Itse aiheesta eli eläinten kielenymmärtämiskyvystä hieman lisää:
- En pidä todistettuna, että miesten ja naisten uskomuksissa olisi eroja, vaikka vajavaiset huomioni sanoisivatkin naisten uskovan eläinten ymmärtävän kieltä enemmän kuin miehet uskovat.
- Muistammehan kertomuksen sirkushevosesta, vai oliko se koirasta, joka osasi muka laskea.
- Ulkopuolinen ei millään huomannut jujua.
- Osoittautui, että eläin osasi lukea isäntänsä tunnetilaa, virittäytymistä.
- Se ja ihmisen usko kotieläimensä kykyyn ymmärtää monimutkaista kieltä, osoittaa, että tieteellinen ajattelua on paitsi vaikeaa, myös tärkeää. Myös miesten ja naisten eroista puhuttaessa.
- Ihmisen on niin kovin helppoa luulla seuraussuhteita vaikka väliintulevia muuttujia onkin itse asiassa.
- Epäilen, että kun omistaja luulee eläimensä ymmärtävän, tämä useinkin lukee hienoja eroja äänensävyssä ja tilanteessa.
- Kyllä eläin silti saattaa erottaa ja ymmärtää yksittäisiä sanojakin, en pidä sitä poissuljettuna. Mutta, että sille selittää, mitä tulee tapahtumaan, taitaa olla turhaa, paitsi omistajan kannalta. Hänelle itselleen sillä on funktiota. Huuhaapiireissä hellittiin ajatusta, että oikeanlaisen puunkaatajan tuli selittää puulle, että nyt minä sinut kaadan jne. Sillä oli tietenkin merkitystä kaatajan omassa ajatusmaailmassa. Puussa asuvasta luonnonhengestä en niinkään ole vakuuttunut.
- Maaginen ajattelu on tavalliselle ihmiselle luonnollisinta. Olemmehan viihtyneet hyvin leiritulen ääressä kyyristelemässä magian avulla toisistamme turvaa hakien pimeydessä loistavien silmien pelästyttäminä. Luulen jopa, että olemme taipuvaisempia uskomaan harhaisiin syy- ja seuraussuhteisiin kuin totuudellisiin.
- Systemaattinen epäily ja kunnolliset koejärjestelyt pienentävät arkiajattelun harhoja.
- Koiralle tai kissalle puhuminen on silti mukavaa ja suositeltavaa terapiana. Eläin on sitäpaitsi hyvä terapeutti: Se antaa asioiden tulla ja mennä. Osoittaa hyväksymistä ja yhteenkuuluvuutta. Se ei anna, kunnon terapeutin tavoin, ratkaisuja. Sitäpaitsi se voittaa terapeutin kielen mitalla. Se koskettelee ja pitää kosketuksesta. Oikean terapeutin, paitsi huuhaa-sellaisen kanssa, kosketukset ovat poissuljettuja tai syyte on pian uhkaamassa tai sitten seksi ja mahdollinen avioliitto.
Sanoit alkuperäisessä jutussasi hyvin, että eläin ymmärtää yksittäisen sanan signaalina. Se on siis oppinut muodostamaan tiettyjä odotuksia kun kuulee oikeat äänteet. Mutta ei se siis ymmärrä edes yksittäistä sanaa siinä semanttisessa mielessä, missä kieltä osaava sen ymmärtää. Eläimet ovat varmaan omalla eläimen tavallaan älykkäämpiä kuin usein luulemmekaan, mutta ne eivät ole vajavaisia ihmisiä.
VastaaPoista