Donnerin retkikunta

Aion kirjoittaa pienen arvostelun Jörn Donnerin kirjasta Fåglars skugga. Minun ei tarvitse suunnitella kirjoitelman rakennetta, ei hakea lähteitä ja taustoja. Menen siitä yli, mistä aita on matalin, taon näppäimiä omalaatuisella konekirjoitustekniikallani: 2-5 -sormea pelaa. Katson vasta jälkikäteen läpi, mitä tuli ja painan publish-nappia. Ehkä jälki onkin sen näköistä, vähän kuin juosten k:tu.

Kirjassa Donner kertoo kulttuuriministeriön apulaisosastopäällikkö, David Maurerin tarinan. Muistumia on sinne sun tänne, kuin elokuvakerronnassa. David Maurer on vähän outo, valtionhallinnon Sivullinen hieman. Hän on ajautunut alalle. Hänellä ei ole monia ystäviä. Yksi heistä on Karlsson, osastopäällikkö, joka oli mukana jo Kekkosen ajalla ja säilytti pitkään vaikutusvaltansa vielä hänen jälkeensäkin. Ministerit tulevat ja menevät.

Donner, joka itse on ollut pelissä mukana jo 50-luvulta alkaen, tietää pelin. Hän itsekin tapaili Kekkosta. Hän on kirjoittanut 12-osaisen, jännittävän romaanisarjansa puolivuosisadastaan. Hän sekoittaa taitavasti mukaan faktaa ja fiktiota. Tässäkin kirjan taustassa on tuttuuden leima. Karlssonin vähän pompottamassa ministerissä on mielestäni ainakin Tytti Isohookana-Asunmaan, Suvi Lindenin ja Tanja Karpelan piirteitä. Naispuolinen, pinnallinen ministeripoliitikko ajaa netin puhdistamista lapsille sopivaksi, mikä saa pisteitä vanhemmalta ja konservatiiviselta maalaisväestöltä vaikka asiantuntijat ja Karlsson sille selän takana tuhahtavatkin ja tekevät vähän pilaa. Varsinaisen kulttuurin ja urheilun välejä ja suhdetta ministeriössä peilataan myös. Kulttuuriväen lähetystöt saavat ironisia kuvauksia kirjailijalta. Jotenkin tutulta tuntuu ministerin kansallinen kulttuurisuunnitelma DNKP, joka ei oikein tahdo lähteä liikkeelle: ministeriön väki ei ole innostunut. Tuskin tällaista suunnitelmaa on ollut, mutta voisi hyvin olla.

Maurer oli mennyt kypsässä iässä naimisiin rikkaan nukutuslääkärin kanssa, jonka isä on rikastunut grynderin töillä. Kirjan aikana liike firma häviää, sulautetaan isompiin, mikä myös tuntuu tutulta, Puolimatkat ja muut. Davidilla on seksuaalifiksoitunut suhde nuoren naisopiskelijan kanssa, joka jättää hänet ja palaa ja kuolee liikenneonnettomuudessa Davidin autoa ajaessaan. Davidin vaimo jättää myös hänet ja palaa entisestä Jugoslaviasta muuttuneena ja haluaa uusia suhteen - David ei enää. David pysyy sivullisena myös suhteissaan. Hänen ainoa kaverinsa houkuttelee häntä firmaansa - hän ei osaa päättää jääkö ministeriöön, jossa hänen ylenemismahdollisuutensa ovat katkenneet osastojen uudelleenorganisoitumisen yhteydessä. Eikä hän oikein osaa välittää. Ihan selvä sivulliskertomus camusilaiseen tapaan. Karlsson joutuu lopettamaan; hänellä ei ole ollut muuta elämää kuin ministeriö ja hän kuolee aika pian.

Donner tosiaan tietää asioita jos joku. Hän on elänyt ja kirjoittanut kulttuurihistoriaa. On yksi aliarvostettuja ja unohdettuja kirjailijoita, vaikka on saanut kirjansa aina julki. Hän toimi kahteen otteeseen kansanedustajana. Oli sekä Ruotsin että Suomen elokuvasäätiöiden johtaja. Ruotsissa hän oli johtajana tulehtuneena aikana; milloin ne eivät sitä ole. Hänellä on tietenkin uransa elokuvaohjaajana. En pitänyt häntä merkittävänä ohjaajana, mutta saattaa olla että uudelleenarvioinnin aika tulee. En ole nähnyt hänen filmejään vuosikymmeniin. Muistan toki hänen komean erektionsa jossakin filmissä ja kaikki skandaalit. Muistan Hymyn jutun Gambiasta, jossa Donner feikkaa yhdyntää uimarannalla nuoren prostituoidun kanssa, Urpo Lahtisen lymytessä vieressä. Muistan hänen tv-juontonsa Ruotsin tv:ssä. Hän oli se tyypillinen ruotsalaisten suosikki- suomalainen; nykyään se on Mark Levengood, kiltti ja miellyttävä Jonas Gardellin elämäntoveri. Donner ehkä herätti enemmän agressioita, mutta hyvätapaisia molemmat olivat, vaikkakin vähän tuhmia suomalaispoikia.

Donner kirjoitti ja kuvasi aikaansa hyvin, mutta pystyikö hän analysoimaan sitä omaperäisesti, on kysymys. Mielestäni hän on koonnut faktoja, esittänyt sujuvia kertomuksia, ollut osallistuva sosiologi, mutta suuruudesta en tosiaan tiedä. Ei ehkä kuitenkaan mestariluokkaa!

Donner on nainut filmitähtiä, Ingmar Bergmanin naisen, Harriet Anderssonin, Bonnierin perijättären, ihan tavallisen ja reippaan suomenruotsalaisnaisen, jonka kanssa hän sai kaksi poikaa, joille hän on ollut oivallinen isä, vienyt treeneihin ja hoitanut kaiken mallikelpoisesti. Naisia on varmaan ollut paljon enemmän. Donnerhan oli selvä YTM, meitä AT: ämmiä harmittava menestyjä, joka kaiken lisäksi oli Kalle Päätaloon rinnastettavissa oleva työmies kulttuurin saralla. Nuoruudessaan hän oli naimisissa, siitäkin avioliitosta oli poikia, jotka Donner hylkäsi. Ex. vaimoni oli nuoruudessaan lapsentyttönä ensimmäisen vaimon vanhempien perheessä. Tämän perheen patriarkka oli myös grynderi. Vaimoni oli myös piikana yhden kesän Ingmar Bergmanin viimeisten appivanhempien luona, jotka ovat kuolleet jo kauan sitten ja on viimeisin vaimokin. He olivat juutalaisia, rikkaita tukkukauppiaita. Kävin nuorena merimiehenä kerran vaimoani katsomassa heidän omistamallaan tilalla Roslagenissa.

Donner sai potkut Ruotsin Filmi-instituutista. Suomalaiset eivät oikein osanneet johtaa ruotsalaisia miellyttävästi. Muistammehan Lasse Pöystin potkut Dramatenista ja suomalaisten johtajien potkut Telia-Sonerasta. Levoton Donner ehti olla Suomen pääkonsulina Los Angelesissa, taisi hän olla jopa ensimmäisessä europarlamentissakin. Eikö hän ollut myös presidentin tekijöitäkin, mutta nyt en muista kenen- taisi olla Tarjan. Olisin suonut Donnerille kulttuurimisterin pestin edes hetkeksi. Sen hän, jos joku olisi ansainnut ja hoitanut tyylikkäästi. Olivathan Pentti Holappa ja Arvo Salokin vähän aikaa kulttuurimistereitä, miksei sitten jokapaikan Jörkkakin. Paremmin ainakin kuin Suvi Linden ja Tanja Karpela, jotka kylläkin ovat ikuistuneet Itsevaltiaisiin -aika naurettavina ja säälittävinä hahmoina tosin. Näistä mahtipontisista hahmoista Donnerkin tekee pilaa, mutta sivistyneesti.

Nykyään Donner on jo vanha ukko, kulmakarvat tuuheutuneet, olemus kumara, liikkuminen huonoa, poettu syöpä, muistelen. Silti kynä pysyy kädessä yhä kuin työmiehellä yhtä symbolinen kirves. Välineet ovat toiset: kannettava tietokone ja kirvesmiehellä jiirisaha ja naulain. Olen aina pitänyt hänen olemuksestaan, hänen protesteistaan konventioita vastaan, kulttuurin ja historian tuntemuksestaan. Hän on mielestäni järkevä ja asiallinen. Kuinka hienoa olisi ollut Donnerin kaltainen kulttuurihenkilö esim. presidenttinä, vaikka hän itse pilasi omat mahdollisuutensa edes kulttuuriministeriksi ärsyttämällä konservatiiveja ja olemalla henkisesti liikkuva. Hän on hyppinyt puolueista toisiin, vaihtanut työpaikkaa. Kirjoittaminen on ollut hänen kotinsa. Hän toimi politiikassa milloin kansandemokraattina, milloin RKP:n listoilta valittuna, milloin sosiaalidemokraattina.

Hän oli Armi Ratian kaveri ja kokeili siipiään myös matkailuyrittäjänä. Kustavissa on edelleen jäljellä hänen entinen, kerran uponnut puulaivansa, missän yhä tanssitetaan väkeä. Velkojat jäivät heristelemään nyrkkejään, kuulin viime talvena. Donner yhdistetään usein svenska talande bättre folkin edustajaksi. Rikasta teollisuus- ja kulttuurisukua hän olikin, itse hän sanoo olevansa ruotsinkielinen suomalainen. Suku on tullut Baltiasta, ehkä Gotlannin kautta, missä on yhä Donnerska huset olemassa Visbyssä. Viittasin otsikossa Donnerin retkikuntaan Amerikan kultaryntäyksen ajoilta. Sinne sama suku tuskin on tuskin yltänyt ja hyvä onkin, sillä retkeläiset söivät toisensa. Filmiväen Oscarin hän kävi pokkaamassa amerikoissa, tähän mennessä ainoana suomalaisena, tosin Ingmar Bergmanin puolesta, Fannysta ja Alexanderin tuottajana.

Donner on mielestäni Suomen kulttuurin Kuikka-Koponen, alati hahmoaan vaihtava silmänkääntäjä. Hän kirjoitti romaaneissaan ja filmeissään yhä uudestaan isänmaallista Maamme-kirjaansa, kertoi keitä me hänen mielestään olemme ensyklopedistien tapaan. Hän kutoi samaa kudetta yhä uudestaan ja viehättäviä kuvia siinä touhussa syntyi. Pidän siitä, kun kirjailijan kirjat muodostavat jatkumon. Tutut henkilöt pomppaavat yllättäen esiin. Tässä kirjassa oli mukana ihan irrallisena sivuhenkilönä ikääntynyt Viking Sund, jonka muistan massiivisen kirjasarjan sivuilta. Donnerin sukutarina oli suomalainen Forsythien taru, suomalaiset Markurellit, mitä näitä perhesaagoja onkaan.