Niin sanottuja vitsejä, jotka Räsäsen mukaan kelpaavat. Tehdään sitten räsäset. Hän oli listannut Jeesuksen tuttuja piirteitä. Se iski minun huumorintajuuni ja tässä niitä puujalkavitsejä on:
Vai oliko Jeesus kuitenkin suomalainen:
Kun hän antoi naisten tehdä taloustyöt ja käski naisenkin (Martan) levätä, mutta ei laittanut itse tikkua ristiin ruoan eteen.
Hänen isänsä oli laittanut hänet alulle, mutta toinen mies joutui hoitamaan isän hommat käytännössä.
Hänen kansallaan oli pysyvä kompleksi suurvallan suhteen.
Vai oliko hän ruotsalainen:
Kun hän tunsi vetoa kauniisiin poikiin.
Oli kovin auktoriteettiuskoinen. Vetosi aina korkeampaan mahtiin.
Luuli tietävänsä kaiken paremmin, kun hän puhui alemmilleen. Hän piti itseään Jumalasta seuraavana. Yritti besserwisserinä kertoa maailmalle mikä on oikein.
Tarkemmin ajateltuna hän taisikin olla suomenruotsalainen:
Hän kuului arameankielisenä kielivähemmistöön, mutta piti itseään parempana.
Hän ei tuhlannut aikaansa työntekoon vaan soitti seurassa suutaan aamusta iltaan - ja viihtyi siinä sivullista harmittavan hyvin. Puusepän poika, itsekin puuseppä, suoraan sopiva Strömsöhön.
Hän luotti siihen, että kyllä isä pitää huolta omastaan ja maksaa viulut. Pappa betalar.
Jeesuksen savolaisuudestakin on merkkejä:
Piällysmiehen vikaa. Muita parempi.
Eli lyhyen elämän kuten itäsuomalaiset.
Oli aina esittämässä vertauksia ja viäntelemässä asioita ja sanoja päälaelleen.
Bloggaajankin piirteitä löytyy:
Uskoi sanansa voimaan, josta toiset eivät kuitenkaan perustaneet mitään.
Uskollisia kannattajia oli kuin bloggaajalla yleensä, 12 ja risat ja nekin luopuivat.
Oli kiinnostunut tuomaan salaisuuksia päivänvaloon, jaksoi tehdä sitä syömättä ja juomatta tuntikausia.
Aviomiehellä ja Jeesuksellakin on yhteistä:
Kantoi ristinsä nurkumatta, mutta tilaisuuden tullen antoi nuoren ja kauniin naisen vietellä ja voidella hänet. Istuu illat syntisten seurassa ja seurustelee porton kanssa.
Naulittiin ristille sanojensa takia.
Häneen kohdistuvissa syytöksissä ei ollut mitään perää.
Kotiin jäänyt aikamiespoika on melkoinen Jeesus:
Aikoi nousta ylös ja lopulta nousikin.
Seksuaalisesta identiteetistä ei oikein selvyyttä.
Luottaa siihen, että isä lopulta auttaa, vaikka onkin äidin poika.
Poliitikon jeesustelevat piirteet:
Jeesus ratsasti aasilla kaupunkiin, mutta aasi jeesustellen eduskuntaan.
Jos ihmiset tekisivät kuten poliitikko sanoo, äänestäisivät häntä ja hänen puoluettaan, syntyisi maanpäällinen paratiisi.
Poliitikko lupaa paljon, mutta tosipaikan tullen lipeää ja on kuin maa olisi hänet niellyt. Ilmestyy kuitenkin siellä sun täällä keräämässä kannattajia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti