Sininen hetki

Lähdin lenkille huurteiseen satumetsään juuri sillä sinisellä hetkellä, jolloin aurinkoinen pakkaspäivä muuttui illaksi.

Koirat ovat liikuttavia. Ne osoittavat olevansa kavereitani omalla ilmeikkäällä tavallaan. Ne istuvat viereen ja painautuvat kylkeeni. Niitten emäntä kotiutui vain viikon sairaalassa olon jälkeen. Lupasin käyttää niitä ulkona edelleen illalla ja tytöt päivällä.

Laitoin pyörään nastarenkaat vanteineen. Hain ne vuosi sitten veteraanien romupihalta Keuruulla. Jos vastaavat ostaisi uutena, ei 100 € riittäisi vaan saisi pulittaa 200, jos niin tyhmä olisi, että sellaiset ostaisi. Tosin jarrut katosivat ja sain avata takanavan, joka oli tietenkin pikeentynyt, mutta aivan ehjä. Oli mukava ajaa turvallisella pyörällä jäisellä tiellä, kun hain työmaalle tarvittavaa rautakaupasta, joka on vain 3 km:n päässä. Skootteriinkin tuli kaupan päälle nastarenkaat, mutta pelkät renkaat, joitten asentaminen maksaisi turhaa.

Kaupan ovessa on lappu, että silakkaa tulee maanantaisin. Haistoin silakan sulotuoksuja rappukäytävässä ja hain itsellenikin. Silakat eivät tarvitse korppujauhoja ja voissa paistamista vaan rypsiöljyssäkin niistä tuli rapeita ja herkullisia. Olin silloin Ruotsissa ja töissä, kun pääministeri Holkeri käski kansaa laittamaan ruokaa silakasta. Sehän nosti kansassa raivoa. Neuvo oli sinänsä hyvä. Silakka vetää vertoja Välimeren paistetuille pikkusardiineille, joita me sitten herkkuna ihastelemme aurinkolomilla.

Monet suomalaiset pitävät silakkaa vaikeana, vaikka sen perkaaminen sormin on erittäin helppoa. Olen ollut naimisissa silakkapitäjän tytön kanssa; opin ainakin silakan perkuun, jos en muuta.

Olen päättänyt juoda rasvatonta maitoa ruoan kanssa. Olen jo jättänyt pois viinin litkimisen. Juoksen nykyään päivittäin yli 2 km:n lenkin, eikä se tosiaan tunnu missään. Minulle on jo tullut tarve saada päivän endorfiinit.