18.11.05

Kauheata, laajakaista oli poikki

Koukkuun joutuneelle bloggaajalle oli repivää, kun ei päässyt nettiin yli vuorokauteen. Sinä aikana tuli lainattua ja luettua hyviä kirjoja, tutustuttua digikameran kuvien siirtämiseen tietokoneeseen. Pakkauksessa ei ollut edes sopivaa kaapelia vaan joku ihme molo. Onneksi gurulla oli sellainen ylimääräinen.

Gurun omat hirviömäiset serverit saavat turhaan yrittää yhteyttä joka n:s sekunti. Ehkä ne lähtevät nyt itsestään liikkeelle, kun yhteys palautui. Hän itse on matkoilla uuden tyttäystävän hoteissa, rakastuneena raukka.

Tuli järjestettyä paikkoja ja aloitettua siivous - nyt kaikki jää taas huomiseen. Kävin myös opettamassa eräälle ikäiselleni kaverille tietojenkäsittelyn/ IT:n alkeita. Matka minun taidoistani ei ole pitkä hänen tasoonsa; vertaistuesta voi myös puhua. Jos laittaisi gurun saman tehtävän eteen, hän puhuisi niin korkeatasoisia, että oppilas häpeäisi edes kysyä, jottei paljastaisi tyhmyyttään. Minulla ei aikoinani ole ollut vertaistukea ja olen saanut käyttää satoja ja taas satoja tunteja yrityksiin ja erehdyksiin, mikä taitaa kuulua minunlaiseni Nummisuutarin Eskon luonteeseen muutenkin: Hakkaamalla päätä tarpeeksi kauan kiveen, ehkä minäkin lopulta opin.

Minä saan hoitaa mustia koiria myös viikonlopun, mutta en pidä sitä erityisemmän pahana, sillä olen eläinystävä ja myös koiraihminen.

Olen päässyt maalaisäijyyden korkealle portaalle

Pappatuntureilla ajavat reppuselkäiset äijät ovat aidointa maalaisuutta. Tuntui hyvältä, kun eilen ajoin mopollani reppu selässä Kemiöön. Ajokki oli tosin moderni skootteri, mutta muuten olin sellainen ukkeli, joka todella olen. Muistan mopomiesten sanoneen, että ajoviimassa paksuinkin vaatetus on vähän. Se oli totta. Ensi kerralla laitan kunnon haalarit ja päälle vielä nahkatakin. Olin niin outo edellisen kerran, kun mopo ei käynnistynyt. En muistanut, että rakkineessa on myös potkuvipu, jolla käynnistys nyt onnistui, kun sain siihen vinkin. Heikoissa kantimissa tämä minun maalaisuuteni taitaa olla loppujen lopuksi. Osaan tosin ajaa traktoria, teurastaa, lypsää, kaataa puita moottorisahalla, juoda kossua, nipistää pyllystä, kouria rintoja,(tsoukkia !).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti