4.12.05

Vuodenvaihteen asioita

Jokohan tänä vuonna olisin sillä pätemättömyyden tasolla, että ottaisin käyttöön vuosia sitten tyttäreltäni kierrättämän joululahjan, mustakantisen, vetoketjulla suljettavan Organizerin, suunnittelukalenterin. Kalenterit ovat tosin vanhentuneet vuosia sitten. Koskaan en ole ollut niin organisoitunut, että kalentereista olisi ollut juuri apua. Katson kadehtien "meneviä" ihmisiä, jotka plaraavat kalentereitaan tärkeän näköisenä. Olen aina tuntenut itseni luuseriksi, dagdrivareksi, joka on tuhlannut elämänsä ja jolla ei ole mitään niin tärkeää, jota ei voi kirjoittaa pienille paperinpalasille ja kiinnittää jääkaapin oveen. Jääkaapille sitä kuitenkin aina palaa, nytkin vaikka vyötärö hitaasti pienenee.

Odotan kauhulla joulun herkutteluja laivalla ja vierailukohteessani. Olen sanonut, etten lähde jouluaterialle tyttären anoppilaan. Tytär on pitänyt tähän asti jouluaterioita koko suvulle, mutta nyt hän tekee ainakin poikkeuksen. Mitään ei ole puuttunut ja on tullut aina syötyä liikaa. Nyt aion olla hieman järkevämpi.

Jääkaapinovelle ja nuhrautuvalle allakalle on siistinä pysyvä vaihtoehto, Alkku-nettikalenteri. Siinä luulisi asioiden pysyvän järjestyksessä. Se on nähdäkseni ilmainen, vaatii tosin rekisteröimisen, mutta se muistuttaa asioista ja siinä on monia hienouksia. Sen voi monistaa tarvittaessa. Luulisi, että siinä olisi isommallekin porukalle organisoimisapua. Porukat voisivat lukea sitä netissä ja tehdä omia merkintöjään. Tietenkään se ei ole muiden kuin asianosaisten luettavissa ja ylläpidettävissä.

Odotan tosiaan innolla lastenlasten tapaamista. Heidän äitinsä odottaa töihin pääsyä ja sitä, että saa viedä nuoremmankin päiväkotiin, painaa kaasua ja kohdata muitakin haasteita kuin lapsiperheen rutiinit. Olen kuullut, että nuorempikin kävelee, mutta moottorimiehen poikana hän on kiivennyt heti "potkuauton" päälle. Nyt talossa on kaksi vekaraa, jotka kiitävät hurjaa vauhtia lattioilla ja pitävät muutenkin päätöntä menoa.

1 kommentti:

  1. Terveisiä vain tyttärelle ja lapsenlapsille. Niin on täälläkin päätöntä menoa ja yhä pahenee... :)

    Mä töihin palatessani kaivoin kalenterin taas esiin ja oikeasti mietin että olenko mä nyt sit jotenkin parempi ja tärkeämpi ihminen kun on kalenteri ja kaikki. ;)

    VastaaPoista