Koirasudesta edelleen

Koirasudet pääsivät eilen illalla jopa tv:n uutislähetykseen. Saaren surullisen kuuluisaksi tulleesta sudesta mainittiin, että se olisi purrut naista päähän. Voi olla tottakin, omistaja puhui tosin raapaisusta. En tiedä kumpi se oli ollut, musta vai harmaa. Harmaa olikin ihan suden näköinen ja tapainen, mutta musta vaikutti koiralta, samannäköiseltä kuin tv:ssä esiintynyt pentu. Musta oli enemmän ihmiseen leimautunut. Jos se oli purija, siinä saattoi olla vielä pennun villeyttä mukana, ei niinkään aggressiivisuutta. Omistajan teoria oli, että se luuli rantaan tullutta naista emännäkseen ja ryntäsi leikkimään. Mustassa oli silti kuulemma enemmän suden verta. Keskustelupalstoilla kysellään, mistä koirasudet ovat tulleet, kun villiä sutta ei saa tarhata. Vastaus on, että niitä on tuotettu Amerikasta.

Tv:ssä viisas asiantuntija sanoi, että koirasudessa on jäljellä tuo suden varovaisuus ja pälyileväisyys, joka koirasta on tarkoituksella jalostettu pois. Tv:ssä näytetty musta pentu oli myös pälyilevä. Sellaista koiraa ei olisi mukava ulkoiluttaa. Se saa sitäpaitsi aikaan suurta levottomuutta kesykoirien parissa. Puhuttiin kuinka syy siihen, että ihmiset haluavat koirasutta on halu olla yhteydessä johonkin aitoon alkuperäiseen, mikä varmasti pitää paikkansa. Eräällä tapaa samat syyt kuin new age-touhuissa.

Työkaverini tapauksessa pariskunta on lapseton ja hyvin toimeen tuleva. Varaa on jäänyt kalliille harrastuksille. Lapsi olisi ollut paljon otollisempi kasvatettava, mutta kun sellaista ei siunaantunut, jäi aikaa ja varaa kaikenlaiselle. Minusta oli vähän kammottavaa, että lemmikkejä joutuu pitämään kolmimetrisessä aitauksessa. Koira kuuluu mielestäni sisälle ja perheenjäseneksi. Pidän koirista, mutta en uskaltanut taputtaa edes näitä, koska ne vaikuttivat niin epäluotettavilta. Hyväuskoiset seuralaiseni menivät minusta liian liki. Harmaa yrittikin näykkäistä. En tiedä pystyykö koirasutta saamaan kasvatuksella kesyksi koiraksi, johon voi luottaa. Onhan niitä hurjia koiriakin. Omistajalla oli aiemmin toinen pari, joka Åbo Underrättelserin jutun mukaan ulvoi öisin naapureiden kauhuksi. Luulen, että harmaa oli jäljelle jäänyt siitä parista. Omistaja kertoi, että se kolmas koirasusi ei kesyyntynyt. Perhe on asunut vasta vuoden saarella.

Tein taas muutaman tunnin työtä hehkuvan kuumalla niityllä. Sain kerättyä heinät jonkinlaisiksi kasoiksi, könnöiksi sanottiin ennen lapsuuteni Sodankylässä. Kysyin opastytöltä, tietääkö hän ketään, joka ottaisi heinät ja hän lupasi tiedustella yhdeltä tuttavalta. Poiskuljettaminen on taas oma ongelmansa. Kovin vähiin olivat heinät kuivuessaan kutistuneet ja minun oli vaikeata ja raskasta kerätä niitä käsipelillä. Kovin huonosti oli västanfjärdiläinen ex. viljelijä niittänyt niityn, kovin huolimattomasti. Näin ko. vanhan miehen muutama päivä sitten. Hänellä oli aivan valkoinen tukka ja hän puhui sellaista ruotsia, josta en ymmärtänyt paljoakaan. Suomea hän ei osannut. Museon vahtimestarikaan ei osaa suomea juuri yhtään.

Muistan kuinka ennen lapsuuteni Lapissa heinätyöt jatkuivat pitkälle elokuuhun. Silloin sai heiniä aina varjella sateelta. Nyt sateen mahdollisuus on poissuljettu. Maailmankirjat ovat sekaisin. Syksyllä tietenkin ovat vuorossa pyörremyrsyt, rankkasateet ja tulvat eri puolilla maailmaa.