Se tuli yhtäkkiä. Ajattelen bloggaamisen mielekkyyttä, sitä samaa jota monet muutkin ovat näyttäneet tekevän. On itsetuntoa nostavaa, kun lukijoita on niinkin paljon kuin minulla. Samalla tuntuu, että minulla ei ole paljon sanottavaa. En halua tässä muodossa kirjoittaa menneestä. Olisi ihan kiva kirjoittaa työelämästä ja siitä kuinka vajavaisesti se tällä hetkellä menee, kun tuloksia juuri näe ja tunnen tekeväni paljon vähemmän, mihin pystyisin. En oikeastaan tee tarpeeksi palkkani eteen. Olisi itsemurhaa kirjoittaa tunnistettavista ihmisistä vaikka sitä olen jonkin verran tehnytkin, jotkut väittävät ainakin. Hankaluuksia siitä lopulta tulee. Palkkatyö, niin kauan kuin sitä kestää, maistuu kuitenkin niin makealta, että en uhraa sitä bloggaamiselle.
Olen yhä edelleen innostunut blogimuodosta. Aion olla mukana ainakin lukijana ja mahdollisesti kirjoittaa parempaa blogia jossakin uudessa muodossa. On ollut ihmeellistä havaita, että keskikertainen kirjoittaja on siinä jotenkin pärjännyt ja niin monet loistavat sanankäyttäjät ovat saaneet vähemmän lukijoita. Ehkä olen joskus onnistunut koskettamaan jotakuta, vaikka en olekaan mikään solidi tyyppi vaan varsin häilyväinen. Olen kirjoittanut, mitä päähän pälkähtää, sen kummemmin suunnittelematta.
On ollut mukava tutustua virtuaalisesti ja vähän muutenkin niin moniin hienoihin tyyppeihin, koskettaviin kohtaloihin ja taiteellisiin muotoihin.
Vaikka en ole vieläkään kovin paljoa ihmisten kanssa tekemisissä, työelämässä on kuitenkin enemmän riippuvuuksia kuin aikaisemmassa olemassaolossani, joka tosin oli yhteisö, mutta johon olin perin juurin kyllästynyt enkä välittänyt, koska sillä ei tuntunut olevan merkitystä.
Olisi paljon vapaampaa kirjoittaa täysin anonyyminä. Netissäkin on niin paljon materiaalia, jota olisi otollisempi käsitellä nimettömänä. Voisi olla myös paljon kriittisempi ja avoimempi. En halua toistaa itseäni.
Jos joskus aloitan uuden blogin, tuskin enää pääsen näin korkeisiin lukijamääriin. Olisi kuitenkin kovin lapsenomaista jäädä riippumaan kirjoittamaan Maalaisen nimimerkillä vain sen vuoksi.
Tätä en ollut aikonut ollenkaan. Olen väsynyt nimimerkkiini ja tapaani kirjoittaa. On aika mennä eteenpäin. Pidän aluksi kuukauden blogiloman, mutta tuskin tulen takaisin tällä nimimerkillä. Edessä on lastenlasten tapaaminenkin. Toivottavasti löydän uusia teemoja. Kirjoittaminen on ollut hauskaa. Olen ollut tavattoman tuottelias. Nyt on aika lukea, tavata ihmisiä, matkustaa, hoitaa itseään, saada jotakin aikaan töissä. On parempi lähteä, ennen kuin kannetaan ulos.
Impulsiivinen maalainen
13.12.05
12.12.05
Tiedon aarreaitta
Mediablogin avulla löytyy digg-palvelun kautta Time-lehden lista maailman 50 cooleimmasta web-sivusta. Paljon hyviä linkkejä jo näissäkin! Tältä listalta poimin aivan valtavan tietojen kokoelman, refdesk.com:n, jossa on paljon leikkimiseenkin sopivaa aineistoa, esim. käännöskone.
Valitettavasti suomi ja ruotsi eivät ole mukana.
Kysyn vaan, löytyykö parempaa Tiedon kokoamispaikkaa. Sijoitan linkin ainakin itselleni löytyvään paikkaan blogiini.
Valitettavasti suomi ja ruotsi eivät ole mukana.
Kysyn vaan, löytyykö parempaa Tiedon kokoamispaikkaa. Sijoitan linkin ainakin itselleni löytyvään paikkaan blogiini.
Tuulee
Onneksi voi kirjoitella itsestään selvyyksiä blogiinsa. Tulin nälkäisenä töistä ja laitoin uuniin uunipannulle pilkottuja vihanneksia ja juureksia ja tällä kertaa myös erik. tarjouksessa olleita sianlihanpalasia. Laitoin eilenkin samaa ruokaa, mutta ilman lihaa. Kaupan kassarouva kehui palsternakkaa, jota oli korissani ja ihastelimme yhdessä sen monikäyttöisyyttä ja makua.
Ulkona tuulee kovasti. En taida ehtiä juoksemaan täydellä mahalla ennen pimeän tuloa. Jospa söisin vain vähäsen.
Luin New York Timesia ja katsoin oudot sanat DNA:n liittymän mukana tulleella sanakirjaohjelmalla. Niitä on varmaan muillakin liittymillä ja ilmaisena verkossa. Copy/paste- toiminnolla sanan katsominen kävi helpommin kuin paperisesta sanakirjasta, vaikka ei sekään vaikeaa ole, ei vain viitsi, ja tulee arvailtua. Mietin osaisinkohan lukea saksankieltä tämän sanakirjan avulla. Ruotsissa en juuri tarvitsekaan apua.
Ulkona tuulee kovasti. En taida ehtiä juoksemaan täydellä mahalla ennen pimeän tuloa. Jospa söisin vain vähäsen.
Luin New York Timesia ja katsoin oudot sanat DNA:n liittymän mukana tulleella sanakirjaohjelmalla. Niitä on varmaan muillakin liittymillä ja ilmaisena verkossa. Copy/paste- toiminnolla sanan katsominen kävi helpommin kuin paperisesta sanakirjasta, vaikka ei sekään vaikeaa ole, ei vain viitsi, ja tulee arvailtua. Mietin osaisinkohan lukea saksankieltä tämän sanakirjan avulla. Ruotsissa en juuri tarvitsekaan apua.
Skartti ja skartti
Tavallisen suomalaisen miehen näköinen, näyttelijä Sulevi Peltola, pyörittelee mainoksessa hellyttävästi scart-piuhaa. Aikoinaan laskettiin leikkiä, kuinka video-laitteiden ohjelmointi vaatii vähintään teknikon tutkintoa. Nämä kännykät, digiboxit, videot ja tietokoneet menevät yhä monimutkaisemmiksi.
Yritin ottaa käyttöön langatonta lähiverkkoa. Ohjevihkonen on aivan käsittämätön. Se mitä olin käsittävinäni, ei toiminut. Ehkä ohjeet ovat tehdyt tietokoneasentajille.
Onneksi tietokoneguru on käytettävissä. Minulle on kertynyt jo montakin ratkaisematonta ongelmaa.
Yritin ottaa käyttöön langatonta lähiverkkoa. Ohjevihkonen on aivan käsittämätön. Se mitä olin käsittävinäni, ei toiminut. Ehkä ohjeet ovat tehdyt tietokoneasentajille.
Onneksi tietokoneguru on käytettävissä. Minulle on kertynyt jo montakin ratkaisematonta ongelmaa.
11.12.05
Ekofascismia (2)
Googletin sanalla Pentti Linkola ja tosi rajua tavaraa sieltä löytyikin. Olen joskus vähän ihaillutkin tinkimättömältä vaikuttavaa ajattelijaa, joka näyttää elävän kuten opettaa, toisin kuin useimmat muut. Hän on vanhanaikaisen hyvä kirjoittaja ja esiintyjänäkin ihan symppis. Hänet tuntevat vakuuttavat miehen olevan lempeä ja ystävällinen. Itse totuus sieltä ehkä on vielä löytymättä. Sen voisivat kertoa ehkä hänen ex.vaimonsa ja tyttärensä.
Hänen uransa maaseudulla asuvana, oman toimeentulonsa hankkivana, on paljon pidempi ja vakuuttavampi kuin paljon kuuluisamman Unabomberin, joka minulle yllättäen onkin elossa, kärsimässä moninkertaista elinkautistaan.
Hakutuloksia johtaa tämä linkki, joka kertoo oikeudenkäynnin vaiheista. Tässä linkissä näkyy U:n mökkikin, surkea koppero, ratkaisevasti huonompi kuin Linkolan perinteinen maalaismökki. Sivuilla kerrotaan sarjamurhaajan lapsuudesta ja nuoruudesta ja niistä mahdollisista psykologisista syistä, jotka johtivat hänet terroristiksi.
Unabomberin manifesti, jota tietääkseni luetaan myös Suomen yliopistojen kursseilla, on tässä. Ehkä jonakin päivänä luen sen tarkkaan läpi. Wikipediassa on laaja ja seikkaperäinen artikkeli, josta löytyy paljon linkkejä edelleen. Muita osumia Googlesta löytyy vaatimattomasti 923 000.
Linkola-linkki, johtaa nimimerkkiin Taivaansusi, jonka eräällä sivulla on kommentoijani mainitsema vaalilause:
"Tiennäyttäjiä ovat Linkola, Spengler, Evola ja Rosenberg..." Evola on minulle outo nimenäkin. Rosenberg taisi olla natsismin ideologeja. Sieltä jostakin löytyvät myös kommentoijan mainitsemat naiivit sarjakuvat ja linkit heimat- kotiseutua ja alkuperäistä maalaiselämää ihannoiville Ecotopia sivuille, jotka selvästi ovat ekofascistisia.
Vähän huolestuttavalta tosiaan vaikuttavat tällaiset sivut, jotka esiintyvät tämän Taivaansuden yhteydessä. En osaa erottaa edes tyylilajeja ja sitä, missä määrin tämä nettihenkilö on tosissaan. Kieltämättä Linkola, Kaczynski ja Rydman osaavat laittaa välimerkit oikeisiin paikkoihin. Mutta kuinka laajaa suomalainen ekofascismi on, mitä järjestöjä ja yhteyksiä oikeistoradikaalisiin järjestöihin ja aatteisiin on, en tiedä. Aika läpinäkyvää toiminta toistaiseksi on, kun siitä voi lukea netissäkin. Miten esim. radikaalit eläintensuojelijat ovat yhteydessä näihin, olisi kiinnostavaa tietää. Varmaan Suojelupoliisikin jotakin tietää asiasta.
Minun aikanani muistan tosiaan kommentoijan jossakin muussa yhteydessä mainitseman eskatologian. Joskus ennen vuosituhannen vaihdetta jotkut puhuivat tulevista suurkatastrofeista, mutta pidin sitä höyrypäitten yleisenä ongelmana. Joillakin oli tosiaan halu perustaa maalle itsenäisiä, esiteollista aikaa muistuttavia turvapaikkoja. Sinänsä varsin naiivia ja paradoksaalista, sillä energian käyttö/ nokka oli paljon suurempaa kuin keskivertosuomalaisella ja elämäntavat kaukana Linkolan vaatimattomuudesta. Toimeentulo tuli kuitenkin siitä Oravanpyörä-valtiosta, joka oli jätetty taakse. Kyllä vallankäytössäkin on (hieman pahalla tahdolla) havaittavissa tyhmemmän porukan manipulointia jne.
Hänen uransa maaseudulla asuvana, oman toimeentulonsa hankkivana, on paljon pidempi ja vakuuttavampi kuin paljon kuuluisamman Unabomberin, joka minulle yllättäen onkin elossa, kärsimässä moninkertaista elinkautistaan.
Hakutuloksia johtaa tämä linkki, joka kertoo oikeudenkäynnin vaiheista. Tässä linkissä näkyy U:n mökkikin, surkea koppero, ratkaisevasti huonompi kuin Linkolan perinteinen maalaismökki. Sivuilla kerrotaan sarjamurhaajan lapsuudesta ja nuoruudesta ja niistä mahdollisista psykologisista syistä, jotka johtivat hänet terroristiksi.
Unabomberin manifesti, jota tietääkseni luetaan myös Suomen yliopistojen kursseilla, on tässä. Ehkä jonakin päivänä luen sen tarkkaan läpi. Wikipediassa on laaja ja seikkaperäinen artikkeli, josta löytyy paljon linkkejä edelleen. Muita osumia Googlesta löytyy vaatimattomasti 923 000.
Linkola-linkki, johtaa nimimerkkiin Taivaansusi, jonka eräällä sivulla on kommentoijani mainitsema vaalilause:
"Tiennäyttäjiä ovat Linkola, Spengler, Evola ja Rosenberg..." Evola on minulle outo nimenäkin. Rosenberg taisi olla natsismin ideologeja. Sieltä jostakin löytyvät myös kommentoijan mainitsemat naiivit sarjakuvat ja linkit heimat- kotiseutua ja alkuperäistä maalaiselämää ihannoiville Ecotopia sivuille, jotka selvästi ovat ekofascistisia.
Vähän huolestuttavalta tosiaan vaikuttavat tällaiset sivut, jotka esiintyvät tämän Taivaansuden yhteydessä. En osaa erottaa edes tyylilajeja ja sitä, missä määrin tämä nettihenkilö on tosissaan. Kieltämättä Linkola, Kaczynski ja Rydman osaavat laittaa välimerkit oikeisiin paikkoihin. Mutta kuinka laajaa suomalainen ekofascismi on, mitä järjestöjä ja yhteyksiä oikeistoradikaalisiin järjestöihin ja aatteisiin on, en tiedä. Aika läpinäkyvää toiminta toistaiseksi on, kun siitä voi lukea netissäkin. Miten esim. radikaalit eläintensuojelijat ovat yhteydessä näihin, olisi kiinnostavaa tietää. Varmaan Suojelupoliisikin jotakin tietää asiasta.
Minun aikanani muistan tosiaan kommentoijan jossakin muussa yhteydessä mainitseman eskatologian. Joskus ennen vuosituhannen vaihdetta jotkut puhuivat tulevista suurkatastrofeista, mutta pidin sitä höyrypäitten yleisenä ongelmana. Joillakin oli tosiaan halu perustaa maalle itsenäisiä, esiteollista aikaa muistuttavia turvapaikkoja. Sinänsä varsin naiivia ja paradoksaalista, sillä energian käyttö/ nokka oli paljon suurempaa kuin keskivertosuomalaisella ja elämäntavat kaukana Linkolan vaatimattomuudesta. Toimeentulo tuli kuitenkin siitä Oravanpyörä-valtiosta, joka oli jätetty taakse. Kyllä vallankäytössäkin on (hieman pahalla tahdolla) havaittavissa tyhmemmän porukan manipulointia jne.
10.12.05
Ekofascismia?
Kommentoija on ottanut puheeksi ekofascismin ja sen mahdolliset suomalaiset liitokset. Aiheesta inspiroituneena googletin taas sanalla ja löysin tämän pitkän ja kriittisen artikkelin, jossa kuvailtiin lähinnä saksalaiseen äärioikeistoon kuuluvia ilmiöitä ja aatteita. Vaikka juttu saikin kipakan vastineen, satunnaiseen maallikkolukijaan essee vaikuttaa vahvasti, vaikka monia tuttuja nimiä siinä ei olekaan kuin mahdollisesti Rudolf Bahro, vain nimenä tosin. Lukemisen arvoinen ehdottomasti.
Fascismilla ja natsismilla oli varmaankin tiettyjä yhteyksiä samoihin aatevirtauksiin, joista monet ns. syvänvihreät ammentavat nykyäänkin. Rudolf Steiner ja teosofia olivat siinä kiinteästi mukana, mikä varmaankin kauneudesta, hyvyydestä, luonnonmukaisuudesta ja taiteellisuudesta kiinnostuneille Steinerin nykykannattajille on outoa ja käsittelemätöntä.
Ympäristö on varmasti kriisissä ja tuottaa vaikeuksia olla jonkin puolella ja jotakin vastaan. Joutuu helposti pyllistämään hyville asioille, jos ei halua kannattaa pahaa. Artikkeli on mielestäni kiinnostavaa luettavaa, mutta epämukavaa. Jos on kriittinen esim. pakolaisasiassa, joutuu helposti äärioikeistolaisten kelkkaan. Jos pitää kansankulttuurista, isänmaastaan, perinteistä, puutarhanhoidosta, fyysisestä töistä, siinäkin on pian heikoilla jäillä. Kasvissyönnistä, joogasta, meditaatiosta, ympäristönsuojelusta vedetään aika pian taas tuttu Hitler-kortti esiin. Nämähän ovat mukavia asioita sinänsä.
Kommentoija kysyy, milloin aion kertoa kaiken. Reppuni on kyllä aika tyhjä. Uusia paljastuksia ei ole tulossa enkä oikein jaksa palata vanhoihin - kuin ajoittain. Ehkä pieniä välähdyksiä joskus.
Minäkin olen kirjoittanut kerran Elonkehään enkä pidä sitä mitenkään ekofascistisena lehtenä. Linkola on käsittääkseni arvostettu patriarkka, mutta tuskin hänen äärimmäisyytensä on mitenkään tyypillistä näille syvänvihreille. Linkolaa jotenkin ymmärretään, kun hän kuitenkin on niin kiltti ja lapsenomainen luonteeltaan. Hän rakastaa luontoa niin syvästi, että hänen misantropiaansa suvaitaan. Varmaankin ekoterrorismiin taipuvaisia nuoria löytyy, mutta paljon enemmän hyvää tarkoittavia hörhöilijöitä, joilla on vain vähän opintoja ja syvällistä tietoa, ja jotka ovat monella tapaa syrjäytyneitä.
Opiskelevat nuoret ovat oppineet analyyttistä ajattelua, he toimivat järjestöissä ja yrittävät parantaa maailmaa tavallaan. Kunhan heille avautuu virkoja systeemissä, he sopeutuvat aivan samalla tavalla kuin 60-luvun vasemmistolaiset radikaalit. Vihreä liitto on tullut valtavirtaan, siellä on yhä paljon potentiaalia ja todellista tietoa. Paljon se ei kuitenkaan parlamentaarista tietä myöten pysty vaikuttamaan.
En tunne näitä asioita oikein mitenkään, koska en ole ollut mukana kunnolla missään. Jouduin yksinäisyyttäni ja kömpelyyttäni mukaan noihin hörhötouhuihin. Minulla on se vammani, että yritän ymmärtää ja näen paljon anteeksiannettavaa kaikenlaisessa sähläyksessä.
Fascismilla ja natsismilla oli varmaankin tiettyjä yhteyksiä samoihin aatevirtauksiin, joista monet ns. syvänvihreät ammentavat nykyäänkin. Rudolf Steiner ja teosofia olivat siinä kiinteästi mukana, mikä varmaankin kauneudesta, hyvyydestä, luonnonmukaisuudesta ja taiteellisuudesta kiinnostuneille Steinerin nykykannattajille on outoa ja käsittelemätöntä.
Ympäristö on varmasti kriisissä ja tuottaa vaikeuksia olla jonkin puolella ja jotakin vastaan. Joutuu helposti pyllistämään hyville asioille, jos ei halua kannattaa pahaa. Artikkeli on mielestäni kiinnostavaa luettavaa, mutta epämukavaa. Jos on kriittinen esim. pakolaisasiassa, joutuu helposti äärioikeistolaisten kelkkaan. Jos pitää kansankulttuurista, isänmaastaan, perinteistä, puutarhanhoidosta, fyysisestä töistä, siinäkin on pian heikoilla jäillä. Kasvissyönnistä, joogasta, meditaatiosta, ympäristönsuojelusta vedetään aika pian taas tuttu Hitler-kortti esiin. Nämähän ovat mukavia asioita sinänsä.
Kommentoija kysyy, milloin aion kertoa kaiken. Reppuni on kyllä aika tyhjä. Uusia paljastuksia ei ole tulossa enkä oikein jaksa palata vanhoihin - kuin ajoittain. Ehkä pieniä välähdyksiä joskus.
Minäkin olen kirjoittanut kerran Elonkehään enkä pidä sitä mitenkään ekofascistisena lehtenä. Linkola on käsittääkseni arvostettu patriarkka, mutta tuskin hänen äärimmäisyytensä on mitenkään tyypillistä näille syvänvihreille. Linkolaa jotenkin ymmärretään, kun hän kuitenkin on niin kiltti ja lapsenomainen luonteeltaan. Hän rakastaa luontoa niin syvästi, että hänen misantropiaansa suvaitaan. Varmaankin ekoterrorismiin taipuvaisia nuoria löytyy, mutta paljon enemmän hyvää tarkoittavia hörhöilijöitä, joilla on vain vähän opintoja ja syvällistä tietoa, ja jotka ovat monella tapaa syrjäytyneitä.
Opiskelevat nuoret ovat oppineet analyyttistä ajattelua, he toimivat järjestöissä ja yrittävät parantaa maailmaa tavallaan. Kunhan heille avautuu virkoja systeemissä, he sopeutuvat aivan samalla tavalla kuin 60-luvun vasemmistolaiset radikaalit. Vihreä liitto on tullut valtavirtaan, siellä on yhä paljon potentiaalia ja todellista tietoa. Paljon se ei kuitenkaan parlamentaarista tietä myöten pysty vaikuttamaan.
En tunne näitä asioita oikein mitenkään, koska en ole ollut mukana kunnolla missään. Jouduin yksinäisyyttäni ja kömpelyyttäni mukaan noihin hörhötouhuihin. Minulla on se vammani, että yritän ymmärtää ja näen paljon anteeksiannettavaa kaikenlaisessa sähläyksessä.
9.12.05
Ihme
Nyt on nähty sekin ihme: Sääksmäen kalastaja on kirjoittanut blogipostauksen. Herkullinen tilanne. Diodit vilkkuvat hämärässä tuvassa, liedellä porisee kattila, josta näkyy sorsan räpyläjalka. Tuuheakulmainen, ystävällisen näköinen vanha mies hakkaa tietokonettaan..." Maapallon ilmaston lämpeneminen etenee niin..."
Ei vaiskaan! Tosin Linkola ON KIRJOITTANUT blogipostauksen, mutta sen hän on tehnyt vanhalla remingtonillaan paperille ja nuoret ovat sitten kääntäneet kirjaimet bittimuotoon ja lähettäneet blogiin. Ei sentään kalastaja ole hankkinut tietokonetta ja nettiyhteyttä.
Blogilistalla on jo n.3500 julkaisua
Kaiken aikaa tulee kiinnostavia, jännittäviä ja hyvin kirjoitettuja blogeja, toinen toistaan parempia. Entisiäkin on ihan tyydyttävästi. Historioitsija, kirjoitti muutamia viikkoja sitten, että osallistumme johonkin suureen, jota purkamaan tarvitaan satojen tutkijoiden joukko joskus tulevaisuudessa.
Lukemattomien äänien viihdyttävä sorina bittiavaruudessa on jotakin, josta itsekin jotenkin uskalsin haaveilla suhteellisen eristyneessä olotilassani. Tiedon näkymättömät valtatiet ovat puhkoneet pienten hämärien huoneiden seinät ja tehneet loppuansa lähestyvästä maapallosta lopulta sen maailmankylän, jota on odotettu.
Yksittäisen ihmisen on kohta mahdotonta seurata tätä kasvavaa flooraa. Monet kansanedustajat ovat liittäneet verkkojulkaisunsa listalle. MEPpejä on tullut lisää. Presidenttiehdokkaat kirjoittavat ahkerasti. Vaikka Vanhalan ja Niinistön nettipäiväkirjat ovatkin varsin kieli keskellä suuta kirjoitettuja, ne ovat varsin blogimaisia ja kertovat myös henkilöstä itsestään. Kieli keskellä suuta tässä täytyy pitää itse kunkin ja pienempienkin tekijöiden. Ihan mitä tahansa ei sovi laittaa nettiin, jos paljastumisen vaara on olemassa.
City-lehdellä näyttää olevan oma blogiportaalinsa, jossa on jo satoja blogeja, mutta selailen niitä vasta, kun ne tulevat blogilistan uutuuksiin. Vähän kauheata olisi olla pakotettu käyttämään lehden punaisia mainoksia, mutta samaa lienee voi sanoa meistä muistakin valmiisiin ilmaispohjiin turvautuvista.
Haluan kehua Kosovossan rauhaa turvaavan Tieran blogia, Lopunajan merkintöjä. Se on kirjoitettu eloisasti. Siinä on aitoa halua tutustua onnettoman maakunnan oloihin. Blogissa kerrotaan arjesta tavalla, jolla paikalle lähetetty huippureportterikaan ei helpolla pystyisi. Blogi parhaimmillaan. Silti vain yksi tilaaja ja lukijoita vähän.
Uudehkoista blogeista mainitsen Karjala takaisin. Se näyttää, että vaikeasta ja naapurusten välejä hiertävästä asiasta voi ja pitää kirjoittaa myös kiihkottomasti. Itse toivoisin, että markkinatalous ja integraatio etenee niin, että typerät alue- ja kansallisuuskiistat voidaan jättää sivuun. Mitä olisi väliä, mihin valtioon Karjalamme kuuluu, jos sinne voisi matkustaa ja siellä asua vaivatta. Populistiset ihmiset ja itse kansa puhuu kuinka maamme on myyty EU:lle, itsenäisyys on mennyt jne. Minä en ainakaan huomaa mitään eroa, ja jos niitä on, ne ovat päinvastoin parempaan suuntaan.
Jukka Kemppisen älyllisesti liikkuvasta blogista on syytä iloita. Siinä on jotain samaa kuin tutussa Hanhensulassa.
Otetaan loppukevennykseksi Phililtä napattu linkki kummallisiin keksintöihin.
Ei vaiskaan! Tosin Linkola ON KIRJOITTANUT blogipostauksen, mutta sen hän on tehnyt vanhalla remingtonillaan paperille ja nuoret ovat sitten kääntäneet kirjaimet bittimuotoon ja lähettäneet blogiin. Ei sentään kalastaja ole hankkinut tietokonetta ja nettiyhteyttä.
Blogilistalla on jo n.3500 julkaisua
Kaiken aikaa tulee kiinnostavia, jännittäviä ja hyvin kirjoitettuja blogeja, toinen toistaan parempia. Entisiäkin on ihan tyydyttävästi. Historioitsija, kirjoitti muutamia viikkoja sitten, että osallistumme johonkin suureen, jota purkamaan tarvitaan satojen tutkijoiden joukko joskus tulevaisuudessa.
Lukemattomien äänien viihdyttävä sorina bittiavaruudessa on jotakin, josta itsekin jotenkin uskalsin haaveilla suhteellisen eristyneessä olotilassani. Tiedon näkymättömät valtatiet ovat puhkoneet pienten hämärien huoneiden seinät ja tehneet loppuansa lähestyvästä maapallosta lopulta sen maailmankylän, jota on odotettu.
Yksittäisen ihmisen on kohta mahdotonta seurata tätä kasvavaa flooraa. Monet kansanedustajat ovat liittäneet verkkojulkaisunsa listalle. MEPpejä on tullut lisää. Presidenttiehdokkaat kirjoittavat ahkerasti. Vaikka Vanhalan ja Niinistön nettipäiväkirjat ovatkin varsin kieli keskellä suuta kirjoitettuja, ne ovat varsin blogimaisia ja kertovat myös henkilöstä itsestään. Kieli keskellä suuta tässä täytyy pitää itse kunkin ja pienempienkin tekijöiden. Ihan mitä tahansa ei sovi laittaa nettiin, jos paljastumisen vaara on olemassa.
City-lehdellä näyttää olevan oma blogiportaalinsa, jossa on jo satoja blogeja, mutta selailen niitä vasta, kun ne tulevat blogilistan uutuuksiin. Vähän kauheata olisi olla pakotettu käyttämään lehden punaisia mainoksia, mutta samaa lienee voi sanoa meistä muistakin valmiisiin ilmaispohjiin turvautuvista.
Haluan kehua Kosovossan rauhaa turvaavan Tieran blogia, Lopunajan merkintöjä. Se on kirjoitettu eloisasti. Siinä on aitoa halua tutustua onnettoman maakunnan oloihin. Blogissa kerrotaan arjesta tavalla, jolla paikalle lähetetty huippureportterikaan ei helpolla pystyisi. Blogi parhaimmillaan. Silti vain yksi tilaaja ja lukijoita vähän.
Uudehkoista blogeista mainitsen Karjala takaisin. Se näyttää, että vaikeasta ja naapurusten välejä hiertävästä asiasta voi ja pitää kirjoittaa myös kiihkottomasti. Itse toivoisin, että markkinatalous ja integraatio etenee niin, että typerät alue- ja kansallisuuskiistat voidaan jättää sivuun. Mitä olisi väliä, mihin valtioon Karjalamme kuuluu, jos sinne voisi matkustaa ja siellä asua vaivatta. Populistiset ihmiset ja itse kansa puhuu kuinka maamme on myyty EU:lle, itsenäisyys on mennyt jne. Minä en ainakaan huomaa mitään eroa, ja jos niitä on, ne ovat päinvastoin parempaan suuntaan.
Jukka Kemppisen älyllisesti liikkuvasta blogista on syytä iloita. Siinä on jotain samaa kuin tutussa Hanhensulassa.
Otetaan loppukevennykseksi Phililtä napattu linkki kummallisiin keksintöihin.
8.12.05
Pressan vaalit
Seuraan kiinnostuneena vaaleja. Tietenkin ihmettelen sitä vakavuutta, millä me kaikki asiaan suhtaudumme. Ikäänkuin olisi kyseessä elämää suurempi asia. Mikä saa nuorehkon pääministerin esimerkiksi hakemaan presidentin asemaa, vaikka poliitikkona ja puoluejohtajana ja mahdollisena uutenakin pääministerinä, hän olisi paljon vaikutusvaltaisempi. Presidentin työ on paljolti edustamista ja protokollaa ja se on loppujen lopuksi raskasta ja ikävää. Hänellä on sitäpaitsi nuoria lapsia ja hän on tunnetusti edustanut perhearvoja, joita hän ei presidentin asemassa oikein ehtisi vaalimaan.
Itse kuulun siihen sukupolveen, joka on elänyt puutteenalaista elämää lapsuudessaan ja se että presidentti voi halutessaan syödä voita ja syljeskellä kattoon, on minulle alitajuisesti merkittävää, mutta ei suurimmalle osalle suomalaisista. (En koskaan ole jättänyt ruokaa lautaselle, en ainakaan 56 vuoteen, niin tiukassa se istuu). Ihmisen elämän pitää olla haasteellista, mutta eikö presidentin elämä ole sitä liiaksi vaikka onkin hyvät asunto- ja autoedut ja palkka. Jokaista askelta vartioidaan, eikä presidentti voi juuri koskaan tuntea itseään vapaaksi. Itse asiassa presidentiksi haluavat ovat mielestäni näköjään jonkin verran sairaita päästään. Presidentin mahdollisuus vaikuttaa hyväksi kokemiensa asioiden puolesta on kuitenkin niin kovin pieni, ettei sekään oikein vakuuta. Tietysti hän voi uhrautua puolueensa hyväksi, koska presidentin vaalit ovat niin erinomainen tilaisuus keskustella - mutta valitettavasti vain symbolikysymyksistä.
Sille joka on kiinnostunut sosiaalisen elämän mysteereistä, vaalit ovat ovat kiehtova tilaisuus. Asiat, mistä keskustellaan eivät ole kummoisia, mutta niihin on panostettu niin paljon energiaa ja symboliarvoja, että ne ovat muuttuneet merkittäviksi.
Kuka menestyi hyvin ja kuka huonosti, on mielestäni äärimmäisen vaikeaa ratkaista. Ihmetyttää se into ja varmuus, millä jotkut sen pystyvät päättämään. Mielestäni kaikki ehdokkaat menestyivät ja argumentoivat hyvin kukin oman luonteensa ja tyylinsä mukaan. Siitä mitä yksi suuri teema, globalisaatio itse asiassa pitää sisällään, ei oikein päästy keskustelemaan, koska "se ei kuulu presidentin tehtäviin". Globalisaatiosta puhuttiin, mutta käsitettä ei kansantajuisesti avattu. Aikaa pistettiin paljon merkityksettömyyteen, perustuslain yksityiskohtaan, kysymykseen presidentin valtaoikeuksista, josta on tosiaan tullut elämää suurempi kysymys.
Halonen on pääehdokkaista ainoa globalisaatiokriittinen. Mietin, että mitä se hänen kritiikkinsä itse asiassa sisältäisi käytännössä muuta kuin korusanoja. Epäilen niin syvästi hänen tyyppisiään näennäisradikaaleja, ettei hän minusta ole uskottava.
Mielestäni Niinistö selviytyi parhaiten, mutta se johtui varmaankin siitä, että olin asennoitunut häneen myönteisesti jo ennakolta. Hän ja pääministeri edustavat reaalipolitiikkaa. Pääministerillä on tosin takanaan osittain konservatiivinen puolueensa, jonka luotsaamisessa hänellä on tärkeä tehtävä. Hän ei voi toimia sillä tapaa vapaasti kuin nyt sidoksista vapaa Niinistö. Niinistö sentään mainitsi esim. ydinenergian ja se oli konkretiaa.
Olen hieman ihmeissäni, ettei ylipäällikkö tuntenut edes alikessun natsoja. Olen armeijan käyneenä osannut sotilasarvot, vaikken enää, mutta näitä alimpia en toki koskaan unohda.
Tavalliset eduskuntavaalit ovat tosiaan otollisemmat oikeista asioista ja arvoista keskustaessa. Suomessa tosin sitten käytännössä erot heti hämärtyvät kummallisten hallituskoaaliittioiden takia. Systeemin muutos ei oikeastaan koskaan ole vaakalaudalla. Kansa ei pysty siitä päättämään, koska puoleet sekoittavat kortit heti uudelleen. Kaikki ovat oikeastaan samaa puoluetta ja todellisia eroja on vähän ja niitä on vaikea havaita. Korupuheet ja käytännöt ovat erikseen. Presidentin vaaleissa varsinaisista asioista on jopa suorastaan kielletty keskustella.
Itse kuulun siihen sukupolveen, joka on elänyt puutteenalaista elämää lapsuudessaan ja se että presidentti voi halutessaan syödä voita ja syljeskellä kattoon, on minulle alitajuisesti merkittävää, mutta ei suurimmalle osalle suomalaisista. (En koskaan ole jättänyt ruokaa lautaselle, en ainakaan 56 vuoteen, niin tiukassa se istuu). Ihmisen elämän pitää olla haasteellista, mutta eikö presidentin elämä ole sitä liiaksi vaikka onkin hyvät asunto- ja autoedut ja palkka. Jokaista askelta vartioidaan, eikä presidentti voi juuri koskaan tuntea itseään vapaaksi. Itse asiassa presidentiksi haluavat ovat mielestäni näköjään jonkin verran sairaita päästään. Presidentin mahdollisuus vaikuttaa hyväksi kokemiensa asioiden puolesta on kuitenkin niin kovin pieni, ettei sekään oikein vakuuta. Tietysti hän voi uhrautua puolueensa hyväksi, koska presidentin vaalit ovat niin erinomainen tilaisuus keskustella - mutta valitettavasti vain symbolikysymyksistä.
Sille joka on kiinnostunut sosiaalisen elämän mysteereistä, vaalit ovat ovat kiehtova tilaisuus. Asiat, mistä keskustellaan eivät ole kummoisia, mutta niihin on panostettu niin paljon energiaa ja symboliarvoja, että ne ovat muuttuneet merkittäviksi.
Kuka menestyi hyvin ja kuka huonosti, on mielestäni äärimmäisen vaikeaa ratkaista. Ihmetyttää se into ja varmuus, millä jotkut sen pystyvät päättämään. Mielestäni kaikki ehdokkaat menestyivät ja argumentoivat hyvin kukin oman luonteensa ja tyylinsä mukaan. Siitä mitä yksi suuri teema, globalisaatio itse asiassa pitää sisällään, ei oikein päästy keskustelemaan, koska "se ei kuulu presidentin tehtäviin". Globalisaatiosta puhuttiin, mutta käsitettä ei kansantajuisesti avattu. Aikaa pistettiin paljon merkityksettömyyteen, perustuslain yksityiskohtaan, kysymykseen presidentin valtaoikeuksista, josta on tosiaan tullut elämää suurempi kysymys.
Halonen on pääehdokkaista ainoa globalisaatiokriittinen. Mietin, että mitä se hänen kritiikkinsä itse asiassa sisältäisi käytännössä muuta kuin korusanoja. Epäilen niin syvästi hänen tyyppisiään näennäisradikaaleja, ettei hän minusta ole uskottava.
Mielestäni Niinistö selviytyi parhaiten, mutta se johtui varmaankin siitä, että olin asennoitunut häneen myönteisesti jo ennakolta. Hän ja pääministeri edustavat reaalipolitiikkaa. Pääministerillä on tosin takanaan osittain konservatiivinen puolueensa, jonka luotsaamisessa hänellä on tärkeä tehtävä. Hän ei voi toimia sillä tapaa vapaasti kuin nyt sidoksista vapaa Niinistö. Niinistö sentään mainitsi esim. ydinenergian ja se oli konkretiaa.
Olen hieman ihmeissäni, ettei ylipäällikkö tuntenut edes alikessun natsoja. Olen armeijan käyneenä osannut sotilasarvot, vaikken enää, mutta näitä alimpia en toki koskaan unohda.
Tavalliset eduskuntavaalit ovat tosiaan otollisemmat oikeista asioista ja arvoista keskustaessa. Suomessa tosin sitten käytännössä erot heti hämärtyvät kummallisten hallituskoaaliittioiden takia. Systeemin muutos ei oikeastaan koskaan ole vaakalaudalla. Kansa ei pysty siitä päättämään, koska puoleet sekoittavat kortit heti uudelleen. Kaikki ovat oikeastaan samaa puoluetta ja todellisia eroja on vähän ja niitä on vaikea havaita. Korupuheet ja käytännöt ovat erikseen. Presidentin vaaleissa varsinaisista asioista on jopa suorastaan kielletty keskustella.
7.12.05
Dr Philin ihailija edelleenkin
Aina kun voin, katson dr Philin. Tänään puhuttiin kotona loisivista, yli-ikäisistä nuorista, joille järkevä Phil kehotti laittamaan ukaasin: Pois kotoa ja töitä hakemaan!
Muistin taas taannoisessa kodissani, ekoyhteisössä laiskottelevat nuoret ihmiset, joille yritin olla dr Phil ja sanoa: Tämä ei käy. Mieleeni tulee, että onkohan ekokylässä edelleen esimerkiksi se ehkä kolmikymppinen nuorimies, joka sanoi olevansa valaistunut. Hän lienee tätä nykyä asunut paikalla jo kolme vuotta ja maassa on työvoimapula. Hän ei halua tehdä töitä "ilmaiseksi" eli tukityöllistettynä. Hän on nuori ja terveen näköinen. En nähnyt hänen osallistuvan kovin ahkerasti tilan töihin. Nuorten kanssa piti neuvotella pienenpienten alueitten siivouksesta, jota he taisivat tehdä tukityöllistettyinä, vaikka muutenkin meillä oli ns. työvelvollisuus. Koska tämä tukityöllistettynä oleminen oli niin rasittavaa, kotityövelvollisuus poistettiin ja saamarit, aikuisina itseään pitävät veteraanikyläläiset hellivät näitten henkisiksi itseään sanovien nuorten aikuisten tunteita, eivätkä uskaltaneet reagoida eivätkä tukeneet minua, kun minä yritin.
Minulle on sanottu, että entisessä yhteisössäni tällä hetkellä työttömiä on vähemmän kuin koko väestössä. Voi ollakin, mutta etsikkovuodet kuitenkin tuhlattiin. Viime viikonloppuna taisi olla puolivuotiskokous, jossa päätettiin "kiinnittää huomiota toimeentuloon". Tuollaisilla päätöksillä ei ole mitään virkaa, jos ei päätetä miten, milloin ja kuka tekee. Noita päätöksiä on tosiaan tehty vuosien mittaan.
Uskallan olla tällaista touhua vastaan vaikka esim. lukijamäärät romahtaisivat. Ovat ne romahtaneet ennenkin.
Yritän erottaa kaksi kantaa tuohon työllistymiskysymykseen.
I Osa, joista useat ovat vasemmistoliberaaleja, väittävät, että ei ole syrjäytymisestä vaan syrjäyttämisestä. Työttömyys on kapitalistien raakaa pettämispeliä. Ja onhan siihen tietenkin katetta. Monet tapahtumat tukevat sitä: esim. lamaan liittyvät tapahtumakulut, optioskandaalit yms. Vasemmistoliitosta ja sosiaalidemokraateista löytyy näitä varsin vakuuttavasti argumentoituja kantoja. Minä ainakin epäilen osaa vasemmistoa äänien kalastamisesta ja halusta pysyttää vaalikarjansa karjana. Osa vasemmistoa on niin syvällä korporatiivisen vallan kabineteissa, että ainakin minulta menee usko. Tieteellisellä puolella tämän kannan loistava edustaja on Raija Julkunen- niminen tutkija. Tässä on muuan hänen terävä esseensä, jossa hän kuvaa hyvinvointivaltion muutosta. Muuan sitaatti:
"Eurooppalaista hyvinvointivaltiota pyritään säilyttämään vahvistamalla työllisyyttä ja veronmaksajien määrää. Työllisyys- ja työkeskeisestä politiikasta on tullut uutta oikeaoppisuutta"
Hyvänen aika, onko tämä jotenkin väärin! Mihin on kadonnut se kuuluisa suomalainen työn eetos? Eikö voi ottaa molempia: Kovaa työtä ja kulttuuria.
II Toinen valtasuunta on liberalistinen markkinatalous, jonka osana voi ehkä pitää libertarismia, jonka määritelmää kävin katsomassa wikipediassa. Todella kiinnostava ja monisyinen aate. Markkinatalouden synnit ovat nekin suuret. Varallisuuden kertyminen harvoille on yksi. Suomessammekin on tosiaan kertymä rikkaita, jotka eivät välttämättä tee ahkerasti työtä, vaikka osa rikkaista onkin hankkinut varansa ja asemansa kovalla työllään kuten pääjohtaja Jorma Ollilakin niin vaatimattomasti ilmaisi saadessaan suuristinsä.. On suuri toimeentulevien joukko ja sitten ne syrjäytyneet/syrjäytetyt joitten kärsimyksiin tulee tosiaan suhtautua vakavasti.
Silti kapitalistisella järjestelmällä, vaikka se niin huono onkin, on ollut muita systeemeitä parempi kyky poistaa absoluutista köyhyyttä ja tuoda hyvinvointia sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Kysyn onko parempi tuo kummallinen Kiina, jossa on kommunistipuolueen diktatuuri ja kapitalistinen järjestelmä? Miljoonat ja taas miljoonat ovat saaneet varallisuutta vaikka miljoonat elävätkin köyhyydessä. Kiina on teollisen maailman moottori hyvässä ja pahassa. Vai olisiko parempi sekasorto ja pitkien puukkojen yöt, punaisten Khmerien malliin, demokratian nimissä? Minä en tiedä vastauksia, enkä tiedä, kestääkö maapallo.
Muistin taas taannoisessa kodissani, ekoyhteisössä laiskottelevat nuoret ihmiset, joille yritin olla dr Phil ja sanoa: Tämä ei käy. Mieleeni tulee, että onkohan ekokylässä edelleen esimerkiksi se ehkä kolmikymppinen nuorimies, joka sanoi olevansa valaistunut. Hän lienee tätä nykyä asunut paikalla jo kolme vuotta ja maassa on työvoimapula. Hän ei halua tehdä töitä "ilmaiseksi" eli tukityöllistettynä. Hän on nuori ja terveen näköinen. En nähnyt hänen osallistuvan kovin ahkerasti tilan töihin. Nuorten kanssa piti neuvotella pienenpienten alueitten siivouksesta, jota he taisivat tehdä tukityöllistettyinä, vaikka muutenkin meillä oli ns. työvelvollisuus. Koska tämä tukityöllistettynä oleminen oli niin rasittavaa, kotityövelvollisuus poistettiin ja saamarit, aikuisina itseään pitävät veteraanikyläläiset hellivät näitten henkisiksi itseään sanovien nuorten aikuisten tunteita, eivätkä uskaltaneet reagoida eivätkä tukeneet minua, kun minä yritin.
Minulle on sanottu, että entisessä yhteisössäni tällä hetkellä työttömiä on vähemmän kuin koko väestössä. Voi ollakin, mutta etsikkovuodet kuitenkin tuhlattiin. Viime viikonloppuna taisi olla puolivuotiskokous, jossa päätettiin "kiinnittää huomiota toimeentuloon". Tuollaisilla päätöksillä ei ole mitään virkaa, jos ei päätetä miten, milloin ja kuka tekee. Noita päätöksiä on tosiaan tehty vuosien mittaan.
Uskallan olla tällaista touhua vastaan vaikka esim. lukijamäärät romahtaisivat. Ovat ne romahtaneet ennenkin.
Yritän erottaa kaksi kantaa tuohon työllistymiskysymykseen.
I Osa, joista useat ovat vasemmistoliberaaleja, väittävät, että ei ole syrjäytymisestä vaan syrjäyttämisestä. Työttömyys on kapitalistien raakaa pettämispeliä. Ja onhan siihen tietenkin katetta. Monet tapahtumat tukevat sitä: esim. lamaan liittyvät tapahtumakulut, optioskandaalit yms. Vasemmistoliitosta ja sosiaalidemokraateista löytyy näitä varsin vakuuttavasti argumentoituja kantoja. Minä ainakin epäilen osaa vasemmistoa äänien kalastamisesta ja halusta pysyttää vaalikarjansa karjana. Osa vasemmistoa on niin syvällä korporatiivisen vallan kabineteissa, että ainakin minulta menee usko. Tieteellisellä puolella tämän kannan loistava edustaja on Raija Julkunen- niminen tutkija. Tässä on muuan hänen terävä esseensä, jossa hän kuvaa hyvinvointivaltion muutosta. Muuan sitaatti:
"Eurooppalaista hyvinvointivaltiota pyritään säilyttämään vahvistamalla työllisyyttä ja veronmaksajien määrää. Työllisyys- ja työkeskeisestä politiikasta on tullut uutta oikeaoppisuutta"
Hyvänen aika, onko tämä jotenkin väärin! Mihin on kadonnut se kuuluisa suomalainen työn eetos? Eikö voi ottaa molempia: Kovaa työtä ja kulttuuria.
II Toinen valtasuunta on liberalistinen markkinatalous, jonka osana voi ehkä pitää libertarismia, jonka määritelmää kävin katsomassa wikipediassa. Todella kiinnostava ja monisyinen aate. Markkinatalouden synnit ovat nekin suuret. Varallisuuden kertyminen harvoille on yksi. Suomessammekin on tosiaan kertymä rikkaita, jotka eivät välttämättä tee ahkerasti työtä, vaikka osa rikkaista onkin hankkinut varansa ja asemansa kovalla työllään kuten pääjohtaja Jorma Ollilakin niin vaatimattomasti ilmaisi saadessaan suuristinsä.. On suuri toimeentulevien joukko ja sitten ne syrjäytyneet/syrjäytetyt joitten kärsimyksiin tulee tosiaan suhtautua vakavasti.
Silti kapitalistisella järjestelmällä, vaikka se niin huono onkin, on ollut muita systeemeitä parempi kyky poistaa absoluutista köyhyyttä ja tuoda hyvinvointia sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Kysyn onko parempi tuo kummallinen Kiina, jossa on kommunistipuolueen diktatuuri ja kapitalistinen järjestelmä? Miljoonat ja taas miljoonat ovat saaneet varallisuutta vaikka miljoonat elävätkin köyhyydessä. Kiina on teollisen maailman moottori hyvässä ja pahassa. Vai olisiko parempi sekasorto ja pitkien puukkojen yöt, punaisten Khmerien malliin, demokratian nimissä? Minä en tiedä vastauksia, enkä tiedä, kestääkö maapallo.
Pieniä aineettomia lahjoja
En tiedä, onko näillä kenellekään lukijalle arvoa. Niistä on mielestäni paljon hupia ja monet ovat myös varsin opettavaisia. Tässä tulee linkkejä muutamiin sanapeleihin. Pelit vaativat, että asentaa ilmaisia näyttöohjelmia kuten Java ja Macromedia Flash-playerin, joita tarjotaan automaattisesti pelejä ladattaessa. Linkeissä on varmaankin samoja pelejä useaan kertaan.
Suomi24:ssä on lista monenlaisista peleistä. Sieltä löytyy myös aika kattava lista muista peliforumeista. Olen löytänyt googlettamalla monia muitakin paikkoja: Iltasanomat, MB-pelihalli
Suuressa amerikkalaisessa portaalissa AOL:ssä on monia pelejä, joista on tarjolla netissä pelattavia ilmaisversioita. Tämä linkki lataa suoraan Bookwormin, joka on oikein mukaansatempaava. Samalla sivulla on linkkejä useihin mukavilta vaikuttaviin peleihin. On hauska testata englannin sanojen taitoaan. Meikäläisen sanat tuppaavat vain olemaan kovin lyhyitä. Bookwormista on muuten olemassa ruotsinkielinenkin versio, joka löytyy tästä linkistä +muita oivalliselta vaikuttavia ruotsinkielisiä sanapelejä. Minusta vaikuttaa, että Betapet on ilmainen ja se tuntuu rejääliltä peliltä, jota voi pelata jopa netissä jotakuta toista vastaan. Tässä on luettelo useista peliforumeista, mutta en tiedä mitkä ovat ilmaisia. Scrabble on tietenkin tunnetuin ja sekä Ruotsissa että Suomessa tunnettu Alfapet sen versioita. Ordspel on yksi hyvältä näyttävä paikka.
Valtavia peliportaaleja: Addictiong games, Freeaddicting games, 2100+Free Addicting Online games., Funflashgames.
Nettiristikoita, Älypää-tietovisa, Perheportaalissa mukavia ilmaispelejä, Kaatopaikassa puolituhmia juttuja ja pelejä ym., RAY:n pelaamossa on nettiversioita tutuista rahapeleistä, Aapeli, Jonneweb,
Tässä on vielä lapsillekin sopivia englanninkielisiä sanapelejä, joita tietenkin voi hakea leegioittain googlettamalla word games. Tämä on yksi toinen paikka. Macromedian Flash-playeriä tarjotaan täällä. Javaa täällä.
Suomi24:ssä on lista monenlaisista peleistä. Sieltä löytyy myös aika kattava lista muista peliforumeista. Olen löytänyt googlettamalla monia muitakin paikkoja: Iltasanomat, MB-pelihalli
Suuressa amerikkalaisessa portaalissa AOL:ssä on monia pelejä, joista on tarjolla netissä pelattavia ilmaisversioita. Tämä linkki lataa suoraan Bookwormin, joka on oikein mukaansatempaava. Samalla sivulla on linkkejä useihin mukavilta vaikuttaviin peleihin. On hauska testata englannin sanojen taitoaan. Meikäläisen sanat tuppaavat vain olemaan kovin lyhyitä. Bookwormista on muuten olemassa ruotsinkielinenkin versio, joka löytyy tästä linkistä +muita oivalliselta vaikuttavia ruotsinkielisiä sanapelejä. Minusta vaikuttaa, että Betapet on ilmainen ja se tuntuu rejääliltä peliltä, jota voi pelata jopa netissä jotakuta toista vastaan. Tässä on luettelo useista peliforumeista, mutta en tiedä mitkä ovat ilmaisia. Scrabble on tietenkin tunnetuin ja sekä Ruotsissa että Suomessa tunnettu Alfapet sen versioita. Ordspel on yksi hyvältä näyttävä paikka.
Valtavia peliportaaleja: Addictiong games, Freeaddicting games, 2100+Free Addicting Online games., Funflashgames.
Nettiristikoita, Älypää-tietovisa, Perheportaalissa mukavia ilmaispelejä, Kaatopaikassa puolituhmia juttuja ja pelejä ym., RAY:n pelaamossa on nettiversioita tutuista rahapeleistä, Aapeli, Jonneweb,
Tässä on vielä lapsillekin sopivia englanninkielisiä sanapelejä, joita tietenkin voi hakea leegioittain googlettamalla word games. Tämä on yksi toinen paikka. Macromedian Flash-playeriä tarjotaan täällä. Javaa täällä.
6.12.05
Kauheata olisi olla vanhempi
13-vuotias kaveri soitti ja kertoi olleensa luokkatoverin luona, missä oli ajeltu toverin itse tekemällä autolla. (Onko mahdollista, että 13 vuotias tekee itse vai oliko se isä tai isoveli?) Oli ammuskeltu itse tehdyllä pistolilla. Ja jousipyssyllä myös, joka ei ollut itsetehty, mutta myynnissä kuulemma ja tätä poika nyt halajaa.
Mieleen tulivat kuvat omista koulutovereista, jotka vaurioittivat itseään omatekoisilla tussareilla sodan jälkeisessä Lapissa, missä ammuksia löytyi helpolla. Jotkut jopa räjäyttivät itsensä kuusen oksille. Sanoin tietenkin, että se on vaarallista, minkä poika tietenkin kielsi. Oletko kertonut äidillesi, mitä olet tehnyt? Olen, oli vastaus. (Aion sen tarkistaa ja yrittää kertoa varoittavista esimerkeistä molemmille.)
Vaikka pienet tytöt vaikuttavatkin helpoimmilta on heilläkin sitten varmaan omat veripelinsä. On hyväksynnän hakeminen varhain aloitetussa seksuaalisuudessa, ovat anoreksiat ja mahdollisuudet muuhun itsetuhoiseen käytökseen. Pojilla tietysti myös samat vaarat näitten muitten jännitystä ja sisältöä elämään hakevien toimintojen lisäksi. Säälin vanhempia. Se on kuin miinakentässä kävelemistä.
Mieleen tulivat kuvat omista koulutovereista, jotka vaurioittivat itseään omatekoisilla tussareilla sodan jälkeisessä Lapissa, missä ammuksia löytyi helpolla. Jotkut jopa räjäyttivät itsensä kuusen oksille. Sanoin tietenkin, että se on vaarallista, minkä poika tietenkin kielsi. Oletko kertonut äidillesi, mitä olet tehnyt? Olen, oli vastaus. (Aion sen tarkistaa ja yrittää kertoa varoittavista esimerkeistä molemmille.)
Vaikka pienet tytöt vaikuttavatkin helpoimmilta on heilläkin sitten varmaan omat veripelinsä. On hyväksynnän hakeminen varhain aloitetussa seksuaalisuudessa, ovat anoreksiat ja mahdollisuudet muuhun itsetuhoiseen käytökseen. Pojilla tietysti myös samat vaarat näitten muitten jännitystä ja sisältöä elämään hakevien toimintojen lisäksi. Säälin vanhempia. Se on kuin miinakentässä kävelemistä.
Itsenäisyyspäivän aatoksia
Meidän sosiaaliset pelimme ovat kiehtovia. Tänä päivänä yhden kanaparven johtajakana, kukon roolissa, asettuu sulat pöyhittynä keikistellen seuraamaan suurkanalassaan nokkimisjärjestyksessä tapahtuvaa ohimarssia kahden miljoonan sulkasatoisen, huonompiosaisen katsellessa näytelmää.
Samaan aikaan käydään presidenttipeliä. Presidenttiehdokkaat näyttävät kansanomaisuuttaan tv:n leikkiohjelmissa. Onneksi ei tarvinnut elää aikoja, että UKK:n olisi ollut alennuttava samaan. Alentumista, mutta samaan aikaan avointa demokratiaa, avoimempaa kuin kabinettipeli.
Ruotsin tv:ssä kerrottiin armottomasta ruotsalaisesta The spoils systemistä, jossa voittajapuolue tekee poliittiset virkanimitykset. Suomikin mainittiin muka parempana esimerkkinä, mutta kattia kanssa. Suomessakin puolueet huolehtivat omistaan. Ruotsin tv:n tutkivan ohjelman mukaan myös toisten puolueiden poliittisista broilereista pidetään huolta. Näin varmistetaan lojaalisuus yli puoluerajojen.
En paheksu tätä peliä, mutta lupa on sentään kai vähän hymyillä.
Kannatan niin rajoitettua siirtolais- ja pakolaispolitiikkaa kuin se vain EU:n puitteissa ja inhimillisyyden puolesta on mahdollista. Ottamalla liikaa kouluttamattomia siirtolaisia, pedataan vain vaikeuksia, jos heille ei ole antaa töitä. Nyt Euroopalla on mahdollisuus totutella yhteistyöhön muslimimaailman kanssa satsaamalla Turkin ottamiseen mukaan EU-kuvioihin. Konfontaatioilla ei päästä puusta pitkään. Demonisoimalla Islam, tulee vain lisää demoneja. Islamin maallistuminen kristinuskon tapaan on käsittääkseni ainoa tapa. Kristinuskossa on ollut ja on kosolti aineksia samantyyppiseen fundamentalismiin. Jäljet pelottavat yhtä lailla.
Maallistuminen, materialismi ja globalisoituminen muuttavat enemmän maailmaa kuin valistusinto. Tarvitaan tekoja enemmän kuin puheita. Niiden avulla pystytään avaamaan gordionin solmuja, kiertämään nationalismin hetteikköjä. Runsautta on kaikesta huolimatta helpompi jakaa kuin niukkuutta vaikka siinäkin on toki ongelmansa.
Samaan aikaan käydään presidenttipeliä. Presidenttiehdokkaat näyttävät kansanomaisuuttaan tv:n leikkiohjelmissa. Onneksi ei tarvinnut elää aikoja, että UKK:n olisi ollut alennuttava samaan. Alentumista, mutta samaan aikaan avointa demokratiaa, avoimempaa kuin kabinettipeli.
Ruotsin tv:ssä kerrottiin armottomasta ruotsalaisesta The spoils systemistä, jossa voittajapuolue tekee poliittiset virkanimitykset. Suomikin mainittiin muka parempana esimerkkinä, mutta kattia kanssa. Suomessakin puolueet huolehtivat omistaan. Ruotsin tv:n tutkivan ohjelman mukaan myös toisten puolueiden poliittisista broilereista pidetään huolta. Näin varmistetaan lojaalisuus yli puoluerajojen.
En paheksu tätä peliä, mutta lupa on sentään kai vähän hymyillä.
Kannatan niin rajoitettua siirtolais- ja pakolaispolitiikkaa kuin se vain EU:n puitteissa ja inhimillisyyden puolesta on mahdollista. Ottamalla liikaa kouluttamattomia siirtolaisia, pedataan vain vaikeuksia, jos heille ei ole antaa töitä. Nyt Euroopalla on mahdollisuus totutella yhteistyöhön muslimimaailman kanssa satsaamalla Turkin ottamiseen mukaan EU-kuvioihin. Konfontaatioilla ei päästä puusta pitkään. Demonisoimalla Islam, tulee vain lisää demoneja. Islamin maallistuminen kristinuskon tapaan on käsittääkseni ainoa tapa. Kristinuskossa on ollut ja on kosolti aineksia samantyyppiseen fundamentalismiin. Jäljet pelottavat yhtä lailla.
Maallistuminen, materialismi ja globalisoituminen muuttavat enemmän maailmaa kuin valistusinto. Tarvitaan tekoja enemmän kuin puheita. Niiden avulla pystytään avaamaan gordionin solmuja, kiertämään nationalismin hetteikköjä. Runsautta on kaikesta huolimatta helpompi jakaa kuin niukkuutta vaikka siinäkin on toki ongelmansa.
5.12.05
Fibauksia lisää
Vaikka satoi lunta, lähdin pyörällä Kemiöön ihan kuntoilun vuoksi. Hoidin samalla työasioita. Matkalla pysäytti viimekesäinen harjoittelija autonsa ja tuli juttelemaan. Hän oli menossa hakemaan Vantaalta asti lautakuormaa. Sovimme siinä, että hän tuo meillekin keittiöön 140 m lattialautaa. Asiat kääntyivät niin, ettei se lauta niin kovin edullista ollutkaan, mutta tulipahan tehtyä. Hän oli jo kuormansa perillä ostanut, kun vasta pääsin kotiin. Kuorman purkaminen on huomenna.
Vähän sekalaisia tunteita herättää remonteerata taloa, kun ponnistuksistamme huolimatta, ei vähin ojankaivamiseni, kellariin tulee edelleen vettä. Maailma on epätäydellinen, kuten olen aina sanonut.
Kirjoitin jokin aika sitten lukuisista fibauksistani. Taas tuli mieleen seikkailuni kranaatinheittimistössä, kun tuli tieto varusmiesten onnettomuudesta Rovajärven ammunnoissa. Isohkona miehenä olin minäkin rautaa raahaamassa armeija-aikana. Ei toisaalta tarvinnut niin paljon puskissa ryömiä kuten kiväärimiesten, mutta joskus joutui kantamaan painavia kranaatinheittimen osia marsseilla ja harjoituksissa. Minua ei koskaan laitettu käsittelemään ammuksia, hyvä olikin sillä ruumiita olisi tuurillani tullut, kun nytkin meinasi. Silloinkin puhuttiin kuinka helppoa on syytää toinen ammus piippuun, vaikka entinen ei ole vielä lähtenyt. Näinhän tässä on käynyt. Kevyillä heittimillä, ammus pudotettiin piippuun ja umpinaisen putken pohjalla oleva piikki asui putoavan ammuksen nalliin ja räjäytti kranaatin matkaan. Isoissa, pyörillä kulkevissa heittimissä laukaisu tehtiin narusta laukaisulaitteesta vetäisemällä.
Minä olin muka laskija. Pitkän, laskutikkua muistuttavan kepin toiminta oli helppo oppia, samoin laskut. Aliupseerikoulun kokeissa pärjäsin hyvin, mutta käytäntö oli sitten eri juttu. Hermostuin kovapanosammunnoissa, enkä ollut skarppina. Kovassa vaneripohjassa ollut laite irtosi ja annoin päin seiniä olevia lukemia, jotka kapiainen onneksi huomasi ja tietenkin kirosi kuin turkkilainen. Sinä hetkenä olisin toivonut olevani siviilipalvelussa tai vaikka vankilassa, niin pahalta tuntui.
Kaaduinkin pyörineni tällä matkalla, putosin käsilleni ja polvilleni, eikä käynyt mitenkään. Vaikka pyörässä oli nastat, pohja oli sen verran epätasainen ja taas arvioin asiat väärin. Onneksi en tällä kertaa joudu maksamaan virhearvioinneistani.
Vähän sekalaisia tunteita herättää remonteerata taloa, kun ponnistuksistamme huolimatta, ei vähin ojankaivamiseni, kellariin tulee edelleen vettä. Maailma on epätäydellinen, kuten olen aina sanonut.
Kirjoitin jokin aika sitten lukuisista fibauksistani. Taas tuli mieleen seikkailuni kranaatinheittimistössä, kun tuli tieto varusmiesten onnettomuudesta Rovajärven ammunnoissa. Isohkona miehenä olin minäkin rautaa raahaamassa armeija-aikana. Ei toisaalta tarvinnut niin paljon puskissa ryömiä kuten kiväärimiesten, mutta joskus joutui kantamaan painavia kranaatinheittimen osia marsseilla ja harjoituksissa. Minua ei koskaan laitettu käsittelemään ammuksia, hyvä olikin sillä ruumiita olisi tuurillani tullut, kun nytkin meinasi. Silloinkin puhuttiin kuinka helppoa on syytää toinen ammus piippuun, vaikka entinen ei ole vielä lähtenyt. Näinhän tässä on käynyt. Kevyillä heittimillä, ammus pudotettiin piippuun ja umpinaisen putken pohjalla oleva piikki asui putoavan ammuksen nalliin ja räjäytti kranaatin matkaan. Isoissa, pyörillä kulkevissa heittimissä laukaisu tehtiin narusta laukaisulaitteesta vetäisemällä.
Minä olin muka laskija. Pitkän, laskutikkua muistuttavan kepin toiminta oli helppo oppia, samoin laskut. Aliupseerikoulun kokeissa pärjäsin hyvin, mutta käytäntö oli sitten eri juttu. Hermostuin kovapanosammunnoissa, enkä ollut skarppina. Kovassa vaneripohjassa ollut laite irtosi ja annoin päin seiniä olevia lukemia, jotka kapiainen onneksi huomasi ja tietenkin kirosi kuin turkkilainen. Sinä hetkenä olisin toivonut olevani siviilipalvelussa tai vaikka vankilassa, niin pahalta tuntui.
Kaaduinkin pyörineni tällä matkalla, putosin käsilleni ja polvilleni, eikä käynyt mitenkään. Vaikka pyörässä oli nastat, pohja oli sen verran epätasainen ja taas arvioin asiat väärin. Onneksi en tällä kertaa joudu maksamaan virhearvioinneistani.
4.12.05
Vuodenvaihteen asioita
Jokohan tänä vuonna olisin sillä pätemättömyyden tasolla, että ottaisin käyttöön vuosia sitten tyttäreltäni kierrättämän joululahjan, mustakantisen, vetoketjulla suljettavan Organizerin, suunnittelukalenterin. Kalenterit ovat tosin vanhentuneet vuosia sitten. Koskaan en ole ollut niin organisoitunut, että kalentereista olisi ollut juuri apua. Katson kadehtien "meneviä" ihmisiä, jotka plaraavat kalentereitaan tärkeän näköisenä. Olen aina tuntenut itseni luuseriksi, dagdrivareksi, joka on tuhlannut elämänsä ja jolla ei ole mitään niin tärkeää, jota ei voi kirjoittaa pienille paperinpalasille ja kiinnittää jääkaapin oveen. Jääkaapille sitä kuitenkin aina palaa, nytkin vaikka vyötärö hitaasti pienenee.
Odotan kauhulla joulun herkutteluja laivalla ja vierailukohteessani. Olen sanonut, etten lähde jouluaterialle tyttären anoppilaan. Tytär on pitänyt tähän asti jouluaterioita koko suvulle, mutta nyt hän tekee ainakin poikkeuksen. Mitään ei ole puuttunut ja on tullut aina syötyä liikaa. Nyt aion olla hieman järkevämpi.
Jääkaapinovelle ja nuhrautuvalle allakalle on siistinä pysyvä vaihtoehto, Alkku-nettikalenteri. Siinä luulisi asioiden pysyvän järjestyksessä. Se on nähdäkseni ilmainen, vaatii tosin rekisteröimisen, mutta se muistuttaa asioista ja siinä on monia hienouksia. Sen voi monistaa tarvittaessa. Luulisi, että siinä olisi isommallekin porukalle organisoimisapua. Porukat voisivat lukea sitä netissä ja tehdä omia merkintöjään. Tietenkään se ei ole muiden kuin asianosaisten luettavissa ja ylläpidettävissä.
Odotan tosiaan innolla lastenlasten tapaamista. Heidän äitinsä odottaa töihin pääsyä ja sitä, että saa viedä nuoremmankin päiväkotiin, painaa kaasua ja kohdata muitakin haasteita kuin lapsiperheen rutiinit. Olen kuullut, että nuorempikin kävelee, mutta moottorimiehen poikana hän on kiivennyt heti "potkuauton" päälle. Nyt talossa on kaksi vekaraa, jotka kiitävät hurjaa vauhtia lattioilla ja pitävät muutenkin päätöntä menoa.
Odotan kauhulla joulun herkutteluja laivalla ja vierailukohteessani. Olen sanonut, etten lähde jouluaterialle tyttären anoppilaan. Tytär on pitänyt tähän asti jouluaterioita koko suvulle, mutta nyt hän tekee ainakin poikkeuksen. Mitään ei ole puuttunut ja on tullut aina syötyä liikaa. Nyt aion olla hieman järkevämpi.
Jääkaapinovelle ja nuhrautuvalle allakalle on siistinä pysyvä vaihtoehto, Alkku-nettikalenteri. Siinä luulisi asioiden pysyvän järjestyksessä. Se on nähdäkseni ilmainen, vaatii tosin rekisteröimisen, mutta se muistuttaa asioista ja siinä on monia hienouksia. Sen voi monistaa tarvittaessa. Luulisi, että siinä olisi isommallekin porukalle organisoimisapua. Porukat voisivat lukea sitä netissä ja tehdä omia merkintöjään. Tietenkään se ei ole muiden kuin asianosaisten luettavissa ja ylläpidettävissä.
Odotan tosiaan innolla lastenlasten tapaamista. Heidän äitinsä odottaa töihin pääsyä ja sitä, että saa viedä nuoremmankin päiväkotiin, painaa kaasua ja kohdata muitakin haasteita kuin lapsiperheen rutiinit. Olen kuullut, että nuorempikin kävelee, mutta moottorimiehen poikana hän on kiivennyt heti "potkuauton" päälle. Nyt talossa on kaksi vekaraa, jotka kiitävät hurjaa vauhtia lattioilla ja pitävät muutenkin päätöntä menoa.
3.12.05
Kahden pimeän välissä
Vaikka asun maalla, en tunne asuvani niin Jumalan selän takana kuin Keuruulla. Täällä on sentään laajakaista ja pääkaupunkiin sekä Turkuun pääsee halutessaan helposti. Kolmas vuodenkierto menossa jo blogaten. Voisin oikeastaan käydä katsomassa aikaisimpia syystunnelmia. Kovin kaksiset ne eivät ole voineet olla.
Kävin taas juoksemassa parin päivän tauon jälkeen ja tuntui tosi hyvältä. Parina päivänä tosin kävin pyörällä naapurikunnassa kotikäynneillä, joka sekin tuntui mukavalta. Löysin eräänlaisen originellin, Pettson/Pesosen istumassa rähjäisessä mökissään. Sain ainakin kuvan ihmisestä ja voin yrittää öljytä eläköimisen rattaita, jotka ovat päässeet ruosteeseen.
Leikin tietokoneillani ja kokeilin skypeä, puhuin itseni kanssa nettipuheluja. Kokeilen vielä kuvapuheluja. MS-messenger on kaupallisen agressiivisuutensa vuoksi hieman ikävä käyttää. Se tunkee silmille melkein.
Kävin taas juoksemassa parin päivän tauon jälkeen ja tuntui tosi hyvältä. Parina päivänä tosin kävin pyörällä naapurikunnassa kotikäynneillä, joka sekin tuntui mukavalta. Löysin eräänlaisen originellin, Pettson/Pesosen istumassa rähjäisessä mökissään. Sain ainakin kuvan ihmisestä ja voin yrittää öljytä eläköimisen rattaita, jotka ovat päässeet ruosteeseen.
Leikin tietokoneillani ja kokeilin skypeä, puhuin itseni kanssa nettipuheluja. Kokeilen vielä kuvapuheluja. MS-messenger on kaupallisen agressiivisuutensa vuoksi hieman ikävä käyttää. Se tunkee silmille melkein.
2.12.05
Riskit
Olen kiinnostunut hieman, siis diletanttimaisesti vain, riskeistä. Olen lueskellut netistä joitakin tämän hetken huomattavimmaksi sosiologiksi mainitun Anthony Giddensin ajatuksia. En linkitä vielä niihin. Giddens on mies Tony Blairin takana, kolmannen tien ideologi.
Kun tämän hetkinen hallituksemme kiristää työmarkkinatukisäännöksiä, vaikka pukeekin reformin eufemistiseen, muodikkaaseen yhteiskuntatakuun muotoon, takana on mielestäni giddensiläisiä ajatuksia yksilön vastuusta. Vaikka oikeastaan siitä ei koskaan ole virallisesti luovuttukaan vaan yksilö on ollut virallisenkin ideologian mukaan vastuussa toimeentulostaan ja työstään, kansakunta on edellisillä reformeilla totutettu käytännössä kansalaispalkkaan, kun ihmisarvon nimissä toimeentuloturva on taannut viime kädessä jonkinlaisen rahatulon.
Markun verkkolokissa, nyk. Kuun vartija, keskusteltiin kansalaispalkasta jonakin toivottavana, huomaamatta, että se on ollut jo olemassa muutaman vuoden. Kansalaispalkasta on varmaan taitettu peistä ennenkin, missä, haluaisin tietää. Tai lisää puheenvuoroja asiantuntijoilta.
Minulle ei ole täysin selvää, mikä ideologia vei nykyiseen työmarkkinatukeen ja toimeentuloturvaan, koska asuin silloin Ruotsissa, nettiä ei ollut, enkä ehtinyt seuraamaan Suomen asioita. Haluaisin päästä siitäkin hieman selville. Toimeentuloturvaan ei ollakaan koskemassa, mutta työmarkkinatuki on uusiutumassa.
Työvoimapula tietyillä aloilla on jo tosiasia vaikka vakava rakennetyöttömyys onkin samaan aikaan myös olemassa. Korkean osaamisen yhteiskunnassa osa väestä on auttamatta pudonnut kelkasta. Kukaan ei halua koskea heihin edes lusikalla. Kuinka suuri osa syrjään joutuneista on kuntoutettavissa työmarkkinoille, on jännittävä kysymys.
Aioin kirjoittaa kuitenkin riskeistä ensin. Giddens on kirjoittanut myös riskeistä. Toinen kuuluisa riskeistä kirjoittanut yhteiskuntatieteilijä on Ulrich Beck. Yritän perehtyä hieman kummankin ajatuksiin tulevaisuudessa.
Sunnuntaisuomalaisessa oli blogikirjoitus, joka kuvasi osaa keski-ikäisen elämän aikana esiintyneistä uhista ja riskeistä. Toimittaja Seppo Roth kirjoitti ensimmäisestä öljykriisistä, ydinuhasta, Tshernobylin säteilystä, happosateista ja metsien harsuuntumisesta, ilmaston lämpenemisestä, napajäiden ja siperian ikiroudan sulamisesta, aidsista, amalgaamista, homeista ja otsonikadosta, lintuinfluenssasta jne. Maapallo ei kestä kiinalaisten jääkaappeja ja henkilöautoja.
Ja tässä on vain osa uhista. Ei mainita Linkolan suurinta huolta, lajien vähenemistä ja biodiversiteetin katoamista. Uhkiahan on paljon muitakin. Navat saattavat yhtäkkiä vaihtaa paikkaansa, megatsunamit iskeä, suuret tulivuorenpurkaukset pimentää auringon, golf-virta sammua, asteroidi ja terroristit iskeä, saasteet ja kemialliset aineet tehdä tuhojaan geeneissämme, jääkausi tulla, sosiaaliset katastrofit ja epidemiat uhata. Henkisellä puolella ovat sitten erilaiset "maailmanloput", jotka ovat monille aivan realistisia mahdollisuuksia.
En halua tehdä päätelmää, että huolet olisivat olleet turhia, vääriä hälyytyksiä, joiden oppina olisi viitata uhille kintaalla. Ehkä ne olivat tulevien katastrofien esimakua ja varoituksia.
Yksittäisen ihmisen on vaarallista elää katastrofitunnelmissa. Kuinka moni herkkä onkaan menettänyt mielenterveytensä uhkia miettiessään, jättänyt onnellisen elämän elämättä, lapset hankkimatta. Minun jehovalaiset oppilaani sanoivat, ettei kovin kummoista ammattia kannata hankkia, kun maailmanloppu kuitenkin tulee.
Muistaakseni Giddens sanoi, että tämä riskien merkityksen korostuminen johtuu siitä, että olemme niin hemmetin "tulevaisuusorientoituneita".
Nauroin suomalaisena Ruotsissa asuessani ruotsalaisten mammanpoikamaiselle varovaisuudelle ja halulle eliminoida kaikki riskit. Pilkka iski omaan nilkkaan. Tulevaisuus on minullekin yhä tärkeä. Jotakin, jossakin taivaanrannassa häämöttää, joka pitää minut itsekin kunnossa vaikka se kaiken järjen mukaan on vain itsepetosta. Ehkä siellä odottaa vain vanhuus, kaikenlaiset vaivat, sairaudet, häväistysjutut ja lopulta Kuolema. Pyöräilykypärää en silti ole toistaiseksi päähäni laittanut - mopokypärän kyllä.
Kun tämän hetkinen hallituksemme kiristää työmarkkinatukisäännöksiä, vaikka pukeekin reformin eufemistiseen, muodikkaaseen yhteiskuntatakuun muotoon, takana on mielestäni giddensiläisiä ajatuksia yksilön vastuusta. Vaikka oikeastaan siitä ei koskaan ole virallisesti luovuttukaan vaan yksilö on ollut virallisenkin ideologian mukaan vastuussa toimeentulostaan ja työstään, kansakunta on edellisillä reformeilla totutettu käytännössä kansalaispalkkaan, kun ihmisarvon nimissä toimeentuloturva on taannut viime kädessä jonkinlaisen rahatulon.
Markun verkkolokissa, nyk. Kuun vartija, keskusteltiin kansalaispalkasta jonakin toivottavana, huomaamatta, että se on ollut jo olemassa muutaman vuoden. Kansalaispalkasta on varmaan taitettu peistä ennenkin, missä, haluaisin tietää. Tai lisää puheenvuoroja asiantuntijoilta.
Minulle ei ole täysin selvää, mikä ideologia vei nykyiseen työmarkkinatukeen ja toimeentuloturvaan, koska asuin silloin Ruotsissa, nettiä ei ollut, enkä ehtinyt seuraamaan Suomen asioita. Haluaisin päästä siitäkin hieman selville. Toimeentuloturvaan ei ollakaan koskemassa, mutta työmarkkinatuki on uusiutumassa.
Työvoimapula tietyillä aloilla on jo tosiasia vaikka vakava rakennetyöttömyys onkin samaan aikaan myös olemassa. Korkean osaamisen yhteiskunnassa osa väestä on auttamatta pudonnut kelkasta. Kukaan ei halua koskea heihin edes lusikalla. Kuinka suuri osa syrjään joutuneista on kuntoutettavissa työmarkkinoille, on jännittävä kysymys.
Aioin kirjoittaa kuitenkin riskeistä ensin. Giddens on kirjoittanut myös riskeistä. Toinen kuuluisa riskeistä kirjoittanut yhteiskuntatieteilijä on Ulrich Beck. Yritän perehtyä hieman kummankin ajatuksiin tulevaisuudessa.
Sunnuntaisuomalaisessa oli blogikirjoitus, joka kuvasi osaa keski-ikäisen elämän aikana esiintyneistä uhista ja riskeistä. Toimittaja Seppo Roth kirjoitti ensimmäisestä öljykriisistä, ydinuhasta, Tshernobylin säteilystä, happosateista ja metsien harsuuntumisesta, ilmaston lämpenemisestä, napajäiden ja siperian ikiroudan sulamisesta, aidsista, amalgaamista, homeista ja otsonikadosta, lintuinfluenssasta jne. Maapallo ei kestä kiinalaisten jääkaappeja ja henkilöautoja.
Ja tässä on vain osa uhista. Ei mainita Linkolan suurinta huolta, lajien vähenemistä ja biodiversiteetin katoamista. Uhkiahan on paljon muitakin. Navat saattavat yhtäkkiä vaihtaa paikkaansa, megatsunamit iskeä, suuret tulivuorenpurkaukset pimentää auringon, golf-virta sammua, asteroidi ja terroristit iskeä, saasteet ja kemialliset aineet tehdä tuhojaan geeneissämme, jääkausi tulla, sosiaaliset katastrofit ja epidemiat uhata. Henkisellä puolella ovat sitten erilaiset "maailmanloput", jotka ovat monille aivan realistisia mahdollisuuksia.
En halua tehdä päätelmää, että huolet olisivat olleet turhia, vääriä hälyytyksiä, joiden oppina olisi viitata uhille kintaalla. Ehkä ne olivat tulevien katastrofien esimakua ja varoituksia.
Yksittäisen ihmisen on vaarallista elää katastrofitunnelmissa. Kuinka moni herkkä onkaan menettänyt mielenterveytensä uhkia miettiessään, jättänyt onnellisen elämän elämättä, lapset hankkimatta. Minun jehovalaiset oppilaani sanoivat, ettei kovin kummoista ammattia kannata hankkia, kun maailmanloppu kuitenkin tulee.
Muistaakseni Giddens sanoi, että tämä riskien merkityksen korostuminen johtuu siitä, että olemme niin hemmetin "tulevaisuusorientoituneita".
Nauroin suomalaisena Ruotsissa asuessani ruotsalaisten mammanpoikamaiselle varovaisuudelle ja halulle eliminoida kaikki riskit. Pilkka iski omaan nilkkaan. Tulevaisuus on minullekin yhä tärkeä. Jotakin, jossakin taivaanrannassa häämöttää, joka pitää minut itsekin kunnossa vaikka se kaiken järjen mukaan on vain itsepetosta. Ehkä siellä odottaa vain vanhuus, kaikenlaiset vaivat, sairaudet, häväistysjutut ja lopulta Kuolema. Pyöräilykypärää en silti ole toistaiseksi päähäni laittanut - mopokypärän kyllä.
1.12.05
Opiskelumuistoja ja globalisaation ihastelua
Opiskelu mahtaa olla nykyään paljon helpompaa netin ansiosta, en ole kyllä yhtään selvillä asiasta. Jos tutkintovaatimuksossa on edelleen painetut kirjat, jotka pitää hankkia ja lukea, kehitys ei ole paljoa kehittynyt muinaisista ajoista. Mitähän netti oikeasti on tuonut uutta. Tentti-ilmoitukset ainakin voi tehdä sähköisesti, mutta onko siinä kaikki. Minä olen sitä sukupolvea, jolle valokopio oli uutuus. Ihmettelin kaveria, jolla oli jossakin proseminaariesitelmissään kuvitus. Silloin hoidettiin monistus enimmäkseen vielä joko spriin-hajuisin monistein tai vahamonistuksella, vaikka valokopiointikin oli jo olemassa.
Tietokonekeskuksessa oli valtavia ja pelottavan näköisiä tietokonehirviöitä, joitten muisti taisi toimia ferriittirenkain. Tietokoneen käyttö oli kallista ja sitä tekivät vain itse tiedemiehet. Kävin minäkin jonkin tietokonekurssin, mutta en oikein pärjännyt. Myöhemmin Ruotsissa opin kyllä tekemään aika näppäriäkin ohjelmia basic-kielellä. Olin jo vanha opiskelija, kun taskulaskimet tulivat.
Jossakin vaiheessa tuli kirjoituskoneen näköisiä ja kokoisia laskimia, jotka tekivät monimutkaisia tilastolaskentoja. Vielä opetettiin IBM:n laskevien lajittelijoiden ja reikäkorttien käyttöä. Muistan kuinka maisteri Parjanen sanoi näiden taitojen tulevan vielä arvoonsa - eivät tulleet. Erilaiset laskentaoperaatiot saatiin aikaan erilaisin piuhavirityksin. Minä en oppinut edes tilastotiedettä, enkä koskaan ole käyttänyt tilastollisia menetelmiä, vaikka olisin halunnut.
En ole paljoa kehittynyt älyllisesti aikuisaikanani. Tunnen alemmuuskompleksia monien blogistanin älykköjen tekstien edessä. Olen hyväksynyt, että toiset ovat nokkelampia ja omaperäisempiä. Kyllä minäkin jotenkin pärjään maalaisjärjelläni. Kaikki tietoni ovat vain pintaraapaisuja. En pääse koskaan kovin syvälle enkä jaksa perehtyä asioihin diletanttina.
Ihastelen sitä kuinka paljon netissä on tietoa, joka periaatteessa on kaikkien saatavilla. Mikä demokraattinen etu siitä onkaan, että kuka tahansa peräkamarin poika pääsee käsiksi ainakin jotenkin koko globaalin maailmankylän tietovarastoihin. Jo tästä syystä olen globaalisuuden kannattaja. Jo tekstinkäsittelyohjelma on suuri ihme, puhumattakaan muista hyötyohjelmista.
Tietokonekeskuksessa oli valtavia ja pelottavan näköisiä tietokonehirviöitä, joitten muisti taisi toimia ferriittirenkain. Tietokoneen käyttö oli kallista ja sitä tekivät vain itse tiedemiehet. Kävin minäkin jonkin tietokonekurssin, mutta en oikein pärjännyt. Myöhemmin Ruotsissa opin kyllä tekemään aika näppäriäkin ohjelmia basic-kielellä. Olin jo vanha opiskelija, kun taskulaskimet tulivat.
Jossakin vaiheessa tuli kirjoituskoneen näköisiä ja kokoisia laskimia, jotka tekivät monimutkaisia tilastolaskentoja. Vielä opetettiin IBM:n laskevien lajittelijoiden ja reikäkorttien käyttöä. Muistan kuinka maisteri Parjanen sanoi näiden taitojen tulevan vielä arvoonsa - eivät tulleet. Erilaiset laskentaoperaatiot saatiin aikaan erilaisin piuhavirityksin. Minä en oppinut edes tilastotiedettä, enkä koskaan ole käyttänyt tilastollisia menetelmiä, vaikka olisin halunnut.
En ole paljoa kehittynyt älyllisesti aikuisaikanani. Tunnen alemmuuskompleksia monien blogistanin älykköjen tekstien edessä. Olen hyväksynyt, että toiset ovat nokkelampia ja omaperäisempiä. Kyllä minäkin jotenkin pärjään maalaisjärjelläni. Kaikki tietoni ovat vain pintaraapaisuja. En pääse koskaan kovin syvälle enkä jaksa perehtyä asioihin diletanttina.
Ihastelen sitä kuinka paljon netissä on tietoa, joka periaatteessa on kaikkien saatavilla. Mikä demokraattinen etu siitä onkaan, että kuka tahansa peräkamarin poika pääsee käsiksi ainakin jotenkin koko globaalin maailmankylän tietovarastoihin. Jo tästä syystä olen globaalisuuden kannattaja. Jo tekstinkäsittelyohjelma on suuri ihme, puhumattakaan muista hyötyohjelmista.
Pikkujoululahja
Tässä pieni ajatuslahja valaisemaan pimeää päivää. Mukavassa ympäristössä on otollista opiskella vaikka ruotsinkieltä, jos lukijalla on siihen tarvetta. Yttermera-pilalehti on minulle uusi tuttavuus. Tietenkin sitä on linkitetty joka paikassa, muttei ole noussut meikäläisen tajuntaan ennen. Kuin Lehti, mutta paljon suuremmin resurssein tehty. Kuvitusta paljon ja linkkejä joka paikkaan. Samaan syssyyn linkki itse klassikkoon: Grönköpings veckoblad.
Ja vain Veteraaniurheilijaa miellyttääkseni, Positiivarit.
Ja vain Veteraaniurheilijaa miellyttääkseni, Positiivarit.
30.11.05
Kuoleman linkit
Ruotsiksi on olemassa mukavalla tavalla syvämietteinen ja humoristinen sivusto kuoleman ja elämän kysymyksistä, Insikt. Millähän sanalla tuota lähestymistapaa kuvaisi. Eilinen postaukseni sähläyksen laista on hyvin lähellä tämän sivuston perustunnelmaa. Kuuluisa Murphyn laki on tietysti sukua. Peter´s principle myös sekä tietenkin Parkinsonin laki. Ne kaikki vahvistavat minua uskossani maailman kelvottomuuteen. Hei kyynillisten seura, missä te ootte?
Insikt- sivuilla on sanottu kuolemastakin hyvin. Suomeksi, vähällä vaivalla tietysti, löytänyt sopivan kyynistä, kuolemaa ja elämää käsittelevää sivustoa. Ehkä siihen olisi tarvetta ja sen voisi joku toteuttaa blogimuodossa. En kuitenkaan aio leimautua kuoleman harrastajaksi.
Auttavia ja ymmärtäviä sivuja on pilvin pimein. Amerikan kielellä näkyy olevan massiivinen kokoomasivusto, Death and dementia, auttavista ja ymmärtävistä tahoista. Näinä pimeinä aikoina voi jotakin huojentaa, kun näkee, että muutkin ovat samoja asioita pohtineet.
Itse tunsin itseni aivan mitääntekemättömäksi. Asiakkaita ei ilmaantunut. Keli on loskaista. Wendelinin bussikin on kuulemma kellahtanut kyljelleen. Sopivaa tekemistä ei ollut. Lähden kohta yrittämään irrottaa mopon vanteita päiväsnäön aikana. Muuten renkaiden vaihto on liian vaivalloista.
Insikt- sivuilla on sanottu kuolemastakin hyvin. Suomeksi, vähällä vaivalla tietysti, löytänyt sopivan kyynistä, kuolemaa ja elämää käsittelevää sivustoa. Ehkä siihen olisi tarvetta ja sen voisi joku toteuttaa blogimuodossa. En kuitenkaan aio leimautua kuoleman harrastajaksi.
Auttavia ja ymmärtäviä sivuja on pilvin pimein. Amerikan kielellä näkyy olevan massiivinen kokoomasivusto, Death and dementia, auttavista ja ymmärtävistä tahoista. Näinä pimeinä aikoina voi jotakin huojentaa, kun näkee, että muutkin ovat samoja asioita pohtineet.
Itse tunsin itseni aivan mitääntekemättömäksi. Asiakkaita ei ilmaantunut. Keli on loskaista. Wendelinin bussikin on kuulemma kellahtanut kyljelleen. Sopivaa tekemistä ei ollut. Lähden kohta yrittämään irrottaa mopon vanteita päiväsnäön aikana. Muuten renkaiden vaihto on liian vaivalloista.
29.11.05
Olen tulossa muotiin
Aina, kun sählään jossakin, mieleni läpi kulkee epäonnistumisieni historia kavalkadina. En muistele toisten mokia. Olen ehkä antanut itselleni anteeksi ja hyväksynyt vajavaisuuteni, mutta unohtaa en niitä voi.
Tänään aion protestanttisen ahkeran luonteeni kannustamana kiinnittää katosta repsottavan loistelampun kunnolla pidemmällä ruuvilla. En saanut loistelamppua helpolla irti ja huomasin, että ruuviin pääsee käsiksi ottamatta itse loisteputkea pois. Eikös mitä. Koko putki putosi suoraan ruokapäydälle tuusan nuuskaksi. Sirpaleita on joka paikassa ja valkoista jauhetta, jonka oletan olevan vaarallista höyrystyvää elohopeaa. Nyt odotan kielen muuttuvan siniseksi ja saavani kouristuksia ennen kuolemaa.
Muistin kaikki epäonnistumiseni. Se kun pikku tyttäreni lipesi ja putosi asfalttiin päälleen. Minun olisi pitänyt pitää pyörästä kiinni. Muistan autokolarini, jotka tapahtuivat, kun minulla ei ollut tarpeeksi arvostelukykyä, jotta en olisi saattanut itseäni niihin tilanteisiin. Saada auto lyttyyn edestä ja takaa, ei onnistu kaikille. Murskata viattoman sivullisen kadulleen parkkeeraama auto, omistaja nukkumassa viatonta untaan ja sitten minä tulen ja soitan ovikelloa: Tuli ajettua autosi lyttyyn. Turmelin kokonaisen traktorin Keuruulla. Satsasin elämäni väärin. Vääriin naisiin, vääriin koulutuksiin, väärään uraan ja moninkertaisesti. Epäonnistuin opettajan pätevyyden hankkimisessa. Pilasin terveyteni yltiöpäisyyttäni monella tapaa, aivan kuten isäni.
Minä olenkin tehnyt itselleni teorian, joka pätee ainakin omaan elämääni: Elämä on sähläystä. Jokainen päivä ilma suurempia haavereita, on voitto. Tämä on itse asiassa sukua eksistentialismille. Elämä on elämisen arvoista, kun se on niin haavoittuvaista. Edessä on kuitenkin se lopullinen onnettomuus jokaisella, myös terminaattorilla. Kuolema. Lohduttavaa. Lopullinen terminaattori. Aika tasii, sanoi Kiven Aleksis.
Atomivoimalat voivat poksahtaa. Suunnaton tulivuorenpurkaus tuhotan elämän. Tsunamit iskeä. Läheiset kuolla. Sodat syttyä. Tornit kaatua. Elämä on riskejä täynnä - Elämä itse on riski. Pieniä ovat Linkolan uhat joulukaloiksi.
Tv:ssä sanottiin, että nöyryys, kiltteys ja hyvyys ovat tulossa oleva trendi. Minähän olen jo siellä. Olen muodissa. Blogistanin yksi omaperäisiä ajattelijoita, T0 ajaa käsittääkseni samaa filosofiaa. Nöyryyden ja huonouden ylistystä. Anteeksi vajavaisuuteni.
Tänään aion protestanttisen ahkeran luonteeni kannustamana kiinnittää katosta repsottavan loistelampun kunnolla pidemmällä ruuvilla. En saanut loistelamppua helpolla irti ja huomasin, että ruuviin pääsee käsiksi ottamatta itse loisteputkea pois. Eikös mitä. Koko putki putosi suoraan ruokapäydälle tuusan nuuskaksi. Sirpaleita on joka paikassa ja valkoista jauhetta, jonka oletan olevan vaarallista höyrystyvää elohopeaa. Nyt odotan kielen muuttuvan siniseksi ja saavani kouristuksia ennen kuolemaa.
Muistin kaikki epäonnistumiseni. Se kun pikku tyttäreni lipesi ja putosi asfalttiin päälleen. Minun olisi pitänyt pitää pyörästä kiinni. Muistan autokolarini, jotka tapahtuivat, kun minulla ei ollut tarpeeksi arvostelukykyä, jotta en olisi saattanut itseäni niihin tilanteisiin. Saada auto lyttyyn edestä ja takaa, ei onnistu kaikille. Murskata viattoman sivullisen kadulleen parkkeeraama auto, omistaja nukkumassa viatonta untaan ja sitten minä tulen ja soitan ovikelloa: Tuli ajettua autosi lyttyyn. Turmelin kokonaisen traktorin Keuruulla. Satsasin elämäni väärin. Vääriin naisiin, vääriin koulutuksiin, väärään uraan ja moninkertaisesti. Epäonnistuin opettajan pätevyyden hankkimisessa. Pilasin terveyteni yltiöpäisyyttäni monella tapaa, aivan kuten isäni.
Minä olenkin tehnyt itselleni teorian, joka pätee ainakin omaan elämääni: Elämä on sähläystä. Jokainen päivä ilma suurempia haavereita, on voitto. Tämä on itse asiassa sukua eksistentialismille. Elämä on elämisen arvoista, kun se on niin haavoittuvaista. Edessä on kuitenkin se lopullinen onnettomuus jokaisella, myös terminaattorilla. Kuolema. Lohduttavaa. Lopullinen terminaattori. Aika tasii, sanoi Kiven Aleksis.
Atomivoimalat voivat poksahtaa. Suunnaton tulivuorenpurkaus tuhotan elämän. Tsunamit iskeä. Läheiset kuolla. Sodat syttyä. Tornit kaatua. Elämä on riskejä täynnä - Elämä itse on riski. Pieniä ovat Linkolan uhat joulukaloiksi.
Tv:ssä sanottiin, että nöyryys, kiltteys ja hyvyys ovat tulossa oleva trendi. Minähän olen jo siellä. Olen muodissa. Blogistanin yksi omaperäisiä ajattelijoita, T0 ajaa käsittääkseni samaa filosofiaa. Nöyryyden ja huonouden ylistystä. Anteeksi vajavaisuuteni.
28.11.05
Donnerin retkikunta
Aion kirjoittaa pienen arvostelun Jörn Donnerin kirjasta Fåglars skugga. Minun ei tarvitse suunnitella kirjoitelman rakennetta, ei hakea lähteitä ja taustoja. Menen siitä yli, mistä aita on matalin, taon näppäimiä omalaatuisella konekirjoitustekniikallani: 2-5 -sormea pelaa. Katson vasta jälkikäteen läpi, mitä tuli ja painan publish-nappia. Ehkä jälki onkin sen näköistä, vähän kuin juosten k:tu.
Kirjassa Donner kertoo kulttuuriministeriön apulaisosastopäällikkö, David Maurerin tarinan. Muistumia on sinne sun tänne, kuin elokuvakerronnassa. David Maurer on vähän outo, valtionhallinnon Sivullinen hieman. Hän on ajautunut alalle. Hänellä ei ole monia ystäviä. Yksi heistä on Karlsson, osastopäällikkö, joka oli mukana jo Kekkosen ajalla ja säilytti pitkään vaikutusvaltansa vielä hänen jälkeensäkin. Ministerit tulevat ja menevät.
Donner, joka itse on ollut pelissä mukana jo 50-luvulta alkaen, tietää pelin. Hän itsekin tapaili Kekkosta. Hän on kirjoittanut 12-osaisen, jännittävän romaanisarjansa puolivuosisadastaan. Hän sekoittaa taitavasti mukaan faktaa ja fiktiota. Tässäkin kirjan taustassa on tuttuuden leima. Karlssonin vähän pompottamassa ministerissä on mielestäni ainakin Tytti Isohookana-Asunmaan, Suvi Lindenin ja Tanja Karpelan piirteitä. Naispuolinen, pinnallinen ministeripoliitikko ajaa netin puhdistamista lapsille sopivaksi, mikä saa pisteitä vanhemmalta ja konservatiiviselta maalaisväestöltä vaikka asiantuntijat ja Karlsson sille selän takana tuhahtavatkin ja tekevät vähän pilaa. Varsinaisen kulttuurin ja urheilun välejä ja suhdetta ministeriössä peilataan myös. Kulttuuriväen lähetystöt saavat ironisia kuvauksia kirjailijalta. Jotenkin tutulta tuntuu ministerin kansallinen kulttuurisuunnitelma DNKP, joka ei oikein tahdo lähteä liikkeelle: ministeriön väki ei ole innostunut. Tuskin tällaista suunnitelmaa on ollut, mutta voisi hyvin olla.
Maurer oli mennyt kypsässä iässä naimisiin rikkaan nukutuslääkärin kanssa, jonka isä on rikastunut grynderin töillä. Kirjan aikana liike firma häviää, sulautetaan isompiin, mikä myös tuntuu tutulta, Puolimatkat ja muut. Davidilla on seksuaalifiksoitunut suhde nuoren naisopiskelijan kanssa, joka jättää hänet ja palaa ja kuolee liikenneonnettomuudessa Davidin autoa ajaessaan. Davidin vaimo jättää myös hänet ja palaa entisestä Jugoslaviasta muuttuneena ja haluaa uusia suhteen - David ei enää. David pysyy sivullisena myös suhteissaan. Hänen ainoa kaverinsa houkuttelee häntä firmaansa - hän ei osaa päättää jääkö ministeriöön, jossa hänen ylenemismahdollisuutensa ovat katkenneet osastojen uudelleenorganisoitumisen yhteydessä. Eikä hän oikein osaa välittää. Ihan selvä sivulliskertomus camusilaiseen tapaan. Karlsson joutuu lopettamaan; hänellä ei ole ollut muuta elämää kuin ministeriö ja hän kuolee aika pian.
Donner tosiaan tietää asioita jos joku. Hän on elänyt ja kirjoittanut kulttuurihistoriaa. On yksi aliarvostettuja ja unohdettuja kirjailijoita, vaikka on saanut kirjansa aina julki. Hän toimi kahteen otteeseen kansanedustajana. Oli sekä Ruotsin että Suomen elokuvasäätiöiden johtaja. Ruotsissa hän oli johtajana tulehtuneena aikana; milloin ne eivät sitä ole. Hänellä on tietenkin uransa elokuvaohjaajana. En pitänyt häntä merkittävänä ohjaajana, mutta saattaa olla että uudelleenarvioinnin aika tulee. En ole nähnyt hänen filmejään vuosikymmeniin. Muistan toki hänen komean erektionsa jossakin filmissä ja kaikki skandaalit. Muistan Hymyn jutun Gambiasta, jossa Donner feikkaa yhdyntää uimarannalla nuoren prostituoidun kanssa, Urpo Lahtisen lymytessä vieressä. Muistan hänen tv-juontonsa Ruotsin tv:ssä. Hän oli se tyypillinen ruotsalaisten suosikki- suomalainen; nykyään se on Mark Levengood, kiltti ja miellyttävä Jonas Gardellin elämäntoveri. Donner ehkä herätti enemmän agressioita, mutta hyvätapaisia molemmat olivat, vaikkakin vähän tuhmia suomalaispoikia.
Donner kirjoitti ja kuvasi aikaansa hyvin, mutta pystyikö hän analysoimaan sitä omaperäisesti, on kysymys. Mielestäni hän on koonnut faktoja, esittänyt sujuvia kertomuksia, ollut osallistuva sosiologi, mutta suuruudesta en tosiaan tiedä. Ei ehkä kuitenkaan mestariluokkaa!
Donner on nainut filmitähtiä, Ingmar Bergmanin naisen, Harriet Anderssonin, Bonnierin perijättären, ihan tavallisen ja reippaan suomenruotsalaisnaisen, jonka kanssa hän sai kaksi poikaa, joille hän on ollut oivallinen isä, vienyt treeneihin ja hoitanut kaiken mallikelpoisesti. Naisia on varmaan ollut paljon enemmän. Donnerhan oli selvä YTM, meitä AT: ämmiä harmittava menestyjä, joka kaiken lisäksi oli Kalle Päätaloon rinnastettavissa oleva työmies kulttuurin saralla. Nuoruudessaan hän oli naimisissa, siitäkin avioliitosta oli poikia, jotka Donner hylkäsi. Ex. vaimoni oli nuoruudessaan lapsentyttönä ensimmäisen vaimon vanhempien perheessä. Tämän perheen patriarkka oli myös grynderi. Vaimoni oli myös piikana yhden kesän Ingmar Bergmanin viimeisten appivanhempien luona, jotka ovat kuolleet jo kauan sitten ja on viimeisin vaimokin. He olivat juutalaisia, rikkaita tukkukauppiaita. Kävin nuorena merimiehenä kerran vaimoani katsomassa heidän omistamallaan tilalla Roslagenissa.
Donner sai potkut Ruotsin Filmi-instituutista. Suomalaiset eivät oikein osanneet johtaa ruotsalaisia miellyttävästi. Muistammehan Lasse Pöystin potkut Dramatenista ja suomalaisten johtajien potkut Telia-Sonerasta. Levoton Donner ehti olla Suomen pääkonsulina Los Angelesissa, taisi hän olla jopa ensimmäisessä europarlamentissakin. Eikö hän ollut myös presidentin tekijöitäkin, mutta nyt en muista kenen- taisi olla Tarjan. Olisin suonut Donnerille kulttuurimisterin pestin edes hetkeksi. Sen hän, jos joku olisi ansainnut ja hoitanut tyylikkäästi. Olivathan Pentti Holappa ja Arvo Salokin vähän aikaa kulttuurimistereitä, miksei sitten jokapaikan Jörkkakin. Paremmin ainakin kuin Suvi Linden ja Tanja Karpela, jotka kylläkin ovat ikuistuneet Itsevaltiaisiin -aika naurettavina ja säälittävinä hahmoina tosin. Näistä mahtipontisista hahmoista Donnerkin tekee pilaa, mutta sivistyneesti.
Nykyään Donner on jo vanha ukko, kulmakarvat tuuheutuneet, olemus kumara, liikkuminen huonoa, poettu syöpä, muistelen. Silti kynä pysyy kädessä yhä kuin työmiehellä yhtä symbolinen kirves. Välineet ovat toiset: kannettava tietokone ja kirvesmiehellä jiirisaha ja naulain. Olen aina pitänyt hänen olemuksestaan, hänen protesteistaan konventioita vastaan, kulttuurin ja historian tuntemuksestaan. Hän on mielestäni järkevä ja asiallinen. Kuinka hienoa olisi ollut Donnerin kaltainen kulttuurihenkilö esim. presidenttinä, vaikka hän itse pilasi omat mahdollisuutensa edes kulttuuriministeriksi ärsyttämällä konservatiiveja ja olemalla henkisesti liikkuva. Hän on hyppinyt puolueista toisiin, vaihtanut työpaikkaa. Kirjoittaminen on ollut hänen kotinsa. Hän toimi politiikassa milloin kansandemokraattina, milloin RKP:n listoilta valittuna, milloin sosiaalidemokraattina.
Hän oli Armi Ratian kaveri ja kokeili siipiään myös matkailuyrittäjänä. Kustavissa on edelleen jäljellä hänen entinen, kerran uponnut puulaivansa, missän yhä tanssitetaan väkeä. Velkojat jäivät heristelemään nyrkkejään, kuulin viime talvena. Donner yhdistetään usein svenska talande bättre folkin edustajaksi. Rikasta teollisuus- ja kulttuurisukua hän olikin, itse hän sanoo olevansa ruotsinkielinen suomalainen. Suku on tullut Baltiasta, ehkä Gotlannin kautta, missä on yhä Donnerska huset olemassa Visbyssä. Viittasin otsikossa Donnerin retkikuntaan Amerikan kultaryntäyksen ajoilta. Sinne sama suku tuskin on tuskin yltänyt ja hyvä onkin, sillä retkeläiset söivät toisensa. Filmiväen Oscarin hän kävi pokkaamassa amerikoissa, tähän mennessä ainoana suomalaisena, tosin Ingmar Bergmanin puolesta, Fannysta ja Alexanderin tuottajana.
Donner on mielestäni Suomen kulttuurin Kuikka-Koponen, alati hahmoaan vaihtava silmänkääntäjä. Hän kirjoitti romaaneissaan ja filmeissään yhä uudestaan isänmaallista Maamme-kirjaansa, kertoi keitä me hänen mielestään olemme ensyklopedistien tapaan. Hän kutoi samaa kudetta yhä uudestaan ja viehättäviä kuvia siinä touhussa syntyi. Pidän siitä, kun kirjailijan kirjat muodostavat jatkumon. Tutut henkilöt pomppaavat yllättäen esiin. Tässä kirjassa oli mukana ihan irrallisena sivuhenkilönä ikääntynyt Viking Sund, jonka muistan massiivisen kirjasarjan sivuilta. Donnerin sukutarina oli suomalainen Forsythien taru, suomalaiset Markurellit, mitä näitä perhesaagoja onkaan.
Kirjassa Donner kertoo kulttuuriministeriön apulaisosastopäällikkö, David Maurerin tarinan. Muistumia on sinne sun tänne, kuin elokuvakerronnassa. David Maurer on vähän outo, valtionhallinnon Sivullinen hieman. Hän on ajautunut alalle. Hänellä ei ole monia ystäviä. Yksi heistä on Karlsson, osastopäällikkö, joka oli mukana jo Kekkosen ajalla ja säilytti pitkään vaikutusvaltansa vielä hänen jälkeensäkin. Ministerit tulevat ja menevät.
Donner, joka itse on ollut pelissä mukana jo 50-luvulta alkaen, tietää pelin. Hän itsekin tapaili Kekkosta. Hän on kirjoittanut 12-osaisen, jännittävän romaanisarjansa puolivuosisadastaan. Hän sekoittaa taitavasti mukaan faktaa ja fiktiota. Tässäkin kirjan taustassa on tuttuuden leima. Karlssonin vähän pompottamassa ministerissä on mielestäni ainakin Tytti Isohookana-Asunmaan, Suvi Lindenin ja Tanja Karpelan piirteitä. Naispuolinen, pinnallinen ministeripoliitikko ajaa netin puhdistamista lapsille sopivaksi, mikä saa pisteitä vanhemmalta ja konservatiiviselta maalaisväestöltä vaikka asiantuntijat ja Karlsson sille selän takana tuhahtavatkin ja tekevät vähän pilaa. Varsinaisen kulttuurin ja urheilun välejä ja suhdetta ministeriössä peilataan myös. Kulttuuriväen lähetystöt saavat ironisia kuvauksia kirjailijalta. Jotenkin tutulta tuntuu ministerin kansallinen kulttuurisuunnitelma DNKP, joka ei oikein tahdo lähteä liikkeelle: ministeriön väki ei ole innostunut. Tuskin tällaista suunnitelmaa on ollut, mutta voisi hyvin olla.
Maurer oli mennyt kypsässä iässä naimisiin rikkaan nukutuslääkärin kanssa, jonka isä on rikastunut grynderin töillä. Kirjan aikana liike firma häviää, sulautetaan isompiin, mikä myös tuntuu tutulta, Puolimatkat ja muut. Davidilla on seksuaalifiksoitunut suhde nuoren naisopiskelijan kanssa, joka jättää hänet ja palaa ja kuolee liikenneonnettomuudessa Davidin autoa ajaessaan. Davidin vaimo jättää myös hänet ja palaa entisestä Jugoslaviasta muuttuneena ja haluaa uusia suhteen - David ei enää. David pysyy sivullisena myös suhteissaan. Hänen ainoa kaverinsa houkuttelee häntä firmaansa - hän ei osaa päättää jääkö ministeriöön, jossa hänen ylenemismahdollisuutensa ovat katkenneet osastojen uudelleenorganisoitumisen yhteydessä. Eikä hän oikein osaa välittää. Ihan selvä sivulliskertomus camusilaiseen tapaan. Karlsson joutuu lopettamaan; hänellä ei ole ollut muuta elämää kuin ministeriö ja hän kuolee aika pian.
Donner tosiaan tietää asioita jos joku. Hän on elänyt ja kirjoittanut kulttuurihistoriaa. On yksi aliarvostettuja ja unohdettuja kirjailijoita, vaikka on saanut kirjansa aina julki. Hän toimi kahteen otteeseen kansanedustajana. Oli sekä Ruotsin että Suomen elokuvasäätiöiden johtaja. Ruotsissa hän oli johtajana tulehtuneena aikana; milloin ne eivät sitä ole. Hänellä on tietenkin uransa elokuvaohjaajana. En pitänyt häntä merkittävänä ohjaajana, mutta saattaa olla että uudelleenarvioinnin aika tulee. En ole nähnyt hänen filmejään vuosikymmeniin. Muistan toki hänen komean erektionsa jossakin filmissä ja kaikki skandaalit. Muistan Hymyn jutun Gambiasta, jossa Donner feikkaa yhdyntää uimarannalla nuoren prostituoidun kanssa, Urpo Lahtisen lymytessä vieressä. Muistan hänen tv-juontonsa Ruotsin tv:ssä. Hän oli se tyypillinen ruotsalaisten suosikki- suomalainen; nykyään se on Mark Levengood, kiltti ja miellyttävä Jonas Gardellin elämäntoveri. Donner ehkä herätti enemmän agressioita, mutta hyvätapaisia molemmat olivat, vaikkakin vähän tuhmia suomalaispoikia.
Donner kirjoitti ja kuvasi aikaansa hyvin, mutta pystyikö hän analysoimaan sitä omaperäisesti, on kysymys. Mielestäni hän on koonnut faktoja, esittänyt sujuvia kertomuksia, ollut osallistuva sosiologi, mutta suuruudesta en tosiaan tiedä. Ei ehkä kuitenkaan mestariluokkaa!
Donner on nainut filmitähtiä, Ingmar Bergmanin naisen, Harriet Anderssonin, Bonnierin perijättären, ihan tavallisen ja reippaan suomenruotsalaisnaisen, jonka kanssa hän sai kaksi poikaa, joille hän on ollut oivallinen isä, vienyt treeneihin ja hoitanut kaiken mallikelpoisesti. Naisia on varmaan ollut paljon enemmän. Donnerhan oli selvä YTM, meitä AT: ämmiä harmittava menestyjä, joka kaiken lisäksi oli Kalle Päätaloon rinnastettavissa oleva työmies kulttuurin saralla. Nuoruudessaan hän oli naimisissa, siitäkin avioliitosta oli poikia, jotka Donner hylkäsi. Ex. vaimoni oli nuoruudessaan lapsentyttönä ensimmäisen vaimon vanhempien perheessä. Tämän perheen patriarkka oli myös grynderi. Vaimoni oli myös piikana yhden kesän Ingmar Bergmanin viimeisten appivanhempien luona, jotka ovat kuolleet jo kauan sitten ja on viimeisin vaimokin. He olivat juutalaisia, rikkaita tukkukauppiaita. Kävin nuorena merimiehenä kerran vaimoani katsomassa heidän omistamallaan tilalla Roslagenissa.
Donner sai potkut Ruotsin Filmi-instituutista. Suomalaiset eivät oikein osanneet johtaa ruotsalaisia miellyttävästi. Muistammehan Lasse Pöystin potkut Dramatenista ja suomalaisten johtajien potkut Telia-Sonerasta. Levoton Donner ehti olla Suomen pääkonsulina Los Angelesissa, taisi hän olla jopa ensimmäisessä europarlamentissakin. Eikö hän ollut myös presidentin tekijöitäkin, mutta nyt en muista kenen- taisi olla Tarjan. Olisin suonut Donnerille kulttuurimisterin pestin edes hetkeksi. Sen hän, jos joku olisi ansainnut ja hoitanut tyylikkäästi. Olivathan Pentti Holappa ja Arvo Salokin vähän aikaa kulttuurimistereitä, miksei sitten jokapaikan Jörkkakin. Paremmin ainakin kuin Suvi Linden ja Tanja Karpela, jotka kylläkin ovat ikuistuneet Itsevaltiaisiin -aika naurettavina ja säälittävinä hahmoina tosin. Näistä mahtipontisista hahmoista Donnerkin tekee pilaa, mutta sivistyneesti.
Nykyään Donner on jo vanha ukko, kulmakarvat tuuheutuneet, olemus kumara, liikkuminen huonoa, poettu syöpä, muistelen. Silti kynä pysyy kädessä yhä kuin työmiehellä yhtä symbolinen kirves. Välineet ovat toiset: kannettava tietokone ja kirvesmiehellä jiirisaha ja naulain. Olen aina pitänyt hänen olemuksestaan, hänen protesteistaan konventioita vastaan, kulttuurin ja historian tuntemuksestaan. Hän on mielestäni järkevä ja asiallinen. Kuinka hienoa olisi ollut Donnerin kaltainen kulttuurihenkilö esim. presidenttinä, vaikka hän itse pilasi omat mahdollisuutensa edes kulttuuriministeriksi ärsyttämällä konservatiiveja ja olemalla henkisesti liikkuva. Hän on hyppinyt puolueista toisiin, vaihtanut työpaikkaa. Kirjoittaminen on ollut hänen kotinsa. Hän toimi politiikassa milloin kansandemokraattina, milloin RKP:n listoilta valittuna, milloin sosiaalidemokraattina.
Hän oli Armi Ratian kaveri ja kokeili siipiään myös matkailuyrittäjänä. Kustavissa on edelleen jäljellä hänen entinen, kerran uponnut puulaivansa, missän yhä tanssitetaan väkeä. Velkojat jäivät heristelemään nyrkkejään, kuulin viime talvena. Donner yhdistetään usein svenska talande bättre folkin edustajaksi. Rikasta teollisuus- ja kulttuurisukua hän olikin, itse hän sanoo olevansa ruotsinkielinen suomalainen. Suku on tullut Baltiasta, ehkä Gotlannin kautta, missä on yhä Donnerska huset olemassa Visbyssä. Viittasin otsikossa Donnerin retkikuntaan Amerikan kultaryntäyksen ajoilta. Sinne sama suku tuskin on tuskin yltänyt ja hyvä onkin, sillä retkeläiset söivät toisensa. Filmiväen Oscarin hän kävi pokkaamassa amerikoissa, tähän mennessä ainoana suomalaisena, tosin Ingmar Bergmanin puolesta, Fannysta ja Alexanderin tuottajana.
Donner on mielestäni Suomen kulttuurin Kuikka-Koponen, alati hahmoaan vaihtava silmänkääntäjä. Hän kirjoitti romaaneissaan ja filmeissään yhä uudestaan isänmaallista Maamme-kirjaansa, kertoi keitä me hänen mielestään olemme ensyklopedistien tapaan. Hän kutoi samaa kudetta yhä uudestaan ja viehättäviä kuvia siinä touhussa syntyi. Pidän siitä, kun kirjailijan kirjat muodostavat jatkumon. Tutut henkilöt pomppaavat yllättäen esiin. Tässä kirjassa oli mukana ihan irrallisena sivuhenkilönä ikääntynyt Viking Sund, jonka muistan massiivisen kirjasarjan sivuilta. Donnerin sukutarina oli suomalainen Forsythien taru, suomalaiset Markurellit, mitä näitä perhesaagoja onkaan.
Kotitekoinen terminaattori
Tunnen itseni juoksukoneeksi, vain vähän Keinoa huonommaksi, kun aamuisen merkintäni innoittamana kävin pimeässä, vesisateessa ja loskassa päivittäisellä lenkilläni ja kastuin läpimäräksi, mutta juoksin.
Hieman ironiaa oli havaittavissa, kun Christer puhutteli minua, kun hän ja hänen yhdistyksensä kävi pitämässä kokousta yläkerrassa: högste chefen. Sanoin siitä hyvästä taipuvani monenlaiseen. Uusia yhteisiä asiakkaita on tiedossa vuodenvaihteen jälkeen ja minulle suunnitellaan kuulemma naisryhmän johtamista Kemiössä. Sanoin suostuvani miellelläni, koska saisin syyn laitattaa nastarenkaat myös skootteriin. Täällä etelässä luminen aika tuskin on kovin pitkä. Viime talvena, kun muutin, maa oli vihreänä tammikuun lopussa eivätkä tiet olleet kovin huonossa kunnossa monena päivänä. Minulla on sitä paitsi moottorikelkkailijan haalareita kaksin kappalein, jotka nyt tulisivat kunnolla käyttöön.
Valkoinen masai
Luin eilen loppuun Valkoisen masain. Sveitsiläis-saksalainen nuori nainen, Corinne, ihastui koreaan masai-soturiin Lketingaan ja hylkäsi sulhasensa ja työnsä ja muutti Keniaan. Mies oli lukutaidoton ja afrikkalaisella tavalla miessovinisti, joka käytti aikaansa toisten sotureiden kanssa seurusteluun, huumekasvin pureskeluun ja oluen juontiin.
Nainen oli ainakin oman kuvauksensa mukaan todella pystyvä ja urhea sopeutuessaan elämään joksikin aikaa nokisessa, lehmänlannalla vuoratussa alkuasukasmajassa, manyattassa. Hän sairastui malariaan ja koki monia, ihan uskomattomia vaikeuksia, joista hän selvisi länsimaisella yritteliäisyydellään. Mies muuttui kaiken lisäksi mustasukkaiseksi ja pahoinpiteleväksi. Lopulta naisen oli paettava takaisin Eurooppaan tyttärensä kanssa, jota uhkasi kaiken lisäksi vielä ympärileikkauskin. Hän perusti kaupan ensin alkuasukaskylään ja sitten rannikon turistiseudulle.
Kirja antaa mielestäni valaisevan kuvan heimoelämästä modernisaation kynnyksellä. Se on ymmärtävä ja rakastava kuvaus, tehty kaikesta huolimatta ilman vihaa. Todella hyvä kirja. Kirjassa on kuvitus, joka tukee tekstiä.
Tuskin avioliitolla tässä tapauksessa olisi ollutkaan onnistumisen mahdollisuuksia, niin etäällä olivat puolisoiden maailmat. Kirja on myös kertomus intohimosta. Olisi ollut ihan mahdollista, että länsimainen nainen olisi sopeutunut kenialaiseen elämään heimosoturin vaimona, mutta soturi itse ei ollut valmis astumaan ulos viitekehyksestään, afrikkalaisesta miehen roolistaan. Tämä rooli on mielestäni yllättävän moderni. Siinä toteutetaan itseään ja halujaan hyvinkin tutulla tavalla. En nyt uskalla sanoa: ekok..., koska olen saanut pyyhkeitä ja agressiivisuutta. Hyvinvointivaltion nuori, syrjäytynyt asukas, ehkä huumeiden käyttäjä, oravanpyörästä ulos astunuthan se siinä on.
Hieman ironiaa oli havaittavissa, kun Christer puhutteli minua, kun hän ja hänen yhdistyksensä kävi pitämässä kokousta yläkerrassa: högste chefen. Sanoin siitä hyvästä taipuvani monenlaiseen. Uusia yhteisiä asiakkaita on tiedossa vuodenvaihteen jälkeen ja minulle suunnitellaan kuulemma naisryhmän johtamista Kemiössä. Sanoin suostuvani miellelläni, koska saisin syyn laitattaa nastarenkaat myös skootteriin. Täällä etelässä luminen aika tuskin on kovin pitkä. Viime talvena, kun muutin, maa oli vihreänä tammikuun lopussa eivätkä tiet olleet kovin huonossa kunnossa monena päivänä. Minulla on sitä paitsi moottorikelkkailijan haalareita kaksin kappalein, jotka nyt tulisivat kunnolla käyttöön.
Valkoinen masai
Luin eilen loppuun Valkoisen masain. Sveitsiläis-saksalainen nuori nainen, Corinne, ihastui koreaan masai-soturiin Lketingaan ja hylkäsi sulhasensa ja työnsä ja muutti Keniaan. Mies oli lukutaidoton ja afrikkalaisella tavalla miessovinisti, joka käytti aikaansa toisten sotureiden kanssa seurusteluun, huumekasvin pureskeluun ja oluen juontiin.
Nainen oli ainakin oman kuvauksensa mukaan todella pystyvä ja urhea sopeutuessaan elämään joksikin aikaa nokisessa, lehmänlannalla vuoratussa alkuasukasmajassa, manyattassa. Hän sairastui malariaan ja koki monia, ihan uskomattomia vaikeuksia, joista hän selvisi länsimaisella yritteliäisyydellään. Mies muuttui kaiken lisäksi mustasukkaiseksi ja pahoinpiteleväksi. Lopulta naisen oli paettava takaisin Eurooppaan tyttärensä kanssa, jota uhkasi kaiken lisäksi vielä ympärileikkauskin. Hän perusti kaupan ensin alkuasukaskylään ja sitten rannikon turistiseudulle.
Kirja antaa mielestäni valaisevan kuvan heimoelämästä modernisaation kynnyksellä. Se on ymmärtävä ja rakastava kuvaus, tehty kaikesta huolimatta ilman vihaa. Todella hyvä kirja. Kirjassa on kuvitus, joka tukee tekstiä.
Tuskin avioliitolla tässä tapauksessa olisi ollutkaan onnistumisen mahdollisuuksia, niin etäällä olivat puolisoiden maailmat. Kirja on myös kertomus intohimosta. Olisi ollut ihan mahdollista, että länsimainen nainen olisi sopeutunut kenialaiseen elämään heimosoturin vaimona, mutta soturi itse ei ollut valmis astumaan ulos viitekehyksestään, afrikkalaisesta miehen roolistaan. Tämä rooli on mielestäni yllättävän moderni. Siinä toteutetaan itseään ja halujaan hyvinkin tutulla tavalla. En nyt uskalla sanoa: ekok..., koska olen saanut pyyhkeitä ja agressiivisuutta. Hyvinvointivaltion nuori, syrjäytynyt asukas, ehkä huumeiden käyttäjä, oravanpyörästä ulos astunuthan se siinä on.
Enkä pääse edes töihin
Kun annoin avaimeni lainaksi yhdelle kaverille, joka pääsi oikeaan työpaikkaan ja vei avaimet mennessään. Olisi voinut toimittaa ne minulle vaikka postiluukkuun. On mukava mennä tyhjään taloon aamusella, puuhailla pari tuntia ihan rauhassa. Keittää välillä teetä ja kuunnella samalla radiota. Saan värkättyä aina jotakin pientä. Nyt saan odottaa kotona, kunnes toinen avaimen haltija tulee.
Ihmiset sairastelevat flunssiaan. Se liikunta ja ruoka, mitä nautin, pitää minut terveenä. Omassa perheessänikin on vilustumisien kierre. Pieniä lapsia tosin on vaikea viedä lenkille, he liikkuvat muutenkin paljon. Aikuisilla olisi paljon parantamisen varaa. Minä uskon liikkumiseen ja ennen kaikkea juoksemiseen. Olin muutaman vuoden juoksematta, mutta liikuin muuten sentään. Olisin hetkessä selkä- ja muu vaivainen, jos lopettaisin. Minulle tässä on aivan täysin selvä syy- ja seuraussuhde. Kehoa tulee ylläpitää, muuten tulee ongelmia. Pysyn liikunnalla kunnossa, olisin muuten jo täysi raakki. Eikä sen harjoituksen tarvitse tosiaan olla ylimaallisen rasittavaa.
Joskus kierre pääsee niin pahaksi, ettei paluuta tunnu olevan. Kunto voi olla jo niin huono, kiloja ja vaivoja liikaa, että likkuminen on piinaa. Katson joskus ikäisiäni ja nuorempia ihmetellen: Miten olette voineet päästää itsenne noin huonoon kuntoon? Nautinnot ovat toki tärkeitä, haluan toki itsekin nauttia elämästä vielä monta vuotta, kyse on vain siitä, mikä on viisain strategia.
Hieman pelkään jouluaikaa ja herkkuja tyttären luona. Toivottavasti siellä on puita tehtävänä ja otan lenkkarit mukaan. Olen ainakin syömisen suhteen ilman tahdonvoimaa.
Ihmiset sairastelevat flunssiaan. Se liikunta ja ruoka, mitä nautin, pitää minut terveenä. Omassa perheessänikin on vilustumisien kierre. Pieniä lapsia tosin on vaikea viedä lenkille, he liikkuvat muutenkin paljon. Aikuisilla olisi paljon parantamisen varaa. Minä uskon liikkumiseen ja ennen kaikkea juoksemiseen. Olin muutaman vuoden juoksematta, mutta liikuin muuten sentään. Olisin hetkessä selkä- ja muu vaivainen, jos lopettaisin. Minulle tässä on aivan täysin selvä syy- ja seuraussuhde. Kehoa tulee ylläpitää, muuten tulee ongelmia. Pysyn liikunnalla kunnossa, olisin muuten jo täysi raakki. Eikä sen harjoituksen tarvitse tosiaan olla ylimaallisen rasittavaa.
Joskus kierre pääsee niin pahaksi, ettei paluuta tunnu olevan. Kunto voi olla jo niin huono, kiloja ja vaivoja liikaa, että likkuminen on piinaa. Katson joskus ikäisiäni ja nuorempia ihmetellen: Miten olette voineet päästää itsenne noin huonoon kuntoon? Nautinnot ovat toki tärkeitä, haluan toki itsekin nauttia elämästä vielä monta vuotta, kyse on vain siitä, mikä on viisain strategia.
Hieman pelkään jouluaikaa ja herkkuja tyttären luona. Toivottavasti siellä on puita tehtävänä ja otan lenkkarit mukaan. Olen ainakin syömisen suhteen ilman tahdonvoimaa.
26.11.05
Maa on valkeana
Parin päivän juoksemattomuuden jälkeen on taas ilo käydä lenkillä lumisessa metsässä. Naapurin lapset ovat rakentaneet hienon lumiukon. Kehun sitä aiheesta hienoimmaksi, mitä olen koskaan nähnyt.
Luen useaa kirjaa rinnakkain. Yksi on sveitsiläisnaisen kertomus rakastumisestaan masaisoturiin. Hän joutuu kokemaan hankaluuksia toisensa perään ja hänen sitkeytensä on sanoin kuvaamaton. Toki soturi on nuori ja komea, muttei niin ettäkö se selittäisi intohimon. Joka tapauksessa aito, sisältäpäin nähty tarina perinteisen ja modernin kohtaamisesta. Toinen kirja on Jörn Donnerin Fåglars skugga, jota en osaa pitää kovin erinomaisena.
Olen varannut laivaliput jouluksi Ruotsiin ja takaisin. Netin antama mahdollisuus lipun ostoon on hieno, mutta jostain syystä Silja Expressin bussilippuja Ruotsin puolella ei käynyt varata. Sain lopulta kerättyä nurkissa lojuneet kuitit, joilla saan useita satoja euroja takaisin. Reskontran hoitajana on legendaarisen tarkka nainen, joka tekee työtään ilmaiseksi.
Sain tällä kertaa asennettua webbikameran ja aion toistaa saman tyttären luona, jotta voimme ryhtyä lasten kanssa käyttämään kuvapuhelinta. En muistanut, että kuvassa on viive, joka tekee kuvan luonnottomaksi. Halpa kamera ei myöskään saa aikaan kovin erinomaista kuvaa.
Luen useaa kirjaa rinnakkain. Yksi on sveitsiläisnaisen kertomus rakastumisestaan masaisoturiin. Hän joutuu kokemaan hankaluuksia toisensa perään ja hänen sitkeytensä on sanoin kuvaamaton. Toki soturi on nuori ja komea, muttei niin ettäkö se selittäisi intohimon. Joka tapauksessa aito, sisältäpäin nähty tarina perinteisen ja modernin kohtaamisesta. Toinen kirja on Jörn Donnerin Fåglars skugga, jota en osaa pitää kovin erinomaisena.
Olen varannut laivaliput jouluksi Ruotsiin ja takaisin. Netin antama mahdollisuus lipun ostoon on hieno, mutta jostain syystä Silja Expressin bussilippuja Ruotsin puolella ei käynyt varata. Sain lopulta kerättyä nurkissa lojuneet kuitit, joilla saan useita satoja euroja takaisin. Reskontran hoitajana on legendaarisen tarkka nainen, joka tekee työtään ilmaiseksi.
Sain tällä kertaa asennettua webbikameran ja aion toistaa saman tyttären luona, jotta voimme ryhtyä lasten kanssa käyttämään kuvapuhelinta. En muistanut, että kuvassa on viive, joka tekee kuvan luonnottomaksi. Halpa kamera ei myöskään saa aikaan kovin erinomaista kuvaa.
25.11.05
Onko tämä feminismiä?
Kuuntelin Rantaradion uusinta lähetystä. Laatu on yhtä juurevaa kuin tekijänsä blogikin. Khilou otti puheeksi mm. Marginaali-Jania uhkaavan oikeusjutun, joka minusta tuntuu liioitellulta kunnian peräämiseltä. Hän mainitsi myös Tiina Kaarela nimisen paikallispoliitikon ja feministin merkinnän, jossa tämä ylpeänä kertoo suorittamastaan kansanedustaja Juhantalon häirinnästä. Se on selvää kiusaamista ja sopisi paljoa paremmin oikeusjutun aiheeksi kuin em. aivan turha juttu.
Mitä oikeutta on yksittäisen ihmisen häiriköidä iltaansa viettävää kansanedustajaa. Jos Kaarela haluaisi, hän voisi käsitellä Juhantalon julkista toimintaa blogissaan, mutta mennä pilaamaan toisen ilta tuollaisella typeryydellä, antaa kyllä melkein aihetta uskoa Panun väitteitä feministeistä ja heidän argumentointitekniikoistaan, mitä en kyllä tipaakaan ole jaksanut seurata.
Tuossa Kaarelan blogissa on tullut tunnustus. Neuvoisin Juhantaloa nostamaan oikeusjutun häirinnästä.
Mitä oikeutta on yksittäisen ihmisen häiriköidä iltaansa viettävää kansanedustajaa. Jos Kaarela haluaisi, hän voisi käsitellä Juhantalon julkista toimintaa blogissaan, mutta mennä pilaamaan toisen ilta tuollaisella typeryydellä, antaa kyllä melkein aihetta uskoa Panun väitteitä feministeistä ja heidän argumentointitekniikoistaan, mitä en kyllä tipaakaan ole jaksanut seurata.
Tuossa Kaarelan blogissa on tullut tunnustus. Neuvoisin Juhantaloa nostamaan oikeusjutun häirinnästä.
Toimialan synty
Jännittävää nähdä kuinka kokonaan uusi toimiala on syntynyt ja syntymässä Suomessa. Työpajatoiminta. Se on syntynyt siihen oheen, kun kaiken kattavat suunnitelmat eivät ole toimineet. Koulutus on tarkoitettu koko väestölle. Koulutuksen jälkeen töihin ja veronmaksajiksi. Osa väestöstä putoaa kuitenkin ja tätä porukkaa varten on syntynyt työpajatoiminta ihan viime vuosikymmeninä. En ole käsitteistä täysin selvillä, vaikka olin itsekin pitkään työttömänä ja nyt projektiluonteisesti mukana rakentamassa uutta työpajaa.
Työpajat ovat osa sitä kolmatta sektoria, jonka tulemisesta on puhuttu pitkään. Käsittääkseni siitä ei vielä ole tullut ihan sitä, mitä on odotettu. En osaa sanoa, kuinka suurelta osin toiminta rahoittaa itseään, kuinka suurta on yhteiskunnan rahoitus. Olisi tosiaan kiinnostavaa tietää. Kun olen lukenut pari eilen saamaani kirjaa, tiedän ehkä enemmän.
Työpajat ja nuorten työpajat liittyvät mielikuvissa puhtaaseen fyysiseen tekemiseen, puutöihin, metallitöihin, tekstiilitöihin, kirpputoritoimintaan, ekotoreihin, palvelujen tuottamiseen. Viime aikoina on tv:ssä tullut ohjelmia onnistuneesta työpajapuotoisesta teatteritoiminnnasta. Eilenkin kuulin yhdestä onnistuneesta ja vuosia menestyneestä hankkeesta teatteritoiminnassa.
Eiliset yksilö- ja työvalmennuksen koulutuspäivät Tampereella oli järjestänyt Valtakunnallinen työpajayhdistys. Kannatti mennä mukaan ihan opin kannalta. Hahmotan vasta kenttää itselleni.
Näyttää siltä, että toimiala on jo organisoitunut varsin pitkälle, vaikka se on yhä silti pioneerivaiheessa, joka tuo siihen tiettyä dynaamisuutta. Käytäntö ja kauniit puheet ovat varmaankin kaksi eri asiaa. Toimialan asiakaskunta on väestön hankalinta ainesta.
Aiemmin kuulemma välivuotta pitäneet, ihan tavalliset nuoret ovat kuulemma vähentyneet paljon. He menevät opintoihin ja töihin ja varmaan lähivuosina työvoiman kysyntä vie heidät entistä tarkemmin, mikä onkin ihan oikein ja suotuisaa. Jäljelle jäävät vaikeasti työllistettävät "leijujat", joista tuli mieleen monet entiset ekoyhteisötoverit, sinänsä aktiiviset rikolliset ja monet mielenterveysongelmaiset, vajaakuntoiset ja väliinputoajat. Heitä tulee kuitenkin aina olemaan. Suomi arvostaa huippuosaamista ja osa väestöstä jää syrjään. Maahan tuotetaan mieluummin ulkomailta työvoimaa kuin annetaan tilaisuuksia vajaakuntoisille, joitten työllistäminen voi olla hankalaa ja kallistakin.
Kolmas sektori on tullut jäädäkseen ja myös sitä hallinnoiva toimiala. Virkamiehiä on niin paljon, että jos heidät asetettaisiin riviin maasta kuuhun, niin hyvä olisi, sanoi muuan tuttu.
Työpajat ovat osa sitä kolmatta sektoria, jonka tulemisesta on puhuttu pitkään. Käsittääkseni siitä ei vielä ole tullut ihan sitä, mitä on odotettu. En osaa sanoa, kuinka suurelta osin toiminta rahoittaa itseään, kuinka suurta on yhteiskunnan rahoitus. Olisi tosiaan kiinnostavaa tietää. Kun olen lukenut pari eilen saamaani kirjaa, tiedän ehkä enemmän.
Työpajat ja nuorten työpajat liittyvät mielikuvissa puhtaaseen fyysiseen tekemiseen, puutöihin, metallitöihin, tekstiilitöihin, kirpputoritoimintaan, ekotoreihin, palvelujen tuottamiseen. Viime aikoina on tv:ssä tullut ohjelmia onnistuneesta työpajapuotoisesta teatteritoiminnnasta. Eilenkin kuulin yhdestä onnistuneesta ja vuosia menestyneestä hankkeesta teatteritoiminnassa.
Eiliset yksilö- ja työvalmennuksen koulutuspäivät Tampereella oli järjestänyt Valtakunnallinen työpajayhdistys. Kannatti mennä mukaan ihan opin kannalta. Hahmotan vasta kenttää itselleni.
Näyttää siltä, että toimiala on jo organisoitunut varsin pitkälle, vaikka se on yhä silti pioneerivaiheessa, joka tuo siihen tiettyä dynaamisuutta. Käytäntö ja kauniit puheet ovat varmaankin kaksi eri asiaa. Toimialan asiakaskunta on väestön hankalinta ainesta.
Aiemmin kuulemma välivuotta pitäneet, ihan tavalliset nuoret ovat kuulemma vähentyneet paljon. He menevät opintoihin ja töihin ja varmaan lähivuosina työvoiman kysyntä vie heidät entistä tarkemmin, mikä onkin ihan oikein ja suotuisaa. Jäljelle jäävät vaikeasti työllistettävät "leijujat", joista tuli mieleen monet entiset ekoyhteisötoverit, sinänsä aktiiviset rikolliset ja monet mielenterveysongelmaiset, vajaakuntoiset ja väliinputoajat. Heitä tulee kuitenkin aina olemaan. Suomi arvostaa huippuosaamista ja osa väestöstä jää syrjään. Maahan tuotetaan mieluummin ulkomailta työvoimaa kuin annetaan tilaisuuksia vajaakuntoisille, joitten työllistäminen voi olla hankalaa ja kallistakin.
Kolmas sektori on tullut jäädäkseen ja myös sitä hallinnoiva toimiala. Virkamiehiä on niin paljon, että jos heidät asetettaisiin riviin maasta kuuhun, niin hyvä olisi, sanoi muuan tuttu.
23.11.05
Sweet chariot
Maalaisen blogi koki makean menestyksen, kun parin linkityksen ansiosta siellä käväisi yli 700 lukijaa, mikä on tähänastinen ennätys.
Itse aiheesta eli eläinten kielenymmärtämiskyvystä hieman lisää:
Itse aiheesta eli eläinten kielenymmärtämiskyvystä hieman lisää:
- En pidä todistettuna, että miesten ja naisten uskomuksissa olisi eroja, vaikka vajavaiset huomioni sanoisivatkin naisten uskovan eläinten ymmärtävän kieltä enemmän kuin miehet uskovat.
- Muistammehan kertomuksen sirkushevosesta, vai oliko se koirasta, joka osasi muka laskea.
- Ulkopuolinen ei millään huomannut jujua.
- Osoittautui, että eläin osasi lukea isäntänsä tunnetilaa, virittäytymistä.
- Se ja ihmisen usko kotieläimensä kykyyn ymmärtää monimutkaista kieltä, osoittaa, että tieteellinen ajattelua on paitsi vaikeaa, myös tärkeää. Myös miesten ja naisten eroista puhuttaessa.
- Ihmisen on niin kovin helppoa luulla seuraussuhteita vaikka väliintulevia muuttujia onkin itse asiassa.
- Epäilen, että kun omistaja luulee eläimensä ymmärtävän, tämä useinkin lukee hienoja eroja äänensävyssä ja tilanteessa.
- Kyllä eläin silti saattaa erottaa ja ymmärtää yksittäisiä sanojakin, en pidä sitä poissuljettuna. Mutta, että sille selittää, mitä tulee tapahtumaan, taitaa olla turhaa, paitsi omistajan kannalta. Hänelle itselleen sillä on funktiota. Huuhaapiireissä hellittiin ajatusta, että oikeanlaisen puunkaatajan tuli selittää puulle, että nyt minä sinut kaadan jne. Sillä oli tietenkin merkitystä kaatajan omassa ajatusmaailmassa. Puussa asuvasta luonnonhengestä en niinkään ole vakuuttunut.
- Maaginen ajattelu on tavalliselle ihmiselle luonnollisinta. Olemmehan viihtyneet hyvin leiritulen ääressä kyyristelemässä magian avulla toisistamme turvaa hakien pimeydessä loistavien silmien pelästyttäminä. Luulen jopa, että olemme taipuvaisempia uskomaan harhaisiin syy- ja seuraussuhteisiin kuin totuudellisiin.
- Systemaattinen epäily ja kunnolliset koejärjestelyt pienentävät arkiajattelun harhoja.
- Koiralle tai kissalle puhuminen on silti mukavaa ja suositeltavaa terapiana. Eläin on sitäpaitsi hyvä terapeutti: Se antaa asioiden tulla ja mennä. Osoittaa hyväksymistä ja yhteenkuuluvuutta. Se ei anna, kunnon terapeutin tavoin, ratkaisuja. Sitäpaitsi se voittaa terapeutin kielen mitalla. Se koskettelee ja pitää kosketuksesta. Oikean terapeutin, paitsi huuhaa-sellaisen kanssa, kosketukset ovat poissuljettuja tai syyte on pian uhkaamassa tai sitten seksi ja mahdollinen avioliitto.
22.11.05
Räsäset
Niin sanottuja vitsejä, jotka Räsäsen mukaan kelpaavat. Tehdään sitten räsäset. Hän oli listannut Jeesuksen tuttuja piirteitä. Se iski minun huumorintajuuni ja tässä niitä puujalkavitsejä on:
Vai oliko Jeesus kuitenkin suomalainen:
Kun hän antoi naisten tehdä taloustyöt ja käski naisenkin (Martan) levätä, mutta ei laittanut itse tikkua ristiin ruoan eteen.
Hänen isänsä oli laittanut hänet alulle, mutta toinen mies joutui hoitamaan isän hommat käytännössä.
Hänen kansallaan oli pysyvä kompleksi suurvallan suhteen.
Vai oliko hän ruotsalainen:
Kun hän tunsi vetoa kauniisiin poikiin.
Oli kovin auktoriteettiuskoinen. Vetosi aina korkeampaan mahtiin.
Luuli tietävänsä kaiken paremmin, kun hän puhui alemmilleen. Hän piti itseään Jumalasta seuraavana. Yritti besserwisserinä kertoa maailmalle mikä on oikein.
Tarkemmin ajateltuna hän taisikin olla suomenruotsalainen:
Hän kuului arameankielisenä kielivähemmistöön, mutta piti itseään parempana.
Hän ei tuhlannut aikaansa työntekoon vaan soitti seurassa suutaan aamusta iltaan - ja viihtyi siinä sivullista harmittavan hyvin. Puusepän poika, itsekin puuseppä, suoraan sopiva Strömsöhön.
Hän luotti siihen, että kyllä isä pitää huolta omastaan ja maksaa viulut. Pappa betalar.
Jeesuksen savolaisuudestakin on merkkejä:
Piällysmiehen vikaa. Muita parempi.
Eli lyhyen elämän kuten itäsuomalaiset.
Oli aina esittämässä vertauksia ja viäntelemässä asioita ja sanoja päälaelleen.
Bloggaajankin piirteitä löytyy:
Uskoi sanansa voimaan, josta toiset eivät kuitenkaan perustaneet mitään.
Uskollisia kannattajia oli kuin bloggaajalla yleensä, 12 ja risat ja nekin luopuivat.
Oli kiinnostunut tuomaan salaisuuksia päivänvaloon, jaksoi tehdä sitä syömättä ja juomatta tuntikausia.
Aviomiehellä ja Jeesuksellakin on yhteistä:
Kantoi ristinsä nurkumatta, mutta tilaisuuden tullen antoi nuoren ja kauniin naisen vietellä ja voidella hänet. Istuu illat syntisten seurassa ja seurustelee porton kanssa.
Naulittiin ristille sanojensa takia.
Häneen kohdistuvissa syytöksissä ei ollut mitään perää.
Kotiin jäänyt aikamiespoika on melkoinen Jeesus:
Aikoi nousta ylös ja lopulta nousikin.
Seksuaalisesta identiteetistä ei oikein selvyyttä.
Luottaa siihen, että isä lopulta auttaa, vaikka onkin äidin poika.
Poliitikon jeesustelevat piirteet:
Jeesus ratsasti aasilla kaupunkiin, mutta aasi jeesustellen eduskuntaan.
Jos ihmiset tekisivät kuten poliitikko sanoo, äänestäisivät häntä ja hänen puoluettaan, syntyisi maanpäällinen paratiisi.
Poliitikko lupaa paljon, mutta tosipaikan tullen lipeää ja on kuin maa olisi hänet niellyt. Ilmestyy kuitenkin siellä sun täällä keräämässä kannattajia.
Vai oliko Jeesus kuitenkin suomalainen:
Kun hän antoi naisten tehdä taloustyöt ja käski naisenkin (Martan) levätä, mutta ei laittanut itse tikkua ristiin ruoan eteen.
Hänen isänsä oli laittanut hänet alulle, mutta toinen mies joutui hoitamaan isän hommat käytännössä.
Hänen kansallaan oli pysyvä kompleksi suurvallan suhteen.
Vai oliko hän ruotsalainen:
Kun hän tunsi vetoa kauniisiin poikiin.
Oli kovin auktoriteettiuskoinen. Vetosi aina korkeampaan mahtiin.
Luuli tietävänsä kaiken paremmin, kun hän puhui alemmilleen. Hän piti itseään Jumalasta seuraavana. Yritti besserwisserinä kertoa maailmalle mikä on oikein.
Tarkemmin ajateltuna hän taisikin olla suomenruotsalainen:
Hän kuului arameankielisenä kielivähemmistöön, mutta piti itseään parempana.
Hän ei tuhlannut aikaansa työntekoon vaan soitti seurassa suutaan aamusta iltaan - ja viihtyi siinä sivullista harmittavan hyvin. Puusepän poika, itsekin puuseppä, suoraan sopiva Strömsöhön.
Hän luotti siihen, että kyllä isä pitää huolta omastaan ja maksaa viulut. Pappa betalar.
Jeesuksen savolaisuudestakin on merkkejä:
Piällysmiehen vikaa. Muita parempi.
Eli lyhyen elämän kuten itäsuomalaiset.
Oli aina esittämässä vertauksia ja viäntelemässä asioita ja sanoja päälaelleen.
Bloggaajankin piirteitä löytyy:
Uskoi sanansa voimaan, josta toiset eivät kuitenkaan perustaneet mitään.
Uskollisia kannattajia oli kuin bloggaajalla yleensä, 12 ja risat ja nekin luopuivat.
Oli kiinnostunut tuomaan salaisuuksia päivänvaloon, jaksoi tehdä sitä syömättä ja juomatta tuntikausia.
Aviomiehellä ja Jeesuksellakin on yhteistä:
Kantoi ristinsä nurkumatta, mutta tilaisuuden tullen antoi nuoren ja kauniin naisen vietellä ja voidella hänet. Istuu illat syntisten seurassa ja seurustelee porton kanssa.
Naulittiin ristille sanojensa takia.
Häneen kohdistuvissa syytöksissä ei ollut mitään perää.
Kotiin jäänyt aikamiespoika on melkoinen Jeesus:
Aikoi nousta ylös ja lopulta nousikin.
Seksuaalisesta identiteetistä ei oikein selvyyttä.
Luottaa siihen, että isä lopulta auttaa, vaikka onkin äidin poika.
Poliitikon jeesustelevat piirteet:
Jeesus ratsasti aasilla kaupunkiin, mutta aasi jeesustellen eduskuntaan.
Jos ihmiset tekisivät kuten poliitikko sanoo, äänestäisivät häntä ja hänen puoluettaan, syntyisi maanpäällinen paratiisi.
Poliitikko lupaa paljon, mutta tosipaikan tullen lipeää ja on kuin maa olisi hänet niellyt. Ilmestyy kuitenkin siellä sun täällä keräämässä kannattajia.
Päivän saldo
Aamupäivällä meinasi tekeminen loppua, oli hiljaista kun toiset tulivat myöhemmin. Täytyy säästää tytöille sopivia hommia. Pulskat hiiret olivat kohdanneet matkansa pään yön aikana. Nyt viritän loukut joka yö tästedes. Joko minä tai hiiret.
Veteraaniurheilija oli ajanut autokolarin, ilman henkilövahinkoja, kuulin. Vaikka se on tärkeintä, silti rytistyneet pellitkin harmittavat, tuottavat kuluja ja vaivaa. Pari hänen yhdistyksensä jäsentä oli paikalla talkoissa. Keksin heille tekemistä. Huomasin kitkaa eräissä väleissä. Puhuin tytöille, että kannattaa olla kiltti, vaikka kokisi toisen vaikeaksi: KILTTEYS KANTAA PISIMMÄLLE. Heillä oli silmä silmästä -käsitys, enkä usko saaneeni heitä toisiin ajatuksiin.
Koirat olivat pääosissa. Niitä pyöri lähipiirissä runsaat 4 kpl, runsaat, koska yksi narttu on odottava. Lähden taas ylihuomenna Tampereelle opintopäiville. Pitäisi olla aikaa ostaa taas elektronikkaromua, sillä aion saada aikaan näköpuhelinyhteyden lapsenlapsiin joulun jälkeen. Minulla on vanhemmalle ostettuna joululahjaksi game-boy pelikone, mutta pitäisi löytää tarpeeksi lapsellisia pelejä. Tätä ei moni tiedä, mutta game boy:hin on saatavilla lisälaite, jolla voi kopioida pelejä ja vaikka tuoda luettavaksi kokonaisia kirjoja, sitten kun sen aika tulee.
Veteraaniurheilija oli ajanut autokolarin, ilman henkilövahinkoja, kuulin. Vaikka se on tärkeintä, silti rytistyneet pellitkin harmittavat, tuottavat kuluja ja vaivaa. Pari hänen yhdistyksensä jäsentä oli paikalla talkoissa. Keksin heille tekemistä. Huomasin kitkaa eräissä väleissä. Puhuin tytöille, että kannattaa olla kiltti, vaikka kokisi toisen vaikeaksi: KILTTEYS KANTAA PISIMMÄLLE. Heillä oli silmä silmästä -käsitys, enkä usko saaneeni heitä toisiin ajatuksiin.
Koirat olivat pääosissa. Niitä pyöri lähipiirissä runsaat 4 kpl, runsaat, koska yksi narttu on odottava. Lähden taas ylihuomenna Tampereelle opintopäiville. Pitäisi olla aikaa ostaa taas elektronikkaromua, sillä aion saada aikaan näköpuhelinyhteyden lapsenlapsiin joulun jälkeen. Minulla on vanhemmalle ostettuna joululahjaksi game-boy pelikone, mutta pitäisi löytää tarpeeksi lapsellisia pelejä. Tätä ei moni tiedä, mutta game boy:hin on saatavilla lisälaite, jolla voi kopioida pelejä ja vaikka tuoda luettavaksi kokonaisia kirjoja, sitten kun sen aika tulee.
21.11.05
Kommentteja olikin
Ystävällinen lukija huomautti kommenttien moderoinnista, josta olin lukenut, mutta joka ei ollut ehtinyt nousta tajuntaani. Kiitokset. Painoin publish-nappulaa, mutta eivät ne ainakaan vielä näy. Siellä oli 17 kpl hyviä kommentteja. Yksi epäili minua maalaisrouvaksi, minkä ehdottomasti kiistän.
Toinen oli taas nimetön, entinen ekokylätoveri, tällä kertaa ei suinkaan halpamainen selkäänpuukottaja. Jos se kommentti sieltä tulee, niin aion kirjoittaa, että liki kahdeksan vuotta autoin kaikenlaisia mummoja toteuttamaan ihanteitaan, olin sosiaalinen ja ystävällinen, mikä ei suinkaan ole luonteeni vastaista.
Kommentoija viittaa siihen yritykseen, kun yritin parin toverin kanssa saada lopultakin loppumaan sellainen olemassaolo, että vegetoimme toisten kustannuksella. Meillä olisi ollut resursseja, mutta tämäkin kommentoija oli raukkamainen pelkuri, joka ei uskaltanut vaan suostui poispilattujen, syrjäytyneiden nuorten naukumiseen, joista useimmat sitten heti kuitenkin muuttivat pois paikasta. Samoin muutti hän ilmeisesti itsekin kestettyään oloa vain vuoden, pari.
Tähän kevennykseksi lapsenlapsen toilauksia. Kolmivuotias Valter on piparkakkupoikana päiväkodin Lucia-näytelmässä. Hän ei kuitenkaan aio olla Pepparkaks-Nisse vaan Pepparkaks-Valter.
Juuri äskenhän hänen äitinsä oli mukana vastaavanlaisessa kuvaelmassa hehkuvin poskin. Oli kovin tunnelmallista mennä varhain aamulla pimeässä, tervapatojen valaisemaan päiväkotiin olemaan mukana vuosi vuodelta samana toistuvassa traditiossa.
Toinen oli taas nimetön, entinen ekokylätoveri, tällä kertaa ei suinkaan halpamainen selkäänpuukottaja. Jos se kommentti sieltä tulee, niin aion kirjoittaa, että liki kahdeksan vuotta autoin kaikenlaisia mummoja toteuttamaan ihanteitaan, olin sosiaalinen ja ystävällinen, mikä ei suinkaan ole luonteeni vastaista.
Kommentoija viittaa siihen yritykseen, kun yritin parin toverin kanssa saada lopultakin loppumaan sellainen olemassaolo, että vegetoimme toisten kustannuksella. Meillä olisi ollut resursseja, mutta tämäkin kommentoija oli raukkamainen pelkuri, joka ei uskaltanut vaan suostui poispilattujen, syrjäytyneiden nuorten naukumiseen, joista useimmat sitten heti kuitenkin muuttivat pois paikasta. Samoin muutti hän ilmeisesti itsekin kestettyään oloa vain vuoden, pari.
Tähän kevennykseksi lapsenlapsen toilauksia. Kolmivuotias Valter on piparkakkupoikana päiväkodin Lucia-näytelmässä. Hän ei kuitenkaan aio olla Pepparkaks-Nisse vaan Pepparkaks-Valter.
Juuri äskenhän hänen äitinsä oli mukana vastaavanlaisessa kuvaelmassa hehkuvin poskin. Oli kovin tunnelmallista mennä varhain aamulla pimeässä, tervapatojen valaisemaan päiväkotiin olemaan mukana vuosi vuodelta samana toistuvassa traditiossa.
Sininen hetki
Lähdin lenkille huurteiseen satumetsään juuri sillä sinisellä hetkellä, jolloin aurinkoinen pakkaspäivä muuttui illaksi.
Koirat ovat liikuttavia. Ne osoittavat olevansa kavereitani omalla ilmeikkäällä tavallaan. Ne istuvat viereen ja painautuvat kylkeeni. Niitten emäntä kotiutui vain viikon sairaalassa olon jälkeen. Lupasin käyttää niitä ulkona edelleen illalla ja tytöt päivällä.
Laitoin pyörään nastarenkaat vanteineen. Hain ne vuosi sitten veteraanien romupihalta Keuruulla. Jos vastaavat ostaisi uutena, ei 100 € riittäisi vaan saisi pulittaa 200, jos niin tyhmä olisi, että sellaiset ostaisi. Tosin jarrut katosivat ja sain avata takanavan, joka oli tietenkin pikeentynyt, mutta aivan ehjä. Oli mukava ajaa turvallisella pyörällä jäisellä tiellä, kun hain työmaalle tarvittavaa rautakaupasta, joka on vain 3 km:n päässä. Skootteriinkin tuli kaupan päälle nastarenkaat, mutta pelkät renkaat, joitten asentaminen maksaisi turhaa.
Kaupan ovessa on lappu, että silakkaa tulee maanantaisin. Haistoin silakan sulotuoksuja rappukäytävässä ja hain itsellenikin. Silakat eivät tarvitse korppujauhoja ja voissa paistamista vaan rypsiöljyssäkin niistä tuli rapeita ja herkullisia. Olin silloin Ruotsissa ja töissä, kun pääministeri Holkeri käski kansaa laittamaan ruokaa silakasta. Sehän nosti kansassa raivoa. Neuvo oli sinänsä hyvä. Silakka vetää vertoja Välimeren paistetuille pikkusardiineille, joita me sitten herkkuna ihastelemme aurinkolomilla.
Monet suomalaiset pitävät silakkaa vaikeana, vaikka sen perkaaminen sormin on erittäin helppoa. Olen ollut naimisissa silakkapitäjän tytön kanssa; opin ainakin silakan perkuun, jos en muuta.
Olen päättänyt juoda rasvatonta maitoa ruoan kanssa. Olen jo jättänyt pois viinin litkimisen. Juoksen nykyään päivittäin yli 2 km:n lenkin, eikä se tosiaan tunnu missään. Minulle on jo tullut tarve saada päivän endorfiinit.
Koirat ovat liikuttavia. Ne osoittavat olevansa kavereitani omalla ilmeikkäällä tavallaan. Ne istuvat viereen ja painautuvat kylkeeni. Niitten emäntä kotiutui vain viikon sairaalassa olon jälkeen. Lupasin käyttää niitä ulkona edelleen illalla ja tytöt päivällä.
Laitoin pyörään nastarenkaat vanteineen. Hain ne vuosi sitten veteraanien romupihalta Keuruulla. Jos vastaavat ostaisi uutena, ei 100 € riittäisi vaan saisi pulittaa 200, jos niin tyhmä olisi, että sellaiset ostaisi. Tosin jarrut katosivat ja sain avata takanavan, joka oli tietenkin pikeentynyt, mutta aivan ehjä. Oli mukava ajaa turvallisella pyörällä jäisellä tiellä, kun hain työmaalle tarvittavaa rautakaupasta, joka on vain 3 km:n päässä. Skootteriinkin tuli kaupan päälle nastarenkaat, mutta pelkät renkaat, joitten asentaminen maksaisi turhaa.
Kaupan ovessa on lappu, että silakkaa tulee maanantaisin. Haistoin silakan sulotuoksuja rappukäytävässä ja hain itsellenikin. Silakat eivät tarvitse korppujauhoja ja voissa paistamista vaan rypsiöljyssäkin niistä tuli rapeita ja herkullisia. Olin silloin Ruotsissa ja töissä, kun pääministeri Holkeri käski kansaa laittamaan ruokaa silakasta. Sehän nosti kansassa raivoa. Neuvo oli sinänsä hyvä. Silakka vetää vertoja Välimeren paistetuille pikkusardiineille, joita me sitten herkkuna ihastelemme aurinkolomilla.
Monet suomalaiset pitävät silakkaa vaikeana, vaikka sen perkaaminen sormin on erittäin helppoa. Olen ollut naimisissa silakkapitäjän tytön kanssa; opin ainakin silakan perkuun, jos en muuta.
Olen päättänyt juoda rasvatonta maitoa ruoan kanssa. Olen jo jättänyt pois viinin litkimisen. Juoksen nykyään päivittäin yli 2 km:n lenkin, eikä se tosiaan tunnu missään. Minulle on jo tullut tarve saada päivän endorfiinit.
20.11.05
Ihmisistä eläimiin
Tänään Tuomiosunnuntaina haluan alkajaisiksi antaa kehuja Blogisiskon merkinnälle, jossa hän kertoo kypsyneistä bloggaajista Amerikoista. Miksei meilläkin voisi olla eläkeläisikäisiä bloggaajia enemmän ja leimallisemmin? Kukahan muuten on Suomen vanhin bloggaaja? Meitä varttuneita, jotka kutsumme itseämme eufemistisesti keski-ikäisiksi, on tulossa useita, pirteiksi eläkeläisbloggaajiksi.
Ovikello soi eilen ja oven takana oli muuan nainen, jonka olen usein nähnyt kaupan peli-automaatin kimpussa. Hänen tavaransa kellarikomerossa tuhoutuivat syksyllä vesivahingossa, jonka minä huomasin ensimmäisenä, ja kerran hän on tuohtuneena puhunut minulle gurun kissasta ja gurusta itsestään.. Hän tuntui selittävän, että Ruffella on jokin ongelma. Newfoundlandin koira oli näyttänyt haluavansa jäädä ulkosalle ja olin sen ymmärtänyt myös tyttöjen puheista olevan sen päivittäistä hupia. Siellä se kuitenkin haukahteli ohikulkeville aika kumeasti, vaikka sillä onkin lampaan luonto.
Nainen kertoi Ruffen olevan jotenkin masentunut. Hän oli ostanut kaupasta koiranruokapötkön, jonka hän luovutti lahjaksi "masentuneelle" koiralle. En saanut suunvuoroa aluksi, mutta kun sain, selitin, että senhän kuuluukin olla ulkona päiväsellä. Ainoaksi sisällöksi jäi, että naisen mielestä koiralla olisi pitänyt olla vettä. En ollut tuonut vettä pakkaseen, koska koira oli juuri syönyt ja sen piti viipyä vain tovin ulkona. Juuri tuollaista tarkoitan naisellisilla hormonimyrskyillä. Rynnätään tekemään jotakin hetken mielijohteesta, touhotetaan eikä anneta suunvuoroa.
Onkohan se naisille tyypillistä, että he kuvittelevat eläimille ihmisen ymmärrystä. Eläimet eivät minun käsittääkseni ymmärrä sanoja. Ne ovat välittömiä ja ymmärtävät toki paljon, mutta eivät pitkiä litanoita, ehkä yksittäisiä sanoja signaaleina. Nämä tytötkin, jotka koiria lupasivat hoitaa, mutta väsähtivät, kuvittelevat koiran ymmärtävän puhetta. Minun ex. vaimoni on samanlainen. Se kieltämättä ärsyttää minua hieman. Onneksi tytär on rationaalisen looginen eikä tule siinä äitiinsä. Olenhan hänet itse kasvattanut. Koirat ja muut eläimet ovat toki tosi sympaattisia. Ne ovat uskollisia, eivät puhu pahaa selän takana. Niistä on tovereiksi. Mutta inhimillisten ominaisuuksien liittäminen niihin on mielestäni huuhaata, jota koetan vastustaa. Nämä koirat, joita vielä hoidan tänään, ovat oikein sympaattisia. Ne osaavat käyttäytyä. Niitten emäntä kotiutuu lonkkaleikkauksesta. Olen hänet tavannut ohimennen. Aion tarjoutua käyttämään koiria edelleen lenkillä. Lonkkaleikkauksesta toipuva tuskin paljoa vielä kävelee. Emäntä ei tiedä, tai oikeastaan hän nyt tietää, että minä hoidan koiria, kun tytöt eivät hyvistä lupauksista huolimatta jaksaneetkaan.
Ovikello soi eilen ja oven takana oli muuan nainen, jonka olen usein nähnyt kaupan peli-automaatin kimpussa. Hänen tavaransa kellarikomerossa tuhoutuivat syksyllä vesivahingossa, jonka minä huomasin ensimmäisenä, ja kerran hän on tuohtuneena puhunut minulle gurun kissasta ja gurusta itsestään.. Hän tuntui selittävän, että Ruffella on jokin ongelma. Newfoundlandin koira oli näyttänyt haluavansa jäädä ulkosalle ja olin sen ymmärtänyt myös tyttöjen puheista olevan sen päivittäistä hupia. Siellä se kuitenkin haukahteli ohikulkeville aika kumeasti, vaikka sillä onkin lampaan luonto.
Nainen kertoi Ruffen olevan jotenkin masentunut. Hän oli ostanut kaupasta koiranruokapötkön, jonka hän luovutti lahjaksi "masentuneelle" koiralle. En saanut suunvuoroa aluksi, mutta kun sain, selitin, että senhän kuuluukin olla ulkona päiväsellä. Ainoaksi sisällöksi jäi, että naisen mielestä koiralla olisi pitänyt olla vettä. En ollut tuonut vettä pakkaseen, koska koira oli juuri syönyt ja sen piti viipyä vain tovin ulkona. Juuri tuollaista tarkoitan naisellisilla hormonimyrskyillä. Rynnätään tekemään jotakin hetken mielijohteesta, touhotetaan eikä anneta suunvuoroa.
Onkohan se naisille tyypillistä, että he kuvittelevat eläimille ihmisen ymmärrystä. Eläimet eivät minun käsittääkseni ymmärrä sanoja. Ne ovat välittömiä ja ymmärtävät toki paljon, mutta eivät pitkiä litanoita, ehkä yksittäisiä sanoja signaaleina. Nämä tytötkin, jotka koiria lupasivat hoitaa, mutta väsähtivät, kuvittelevat koiran ymmärtävän puhetta. Minun ex. vaimoni on samanlainen. Se kieltämättä ärsyttää minua hieman. Onneksi tytär on rationaalisen looginen eikä tule siinä äitiinsä. Olenhan hänet itse kasvattanut. Koirat ja muut eläimet ovat toki tosi sympaattisia. Ne ovat uskollisia, eivät puhu pahaa selän takana. Niistä on tovereiksi. Mutta inhimillisten ominaisuuksien liittäminen niihin on mielestäni huuhaata, jota koetan vastustaa. Nämä koirat, joita vielä hoidan tänään, ovat oikein sympaattisia. Ne osaavat käyttäytyä. Niitten emäntä kotiutuu lonkkaleikkauksesta. Olen hänet tavannut ohimennen. Aion tarjoutua käyttämään koiria edelleen lenkillä. Lonkkaleikkauksesta toipuva tuskin paljoa vielä kävelee. Emäntä ei tiedä, tai oikeastaan hän nyt tietää, että minä hoidan koiria, kun tytöt eivät hyvistä lupauksista huolimatta jaksaneetkaan.
19.11.05
Kirja
Luin Tuula-Liina Variksen kirjan Rakas. Se oli kaikella tavalla hyvä kirja. Siinä kerrottiin hieman minua vanhemman päähenkilön aika surkeasta elämästä. Päähenkilö oli menettänyt vanhempansa auto-onnettomuudessa ja joutunut kasvamaan kriittisen tädin hoivissa. Kirjan lopussa selviää, että tädillä ja tytön isällä oli ollut vispilänkauppoja ja täti ei voinut antaa anteeksi tappiotaan, josta tyttö oli elävänä muistutuksena.
Hän kasvoi rakkaudettomasti. Kouluaika oli tuttua senaikaista teinisähläämistä. Opettajat yhdentekeviä, toveruus aika matalaa. Tyttö rakastui vuotta vanhempaan Rauliin jo pienenä ja vahtasi tätä koulunpihalla vuosikausia. Ensimmäiset seksikokemukset tulivat Raulin kanssa, mutta poikaystäväksi vakiintui lihava kirjatoukka Risto, jonka kanssa päähenkilö sitten Turussa avioitui ja erosi parin vuoden kuluttua. Nuoruudenrakkaudessa Raulissa ei ollut mitään kovin ylevää. Hän käytti alkoholia ja kuoli lento-onnettomuudessa yksinlennolla ja humalassa.
Risto oli kykenemätön mutta mustasukkainen, vaikea tyyppi. Ristosta tuli radikalisoituvan opiskelijaliikkeen myötä taistolainen ja päähenkilökin pääsi puolueen lehteen töihin vaikka opinnot kummaltakin tyssäsivät alkuunsa.
Päähenkilö tekee takautuvasti tätä kirjaa vanhana ja sivuun joutuneena naisena. Hän kokee vuosikymmenien jälkeen jonkinlaisen sovituksen tätinsä kanssa, kun tämä kuolee syöpään. Välit olivat olleet poikki vuosikymmeniä.
Vaikka kuvaus on aika masentavista suhteista, kovin paljon ylevää siinä ei ole, kirja on kuitenkin yllättävän hyvä. Minua se puhuttelee itsekin ikääntyvänä ihmisenä, jonka elämä tuntuu valuneen tyhjänpäiväisyyksiin. Tällaista se oli se meidän nuoruutemme. Ei kovin hääppöistä. Kirjan tilinteko menneisyyden kanssa puhuttelee. Niin paljon osuvaa ajankuvaa.
Minusta tuntuu, että kirja on matkaa kirjailijan omaan nuoruuteen. Risto on ehkä taistolainen, Uusstalinistin uskontunnustuksen kirjoittanut Rauno Setälä, jonka kanssa Tuula-Liina oli naimisissa. Olen lukenut, että ulkoiseltakin olemukseltaan Setälä oli Riston kaltainen. Tuskin kirja on yks yhteen kirjailijan oman elämän kanssa, mutta paljon aineksia siinä lienee realismistakin. Kirjailijan elämästä kertoo tämä Eeva-lehden artikkeli. Hän menetti myös traagisesti vanhempansa, mutta kasvoi kaksoissisaren kanssa. Elämänkertahan tämä ei ole. Omasta elämästään hän on kirjoittanut toisia teoksia. Tuula-Liina oli Kansan Uutisten toimittaja kuten ilmeisesti päähenkilökin. Taistolaisuuden muistoja oli mm. likvidointilistoissa, kohtauksissa itäblokin edustajien kanssa ja puolueen riidoissa.
Tästä kirjasta on netissä pari kunnollista arvostelua. Edellisen arvostelun tekijän luulen muistavani myös fyysisenä henkilönä. Tämän niminen nainen oli opettajakouluttaja, joka kävi luennoimassa ja antamassa myös näyteopetusta meille ruotsinsuomalaisille tavisopettajille. En ollut siihen aikaan saanut vähäisintäkään opettajakoulutusta. Alli Kantola oli kaunis, mutta jo varttunut nainen, jolla oli myös vetovoimaa paikkakunnan päärehtoriin, jonka kerrottiin olevan naisiin menevän. Olin myöhemmin rehtorin ex. vaimon työtoveri. Hän oli mielestäni kovin masentuneen oloinen ja on maannut Surahammarin kirkkomaalla jo useita vuosia. Alli Kantolan ote opettamiseen oli kadehdittavan taiteellinen ja monipuolinen. Kritisoin sitä hieman, sillä tavallisella opella ei ollut mahdollisuuksia päästä yhtä ylimaalliseen suoritukseen. Hänen oppitunnissaan oli jopa herätyskokouksen makua. Hän osasi tosiaan avata oppilaiden aistit. Oli katkeraa sitten palata taas omaan arkiseen ryhmäänsä, kun oli nähnyt miten tämä "Alli Ylivainio" osasi.
Variksen taitavaa kirjaa lukiessa tulee mieleen kuinka kirjailija( ja näyttelijäkin) parhaimmillaan käyttää omaa elämäänsä taiteensa pohjana.
Hän kasvoi rakkaudettomasti. Kouluaika oli tuttua senaikaista teinisähläämistä. Opettajat yhdentekeviä, toveruus aika matalaa. Tyttö rakastui vuotta vanhempaan Rauliin jo pienenä ja vahtasi tätä koulunpihalla vuosikausia. Ensimmäiset seksikokemukset tulivat Raulin kanssa, mutta poikaystäväksi vakiintui lihava kirjatoukka Risto, jonka kanssa päähenkilö sitten Turussa avioitui ja erosi parin vuoden kuluttua. Nuoruudenrakkaudessa Raulissa ei ollut mitään kovin ylevää. Hän käytti alkoholia ja kuoli lento-onnettomuudessa yksinlennolla ja humalassa.
Risto oli kykenemätön mutta mustasukkainen, vaikea tyyppi. Ristosta tuli radikalisoituvan opiskelijaliikkeen myötä taistolainen ja päähenkilökin pääsi puolueen lehteen töihin vaikka opinnot kummaltakin tyssäsivät alkuunsa.
Päähenkilö tekee takautuvasti tätä kirjaa vanhana ja sivuun joutuneena naisena. Hän kokee vuosikymmenien jälkeen jonkinlaisen sovituksen tätinsä kanssa, kun tämä kuolee syöpään. Välit olivat olleet poikki vuosikymmeniä.
Vaikka kuvaus on aika masentavista suhteista, kovin paljon ylevää siinä ei ole, kirja on kuitenkin yllättävän hyvä. Minua se puhuttelee itsekin ikääntyvänä ihmisenä, jonka elämä tuntuu valuneen tyhjänpäiväisyyksiin. Tällaista se oli se meidän nuoruutemme. Ei kovin hääppöistä. Kirjan tilinteko menneisyyden kanssa puhuttelee. Niin paljon osuvaa ajankuvaa.
Minusta tuntuu, että kirja on matkaa kirjailijan omaan nuoruuteen. Risto on ehkä taistolainen, Uusstalinistin uskontunnustuksen kirjoittanut Rauno Setälä, jonka kanssa Tuula-Liina oli naimisissa. Olen lukenut, että ulkoiseltakin olemukseltaan Setälä oli Riston kaltainen. Tuskin kirja on yks yhteen kirjailijan oman elämän kanssa, mutta paljon aineksia siinä lienee realismistakin. Kirjailijan elämästä kertoo tämä Eeva-lehden artikkeli. Hän menetti myös traagisesti vanhempansa, mutta kasvoi kaksoissisaren kanssa. Elämänkertahan tämä ei ole. Omasta elämästään hän on kirjoittanut toisia teoksia. Tuula-Liina oli Kansan Uutisten toimittaja kuten ilmeisesti päähenkilökin. Taistolaisuuden muistoja oli mm. likvidointilistoissa, kohtauksissa itäblokin edustajien kanssa ja puolueen riidoissa.
Tästä kirjasta on netissä pari kunnollista arvostelua. Edellisen arvostelun tekijän luulen muistavani myös fyysisenä henkilönä. Tämän niminen nainen oli opettajakouluttaja, joka kävi luennoimassa ja antamassa myös näyteopetusta meille ruotsinsuomalaisille tavisopettajille. En ollut siihen aikaan saanut vähäisintäkään opettajakoulutusta. Alli Kantola oli kaunis, mutta jo varttunut nainen, jolla oli myös vetovoimaa paikkakunnan päärehtoriin, jonka kerrottiin olevan naisiin menevän. Olin myöhemmin rehtorin ex. vaimon työtoveri. Hän oli mielestäni kovin masentuneen oloinen ja on maannut Surahammarin kirkkomaalla jo useita vuosia. Alli Kantolan ote opettamiseen oli kadehdittavan taiteellinen ja monipuolinen. Kritisoin sitä hieman, sillä tavallisella opella ei ollut mahdollisuuksia päästä yhtä ylimaalliseen suoritukseen. Hänen oppitunnissaan oli jopa herätyskokouksen makua. Hän osasi tosiaan avata oppilaiden aistit. Oli katkeraa sitten palata taas omaan arkiseen ryhmäänsä, kun oli nähnyt miten tämä "Alli Ylivainio" osasi.
Variksen taitavaa kirjaa lukiessa tulee mieleen kuinka kirjailija( ja näyttelijäkin) parhaimmillaan käyttää omaa elämäänsä taiteensa pohjana.
Ruffen päivä
Nallemainen, musta, jo iäkäs, varovasti kävelevä ja ylipainoinen newfounlandinkoira, nimeltään ehkä Ruffe, odottaa kotonaan ulosvientiä nuoren ja vikkelän ystävättärensä Saaran kanssa. Saara on musta villakoira. Koirat ovat eri paria, mutta tuntuvat tulevan toimeen toistensa kanssa mitä parhaiten. Ruffe on varovainen eikä murjo kaveriaan, ei astu sen päälle. Ne tervehtivät minua aina ystävällisesti. Olen antanut niille ruokaa ja paijannut niitä. Samaa Ruffea pelästyin viime kesänä, kun se ilmestyi yhtäkkiä tien mutkan takaa esiin. En tajunnut mitään: Karhu Kemiön saarella, oli ensimmäinen ajatukseni.
Lupasin rapun lapsille, että tuon koirat meidän pihaan näytille. On mukava kulkea kahden koiran kanssa. Ne osaavat sen taidon eivätkä juuri sotkeudu talutushihnoihin.
Tietotekniikkaa
En tiedä, onko ketään muuta Microsoftin IE:n käyttäjää vaivannut sama bugi kuin minua, blogilistan vasen sivupalkki on valahtanut alas. Sain Samilta vinkin: Lataa Firefox. Se vaikuttaakin kaikin puolin sympaattiselta. Eikä sivupalkki tipu. Ennenkaikkea voin aloittaa Kirjanmerkit/Suosikit puhtaalta pöydältä. Nyt teen taksonomian vähän paremmin.
Sain lopultakin (toivottavasti) tyttären ylipuhuttua hankkimaan laajakaistan. Vanhin lapsenlapsi alkaa lopultakin olla keskustelukykyinen. Aion saada nettikuvapuheluja aikaan hänen kanssaan. Lupasin subventoida, mutta se ei kuulemma ole tarpeen. Ehdotin, että ex. vaimoni hankkisi myös tietokoneen ja Skypen, mutta tämä on niin vanhanaikainen, että sukulaisten mielestä se ei tule onnistumaan. Voisin lahjoittaa tietokoneen. Kuitenkin hän haluaa puihua tyttärensä kanssa pitkiä puheluja, jotka varmasti maksavat nekin. Lastenlasten suosikkimummo voisi myös olla nettikameran välityksellä yhteyksissä. Sitäpaitsi ajattelin, että tytär voisi ottaa kännykän mukaansa, kun lähtee illalla koiran kanssa ulos ja antaa lasten kaitsemisen isovanhempien tehtäväksi nettikameran kanssa. Onhan se turvallisuuskysymyskin. Hän on usein sairaana ja voisi olla yhteydessä tyttäreensä, joka voisi tarvittaessa hälyttää apua. Kameran valvovan silmän alla tosin ei ole kovin luontevaa olla. Tosin hänen vointinsa on parempi leikkauksen jälkeen.
Iso-sisareni taas haluaisi hankkia uuden tietokoneen, mutta olemme neuvoneet häntä pidättäytymään ja pistämään rahat vaikka Italian matkaan. Hän on niin valikoiva ja ennakkoluuloinen, omaan napaansa tuijottava, että netin valtaisasta, kaoottisesta tiedon ja viihteen tarjonnasta ei juuri hänelle ole hyötyä. Hän on sulkenut henkisesti tutkimusmatkat tiedon valtateille pois. Hän ei ole kuulemma kiinnostunut blogeista. Toisaalta hänen kirjallisuusmakunsa on aivan ok. Hän lukee parhaimpia kirjoja, eikä ole ennakkoluuloinen rajuihinkaan kirjoihin nähden, mutta elävässä elämässä on hieman toisin. Hän osaa käyttää tekstinkäsittelyä ja tarvitsisi tietokonetta vain siihen, mutta hänelle ei kelpaa käytetty kone. Hänen periaatteensa on ostaa aina uutta ja laatutavaraa.
Lupasin rapun lapsille, että tuon koirat meidän pihaan näytille. On mukava kulkea kahden koiran kanssa. Ne osaavat sen taidon eivätkä juuri sotkeudu talutushihnoihin.
Tietotekniikkaa
En tiedä, onko ketään muuta Microsoftin IE:n käyttäjää vaivannut sama bugi kuin minua, blogilistan vasen sivupalkki on valahtanut alas. Sain Samilta vinkin: Lataa Firefox. Se vaikuttaakin kaikin puolin sympaattiselta. Eikä sivupalkki tipu. Ennenkaikkea voin aloittaa Kirjanmerkit/Suosikit puhtaalta pöydältä. Nyt teen taksonomian vähän paremmin.
Sain lopultakin (toivottavasti) tyttären ylipuhuttua hankkimaan laajakaistan. Vanhin lapsenlapsi alkaa lopultakin olla keskustelukykyinen. Aion saada nettikuvapuheluja aikaan hänen kanssaan. Lupasin subventoida, mutta se ei kuulemma ole tarpeen. Ehdotin, että ex. vaimoni hankkisi myös tietokoneen ja Skypen, mutta tämä on niin vanhanaikainen, että sukulaisten mielestä se ei tule onnistumaan. Voisin lahjoittaa tietokoneen. Kuitenkin hän haluaa puihua tyttärensä kanssa pitkiä puheluja, jotka varmasti maksavat nekin. Lastenlasten suosikkimummo voisi myös olla nettikameran välityksellä yhteyksissä. Sitäpaitsi ajattelin, että tytär voisi ottaa kännykän mukaansa, kun lähtee illalla koiran kanssa ulos ja antaa lasten kaitsemisen isovanhempien tehtäväksi nettikameran kanssa. Onhan se turvallisuuskysymyskin. Hän on usein sairaana ja voisi olla yhteydessä tyttäreensä, joka voisi tarvittaessa hälyttää apua. Kameran valvovan silmän alla tosin ei ole kovin luontevaa olla. Tosin hänen vointinsa on parempi leikkauksen jälkeen.
Iso-sisareni taas haluaisi hankkia uuden tietokoneen, mutta olemme neuvoneet häntä pidättäytymään ja pistämään rahat vaikka Italian matkaan. Hän on niin valikoiva ja ennakkoluuloinen, omaan napaansa tuijottava, että netin valtaisasta, kaoottisesta tiedon ja viihteen tarjonnasta ei juuri hänelle ole hyötyä. Hän on sulkenut henkisesti tutkimusmatkat tiedon valtateille pois. Hän ei ole kuulemma kiinnostunut blogeista. Toisaalta hänen kirjallisuusmakunsa on aivan ok. Hän lukee parhaimpia kirjoja, eikä ole ennakkoluuloinen rajuihinkaan kirjoihin nähden, mutta elävässä elämässä on hieman toisin. Hän osaa käyttää tekstinkäsittelyä ja tarvitsisi tietokonetta vain siihen, mutta hänelle ei kelpaa käytetty kone. Hänen periaatteensa on ostaa aina uutta ja laatutavaraa.
18.11.05
Kauheata, laajakaista oli poikki
Koukkuun joutuneelle bloggaajalle oli repivää, kun ei päässyt nettiin yli vuorokauteen. Sinä aikana tuli lainattua ja luettua hyviä kirjoja, tutustuttua digikameran kuvien siirtämiseen tietokoneeseen. Pakkauksessa ei ollut edes sopivaa kaapelia vaan joku ihme molo. Onneksi gurulla oli sellainen ylimääräinen.
Gurun omat hirviömäiset serverit saavat turhaan yrittää yhteyttä joka n:s sekunti. Ehkä ne lähtevät nyt itsestään liikkeelle, kun yhteys palautui. Hän itse on matkoilla uuden tyttäystävän hoteissa, rakastuneena raukka.
Tuli järjestettyä paikkoja ja aloitettua siivous - nyt kaikki jää taas huomiseen. Kävin myös opettamassa eräälle ikäiselleni kaverille tietojenkäsittelyn/ IT:n alkeita. Matka minun taidoistani ei ole pitkä hänen tasoonsa; vertaistuesta voi myös puhua. Jos laittaisi gurun saman tehtävän eteen, hän puhuisi niin korkeatasoisia, että oppilas häpeäisi edes kysyä, jottei paljastaisi tyhmyyttään. Minulla ei aikoinani ole ollut vertaistukea ja olen saanut käyttää satoja ja taas satoja tunteja yrityksiin ja erehdyksiin, mikä taitaa kuulua minunlaiseni Nummisuutarin Eskon luonteeseen muutenkin: Hakkaamalla päätä tarpeeksi kauan kiveen, ehkä minäkin lopulta opin.
Minä saan hoitaa mustia koiria myös viikonlopun, mutta en pidä sitä erityisemmän pahana, sillä olen eläinystävä ja myös koiraihminen.
Olen päässyt maalaisäijyyden korkealle portaalle
Pappatuntureilla ajavat reppuselkäiset äijät ovat aidointa maalaisuutta. Tuntui hyvältä, kun eilen ajoin mopollani reppu selässä Kemiöön. Ajokki oli tosin moderni skootteri, mutta muuten olin sellainen ukkeli, joka todella olen. Muistan mopomiesten sanoneen, että ajoviimassa paksuinkin vaatetus on vähän. Se oli totta. Ensi kerralla laitan kunnon haalarit ja päälle vielä nahkatakin. Olin niin outo edellisen kerran, kun mopo ei käynnistynyt. En muistanut, että rakkineessa on myös potkuvipu, jolla käynnistys nyt onnistui, kun sain siihen vinkin. Heikoissa kantimissa tämä minun maalaisuuteni taitaa olla loppujen lopuksi. Osaan tosin ajaa traktoria, teurastaa, lypsää, kaataa puita moottorisahalla, juoda kossua, nipistää pyllystä, kouria rintoja,(tsoukkia !).
Gurun omat hirviömäiset serverit saavat turhaan yrittää yhteyttä joka n:s sekunti. Ehkä ne lähtevät nyt itsestään liikkeelle, kun yhteys palautui. Hän itse on matkoilla uuden tyttäystävän hoteissa, rakastuneena raukka.
Tuli järjestettyä paikkoja ja aloitettua siivous - nyt kaikki jää taas huomiseen. Kävin myös opettamassa eräälle ikäiselleni kaverille tietojenkäsittelyn/ IT:n alkeita. Matka minun taidoistani ei ole pitkä hänen tasoonsa; vertaistuesta voi myös puhua. Jos laittaisi gurun saman tehtävän eteen, hän puhuisi niin korkeatasoisia, että oppilas häpeäisi edes kysyä, jottei paljastaisi tyhmyyttään. Minulla ei aikoinani ole ollut vertaistukea ja olen saanut käyttää satoja ja taas satoja tunteja yrityksiin ja erehdyksiin, mikä taitaa kuulua minunlaiseni Nummisuutarin Eskon luonteeseen muutenkin: Hakkaamalla päätä tarpeeksi kauan kiveen, ehkä minäkin lopulta opin.
Minä saan hoitaa mustia koiria myös viikonlopun, mutta en pidä sitä erityisemmän pahana, sillä olen eläinystävä ja myös koiraihminen.
Olen päässyt maalaisäijyyden korkealle portaalle
Pappatuntureilla ajavat reppuselkäiset äijät ovat aidointa maalaisuutta. Tuntui hyvältä, kun eilen ajoin mopollani reppu selässä Kemiöön. Ajokki oli tosin moderni skootteri, mutta muuten olin sellainen ukkeli, joka todella olen. Muistan mopomiesten sanoneen, että ajoviimassa paksuinkin vaatetus on vähän. Se oli totta. Ensi kerralla laitan kunnon haalarit ja päälle vielä nahkatakin. Olin niin outo edellisen kerran, kun mopo ei käynnistynyt. En muistanut, että rakkineessa on myös potkuvipu, jolla käynnistys nyt onnistui, kun sain siihen vinkin. Heikoissa kantimissa tämä minun maalaisuuteni taitaa olla loppujen lopuksi. Osaan tosin ajaa traktoria, teurastaa, lypsää, kaataa puita moottorisahalla, juoda kossua, nipistää pyllystä, kouria rintoja,(tsoukkia !).
16.11.05
Päteviä naisia
Tämä päivä meni naisten merkeissä. Eräs opettajista puhui aluksi opintoihin liittyvän kehitystyön tekemisestä ja oikein hyvin. On mukava kerrankin opiskella sellaista, johon on myös työkontakti. Yliopisto-opintoni hamassa nuoruudessa menivät vähän hukkaan, koska minulla ei silloin ollut vielä kovin paljon kokemuksia elävästä elämästä.
Vates-säätiöstä oli luennoitsijoina kaksi erinomaista naista, joista toinen puhui vajaakuntoisten työllistämisen kentästä yleisemmällä tasolla ja toinen ohjaajan työstä. Ja taas mukaan ehti ryhmätyökin. Kyllä opinnot ovat tosiaan muuttuneet, ainakin ammattikorkeakoulussa. Opin että olen oikeasti opiskelemassa työhön ohjaajaksi. Termeistä on Vatesin sivulla juuri valmistunut julkaisu, johon aion mielenkiinnolla tutustua. Kuulin, että odotetut lainsäädännön muutokset, joista piti säätää jo vuoden vaihteessa, eivät ehkä ehdikään vielä. Vatesin sivuilla näyttää olevan muutenkin paljon kiinnostavaa.
Kuurojen kieli on eleganttia
Kurssilla on ryhmä kuuroja, joilla on mukana kaksi viittomakielen tulkkia. He ovat aivan ilmiömäisiä. Ei voi muuta kuin ihalla viittomakielen monipuolisuutta. Eihän tämä tietenkään uutta ole. Ihan yhtä käsitteellisiä asioita voi ilmaista viittomakielellä kuin puhekielellä. Tulkit vaihtavat usein vuoroa, ilmeisesti kääntämisen vaativan keskittymisen vuoksi. Joku kysyi kuurojen tulkkien ammattitaidosta ja tulkki vastasi pitkäkestoisen muistin huononevan samalla kun lyhytmuisti paranee. Itsekin olen ollut tavallisena tulkkina, opinnot olivat vain yksi kesäkurssi, mutta huomasin yltäväni ihmeellisiin suorituksiin, jota en olisi itsestäni uskonut.
Tietokoneasioita
Yritin turhaan löytää Turusta liikettä, josta olisi saanut digikameran kuvien purkamiseen sopivan kaapelin, koska pakkauksessa oli tullut mukana aivan hullu johto, jolle ei ollut tietokoneessa sopivaa koloa. Olisikohan se ollut Macin kaapeli. Huomasin menneeni linja-autoasemalle mutkan kautta. Ehkäpä opin metodisen eksymisen menetelmän kautta vähän keskustan asemakaavaa. Tietokonegurulla olikin sellainen kaapeli käyttämättömänä ja hän aikoi hakea sen esiin. Hänellä on tärkeitä tietoliikenneasioita, serveriksikö sitä sanotaan. Hänellä on laajakaistan tarjoajan vaihdos meneillä ja hän veti ethernit kaapelin huoneistojemme välille ulkokautta, koska ei voinut odottaa. Tosin osoite muuttui, eivätkä serverille tulijat löytäneet sitä ja nopea Kemiön puhelin toimittaakin laajakaistan jo huomenna. Vähän turha operaatio siis. Minun laajakaistani toimii ja mieleeni tuli, että voisimme jättää kaapelin paikalleen ja toinen sanoa irti liittymän. Guru ei tulisi toimeen minun megan kaistallani, joten se olisi toisinpäin. Olisiko se laitonta tai jossakin pienellä painettuna, en tiedä. Kuinkahan sitten langatonta laajakaistaa varastetaan kaupungeissa?
Huomasin ostaneeni turhan kalliin kannettavan, koska Anttilassa oli erikoistarjouksia, mutta tehty mikä tehty. Auttoihan ostokseni saaren kauppiasta, jonka liikkeen edessä oli tosin matala urheiluauto. Toivon, että IBM Thinkpadissa on kuitenkin sellaisia ominaisuuksia, jotka tekevät kalliimman hinnan oikeutetuksi. Jossakin kaupassa sievä ja itsepäinen tyttö tarttui minuun kiinni jollakin tekosyyllä ja möi minulle Soneran liittymän puhelimeen. Ei liittymän avausmaksua eikä kuukausimaksuja puoleen vuoteen.
Matti Merellä ei tilaa edes itseään
Matti-paralla on vain yksi tilaaja, olenko se minä. Silti Matti on pohjattoman optimistinen. Muuten Matilla menee yleensä hyvin. Me olemme Matin kanssa Blogistanin opti misteja. Me kyllä hoideltais pukki hommat hyvin.
Maa lainen voisi alle kirjoittaa useimmat Matin ajatukset:
Vates-säätiöstä oli luennoitsijoina kaksi erinomaista naista, joista toinen puhui vajaakuntoisten työllistämisen kentästä yleisemmällä tasolla ja toinen ohjaajan työstä. Ja taas mukaan ehti ryhmätyökin. Kyllä opinnot ovat tosiaan muuttuneet, ainakin ammattikorkeakoulussa. Opin että olen oikeasti opiskelemassa työhön ohjaajaksi. Termeistä on Vatesin sivulla juuri valmistunut julkaisu, johon aion mielenkiinnolla tutustua. Kuulin, että odotetut lainsäädännön muutokset, joista piti säätää jo vuoden vaihteessa, eivät ehkä ehdikään vielä. Vatesin sivuilla näyttää olevan muutenkin paljon kiinnostavaa.
Kuurojen kieli on eleganttia
Kurssilla on ryhmä kuuroja, joilla on mukana kaksi viittomakielen tulkkia. He ovat aivan ilmiömäisiä. Ei voi muuta kuin ihalla viittomakielen monipuolisuutta. Eihän tämä tietenkään uutta ole. Ihan yhtä käsitteellisiä asioita voi ilmaista viittomakielellä kuin puhekielellä. Tulkit vaihtavat usein vuoroa, ilmeisesti kääntämisen vaativan keskittymisen vuoksi. Joku kysyi kuurojen tulkkien ammattitaidosta ja tulkki vastasi pitkäkestoisen muistin huononevan samalla kun lyhytmuisti paranee. Itsekin olen ollut tavallisena tulkkina, opinnot olivat vain yksi kesäkurssi, mutta huomasin yltäväni ihmeellisiin suorituksiin, jota en olisi itsestäni uskonut.
Tietokoneasioita
Yritin turhaan löytää Turusta liikettä, josta olisi saanut digikameran kuvien purkamiseen sopivan kaapelin, koska pakkauksessa oli tullut mukana aivan hullu johto, jolle ei ollut tietokoneessa sopivaa koloa. Olisikohan se ollut Macin kaapeli. Huomasin menneeni linja-autoasemalle mutkan kautta. Ehkäpä opin metodisen eksymisen menetelmän kautta vähän keskustan asemakaavaa. Tietokonegurulla olikin sellainen kaapeli käyttämättömänä ja hän aikoi hakea sen esiin. Hänellä on tärkeitä tietoliikenneasioita, serveriksikö sitä sanotaan. Hänellä on laajakaistan tarjoajan vaihdos meneillä ja hän veti ethernit kaapelin huoneistojemme välille ulkokautta, koska ei voinut odottaa. Tosin osoite muuttui, eivätkä serverille tulijat löytäneet sitä ja nopea Kemiön puhelin toimittaakin laajakaistan jo huomenna. Vähän turha operaatio siis. Minun laajakaistani toimii ja mieleeni tuli, että voisimme jättää kaapelin paikalleen ja toinen sanoa irti liittymän. Guru ei tulisi toimeen minun megan kaistallani, joten se olisi toisinpäin. Olisiko se laitonta tai jossakin pienellä painettuna, en tiedä. Kuinkahan sitten langatonta laajakaistaa varastetaan kaupungeissa?
Huomasin ostaneeni turhan kalliin kannettavan, koska Anttilassa oli erikoistarjouksia, mutta tehty mikä tehty. Auttoihan ostokseni saaren kauppiasta, jonka liikkeen edessä oli tosin matala urheiluauto. Toivon, että IBM Thinkpadissa on kuitenkin sellaisia ominaisuuksia, jotka tekevät kalliimman hinnan oikeutetuksi. Jossakin kaupassa sievä ja itsepäinen tyttö tarttui minuun kiinni jollakin tekosyyllä ja möi minulle Soneran liittymän puhelimeen. Ei liittymän avausmaksua eikä kuukausimaksuja puoleen vuoteen.
Matti Merellä ei tilaa edes itseään
Matti-paralla on vain yksi tilaaja, olenko se minä. Silti Matti on pohjattoman optimistinen. Muuten Matilla menee yleensä hyvin. Me olemme Matin kanssa Blogistanin opti misteja. Me kyllä hoideltais pukki hommat hyvin.
Maa lainen voisi alle kirjoittaa useimmat Matin ajatukset:
"Minä otan kantaa monen laisiin asioihin ja koska perehdyn hyvin tarkasti kaikkiin asioihin ja olen kaikkien asioiden asian tuntija niin mielipiteeni ovat pelkkää asiaa."
15.11.05
Elämänhallinta ja koherenssin tunne
Kansanterveystieteen professori puhui elämänhallinnasta. Se oli malliesimerkki hyvästä luennosta. Hän sai aikaan keskustelua ja ryhmätyönkin. Minulle on yhä uutta hienot Power Point esitykset, jotka tiivistävät luennon muutamaan kalvoon, joiden pohjalta luennoija sitten puhuu vapaasti. Jotkut ovat varmaan kyllästyneet PP-sulkeisiin kuten aikoinaan nimenmukaisiin heittimen kalvosulkeisiin. Luennoijalla oli riittävästi empatiaa, huumorintajua ja ennen kaikkea annettavaa.
Hän keskittyi Aaron Antonovskyn teorioihin elämänhallinnasta. Keskeinen kysymys on koherenssin tunne, joka selittää usein selviytymistä vaikeistakin olosuhteista. Antonovsky näyttää olevan varsin keskeinen tutkija, johon on paljon linkkejä. Tässä on yksi suomenkielinen.
Hän on kääntänyt tradition, jossa tutkittiin sairautta ja huonompiosaisuutta positiiviseksi, mikä keskittyy pohtimaan selviytymistä vaikeuksista.
Luulisinpa, että Ruotsissa tapaamani termi voikukkalapsi käsittelee juuri tätä samaa selviytymisen ihmettä.
Käsitteet: mielekkyys, ymmärrettävyys ja hallittavuus (hallinoitavuus) ovat keskeisiä tässä koherenssissa. En kirjoita tästä enmpää, mutta tässä on antoisa tiedemies, jonka ajatuksiin voi hyvin tutustua netinkin välityksellä googlettamalla.
Osa selviytymistarinoita on varmaan ihmeitä. Maarit Tastula haastatteli tänä iltana erästä 60-luvun radikaalien lasta, joka oli selviytynyt lapsuutensa kauhuista. Oma tarinani ei ole yhtä verinen, mutta on sekin ihme. Ehkäpä selviydyin kirjojen mielikuvitusmaailman avulla. Ehkä se toi sitä koherenssia.
Hän keskittyi Aaron Antonovskyn teorioihin elämänhallinnasta. Keskeinen kysymys on koherenssin tunne, joka selittää usein selviytymistä vaikeistakin olosuhteista. Antonovsky näyttää olevan varsin keskeinen tutkija, johon on paljon linkkejä. Tässä on yksi suomenkielinen.
Hän on kääntänyt tradition, jossa tutkittiin sairautta ja huonompiosaisuutta positiiviseksi, mikä keskittyy pohtimaan selviytymistä vaikeuksista.
Luulisinpa, että Ruotsissa tapaamani termi voikukkalapsi käsittelee juuri tätä samaa selviytymisen ihmettä.
Käsitteet: mielekkyys, ymmärrettävyys ja hallittavuus (hallinoitavuus) ovat keskeisiä tässä koherenssissa. En kirjoita tästä enmpää, mutta tässä on antoisa tiedemies, jonka ajatuksiin voi hyvin tutustua netinkin välityksellä googlettamalla.
Osa selviytymistarinoita on varmaan ihmeitä. Maarit Tastula haastatteli tänä iltana erästä 60-luvun radikaalien lasta, joka oli selviytynyt lapsuutensa kauhuista. Oma tarinani ei ole yhtä verinen, mutta on sekin ihme. Ehkäpä selviydyin kirjojen mielikuvitusmaailman avulla. Ehkä se toi sitä koherenssia.
Aavistus
Havahduin viime yönä: Nyt on jotain hullusti. Muistin, että keltaisen talon kellarissa on vanhan autoni lämminilmapuhallin päällä kuivaamassa tilaa. Tämä sade tietää pahaa. En ole uskonutkaan, että kaivamani oja pidättäisi kaikkea vettä. Menin keskellä yötä taskulampun kanssa, sadetakissa ja talolle ja totta: Lattialle oli tullut vettä ja se oli juuri ylettymässä puhaltimeen. Siinä olisi voinut olla hengen- ja tulipalovaara, mutta ei vielä. Tempaisin puhaltimen pois. Nyt kyllä kaivertaa, että saamme elää epätäydellisessä maailmassa, jossa asiat eivät onnistu. Se on muutenkin käsitykseni maailman kulusta, mutta se ei estä minua mitenkään. Se on mielestäni realismia.
Käytän aamulla ja illalla koiria ulkona. Olen kuulemma kultainen, kun niin teen. Yhdyn siihen mielipiteeseen.
Olin Turussa taas kovasti ajatuksia herättävässä koulutuksessa. Aamupäivällä oli luennoimassa kansanterveystieteen professori Sakari Tuominen ja iltapäivällä Suomen Yrittäjät ry:n koulutusasiamies Veli-Matti Lamppu, joka esitti mielenkiintoisia lukuja pien- ja keskisuuresta yrittäjyydestä. Yritän hankkia myöhemmin tähän linkkejä.
Käytän aamulla ja illalla koiria ulkona. Olen kuulemma kultainen, kun niin teen. Yhdyn siihen mielipiteeseen.
Olin Turussa taas kovasti ajatuksia herättävässä koulutuksessa. Aamupäivällä oli luennoimassa kansanterveystieteen professori Sakari Tuominen ja iltapäivällä Suomen Yrittäjät ry:n koulutusasiamies Veli-Matti Lamppu, joka esitti mielenkiintoisia lukuja pien- ja keskisuuresta yrittäjyydestä. Yritän hankkia myöhemmin tähän linkkejä.
14.11.05
Lapsi on terve, kun se leikkii
Ainakin leikin uudella tietokoneella. Juhlallista saada kone, jossa on kaikki. Minulla vaan on kykyjä käyttää sen mahdollisuuksia vain murto-osalta. Ainakin se osasi automaattisesti ottaa laajakaistaa vastaan ja osaisi automaattisesti myös ottaa langattomia yhteyksiä.
Siinä on englanninkielinen käyttöjärjestelmä ja siihen voi ladata rinnakkaisia kieliä, mutta pidättäydyn siitä toistaiseksi.
Yksi aikaisemmista ostoksista ei toimi tässäkään, webkamera, mutta en sitä tarvitsekaan. Laitoin ylimääräisen hiiren, koska kannettavan oma, sormella ohjattava laite, on vaikea käyttää.
Huomenna menen kuukauden opintopäiville. Ihailen hienoa nettiin perustuvaa opiskeluympäristöä. Kaikki materiaali tulee sähköpostin liitteenä ihan omassa sähköpostiympäristössä. Erehdyin printtaamaan Power Point tiedoston, ajattelin, että siinä ovat tekstit. Printtiä tuli kymmeniä sivuja, vaikka olisin voinut säästää paperia ja ottaa kaiken vastaan sähköisesti. PP-esitys näkyi hienona väreissä. Kaikkea ne saksalaiset keksii, ei voi muuta kuin huokailla.
Aamuinen koiranalle oli kuin itse kiltteys. Koirat haukkuivat oven takana, mutta ottivat ystävällisesti vastaan. Iso koira on newfounlandin koira, jonka ei tarvitse olla vihainen. Saan nyt hoitaa niitä aamuin illoin ainakin muutaman päivän. Ei oikeastaan haittaa vaikka huomenaamuna pitääkin lähteä todella aikaisin.
Siinä on englanninkielinen käyttöjärjestelmä ja siihen voi ladata rinnakkaisia kieliä, mutta pidättäydyn siitä toistaiseksi.
Yksi aikaisemmista ostoksista ei toimi tässäkään, webkamera, mutta en sitä tarvitsekaan. Laitoin ylimääräisen hiiren, koska kannettavan oma, sormella ohjattava laite, on vaikea käyttää.
Huomenna menen kuukauden opintopäiville. Ihailen hienoa nettiin perustuvaa opiskeluympäristöä. Kaikki materiaali tulee sähköpostin liitteenä ihan omassa sähköpostiympäristössä. Erehdyin printtaamaan Power Point tiedoston, ajattelin, että siinä ovat tekstit. Printtiä tuli kymmeniä sivuja, vaikka olisin voinut säästää paperia ja ottaa kaiken vastaan sähköisesti. PP-esitys näkyi hienona väreissä. Kaikkea ne saksalaiset keksii, ei voi muuta kuin huokailla.
Aamuinen koiranalle oli kuin itse kiltteys. Koirat haukkuivat oven takana, mutta ottivat ystävällisesti vastaan. Iso koira on newfounlandin koira, jonka ei tarvitse olla vihainen. Saan nyt hoitaa niitä aamuin illoin ainakin muutaman päivän. Ei oikeastaan haittaa vaikka huomenaamuna pitääkin lähteä todella aikaisin.
13.11.05
Isänpäivää ei vietetä
Minulla ei koskaan tullut mieleen erikoisesti haluta tulla juhlituksi isänpäivänä. Itse olen myös huono muistamaan toisia. Maailmassa on rihkamaa tarpeeksi, joten en pakosta sitä osta. Muuten kyllä, jos sattuu.
Viikonloppuna oli 13 vuotias kaveri käymässä. Siitä tuli samanlainen kuin aina ennenkin, siis mukava. Naapurin kakaratkin tulivat meille. Pojat, jotka ovat melkein saman pituisia tulivat hyvin toimeen. Olin tyytyväinen, että minun J:ni osasi käsitellä naapurin pikkutyttöä. Hänellä on selvästi tatsia. Hänhän on vuosia vanuttanut pikkuveljeään. Hän osasi olla sopivan hellävarainen pienen vaaleakiharaisen, nauravan tytön kanssa, joka silti sai aikamoista lentoa. Minunkin piti heitellä tyttöä ilmaan. Tytön oma veli osaa myös hoitaa sisartaan mielestäni ainutlaatuisella tavalla. Hän kuljettaa tätä reppuselässä, näkee selvästi, että siinä perheessä ovat sisarten välillä hyvät suhteet.
Kaverilla ei ole ongelmia hienotunteisuuden kanssa. Hän huomautti rasvaisista lautasistani, mikä itseänikin on häirinnyt. Kun ryhdyin käyttämään ruokaöljyä, se tarttuu vanhoihin Arabian naarmiutuneisiin lautasiin tiukasti. Pitäisi olla astianpesukone, jotta rasvan saisi kunnolla pois. Kuumalla vedellä, pesuaineella ja harjalla ei oikein lähde. Minä taas huomautin hänen sikamaisista pöytätavoistaan eli ahmimisesta, joka voittaa omani monella sadalla prosentilla. Minä en työnnä suutani täyteen ja niele kiireellä. Poika myönsi, että se johtuu kotioloista, kun kuuden lapsen perheessä täytyy pitää puolensa.
Saa olla tyytyväinen pojan nykyiseen sileään ihoon. Aikaisemmin se on ollut verillä, mutta nyt ei ihottumasta näy jälkeäkään. Pojan äiti kuljettaa kaveria homeopaatilla, en tiedä kuinka hän niitä lääkkeitä syö. Minä uskon, että oma muuttamiseni tänne etelään on syynä. Hän kaipaa huomiota ja hemmottelemista, jota on nyt saanut.
Työpaikan tytöt järjestivät minutkin hoitamaan kahta koiraa, joista toinen näyttää karhulta. Huomenna minun pitää kuulemma mennä karhun luolaan ja viedä molemmat aamupisulle. Minulle on vakuutettu, että koira on kiltti. Silti se haukkuu, enkä ole sitä ennen koskettanut.
Monet ovat muistelleet hienoja isiään
Minulla ei hirveästi ole mieluisia muistoja omasta isästäni. Hän oli luonnevammainen, hänestä ei ollut roolimalliksi. Hän oli liian vanha ja kaukaisen ajan kasvatti. Silti opin maailmasta paljon häntä tarkkailemalla. Hän oli varmasti tyypillinen, oman aikansa lapsi. Ei hän tahallaan ollut paha, oikeastaan hän oli enemmän lapsi kuin minä olin. Mitään perintöä en häneltä saanut, en aineellista enkä henkistä. Mutta hän auttoi olemisellaan minua irtaantumaan auktoriteeteista. Olihan hän myös taitava käsistään, mutta oli liian vanha ja sairas eikä oikein osannut opettaa siirtääkseen taitojaan. Hänestä työn tekeminen oli itseisarvo. Jotakin siitä on ehkä siirtynyt, mutta ehkä siinä mielessä, että haluan tehdä asiat toisin kuin hän.
Viikonloppuna oli 13 vuotias kaveri käymässä. Siitä tuli samanlainen kuin aina ennenkin, siis mukava. Naapurin kakaratkin tulivat meille. Pojat, jotka ovat melkein saman pituisia tulivat hyvin toimeen. Olin tyytyväinen, että minun J:ni osasi käsitellä naapurin pikkutyttöä. Hänellä on selvästi tatsia. Hänhän on vuosia vanuttanut pikkuveljeään. Hän osasi olla sopivan hellävarainen pienen vaaleakiharaisen, nauravan tytön kanssa, joka silti sai aikamoista lentoa. Minunkin piti heitellä tyttöä ilmaan. Tytön oma veli osaa myös hoitaa sisartaan mielestäni ainutlaatuisella tavalla. Hän kuljettaa tätä reppuselässä, näkee selvästi, että siinä perheessä ovat sisarten välillä hyvät suhteet.
Kaverilla ei ole ongelmia hienotunteisuuden kanssa. Hän huomautti rasvaisista lautasistani, mikä itseänikin on häirinnyt. Kun ryhdyin käyttämään ruokaöljyä, se tarttuu vanhoihin Arabian naarmiutuneisiin lautasiin tiukasti. Pitäisi olla astianpesukone, jotta rasvan saisi kunnolla pois. Kuumalla vedellä, pesuaineella ja harjalla ei oikein lähde. Minä taas huomautin hänen sikamaisista pöytätavoistaan eli ahmimisesta, joka voittaa omani monella sadalla prosentilla. Minä en työnnä suutani täyteen ja niele kiireellä. Poika myönsi, että se johtuu kotioloista, kun kuuden lapsen perheessä täytyy pitää puolensa.
Saa olla tyytyväinen pojan nykyiseen sileään ihoon. Aikaisemmin se on ollut verillä, mutta nyt ei ihottumasta näy jälkeäkään. Pojan äiti kuljettaa kaveria homeopaatilla, en tiedä kuinka hän niitä lääkkeitä syö. Minä uskon, että oma muuttamiseni tänne etelään on syynä. Hän kaipaa huomiota ja hemmottelemista, jota on nyt saanut.
Työpaikan tytöt järjestivät minutkin hoitamaan kahta koiraa, joista toinen näyttää karhulta. Huomenna minun pitää kuulemma mennä karhun luolaan ja viedä molemmat aamupisulle. Minulle on vakuutettu, että koira on kiltti. Silti se haukkuu, enkä ole sitä ennen koskettanut.
Monet ovat muistelleet hienoja isiään
Minulla ei hirveästi ole mieluisia muistoja omasta isästäni. Hän oli luonnevammainen, hänestä ei ollut roolimalliksi. Hän oli liian vanha ja kaukaisen ajan kasvatti. Silti opin maailmasta paljon häntä tarkkailemalla. Hän oli varmasti tyypillinen, oman aikansa lapsi. Ei hän tahallaan ollut paha, oikeastaan hän oli enemmän lapsi kuin minä olin. Mitään perintöä en häneltä saanut, en aineellista enkä henkistä. Mutta hän auttoi olemisellaan minua irtaantumaan auktoriteeteista. Olihan hän myös taitava käsistään, mutta oli liian vanha ja sairas eikä oikein osannut opettaa siirtääkseen taitojaan. Hänestä työn tekeminen oli itseisarvo. Jotakin siitä on ehkä siirtynyt, mutta ehkä siinä mielessä, että haluan tehdä asiat toisin kuin hän.