu alakerrasta avoimen parvekkeenoven kautta huoneeseeni.) Olemme useimmat keski-ikäisiä. Istumme usein tupakkatauolla, työkkärin palkat eivät innosta stahanovilaisuuteen. Keskustelukulttuuri on kuitenkin varsin sivistynyttä. Toisia ei aseteta seinää vasten. Vaikka leikillisyys meneekin usein varsin roisiksi ja alapään asioihin. Hirveästi ei syvimmistä tunteista juuri puhuta. Kuinka sitten naiset selviytyvät vastaavassa tilanteessa ja viiteryhmässä, en tiedä. Puhutaanko tunteista, juoruillaanko enemmän?
Aikaisemmin, naisten vallitsemassa ekoyhteisössä tapasin paljon hyökkäävämpiä tyyppejä sekä naisissa että miehissä, ehkä naisissa hieman enemmän. Naisissa oli tosi rähjäisiä ja loppuunpalaneita tyyppejä, jotka antoivat palaa, mutta vastaavat miehet yrittivät pitää yhä julkisivua yllä. Minun on vähän vaikea yleistää, sillä olen kiinnostunut sekä asioista/tekniikasta että ihmisistä, ihmissuhteista, tunteista. Sitä paitsi blogimaailmassa kun ollaan, missä on tukuittain neuleblogeja, jotka jos mitkä ovat tekniikkaa, yleistämiseen menevät loputkin halut.
Googletin sanoilla naisellinen ja miehinen ja löysin hauskan blogiyhteisön, nimeltä Lintukoto, jossa jutustellaan naisen käytettävyydestä. Juttu on saanut paljon lukijoita ja kommentteja, sekä sellaisia, jotka ovat ymmärtäneet leikin että tosikkoja. Koko saitti on muutenkin hauskaa, miehistä, nippeleillä leikkimistä, vaikka nippeleinä ovatkin asiat ja sanat.
Naiset puhuvat tosiaan usein koodikieltä, tarkoittavat muuta kuin mitä sanovat. Sanominen voi olla sinänsä vaikka kuinkakin asiallista. Naisten ns. blogikeskustelu on usein nähdäkseni näennäistä. Siinä on paljon sellaista vahvistamista, jota he tuntuvat kaipaavan: Juuri niin, sanoit asian naulan kantaan! Sehän on sitä small talkia, jota olemme kyllä kaikki miehissä opetelleet viime vuodet.
Että miehet puhuisivat ja olisivat kiinnostuneita enemmän "asioista" ja tekniikasta ja naiset ihmissuhteista ja tunteista. Vähän se on kuin Prokrusteksen vuode, joka tekee väkivaltaa jokaiselle yksilölle sovittaakseen hänet kaavaan. Mutta jotain tottakin siinä on. Hieman ilkeästi voi myös puhua naisellisesta "lörpöttelystä" ja hormonaalisesta tunteilla elämisestä.
Olen ollut viimeiset kauniit helleviikot täysin miehisessä yhteisössä työpaikalla, vielä ulkotöitä kaikki. Paitsi että joudun kestämään tupakansavua, mikä ei sinänsä ole hirveän vaikeaa, myös pesemättömiä lemahduksia, mikä on jo vähän vaikeampaa. (Kotonakin kohoaa tupakinsavu alakerrasta avoimen parvekkeenoven kautta huoneeseeni.) Olemme useimmat keski-ikäisiä. Istumme usein tupakkatauolla, työkkärin palkat eivät innosta stahanovilaisuuteen. Keskustelukulttuuri on kuitenkin varsin sivistynyttä. Toisia ei aseteta seinää vasten. Vaikka leikillisyys meneekin usein varsin roisiksi ja alapään asioihin. Hirveästi ei syvimmistä tunteista juuri puhuta. Kuinka sitten naiset selviytyvät vastaavassa tilanteessa ja viiteryhmässä, en tiedä. Puhutaanko tunteista, juoruillaanko enemmän?
Aikaisemmin, naisten vallitsemassa ekoyhteisössä tapasin paljon hyökkäävämpiä tyyppejä sekä naisissa että miehissä, ehkä naisissa hieman enemmän. Naisissa oli tosi rähjäisiä ja loppuunpalaneita tyyppejä, jotka antoivat palaa, mutta vastaavat miehet yrittivät pitää yhä julkisivua yllä. Minun on vähän vaikea yleistää, sillä olen kiinnostunut sekä asioista/tekniikasta että ihmisistä, ihmissuhteista, tunteista. Sitä paitsi blogimaailmassa kun ollaan, missä on tukuittain neuleblogeja, jotka jos mitkä ovat tekniikkaa, yleistämiseen menevät loputkin halut.
Googletin sanoilla naisellinen ja miehinen ja löysin hauskan blogiyhteisön, nimeltä Lintukoto, jossa jutustellaan naisen käytettävyydestä. Juttu on saanut paljon lukijoita ja kommentteja, sekä sellaisia, jotka ovat ymmärtäneet leikin että tosikkoja. Koko saitti on muutenkin hauskaa, miehistä, nippeleillä leikkimistä, vaikka nippeleinä ovatkin asiat ja sanat.
Naiset puhuvat tosiaan usein koodikieltä, tarkoittavat muuta kuin mitä sanovat. Sanominen voi olla sinänsä vaikka kuinkakin asiallista. Naisten ns. blogikeskustelu on usein nähdäkseni näennäistä. Siinä on paljon sellaista vahvistamista, jota he tuntuvat kaipaavan: Juuri niin, sanoit asian naulan kantaan! Sehän on sitä small talkia, jota olemme kyllä kaikki miehissä opetelleet viime vuodet.