Työmiehet olivat neuvoneet käyttämään kortsua, joku jopa käski laittaa kaksinkertaisen, kun lähdin Eestinmaalle. Nämä olivat neuvoja siitä viattomasta päästä .
No ei pelkoa. Auto petti kotiin tullessamme. Museon hehkeä johtaja kysyi, voisinko hän päästä autossani, koska pojalla oli ollut hänen autonsa käytössä. Auto ei tietenkään suostunut starttaamaan, sekin hyväkäs. Olen tietenkin aivan avuton sellaisessa tilanteessa ja vielä pimeällä. Toiset autot ehtivät häipyä Sagalundin pihalta. L. lähti kävellen kohti 4 km:n päässä olevaa kotiaan hakemaan omaa autoaan, ja minä jäin vääntämään starttiavainta. Jostain ihmeen syystä auto lähtikin käyntiin, en tehnyt mielestäni mitään. Kasvojen menetys. Otin matkalla kyytiin kotiaan kohti paarustavan L:n.
Autolla ajo sumuisella saarella ei ole vaaratonta. Aioin ruveta kulkemaan kansalaisopistossa, uskaltaakohan sitä?
Viron matka oli onnistunut. Koko seurue oli samaa mieltä. Sagalundsgilletin matkat ovat yleensäkin kivoja. Tutustuin moneen mielenkiintoiseen persoonaan. Paikat olivat tosi hienoja, mutta kirjoitan niistä myöhemmin. Suomenruotsalaiset tuntuvat kivoilta. Mukava matkustaa sivistyneessä seurassa, jossa tuskin kukaan polttaa ja juo itsensä änkyräkänniin ja puhuu rivouksia kuten monet suomenkieliset ja työväenluokkaiset. Kilttiä porukkaa. Muutamia suomenkielisiä oli mukana. Meidän ei tarvinnut ollenkaan hävetä seurassa, sillä olimme kaikki kovin fiksuja mekin. Juttelin mm. pitkään kaverin kanssa, joka tuntuu tehneen merkittävän uran lähinnä kuvajournalistina, eläkkeellä olevan luotsin kanssa, joka on julkaissut omakustanteisia kirjoja, jotka aion hakea esille ja RKP:n paikallispoliitikon kanssa. Plus tietenkin suomenkielisten kanssa.
En viitsinyt siinä seurassa kantaa kaljaa kotiin, mutta ostin pieniä herkkuja sekä maista että laivalta. Ruoat matkalla olivat maistuvia. Sain kaksi kertaa makoisaa ohrapuuroa. Ormsöllä oli ruokana villisikapataa. Haapsalussa söimme suuressa puupitsisessä Kuursaalissa ja valtavan Piispanlinnan raunioissa olevassa ravintolassa. Piispanlinnassa oli menossa keskiaikaisjuhlat, jotka oli tehty amatöörien charmilla. Väkeä oli aika vähän. Vaatteet ja ihmiset olivat kauniita, mutta näytteleminen kaipaa hieman hiomista ja olihan se keskiaika muutakin kuin taistelua.
Viehätyin Viroon ja menen taatusti sinne takaisin, kun se on tuossa ihan naapurissa. Viron maaseudulle etenkin. Aika ankeassa Haapsalun kaupunginhotellissa loppui vesi aamulla, kun piti käydä suihkussa. Siellä oli sellainen vessanpytty, josta muistan lukeneeni lapsuudessani matkakertomuksista. Pytyssä oli eräänlainen parveke, johon kiinteä osa jäi. Pohjoismaiselle se oli vähän kiusallista, sillä emme yleensä ole tottuneet katsomaan terveydentilaamme ulosteistamme, kuten sovistyneet keskieurooppalaiset. Tai näkee sitä vähemmälläkin. Siinä on oivallinen keksintö anaaliselle tyypille. Haapsalussa oli paljon suomalaisturisteja. Näin paljon juurevia maanmiehiä kylpylälomalla.
Pysähdyimme Tallinnassakin käymään Ulkomuseoalueella ja vähän aikaa Vanhassa kaupungissa.
Haapsalussa flaneerasin paljon kaupungilla. Kävimme Rantarootsalaisten museossa. Matkan teemanahan oli juuri Viron ruotsalaisalueet. Itse Ormsöllä oli kaksi sievää tyttöä: kaunista ruotsia puhuva opasnainen ja topakka mökkikylän pitäjä. Ormsöllä vallitsi luonnonrauha. Metsät olivat tiheät. Entiset vironruotsalaiset olivat saaneet haltuunsa menttämiään maita ja omistivat 80 % pinta-alasta. Talot olivat jääneet enimmäkseen niiden uusille omistajille. Ruotsissa asuvat vironruotsalaiset olivat rakentaneet kesämökkejä. Saarella asuu vain 200-300 vakiasukasta. Väkiluku moninkertaistuu kesäisin. Matkailu on pääelinkeino. Jotkut pitävät lihakarjaa. Maitoa ei voi tuottaa suuressa mitassa, koska meijeriä ei enää ole. Aikoinaan saaren maat olivat olleet kolhoosin käytössä. Bussimme kiersi vain puolet saaresta. Kylät olivat etäällä toisistaan ja kylät ryhmäkyliä. Saarella toimii koulu, jossa on luokat 1-9. Oppaamme oli koulun englannin ja ruotsin opettaja. Hän oli oppinut kielensä Ruotsissa lapsentyttönä.
Saaren kirkko ja kirkkomaa olivat nähtävyyksiä. Neuvostoliiton aikana hoito oli jätetty vähemmälle ja luonto oli vallannut hautausmaan ihastuttavasti. Sen erikoisuus oli yli 300 kivestä veistettyä ns. aurinkoristiä, joissa oli selvät viikinkiaikaiset perinteet. Kirkko oli restauroitu ruotsalaisella avulla. Sen sisustus oli tehty uudestaan, koska se oli hävinnyt neukkuaikana, kun kirkko oli ollut varastona. Saarnastuolin ja kirkonkalleudet olivat pakolaiset vieneet mukanaan mennessään Ruotsiin. Nyt saarnastuoli oli palautettu museoon Tallinnaan.
Saari nukkui idyllistä prinsessanuntaan. Vaarana on tietenkin sen muuttuminen turistien golf-paratiisiksi joskus tulevaisuudessa. Elinkeinoja tosin tarvittaisiin, sillä väkiluku vähenee kaiken aikaa.
Impulsiivinen maalainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti