6.12.05

Itsenäisyyspäivän aatoksia

Meidän sosiaaliset pelimme ovat kiehtovia. Tänä päivänä yhden kanaparven johtajakana, kukon roolissa, asettuu sulat pöyhittynä keikistellen seuraamaan suurkanalassaan nokkimisjärjestyksessä tapahtuvaa ohimarssia kahden miljoonan sulkasatoisen, huonompiosaisen katsellessa näytelmää.

Samaan aikaan käydään presidenttipeliä. Presidenttiehdokkaat näyttävät kansanomaisuuttaan tv:n leikkiohjelmissa. Onneksi ei tarvinnut elää aikoja, että UKK:n olisi ollut alennuttava samaan. Alentumista, mutta samaan aikaan avointa demokratiaa, avoimempaa kuin kabinettipeli.

Ruotsin tv:ssä kerrottiin armottomasta ruotsalaisesta The spoils systemistä, jossa voittajapuolue tekee poliittiset virkanimitykset. Suomikin mainittiin muka parempana esimerkkinä, mutta kattia kanssa. Suomessakin puolueet huolehtivat omistaan. Ruotsin tv:n tutkivan ohjelman mukaan myös toisten puolueiden poliittisista broilereista pidetään huolta. Näin varmistetaan lojaalisuus yli puoluerajojen.

En paheksu tätä peliä, mutta lupa on sentään kai vähän hymyillä.

Kannatan niin rajoitettua siirtolais- ja pakolaispolitiikkaa kuin se vain EU:n puitteissa ja inhimillisyyden puolesta on mahdollista. Ottamalla liikaa kouluttamattomia siirtolaisia, pedataan vain vaikeuksia, jos heille ei ole antaa töitä. Nyt Euroopalla on mahdollisuus totutella yhteistyöhön muslimimaailman kanssa satsaamalla Turkin ottamiseen mukaan EU-kuvioihin. Konfontaatioilla ei päästä puusta pitkään. Demonisoimalla Islam, tulee vain lisää demoneja. Islamin maallistuminen kristinuskon tapaan on käsittääkseni ainoa tapa. Kristinuskossa on ollut ja on kosolti aineksia samantyyppiseen fundamentalismiin. Jäljet pelottavat yhtä lailla.

Maallistuminen, materialismi ja globalisoituminen muuttavat enemmän maailmaa kuin valistusinto. Tarvitaan tekoja enemmän kuin puheita. Niiden avulla pystytään avaamaan gordionin solmuja, kiertämään nationalismin hetteikköjä. Runsautta on kaikesta huolimatta helpompi jakaa kuin niukkuutta vaikka siinäkin on toki ongelmansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti