Sagalund lever

Sagalund oli parhaimmillaan. Ovet kaikkiin taloihin olivat auki. Pihamaille oli levitelty museon kätköistä kaikenlaista mukavaa, joista olin nähnyt vain aavistuksen. Oli näyttelyitä ja työnäytöksiä. Museon täytyy saada aina jokin täky, jotta rahoittajat antaisivat rahaa. Tänä vuonna se oli maahanmuuttajat, mikä oli vähän päälleliimattua, muttei häiritsevää. Perniön lakkautetussa pakolaiskeskuksessa on yhä väkeä, jota oli kutsuttu paikalle antamaan väriä. Oli djemben soittaja telttansa edessä ja muutamia tummia naisia pöytiensä takana. En tiedä syntyikö oikeata kontaktia heidän ja suomalaisten välille. Kielimuurikin saattoi olla esteenä.

Söin kalliin mutta hyvän seisovapöytä- aterian. Juttelin tuttujen kanssa hieman. Kalakaveri ilahtui: Hei Jukka ja tuli kättelemään. Hän on vaimoineen museon juhlien ja vapaaehtoistyön kantavia voimia. Vaihdoin kuulumisia parin tutun naisihmisen kanssa, jotka ovat ahkeroineet museolla sillä aikaa kun olen loisinut. Viime päivät ovat kuulemma olleet pitkiä. Minunkin kädenjälkeäni näkyi suhteellisen paljon, jos osasi katsoa. (Huonosti) Entisöimäni katederi ja pulpetit olivat koulusalissa, joka oli valmiina. Museon johtajan tarmo oli vienyt perille, vaikka vaikeuksia tuntui ilmaantuvan. Puolustukseksi sanon, että maali loppui ja siinä lopussakin pigmentit olivat kokkareisia. Nurmikentällä oli myös tekemiäni penkkejä, tosin siellä päin ei väki ollut, mutta varmaankin niitä voidaan käyttää, kun esim. teatteriseurue tulee. Tosin pelkään etteivät ne pysy pystyssä epätasaisessa maassa. Jalkojen haritus on liian pieni. Mutta kärryt, sahapukit, pyykkipojat olivat näkyvissä ja korjattu aita, penkit ja kaikki maalaamiset sisällä ja ulkona sekä nurmikenttä, jonka kiviä ja kantoja sekä kuoppia yritin peitellä.

Vehreys ja kukat olivat koristelleet tienoon. Todella käymisen arvoinen paikka. Mukava kokemus tuo vajaa vuosi museolla, kun näkee työnsä jäljen. Olin saanut Allhand-yhdistyksestä oikein kehuvan työtodistuksenkin, ylisanoja ehkä, sillä en oikein päässyt tekemään sitä työtä mihin minut oli palkattu vaan muutuin käsityöläiseksi.

Tässä pitäisi näkyä pieni Sagalundista kertova kuvasarja.

Ilmaisia nettikirjoja ja muuta maistuvaa

Tämä on muuttunut linkkiblogiksi. En voi kuitenkaan olla kertomatta löydöistäni. Esimerkiksi nämä ilmaiset nettikirjat: Vanhojen ja taattujen Gutenbergin (ja Lönnrotin) sekä Runebergin lisäksi löytyi myös pari muuta kiinnostavaa: Blå katt, joka johdattaa lataamaan Microsoft Readerin. Alempana sivulla on lueteltu sivustoja, joista erilaisia readereita voi ladata. Yksi, jota tässä ei mainita on Rudenkon bookreader, jolla ainakin Gutenbergin kirjoja voi näppärästi lukea ja vaihdella tekstinkokoa yms.

Tämä reader-juttu on aika kiehtova. Kyse on monesta eri käsitteestä. Netissä on ohjelmia kaikkeen lähtöön. Jopa Game-boy- pelikone saadaan näyttämään kirjoja, mutta silloin siinä tulee käsittääkseni olla lisälaite, jolla kirjoja voi netistä lukea muistikortille. On myös laitteita, jotka ovat kirjan kokoisia, aika edistyneitä, joille voi ladata monia kirjoja ja joita voi nykyään ottaa myös auringonvaloon. Yksi tyylikäs esimerkki on Sony Reader. Siihen on yhdistetty palvelu, jossa on paljon kaupallisia, sähköisiä kirjoja, mutta muidenkin lataaminen onnistunee. Tietyille puhelimille ja käsitietokoneille voi myös kirjoja ladata eri ohjelmilla ja readereille. Vähän kerrassaan painetut kirjat saavat todellisen kilpailijan. Liikkuvaan elämäntapaan pakotettu saa suurta hyötyä, jos ei tarvitse raahata mukanaan muutoissa suurta kirjastoa. Tietystikään suosikkikirjat ja saatavilla olevat nettikirjat eivät ole vielä identtisiä. Muualla maailmassa kaupallisia nettikirjoja julkaistaan jo paljonkin, miten paljon en oikein tiedä. Opiskelijoilla on lainattavissa sähköisiä tenttikirjoja ja joissakin kirjastoissakin on omiaan. Tämä on kuitenkin kokemusmaailmani ulkopuolella.

Sitten on olemassa eräs ilmaisia nettikirjoja tarjoava palvelu, jossa on tuhkatiheään mainoksia, joilla se varmaan elääkin. Kirjoittautumisen jälkeen kirjat latautuvat hyvin, ja tarjolla on ihan kiinnostaviakin nimikkeitä. Esimerkiksi elämänkerrat listassa. Sellaisia tekstejä joihin ei muuten törmäisi millään. Tarvitaan taas oma ohjelma näitten kirjojen lukemiseen, mutta se löytyy vinkeistä.

Kun tässä kerran taas linkkejä tarjoillaan: Google tarjoaa selaimen kiihdyttimen. Aika on rahaa. Googlella on paljon hauskaa ja hyödyllistä. Google Maps on suomeksi. Googlen sketchup on kiehtovan tuntuinen suunnitteluohjelma, jossa toisten suunnittelemiakin asioita voi ladata netistä ja sijoittaa kaiken Googlen kartalle! Tässä on muita Googlen juttuja.

Ruotsalaisista hakemistoista viime päivien löytöjä: Annas länkburkar ja Sfi- länkar

Silliä ja uusia perunoita

Tarvitsisin kunnon liikuntaa, mutta käveleminen on parempi jättää toistaiseksi, jottei nilkka kipeydy uudestaan. Mopoileminen meinasi raunioittaa selän ja olen vasta toipumassa sen aiheuttamasta niskakivusta. Uimaankaan en ole vielä uskaltautunut. Pyörätkään eivät ole huippukunnossa, mutta sain kiristettyä helisevän takanavan ja ajettua pienen lenkin. Elämä voittaa.

Nyt viikonloppuna olisi Turussa Keskiaikaismarkkinat, tänään olisi ollut saumaa, mutta jätän sunnuntaihin. Huomenna on Sagalundin juhla. Juhlia olisi lähiaikoina runsaasti, mutta yksin en taida paljon lähteä, harmi. Kemiön musiikkijuhlat alkavat ja siinä on korkeatasoista ohjelmaa monissa hienoissa paikoissa ympäristössä. Sitten on Baltic Jazz.

Pidän hyvästä ruoasta ja yritän syödä terveellisesti. Vihannekset maksavat kylän pikkukaupassa tuhottomasti ja usein ne ovat nahistuneita, mutta yritän tehdä paljon värikkäitä salaatteja. Tarmo-lähikaupassa on usein punaisella lapulla varustettuja herkkuja, kuten tänään possunfilettä. Uudet perunat tulevat paikalliselta viljelijältä, eikä niissä ole moittimista. Olen ostanut usein muovipussissa olevaa liottamatta valmista kevytsuolattua silliä, joka tulee Rymättylästä Boyfood-tehtaalta, jonka näin mereltä käsin, kun olin mukana vapaa-ajattelijoiden retkellä. Kuinka suuri ero onkaan ostaa silliä lasipurkissa tai saada aitoa tavaraa, jossa on rasva ja maku jäljellä. Sillipurkin silleissä maistuu lähinnä etikka. Kevytsuolaisessa rasvasillissä on edelleen aika tuima suolaus, mutta muuten se on makuelämys, josta tulee iloinen mieli. On helppo leikata auki tuollainen pakkaus ja leikata kalasta palasia tarpeen mukaan.

Sillien liottaminen ennen vanhaan oli aika työlästä. Kauppahallissa tai muissa kaupoissa oli isoja suolasillitynnyreitä, joista noita tönkkösuolattuja kappaleita sai. Kyllähän sekin kävi, mutta oli vaivalloista ja makukin ehkä vähän kärsi tulevasta liottamisesta. Silliä syövissä maissa, Ruotsissa ennen vanhaan, silli oli arkipäivän ruokaa. Suolasillit liotettiin kunnolla, leivitettiin ja paistettiin. Kauan sitten edesmennyt ruotsalainen lankoni väitti lapsuudessaan ja nuoruudessaan saaneensa joka päivä paistettua silliä yhdellä aterialla, mutta luulen hänen muistaneen väärin. Muistan minäkin ex. vaimon sillien liottamisen aina joulun alla. Hyväähän siitä hänen lasimestarin sillistään (ja muista ruoistaan) tuli, mutta että se olisi riittänyt avioliiton säilyttämiseksi...

Tökkäsin keväällä vanhoihin parvekelaatikoihin istukassipuleja ja kylvin joitain yrttejä. Ne eivät kuolleet, vaikka olin pari viikkoa poissa helleaikaan. Nyt niistä sipulien vihreistä osista on jotain iloa. Leikkelen niitä salatteihin ja muuhun. Tämä on vähän varjoisa parveke, jossa kyllä voisi kasvattaa kunnollakin jotai, mutta taas se on jäänyt. Varjoisuudesta on tosin se etu, että huoneisto ei muutu koskaan hehkuvaksi pätsiksi pahimmallakaan helteellä. Ovi auki nukkuminen antaa makeat unet. Jostain syystä sisälle ei eksy paljoakaan sääskiä ja kärpäsiä. Muutaman viikon kuluttua on edessä parvekkeella nukkuminen, kun tyttären perhe tulee vierailulle. Se kuuluu kesän luontoelämyksiin.

Kaupassa oli myös Fazerin salmiakkisuklaata, jota olen lukenut mainostettavan joissakin blogeissa. Hieno makuelämys.

Ckitita

Satuin kuulemaan tästä irakilaisesta nuoresta naisesta, Chikititasta, joka bloggaa Bagdadista. Häntä haastateltiin puhelimessa Ruotsin radiossa. Hän on 28 vuotias, viehättävä, hyvin koulutettu, naimaton nainen, joka elää ulkomaalaisen äitinsä ja kasvattisänsä kanssa kaupunginosassa, jolla oli aikaisemmin turvallisen maine, mutta joka nykyään luokitellaan vaaralliseksi.

Hän osoittautui erittäin miellyttäväksi löydöksi. Hänen englannin kielen sanavarastonsa on laaja ja hän käyttää sitä idiomaattisesti ja värikkäästi. Minun piti ottaa käyttöön Internet Explorer ja Lukutulkki, jonka avulla varmistin monia tutulta kuulostavia sanoja ja ehkä opinkin joitakin uusia. Hän kuvailee perheensä ja ympäristönsä sekä irakilaisen yhteiskunnan tilaa, minun käsittääkseni kiihkottomasti, oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Tilanne on kuitenkin muodostunut niin tukalaksi, että hän perheineen on myös suunnittelemassa ulkomaille muuttoa. Sisar on jo ulkomailla, veli on vankilassa.

Chikitita linkittää useasti sivustoon, joka on muodostunut useiden irakilaisten bloggaajien ja muiden yhteiseksi, inhimilliseksi äänitorveksi. Luin läpi koko Chikititan blogin, edessä on tutustumista muihinkin.

Ihmettelyä

Ihmettelen näitä hienoja ilmaisohjelmia, joita netti näyttää olevan täynnä ja joita olen ihastuneena yrittänyt tutkiskella, raapaista vähän pintaa. Runsauden pula tosiaan. Kuten se julkaisuohjelmakin, johon eilen linkitin ja jonka pitäisi suorastaan olla tapaus. Voisin kuvitella kuinka paljon sillä olisi käyttöä eri yhteyksissä. Se muistuttaa idealtaan Microsoftin Publisheria, joka on aina ollut kaupallinen. Nyt tuollainen toimii netissä ja on ilmainen! Kuinka helppoa lienee nyt tuottaa paperille lehdykäisiä, broshyyreitä ja muita julkaisuja. Paperin ei pitäisi aiheuttaa näppylöitä vanhemmassakaan ikäluokassa opettajia ja vanhempia. Tiedon kulku tällaisista makupaloista on se ongelma.

Mikä on näiden kaikkien ilmaisohjelmien ja sosiaalisten saittien ansaintalogiikka? Kuinka kauan ne jaksavat palvella, jos rahaa ei tule? Tuleeko rahaa juuri muusta kuin mainoksista, mikä ei liene välttämättä kovin runsasta? Onko tässä kyse uudesta internetin kuplasta, joka kohta puhkeaa? Riittääkö yhteisöllisyyttä tosiaan kaikkeen?

Minun aikani ei koskaan tule riittämään kuin murto-osaan siihenkään, mistä olen kiinnostunut. Eilen Anne Rongas linkittää Lönnrot-sivustoon, joka lienee identtinen project Gutenbergin suomalaisen osaston kanssa. Nyt kun siitä mainittiin, muistan kuulleeni asiasta, mutta en ole aikaisemmin törmännyt netissä siihen. Ihan varteenotettava eläkeläisiän harrastus tehdä vapaaehtoistyötä, skannata vanhoja kirjoja ja oikolukea niitä, sillä kirjoitusvirheitä tulee paljon. Minulla oli joitakin vuosia sitten käsiskanneri, joka muutti skannatun tekstitedostoksi. Siinä ei tiennyt, itkeäkö vai nauraa. Ehkä nekin ohjelmat ovat kehittyneet. Tuota skanneria ei voi käyttää enää modernimmassa tietokoneessa valitettavasti.

Toinen, mikä herätti kiinnostusta on palvelu, joka mahdollistaa mm. toisen tietokoneen etäkäyttämisen. Ei minulla tosin ole kuin vanha isosisko, jonka konetta voisin etäkäyttää, sillä olen hänen jonkinlainen ATK-tukihenkilönsä. Tosin siskon innostus uuteen tekniikkaan on minimaalista. Hän pelkää vakoilua, viruksia ja virheitä ja sulkee koneensa kiireesti ja käyttänee vain promillea sen kapasiteetista. Hän tarvitsee konetta laskujen maksamiseen, skype-puheluiden puhumiseen, matkalippujen tilaamiseen, ajoittaiseen www-sivujen tutkimiseen ja wordin satunnaiseen käyttämiseen, kun hän tekee listoja, broshyyreitä kirjastoryhmäänsä varten - siinä kaikki. Hänelle olisi kelvannut yksinkertainen verkkotietokone, joita on jo ollut markkinoilla ja tulossa lisää, hinta jotain 300-400 tuhannen euron asemesta.

Verkkotietokoneella, kyllä sellaisessa paketissa toki pitäisi äänikortti ja tulostin, selviäisi vallan mainiosti. Jos jotain tallentamista olisi, ne voisi tehdä verkossa tai USB-tikulle. Tarvittavat ohjelmat toimivat joko verkosta tai samaiselta tikulta käsin. Guru Rongas on tällaisestakin kertonut, mutta varmaan myös minulle vielä suurempi guru, Anita Rissler. Ja tietysti muualtakin tällaisesta on tullut luettua. Anita keskittyy juuri meikäläisen ikäiseen yleisöön, aktiivisiin senireihin. Minulle tulee yksi tietokonelehti, Kotimikro, jossa on tosi paljon peruskäyttäjälle sopivaa asiaa ja opastusta, mistä tosin taas pystyn omaksumaan vain murto-osan.

Rissler kertoo postauksessaan tästä Zonbu-ihmeestä, johon liittyy palvelupaketti, mikä sisältää ohjelmat, tietojen varastoinnin netissä, vaihtotakuun kuukausimaksulla. Hinta kaikkineen n. kahdelta vuodelta on yli 300 €. Koneita ei vielä ole toimitettu tilaajille. Mitä tämä tulisi Suomeen maksamaan laivauksineen, ei ole minun tiedossani. Mielenkiintoinen konsepti kuitenkin. Koneessa ei ole tuulettajaakaan, sen mainostetaan kuluttavan virtaa 10 % tavalliseen PC:n verrattuna ja markkinoidaan muutenkin vihreänä.

En uskaltanut kokeilla tuota etäkäyttöä, edes ehdottaa siskolle. Olen ymmärtänyt, että XP-professionaalissa ja Vistassa tuo etäkäyttö on mahdollista jo systeemin puitteissa ja olen nähnyt ilmoituksia kaupallisista ohjelmista, mutta tuo linkitsemäni on taas ilmainen. Minulla oli naapuri, joka oli Linux-spesialisti. Hänellä oli asiakkaita, joiden järjestelmien ylläpitoa hän suoritti asunnostaan käsin, täältä pienestä maalaiskylästä.

Omakustantamisesta

Kartutin del.icio.us listaani melkoisesti. Luin Timen juttua omakustantamisesta. Siinä kerrottiin Blurb- nimisestä palvelusta, minkä innostamana hain muutamia aiheeseen kuuluvia ja kuulumattomia linkkejä. Yksi on web 2.0-palkinnot, jossa on luonnehdittu kuuluisimpia ja palkituimpia palveluita.

Tuo omakustantaminen tuntuu kivalta ajatukselta sellaiselle, joka haluaa ikuistaa ajatuksensa tai kuvansa jälkipolville ja jolle sähköinen julkaiseminen ei riitä. Jos omaa vähänkään taiteellisuutta ja hyvän kameran ja ilmaisutaidon voi hyvinkin tehdä oman omituisen kirjansa. Yksi käsite alalla on books-on-demand tai printing-on-demand, jollainen firma toimii Suomessakin. Tuolla yllämainitulla sivustolla palkittiin Lulu-niminen palvelu. Mielenkiintoista olisi saada hintavertailu suomalaisen ja ulkomaisen palvelun välillä. Ulkomailta toimittamisen luulisi maksavan enemmän.

Timen jutussa tuota Blurbia ainakin kehuttiin kovasti. Varmasti olisi hienoa teettää ihan persoonallinen kirja jostakin aiheesta vaikkapa lahjaksi. Toisille nettijulkaisut aiheuttavat parantumatonta kutkaa ja onkin aivan toista selata konkreettista kirjaa kuin nettijulkaisua.

Varoituksen sanoja omakustantamisesta on myös lausuttu. Jokin aika sitten linkitin printeriin, joka tekee kolmiulotteisia esineitä nailonjauhe-seoksesta, tässä on Espresso book-machine, jolla voi tulostaa valmiin kirjan. Koska uskon lakiin kaiken helvetillisyydestä (Lagen om alltings jävlighet/ Murphyn laki) taitaa olla vielä pitkä matka siihen, että kirjan saa napista painamalla käteensä, kun vertaa kuinka tulostimet ja monistuskonet streikkaavat - ja tässä on kyse paljon monimutkaisemmasta prosessista. Ja miksi pitäisi saada?

Kustannusala näyttää voivan ihan hyvin päätellen niistä hienoista nimikkeistä, joita kirjakaupoissa näkee.

Tässä on muutamia omakustanne-linkkejäni.

P.S. Todellisia omakustanteita omalla printterilläsi voit tehdä tällä netissä toimivalla julkaisuohjelmalla, jota en kylläkään ole kokeillut.

Kemiönsaaren kunta tulee

Kerrankin sai valtakunnanuutisista kuulla (tv), mitä kotisaarella tapahtuu. Dragsfjärd suostui mutisten kuntaliitokseen. Nimeksi tulee Kemiönsaari/ Kimitoön ja vaakunaksi Dragsfjärdin kuntavaakuna.

Turun Sanomien uutisessa puhutaan myös suunnitelmista saada Angelniemi mukaan uuteen kuntaan, mutta suomenkielisessä ja aika kaukana sijaitsevassa maanääressä ei varmaankaan olla innostuneita mennä mukaan ruotsinkielisten touhuihin. Suomenkielinen koulu on hankaluuksissa ja lähivuosina kouluja lakkautetaan, mistä tullaan varmasti käymään kinaa. Joku on heittänyt ajatuksen, että miksei suomenkielistä koulua siirrettäisi juuri tähän pieneen Björkbodan kylään, joka on mitt på ön/ keskellä saarta, kuten slogan kuuluu. Kylän oma ruotsinkielinen koulu ehkä lakkautetaan ja jäljellä on hyvä koulurakennus. Silloin tänne jouduttaisiin kuljettamaan sekä Dragsfjärdistä että Kemiöstä. Angelniemelle tulee matkaa viitisen kymmentä kilometriä, mikä on ihan liikaa kuljettaa koululapsia.

Henkisesti olisikin ollut liian vaikeaa ajatella liittymistä suurempaan Turunmaan kuntaan, kun nytkin on. Vaikka palvelut eivät välttämättä minnekään karkaa, ei paikallispolitiikkaa tule ollenkaan väheksyä. Luottamusmiehet ja lautakunnat ovat tärkeitä demokratian tunteen kokemiseksi ja päätösten ankkuroimiseksi, vaikka käytännössä he olisivatkin lakien ja asetusten ja valtion viranomaisten sitomia.

Kuvassa on väistyvä, Kemiön kunnan vaakuna, joka on aika mitään sanomaton piparkakkuineen, kuusineeen, vai mitä nämä kuviot ovatkaan. Dragsfjärdin vaakuna on selkeä ja kertoo kunnan merellisyydestä ja historiasta.

Valtakunnanpolitiikassa eilen sähköisti uneliasta loma-ilmapiiriä valmistunut tutkimus, jossa väitettiin, että sairaanhoito on tehotonta ja liian laitosmaista. Tämä liittyy kiinteästi myös kunta- ja palvelurakenne-uudistukseen. En tiedä onko tässä kyse markkinaliberaalien uudesta yrityksestä privatisoida vai oikeasta asiasta. Sairaanhoitopiirit, mikä tietenkin tarkoittaa niiden johto, ovat myös samaa mieltä. Vanhuksia makuutetaan ja samalla laitostetaan liikaa ja viimeisetkin rippeet heidän omasta aloitekyvystään ja taidoistaan riistetään liialla auttamisella.

En itsekään halua viettää viimeisiä vuosiani tällaisissa hoitolaitoksissa, mieluummin kaatua omilta jaloiltani, mutta minkä sille voi, jos voimat vähenevät ja päärustinki pettää.

Vasemmisto, joka on ollut rakentamassa näitä laitoksia, nostaa tietenkin hälyn ja vääristelee sitä, mihin tässä pyritään. On ollut niin helppoa työntää vanhukset laitoksiin ja pestä siten omatuntonsa.

Aamu-tv:ssä mukana ollut kohututkimuksen tekijä, prof. Juha Kinnunen painotti, että missään ei ole väitetty, ettäkö hoitohenkilöstö laiskottelisi, mutta rakenteissa on vikaa.

Turha Kemiön reissu

Kävin turhan reissun Kemiössä, kun työvoimaneuvoja oli sairastunut, eivätkä naiset ehtineet ottaa vastaan, kun heillä on iltapäivällä kokous. Työvoimatoimisto yhtyy Paraisten vastaavan kanssa, niillä on ollut jo ainakin puoli vuotta yhteinen johtaja, Kemiön entinen. Yhden virka lakkautetaan, mutta näyttää, että työtä heilläkin on runsaasti toimiston miehityksestä päätellen. Se yksi ei jouda lähtemään uuteen työhön ja eräs toinenkin neuvoja näyttää olevan töissä tämän ainoaksi jäävän lisäksi, joka oli sairastunut+sitten tiskillä oleva harjoittelija. Minulle oli yritetty soittaa, mutta jätin puhelimen kotiin. Minulle piti tehtämän työnhakusuunnitelma. Kerran näinkin päin, sillä ohareita saavat neuvojat ja muut palvelusammateissa toimivat kestää useinkin.

Kävin samalla upeassa Villa Landessa, jossa oli muutama asiakas turistineuvonnassa. Hulppeissa tiloissa oli aiemmin kahvila, mutta sen pitäminen ei kuulemma kannattanut. Hinnat olivat myös liian kovat. Muutenkin näyttää, että yhteiskunnan runsailla rahoilla rakennettu maaseutukeskus, jossa on upea tori, on liian vähällä käytöllä. Kannatti rakentaa, kun rahaa oli saatavilla. Onhan se tosin Kemiön kaunistus, mutta väestöpohjaa ja matkailijoita on vähän.

Siellä on lehtiä luettavana ja ilmaiset tietokoneet aulassa. Luin lehdestä, että tänä iltana kokoontuu Dragsfjärdin kunnanvaltuusto päättämään suostuuko se liittoon Kemiön ja Västanfjärdin kanssa. Mahdollisuudet ovat kumpaankin. Dragsfjärd, jonka keskus on teollisuuspaikkakunta Taalintehdas, suhtautuu kuulemma nuivasti entiseen emäpitäjäänsä, ainakin kemiöläiset niin väittävät. Dragsfjärdiläiset eivät ole tyytyväisiä, että uudeksi kunnanjohtajaksi olisi tullut Kemiön nykyinen, Tom Simola, ja on siinä muutakin kränää. Minä ulkopuolisena toivoisin liitosta. Aina parempi, jos byrokratiaa saadaan vähentymään, vaikka yksittäisten luottamusmiesten tunne vaikuttamisesta ehkä laimenee. Varmaankin uuden kunnan nimestäkin ollaan tukkanuottasilla. Nythän tosin terveydenhoito on saman hallinnon alla ja moni muukin, kuten työvoimahallinto. Eiväthän paikkakunnat minnekään katoa, asutaan edelleen omissa kylissä.

Salon Seudun Sanomissa oli Högsåran tuulivoimaloitten rakennuttajatahon vastine, jossa suurinpiirtein todistettiin Luonnonystävien väitteet tyhjiksi ja turhaksi vastaanhangoitteluksi. Voimalasta tulee hiljainen ja linnut suorastaan rakastavat sitä eikä luontoa tuhota muutenkaan. Tiedä sitten kuka on oikeassa.

Lauantaina on Sagalund Elää-juhla, jonne varmaankin menen.

Harmikseni huomasin vasta matkalla, etten ollut muistanut käydä Alkossa. Hanapakkaus argentiinalaista Capricorn Estates punaviiniä olisi ollut nyt paikallaan. Niskaakin jomottaa näiden eskapaadien jälkeen. Ei minusta ole ajamaan millään nuorison menopelillä. Tunsin hetken itseni melkein sankarimatkailijaksi, mutta huomasinkin olevani Surullisen Hahmon Ritari modernin Rocinanten seljässä.

Paitsi ritarin ratsu, Rocinante oli myös John Steinbeckin kuorma-autosta muutettu matkailuauto, jonka historiasta on tämä linkki. Travels with Charley oli ensimmäisiä englanninkielisiä kirjoja, joita yritin tavailla. Englanninkielisiä pokkareita sai jo 60-luvulla Sodankylän linja-autoaseman kioskista. Linkissä kerrotaan, että ko kuorma-auto ei saanut näytellä pääosaa omasta elämästään kertovassa filmissä, Steinbeckin kirjan filmatisoinnissa.

Steinbeckin matkailuauto oli mielestäni kaikkien niiden nykyajan surullisten hahmojen omistamien kalliiden menopelien edeltäjä. On vähän surullista nähdä sitä pateetista vapauden tavoittelua, jota nämä maantieritarit/karavaanarit harjoittavat. Ehkä toisten onnistuukin löytää seikkailujen täyteyttä, mutta uskon tuollaisen matkailun olevan aikamoista harhaa. Parhaat matkat tehdään mielissä. Steinbeckin matkakertomus oli siksi hyvä, että se oli matka samalla mielessä kuin maanteillä. Nykyajan sankarimatkailijoista on Erkki Lampén onnistunut tekemään ihan onnistuneita matkoja/kertomuksia ja blogeissa näitä sankareita löytyy paljon myös.

Sadepäivä

Tutkin hieman mitä streaming-käsitteellä on tarjottavanaan. Näkökulmani on tekniikkaa osaamattoman maallikon. Löytyi palvelu, nimeltä Imvite, johon on koottu monenlaisia tällä tekniikalla toimivia juttuja. Voi kuunnella nettiradiota, katsoa televisiota. Tarjotaan monenlaisia pelejä, filmiklassikkoja, kanavia, RSS-syötteitä ja monenlaisia muita asioita, ainakin tässä vaiheessa ilmaiseksi. Voi jopa halutessaan kirjautua ja hakea kontaktia ihmisten kanssa. Luulin, että tv-kuva on aina näissä pientä, mutta kuvaa voi suurentaa koko ruudun kokoiseksi, jossa se tosin muuttuu rakeiseksi. Pieni kuva on terävä. Kyllä tässä vähän järjestystä luodaan suureen tarjontaan.

Tietenkin kaikki lisäosat selaimeen, mitä kaikkia niitä onkaan tulee olla kunnossa. Muuten, minusta Firefoxin ominaisuus, että uusi ikkuna avautuu kortisto-ikkunaksi, kun pitää alhaalla Ctrl-nappulaa, on sympaattinen. Onhan niitä tosin vaikka kuinka paljon mahdollisuuksia tuunata selainta. Firefox on siitä mukava, että osoitteen voi vetää hiirellä yläpalkin tyhjään tilaan eräänlaiseksi nappulaksi. Jos osoite on osoiterivillä, se pitää ensin valita. Näitä nappuloita ei mahdu määrättömästi, mutta ne listautuvat valikoksi sen jälkeen, kun tyhjä tila täyttyy. Olen vetänyt sinne mm. osoitteen post to del.icio.us-palveluun, minkä jälkeen osoite tallentuu helpolla. Voihan se tietenkin kirjanmerkeissäkin olla, mutta se on heti hankalampi. Olenkin tallettanut aika määrän mukavia linkkejä sinne. Tageissä olisi kieltämättä hiomisen varaa, mutta muuten sieltä löytyy mukavasti osoitteita. Linkki löytyy tämän blogin sivupalkista, nimellä koululinkit, mikä on vähän harhaanjohtava nimi. Blogeja en yleensä sinne laita, koska niitä on niin paljon ja blogilista ajaa asiansa. Tosin suosikkilistaansa voisi näyttää erillisellä del.icio.listalla tai vastaavalla. Elämänikä ei tietenkään riitä kaiken kiinnostavan tutkimiseen, mutta on mukava tunne, että saa edes vähän järjestystä kaaokseen ja tietää missä eri palveluita on saavutettavissa.

Laitoin myös kaikkien radioitten äidin, BBC:n nappulan erikseen, mutta en tiedä ehdinkö kuuntelemaan.

Taiteen puutarhassa

Westers trädgård on yksi Kemiön saaren hienoimpia nähtävyyksiä. Ihastelin sen kauniisti laitettuja kasvipenkkejä. Taimet olivat säännöllisesti, mutta ei mitenkään muodollisesti, maahan laitettuja. Lajirunsaus on suuri ja kasvit näyttävät voivan hyvin. Viljely on ekologista. Puutarha oli vaihteleva ja tosiaankin taiteellinen sanan parhaassa merkityksessä. Kovasti on töitäkin tehty, mutta rehkiminen ei näy.

Huomenna puutarhassa järjestetään Lasten Aurinkojuhla ja pitkin kesää hienoja teemailtoja, jotka ovat kalliita, mutta ei laatuunsa nähden.

Navetasta oli tehty tilausravintola. Siellä oli parvia, myymälä ja päädyssä kanala-galleria. Pinta-ala ei ollut liian suuri ja uuvuttava. Ravintolassa järjestetään konsertteja ja muita taidetapahtumia, joissa en vielä ole käynyt, mutta menemme varmasti 18.7. kun siellä järjestetään Carl von Linné- tilaisuus. Silloin on vieraitakin, joita on mukava viedä ylpeänä hienoon paikkaan.

Ennen Westersiä kävin Angelniemellä asti. Angelniemi on ollut oma kuntansa ja liitetty Halikkoon v. 1967, josta se oli aikoinaan erotettukin. Se on suomenkielistä aluetta. Luulin, että se ei ollut viihtynyt ruotsinkielisten seassa ja siksi liittynyt toiseen kuntaan, mutta asiat eivät näköjään ole kuin luulee. Kysyin eräältä mökkiasukkaalta, missä se Omenapuukylä on ollut, mutta hän sanoi, ettei se ollut ollenkaan Angelnimellä vaan Vartsalassa, mantereen puolella. Taas olin erehtynyt. Pian varmaan selviää, ettei ilmaa täytäkään eetteri vaikka se olisi kuinka runollista: "singota ajatukset eetteriin."jne. ja muuta yhtä järkyttävää.

Angelniemessä oli kuitenkin kaunis, punainen kirkko niemellä, ihan näkemisen arvoinen. Omenapuutarhat olivat toinen nähtävyys. Missään muussa pitäjässä ei niitä ole pinta-alallisesti enemmän.

En aio mopoilla enää yhtä pitkiä matkoja. Tuntuuhan toki mukavalta lämmin kesäilma iholla, mutta pian niskaa alkaa jomottaa ja prätkän pärinä käy hermoille. Joskus ajattelin lähteväni pidemmällekin moporeissulle, mutta nyt se on poissuljettu. Kyllä hyvä pyörä sen kyydin voittaa. Olisi pitänyt ostaa sähköavusteinen polkupyörä, mutta se on kovin kallis. Olisi sen moporahoilla melkein saanutkin. Pienet matkat menettelevät skotterilla n. 10 km:iin asti, mutta siitä eteenpäin on piinaa. Siinä meni taas yksi vapauden illuusio!

Läpi tulen ja veden

Tunnen taas seikkailleeni. Lähdin tutustumaan taas uuteen kulmaan saarta tai oikeastaan sen lähinaapurustoon. Olin nähnyt kartasta, että heti Strömman kanavan jälkeen Teijoon lähtisi jonkinlainen pyöräreitti ja päätin tutkia sen, mikä tietenkin on kiellettyä mopoilijalta. Mutta yhtään muuta kulkijaa ei reitillä näkynyt. Se lyhensi monella kilometrillä matkaa Mathildeen ja Teijoon, joka on vanhaa ruukkiseutua eteläsuomalaiseen tyyliin. Siellä oli rakenteilla paljon, vähän (kallista) slummimaista mökkialuetta, mutta vanhoja perinteikkäitä taloja oli myös. Rannassa oli taidenäyttely ja puoteja. Sinne pitää viedä vieraita. Teijossa ja Mathildejärven maastossa on oikein hienoja reittejä ja kalastuspaikkoja, jossa kävimme viime syksynä projektilaisten kanssa kaikkien tyytyväisyydeksi.

Sain rangaistuksen luvattomasta ajostani pyöräreitillä, kun kastuin läpimäräksi lähdettyäni tutkimaan vielä yhtä Kemiönsaaren kylää. Olisin ehtinyt sateen alta, jos olisin mennyt suoraan. Kastuin kunnolla, mutta onneksi ilma oli lämmin. Muistan ennen vanhaan suorastaan vihanneeni porhoja autonomistajia, mutta nyt tämä oli minun valintani. Ensi kerralla otan sadetakin mukaan. Sadetta ei märkänä kannata jäädä pitämään, koska alkaa palella ja tulee aika pitkäksi. Märkänä oli surkeaa tankata. Farkut olivat kuin peltihousut. Matkalla Björkbodaan tuli useita kuuroja, mutta välillä oli ihan kuivaa. Hoipparoin kotiin, missä onneksi kuuma kylpy virvoitti. Niskaa viilteli ajoasento, mutta tunnen nyt itseni ruhtinaaksi. Kannattaa kyllä piinata itseään, sillä toivuttua tuntuu hyvältä.

Kävin menomatkalla eräässä mielenkiintoisessa paikassa, joka oli lähellä Strömmaa. Ma´Cirque on vanhassa kansakoulussa sijaitseva myymälä ja kahvila, joka on auki vain harvoin. Se oli täynnä viehättäviä esineitä, taiteellisessa järjestyksessä. Omistajat ovat taiteilijoita ja rouva, joka möi hyvänmakuisen suklaaleivoksen ja oikeaoppisen kahvin maitovaahdolla on vaatesuunnittelija, jolla on alalla pitkä kokemus. Hän on tehnyt omia hienoja vaatekokoelmia. Intia on perheen inspiraatio, luin leikekirjasta. Kahvilassa on järjestetty näyttelyitä, teatteria, konsertteja ja monitaiteellisia tilaisuuksia sen muutaman vuoden ajan, kun paikka on ollut kulttuurikeskuksena. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jonne vien myös vieraitani, jahka niitä tulee.

Strömmasta olen ennenkin kirjoittanut; se on tunnetusti ainoa paikka Suomessa, jossa vuorovesi-ilmiö näkyy saaden veden kanavassa virtaamaan vuoroin kumpaankin suuntaan. Virtaus oli niin kova, että taisi laivoja jopa haaksirikkoutua. Kanavissa on kulkenut suuriakin laivoja kunniakkaassa menneisyydessä, kun Teijossa päin oli isoja sahoja ja laivojen korjaustoimintaa, kertoi tuttavani ja huonetoverini, eläkkeellä oleva Strömman entinen luotsi Theo kirjassaan. Nyt siitä kulkee silloin tällöin vain jokin hassu huvivene. Uusi silta on nostosilta, jonka olen nähnyt muutaman kerran ylhäällä. Vanha silta oli ensimmäinen siltayhteys Kemiön saareen. Sillan vaiheilla rahapohatta ja mesenaatti Amos Anderson suoritti yleensä jonkin rituaalin, kun tuli saarelle Helsingin suunnasta, mutta en nyt oikeastaan muista minkä. Vähensikö hän vaatteitaan, löyhensi solmiota vai tuliko istumaan kuskin viereen, en muista.

Vanha kanava on vieressä ja kävin kuvaamassa kyltin, jossa kerrotaan, että hevosen juoksuttaminen sillalla on kiellettyä. Strömmassa on myös pari taiteilijaa, joista toisen primitiivistyylisiä veistoksia näkyy ihan liki menevälle tielle. Toisen, yli yhdeksänkymppisen, hienon vanhan rouvan, olenkin tavannut museoasioissa.

Kemiön saari on mielestäni oikein mukava käyntikohde, johon tutustumista ehdotan arv. lukijoille mahdollisuuksien mukaan. Saarella on pari pensionaattia ja ympäröivissä saarissa pari, ainakin Högsårassa ja Biskopsöllä. Högsåraan pääsee pitkän matkan kulkevalla vaijerilossilla, mutta Biskopsölle on venekuljetus vain muutaman kerran viikossa. Nykyään automatkailija pääsee ilmaiseksi Hiittisiin asti, vielä viime vuonna se maksoi.

Jos minulle käy, voisin myös opastaa joitakuita ystävällismielisiä blogituttuja saarella samasta syystä kuin Vaahteramäen Eemeli pussasi opettajatarta, jos päätätte käydä jossakin vaiheessa, (ilmaiseksi). Voisin myös kuljettaa autolla ympäriinsä. Olisin ainakin pätevä opas Sagalundin museoon ja tiedän monia muitakin mansikkapaikkoja. Musiikkifestivaalit ovat tietenkin asia erikseen, mutta silloin ovat varmaankin majoituspaikat kauan sitten varattuja. Nauvossakin on ilmeisesti Biskopsö, mutta luin ÅU:sta meidän BÖ:llä sijaitsevasta täysihoitolasta.

Täysihoitolat oikeastaan aloittivat suomalaisten tutustumisen hienoon maahansa ja maalla asumiseen kesäaikaan. Sinne tulivat virkamiehet elämään maalla sosiaalista elämää ennen kuin varsinainen kesämökkiaika Suomessa alkoi. Yllä olevaan linkkiin on koottu muutamia Kemiönsaaren majoituspaikkoja ja onpa siinä ohjelmaehdotuskin.

Mopomiehen reitit

Mopomiehen tie vei nyt Karunaan, Sauvon erääseen kylään. Seurasaaren, Karunan vanha kirkko on täältä peräisin. Tilalla on kansallisromanttinen graniittikirkko, joka uinuu ruususen untaan syrjässä matkailijavirroista, joille se olisi oiva vetonaula. Vieressä on kartano ja kylässä on kyläkauppa. Mikseivät voisi jotenkin yrittää vetää vähän virrasta erilleen joitakin poikkeajia? Kaikilla menijöillä tuntuu olevan kiire huviloilleen ja matkailuhelvettiin Kasnäsiin, vaikka kaikkialla on mansikkapaikkoja.


Luulin, että järjestys olisi ollut toinen: Ensin myytiin kirkko ja sitten rakennettiin uusi vaikka tilanne oli päinvastainen. Vanha kirkko myytiin tarpeettomana vaikka kukaan ei olisi sitä edes halunnut. Vanhat alttarimaalaukset olivat ne, mistä oli kysyntää. Nyt ne ovat Kansallismuseossa. Karunan kirkko on Seurasaaren vanhin rakennus.

Kirkon ulkopuolella tunnuttiin odottavan hääparia hevosella kyyditettäväksi. Otin kuvia vanhan kirkon pienoismallista. Jäljellä oli ruukinherran rakennuttama hautakappeli, jonka avain kuuluu heitetyn mereen.

Jännitin turhaan kestääkö bensatankillinen koko matkan. Menomatkalla ajoin viehättävää maalaistietä Kemiön Lappdahlista Pungböleen, jonka nimen jätän suomentamatta. Pungbölessä on komea silta, joka yhdistää Kemiönsaaren mantereeseen Turkuun päin. Olen tavannut ihmisiä, jotka vielä muistavat kuinka höyrylaivalla kuljettiin ennen Turkuun. Jonkinlainen lossikin paikalla lienee ollut. Kertoipa Amos Anderson soutaneensa poikasena Turkuun ja takaisin myymään puolukoita, mikä oli kyllä vähän liian paksua.

Pari vuotta sitten kävin sillan korvassa entisellä Ekniemen leirintäalueella , joka nyt on nuorisoleirien pitopaikka. Alueen pitäjä kertoi leiriläisten löytäneen jäistä miehen ruumiin. Hän oli hypännyt sillalta ja jättänyt avaimet autoonsa eikä häntä ollut kaivattu pariin kuukauteen, minkä auto oli sillan parkkipaikalla seisonut. Tuolla leirintäalueella järjestetään Garagerock kesällä. Kemiön saarella tarjotaan kesäisin juhlien muodossa kamarimusiikkia, rokkia ja jazzia, ei huono. Kiemusteleva soratie oli yksi matkan elämyksistä. Se kierteli ja kiipeili kallioiden ohi ja yli. Näin kuljettiin ennen kallioleikkauksien aikaa.
Kävin myös kuvaamassa Sagalundin museoalueella.

Kuvassa on mamelukkeja, jotka riippuvat kuivumassa vuolemieni englantilaismallisten pyykkipoikien pitäminä.











Tässä eräs pikkupoika miettii, uskaltaisiko kokeilla kokoon kyhäämiäni Oskar Janssonin inspiroimia puurattaita, jotka kuuluvat museon aikamatka-tarjontaan. Opettaja vaati oppilaitaan tulemaan kouluun tällaiset rattaat mukanaan tekemään puutarhatöitä ennen koulutyön alkamista klo 8-9.







Laitetaan mukaan kuva uudisrakennuksesta, joka näyttäisi olleen paikallaan vuosikymmeniä. Itse asiassa maitolaituri pystytettiin vain pari kuukautta sitten.

Minä ja muut mummot

Minun luonteeni pilasivat jo varhain, lukemani tyttökirjat, joita oli isojen siskojen jäljiltä. Luin myös heidän vanhoja koulukirjojaan. Sitten olen aina lukenut perhe- ja naistenlehtiä liikaa. Äskeisellä Tampereen matkallakin käytin monta päivää Annojen, Kodin Kuvalehtien ja Kotiliesien lukemiseen. Katson myös kaiken maailman talk-showt. Kuten nyt eilen Oprahin. Liikutun muitten naisten, äh... tarkoitin ihmisten, tapaan ja rakastan ihanaa Oprahia suuresti. Hän on niin tuhti ja reipas ja auttaa toisia suuresti. Hän ottaa esille liikuttavia tapauksia.

Eilen olivat vuorossa positiiviset tarinat kuten ihana siamilaiskaksois-pari, jotka oli leikattu erilleen. Pikkutytöt olivat selvästikin saaneet kosolti rakkautta ja olivat niin söpöjä jo yhdessä ollessaan. He juttelivat ja liikkuivat yhteisellä alaruumiillaan. Heidät leikattiin erilleen ja näytettiin ohjelmassa. Kummallakin oli yksi jalka ja toinen oli saanut ainoan munuaisen ja toinen sai dialyysiä ja odotti äidiltä munuaissiirtoa. Vanhemmat olivat täydellisen tuntuisia vanhempien rakkaudessaan. Tytöt olivat edelleen söpöjä ja tuntui että heitä rakastetaan ympäristössä. Tietysti sitä ajattelee, että miten sitten, kun he huomaavat puutteensa myöhemmin. Olihan se kuplassa kasvatettu poikakin, joka oli pienenä aivan positiivinen, mutta joka myöhemmin muuttui raskasmieliseksi ja kuoli. Sitä aina ajattelee kuinka itse on itsekäs, vaikka on saanut olla terve ja mahdollisuudet kaikkeen ja silti nurisee.

Toinen esimerkki oli isästä ja vammaisesta pojasta, joka oli syntynyt ilman silmiä ja pahasti liikuntavammaisena. Pojasta tuli kuitenkin positiivinen, mukava nuorimies, joka kunnostautuu soittajana. Isä oli auttanut häntä suuresti ja molemmin puolinen rakkaus oli käsin kosketeltavaa. Toinen ajatuksia herättävä tarina.

Sitten olivat tietenkin vuosikymmenet työssä naisten hallitsemilla aloilla. Pärjäsin ihan hyvin heidän kanssaan, sillä minulla oli empatiaa vaikka muillekin jakaa. Ehkäpä olin vähän maskottikin.

Linkkivinkki: Vuoden parhaat nettisivut? Erään järjestäjän palkinnot ja nimitykset.

Moporetki Särkisaloon

Kävin tutustumassa naapurikuntaan, jossa olen käynyt ennen vain veneellä, viime syksynä navigointikurssilla. Särkisalon Förby oli paikka ja kävin samassa venesatamassa. Aivan toisella puolen olisi ollut Kemiön saari, mutta en hoksannut katsoa. Matkaa olin ajanut kuitenkin 30 km skootterilla (yhteen suuntaan), mikä oli pisin skootterimatka, minkä olen tehnyt. Siinä kipeytyy niska ja kaikki paikat. Skootteri on tehty näköjään lyhyille matkoille. Kävin Särkisalon, joka ruotsiksi on Finby, lossisatamassa, josta olisi voinut jatkaa pidemmälle saaristoon, Ulkoluotoon eli Utöhön ja Söderbyhyn. Jos Söderbystä olisi lossi Bromarvin Skataan, siinä olisi erityisen hieno, kehässä kulkeva pyöräreitti saaristossa, mutta kartan mukaan lossia ei ole. Särkisalo ja muutamat naapurikunnat yhdistyvät, oliko se nyt Suur-Saloksi (etten puhu omiani). Kemiön saaren kolme kuntaa myös omaksi kunnakseen; nimeä voi arvuutella, se onkin suurimpia kysymyksiä. Kemiön kunta olisi luontevin, koska Kemiön suurpitäjästä ne topiset ovat aikoinaan eronneetkin. Silti kahdella muullakin kunnalla ovat luonteenpiirteensä ja historiansa. Utöhön oli rakenteilla komea silta ja kävellen olisi päässyt yli. Sillan juuressa oli erityisen kauniita paikkoja. Näin kaksi ihan tien vierellä, kaikessa rauhassa laiduntavaa hirveä, harmi ettei ollut kameraa mukana.

Kävin paluumatkalla katsomassa Sagalundin museoaluetta, joka oli erityisen kaunis sekin, kun kasvit olivat kasvaneet ja monet kukassa. Kameran puute harmitti taas. Minun tekemäni kärryt olivat nätisti ulkona tuomassa tunnelmaa. Keväällä tehty maitolaituri oli siinä kuin olisi ollut jo kymmeniä vuosia. Sen laudoitus tehtiin vanhasta, nätisti harmaantuneesta laudasta. Katselin ruohossa niitä plänttejä, joihin kärräsin täytemaata niin, että vieläkin on nilkka kipeänä. Siellä oli hienoja kasvimaita, jotka Anna laittoi, humalat kasvoivat komeina ja kukkia oli jos jonkinlaisia. Kasvimaalla oli ehkä liikaa rikkaruohoja. Liikenne ehti hiljentyä palatessani; menomatkalla näkyi meren rantaan kiirehtiviä autoja jonoiksi asti. Suurin virta vei ehkä Kasnäsiin, jonka laaja parkkipaikka on varmaankin tupaten täynnä autoja. Oli mukava ajaa osittain sellaisia teitä, joita en ole kulkenut ennen. Väliin haisi grillatulle makkaralle, merelle, savulle ja saunalle.

Vuoden 100 parasta nettisivua?

Vuoden 2007 sata parasta sivua on äänestetty Webware-nimisellä sivustolla. Tässäkin riittää tutkimista. Ei oikeastaan voi puhua samassa kappaleessa, mutta itse olin erehdyksessä laittanut piiloon delicio.us-linkkini, jotka ymmärtääkseni pystyy vapauttamaan vain linkki kerrallaan ja sitä työtä olen tässä tekemässä. Tässä on kyse lähinnä nettityökaluista ja hakuteoksista. Olen kovasti tyytyväinen, että olen tällaisen hankkinut.

Pari kirjaa

Oli jo korkea aika tutustua maailmalla tunnetuimman ruotsalaisen tiedemiehen Carl von Linnén elämään. Tämä vuosi on hänen juhlavuotensa ja netistä on löydettävissä kauniita ja informatiivisia sivuja, jotka kertovat hänestä ja hänen elämäntyöstään. Karin Berglundin teos Jag tänker på Linné Han som såg allt on mahdollisimman hyvä johdatus, vaikka se on 400-sivuinen jättiläinen. Se on tehty ammattikirjoittajan/lehtimiehen kepeällä kynällä ja keskittyy etupäässä aiheensa inhimilliseen kiinnostavuuteen ja persoonallisuuksiin unohtamatta kylläkään faktoja. Oikeastaan vasta nyt opin oikeasti Linnéstä jotakin. Minulla on ollut pitkään hänen suuri klassikkonsa Linnén Lapinmatka, mutta muut tiedot ovat jääneet diletanttiseen tapaani puolinaisiksi. Nyt tätä tietoa tuli, mutta en pysty tietenkään aihetta kuin raapaisemaan blogikirjoituksessa.

Linnén kirjeistä on tekeillä nettiin oma kattava sivustonsa, mutta toistaiseksi niitä ei taida olla saatavilla. Tekstien saattaminen nykyasuun on varsinkin meille ulkomaalaisille tärkeää.

Kirjassa sai oivallista tuntumaa 1700-lukuun ja tieteen kehitykseen taikauskosta yhä eksaktimpaan. Tyypillinen yksityiskohta oli, että jopa Linné uskoi siihen, että pääskyset talvehtivat järvien pohjissa vaikka hän oli paljastamassa monia muita uskomuksia. Hänen oli vaikea uskoa kirjaimelliseen luomiskertomukseen vaikka hän ei sitä vastaan ryhtynytkään kapinoimaan.

Linnén ansiota on elollisten olentojen luokitteleminen binaarisesti kaksiosaisella latinalaisella nimellä, joita me entisajan oppikoululaiset saimme opetella ulkoa ja samalla, kun yritimme kerätä epätoivon vimmalla herbaariota, kuten minä osittain ison veljen vanhoista.

Nyt hänen luokitteluaan pidetään jo vanhentuneena ainakin tieteellisessä mielessä. Itse siitä mistä aita on matalin- yli menevänä laiskana poikana en ikinä opetellutkaan oikeata kasvien määritystä. Opettajakin meni sen niin nopeasti, että vain fiksuimmat omaksuivat. Itse katsoin värikuvakasviosta. Onkohan ketään joka on tehnyt kaiken oikeasti?

Linnén persoona, olen saanut sielulleni pysyvän vahingon, on se joka naistenlehtien turmelemaa maalaista eniten kiinnostaa. Hänen tuhti vaimonsa, joka ei voinut sietää heidän ainoaa poikaansa, josta tuli Linnén seuraaja professorina ja sievät tyttäret. Kirjailija ihmettelee, miksi äiti vihasi poikaansa, mutta syy on itsestään selvä. Kirjassa kerrotaan, että synnytys oli tuskallinen ja äidillä on voinut jäädä pysyvä vastenmielisyys kivun tuottajaa kohtaan, mikä lie joskus on mahdollista, vaikka useimmissa tapauksissa unohtuu. Muutenhan maailma olisi täynnä lapsiansa vihaavia äitejä.

Lukekaa ihmeessä tuo viehättävä kirja, jos osaatte ruotsia riittävästi. Linnéstä on kaikilla sivistyskielillä saatavilla paljon nettimateriaalia, mutta jotta kiinnostuu kunnolla, kipinä on jostain saatava.


Toinen kirja, jonka myös tänä päivänä luin, on Marja-Leena Mikkolan Menetetty Lapsuus, joka kertoo suomalaismiehittäjien vankeudessa olleiden lapsien tarinoita. Tokihan olen aiheesta kuullut ja jopa lukenut tuosta yhdistyksestä, joka on yrittänyt hakea korvauksia Suomen valtiolta. Vankileireillä olleet venäläisetkin joutuivat epäluuloisen Neuvostoliiton sortamiksi aikuisiässään. Vaikka suomalaiset joutuivatkin maksamaan kovat sotakorvaukset, aluemenetykset ja evakkojen asuttamisen, ei noiden tuhansien viattomien menetyksiä voi vähätellä. Suomalainen miehittäjä osoittautuu Mikkolan kirjassa kovaksi pamputtajaksi ja julmaksi miehittäjäksi, joka olisi halutessaan voinut estää pahimmat nälkäkuolemat - vaikka yksittäisiä inhimillisiä sotilaita muistetaankin. Venäläisille oli varattuna vielä kovempi kohtalo, jos Hitlerin Saksa olisi voittanut. Venäläiset sitten vuorostaan kostivat varsinkin saksalaisille julmasti, eivätkä heidän tekonsa olleet suomalaisiakaan kohtaan kovin lempeitä. Muistetaanpa vaikka partisaanien hirmuteot Lapin kylissä.

Kirja on kuitenkin hyvä ja olisin sitä mieltä, että olisi oikein jos suomalaiset korvaisivat jotenkin edes pienen osan kärsimyksistä vielä elossa oleville uhreille, jotka joutuvat sinnittelemään pienillä eläkkeillä.

Etälukio

Lukiolaisena ihminen taitaa olla tietojensa huipulla. Hän on käyttänyt lähes koko elämänsä tietojensa opetteluun, jos kauniisti sanotaan.(Onko hän toiminut aktiivisesti?) Sen jälkeen hän erikoistuu, tarpeeton tietomäärä karisee pois. Tällainen kuusikymppinen on jo lähes fossiili, vaikka olisi yrittänyt koko elämänsä ajan pysyä jotenkin mukana. En varmaankaan jaksa tätäkään linkkiä seurata, mutta kun joku blogisti mainitsi sanan Etälukio, painoin linkkiä ja löysin hienoja aineistoja, jotka näyttävät olevan ilmaisia ja kaikkien saatavilla. Olin kuvitellut päinvastaista. Tv:ssä on tullut Etälukio-ohjelmia, joita on ollut joskus mukava seurata. Ihminen tarvitsee toki myös liikuntaa ja sosiaalista elämää, mutta joskus voisi näitäkin aineistoja tutkia ja katsoa yleistietojensa tilaa ja päivittää niitä.

Halvalla maailmalle

Ylen Areena palvelua ihaillessani, olen myös muistanut vanhaa, tuttua SR:n nettiradiota ja siellä etenkin Sisuradiota, josta kuulee usein mejänkieltä, Pohjois-Ruotsin suomea, jota omaksi kieleksi kutsutaan. Minulle se on lapsuudessani kuulemaani murretta, jota tuskin itse koskaan olen puhunut. Se on maanläheistä eikä yhtään korrektia. Innostuin hakemaan myös muita netti-tv:itä ja -radioita, vaikka tuskin koskaan niitten seuraamiseen jää paljoa aikaa, kun vuorokaudessa on vain ne vaivaiset tuntinsa. Nettimatka maailmalle on kuitenkin huomattavasti halvempi ja vaivattomampi kuin oikeat matkat, jotka kuluttavat liikaa lentobensiiniä ja pilaavat ilmakehää. On oikeastaan aika viehättävää käydä kurkistamassa mitä kaikkea bisarria maailman ihmiset puuhaavat. Täältä löytyy monia tv-asemia, jotka lähettävät oikeata kuvaa. Suurta osaa ei tietenkään ymmärrä, mutta Lontoon murteella tulee paljon ohjelmia. Katsoin esimerkiksi yhtä kulttuuriin erikoistunutta kalifornialaista kanavaa, jossa kerrottiin New Dealista. En tietenkään ehtinyt paljon selata muuta tarjontaa. Tällä saksankielisellä sivulla on paljon netti-radioita ja -tv:itä.

Kompuutteri tuntuu korvaavan yhä useampia kodinkoneita. Minulla ei ole ollutkaan kunnon radiota ja levysoitinta enkä niitä enää tarvitsekaan. Tietokoneen USB-portista voi jo ladata pattereita ja joku esitti idean, että sieltä voisi ladata mm. puhelimen akkuja. Jokaisen matkapuhelimen mukana tulee laturi, mutta jos lataaminen kävisi USB-portista, ei latureita tarvittaisi. Ongelmana on vain, että kaikilla ei ole tietokoneita. Maailmalla on kaikenlaisia hupivehkeitäkin, jotka toimivat samasta virtalähteestä.

Kala liikkuu rajoitetusti

Kala liikkui vielä hiukan ja verkoista tuli muutama, mutta enää emme niitä laske. En ole ennen nähnyt niin suuria ahvenia kuin tässä järvessä. Kalakaveri on jo ikääntynyt, liikkuminen ja näkeminen on jo huonompaa. Olen vielä nuori mies häneen verrattuna, mikä on huomattavasti mukavampaa kuin ripeään ja neuvokkaaseen mökkitalkkariin vertautuminen. Mukava tavata mukavaa pariskuntaa myöskin. Kalakaveri on ollut johtoasemissa journalismin alueella ja hänellä on mielenkiintoisia näkemyksiä median tilasta nykyään.

Kävin työkkärissä jättämässä työtodistuksen ja laitan eteenpäin ansiopäiväraha-hakemuksen. Toivottavasti olen maksanut kassan jäsenmaksun. Olen mukana YTK:ssa, jota kutsuttiin ennen Loimaan liitoksi. Nyt ei ahdista työttömyys samalla tavalla kuin pari viikkoa sitten. Siihenkin tottuu ja siihen, että sitä on tarpeeton. Se on jonkinlainen eksistentiaalinen kokemus, josta toivottavasti tulee joitain hyviäkin seurauksia.

Ympäristöskandaali Högsårassa?

Matkani aikana ilmaisjakeluna tulleessa Salon Seudun Sanomissa oli yllämainitusti otsikoitu mielipidekirjoitus (ilman kysymysmerkkiä tosin). Tässä Turun Sanomien juttu tuulimyllyistä.

Jutussa paljastettiin, että Högsåran idylliselle saarelle rakenteilla olevia tuulimyllyjä olisi ryhdytty pystyttämään paljon korkeampina kuin luvattu ja ennen kuin laki sallisi sallisi.

Myllyjä vastustavilla luonnonystävillä on vahvoja argumenttejä niitä vastaan. Ne pistävät kyllä silmään. Idyllistä Högsåran saarta myös turmellaan hieman vetämällä sinne suoria teitä, jotta voidaan ajella rekoilla.

Saareen menee pitkä vaijerilossi. Kun siellä viime kesänä kävimme, erehdyimme ottamaan auton mukaan, vaikka se ei ollut suositeltavaa. Saarella ei paljoa pystynyt ajelemaankaan. Meillä tosin oli pieniä lapsia mukana, joitten takia auto oli paikallaan. Autosta sai maksaa ylimääräistä. Lossirannassa oli paljon autoja pysäköitynä, minkä olisi pitänyt herättää kysymyksiä.

Högsåraan erityisesti liittyy keisarillisia muistoja, joitten tähtenä on kalastaja-eukko Fina. Siellä on luotsimuseo ja viihtyisä Mummun kahvila. Högsåran kirjan kirjoittanut Clara Puranen oli navigaatiokurssilla mukana ja kävimme kurssin kanssa iltaretkellä mm. saaren satamassa moottoriveneellä.

Luonnonsuojeluarvot saavat ainakin meikäläisen hämmentymään. Haluaisin niitä puolustaa ja säilyttää, mutta samalla tuntuu, että tuulimyllyjä ei saisi pystyttää minnekään, vesivoimaa ei rakentaa, metsää ei käyttää. Ydinvoimaa ei lisärakentaa. Ilmastonmuutos on kuitenkin uhkaava Damokleen miekka yllämme.

Perussyy on kuitenkin ihmisen faustisessa perusluonteessa, mikä on paha. Hän haluaa kokeilla kaikkea ja hyvää vähällä vaivalla ja itsekkäästi: kaikki minulle. En luota luonnonystäviin yhtään sen enempää. Heistäkin saa vaikutelman, että he kuvittelevat, että hyvää tulee vain jostakin, vaikka se on työn takana. Tästä puhui merimatkalla ollut vireä vanhuskin. Samalla kuitenkin saaristossa näkee, että kaikesta narinasta huolimatta maallista hyvää on kertynyt joihinkin käsiin ihan riittävästi. On loistoautoja ja -veneitä, hienoja kesähuviloita, jonne saa uppoamaan määrättömästi pääomaa. En luota kehenkään.

Matkan muistoja

Olen päässyt kotiin matkoiltani. Loppuajan olin merellä auttamassa erästä kaveria, joka toimii mökkitalkkarina. En nyt paljoa pystynyt niihin hommiin, mutta toimin apumiehenä isossa työveneessä. Kävimme pudottamassa muutaman poijun painoineen. Se olikin jännittävää hommaa seurata. Minä osallistuin lähinnä katsojana ja painoin nosturin kammesta kun vene tuli oikealle kohdalle. Paino liukui veteen ja vei mukanaan siihen kiinnitetyn kettingin, jonka päässä on poiju. Tuulessa apulaisesta oli ehkä hyötyäkin, kun vene piti sihdata oikeaan paikkaan ja nosturin hanikka oli perässä. Kaveri on hankkinut itse paljon korjaamalla ja asentamalla kunnioitettavat työvälineet. Rannalla on romusta kunnostettu iso nosturi ja veneessä pienempi. Pienempikin jaksaa nostaa lähes tonnisen mötikän, mutta veteen pudottamisessa ei mötikkää voi kiinnittää nosturiin sillä senhän tulee voida pudota vapaasti. Nosturi nostaa lavaa, jolta paino liukuu. Vene itsessään on vaikka vanha kuitenkin tukeva ja tarkoituksenmukainen. Siihen voi ottaa mukaan kaikki tarvittavat työkalut ja koneet. Kaikkien välineiden on oltava hyvässä järjestyksessä. Kaverilla onkin siihen hyvät lahjat.

Oli jännä nähdä betonisia laiturin ponttooneja, jotka tosin ovat sisältä styroksia. Tehdäänhän sitä betonista veneitäkin.

Hän korjasi taitavasti lauenneen omatekoisen laiturin. Siinäkin nosturi on tarpeen, sillä miten muuten saisi paaluja ylös ja upotettua. Jollakin työmaalla oli ongelmia ja meni monta tuntia ilman että pystyttiin tekemään mitään olellista. Kaveri kävi välillä kuumana, kun asiat eivät luonnistaneet, sillä hänellä on temperamenttiä. Laiturien tavarantoimittaja oli käyttänyt huonolaatuisia tuotteita ja esimerkiksi pultit eivät tahtoneet mennä kiinni yhdessä portaassa, kun sinkkiä olivat jengat täynnä ja sinkkiä oli myös terävinä piikkeinä siellä täällä. Huonoja halpatuotteita.

Minusta oli mukava päästä merelle. Menimme tietokonenavigaation avulla. Kaveri on tietysti oppinut tuntemaan jo vesiä muutaman vuoden paikkakunnalla asuttuaan, mutta vene kuulemma kolisee aina välillä kuitenkin kiviin. Hän oli tyytyväinen lasikuituun, koska se joustaa.

Olin jo unohtanut alkeetkin navigaatiokurssilta enkä muistanut solmujakaan, joita todella olisi tarvittu. Jonkun verran sain ohjatakin mutta vain väylällä. Muutamana päivänä oli kylmää ja tuulista, mutta kyllä aurinkokin paistoi. Meri ja luonto oli tosi kaunista. Oli elämys nähdä ripeän kaverin työskentyä ja hänen neuvokkuuttaa eri pulmatilanteissa. Koko ajan oli ongelman ratkaisutilanteita. Vaikka hän onkin väkivahva ja omistaa urheilijan kropan, ehkä hän samalla rasittaa sitä liikaakin, ja hänellä oli tenniskyynärpää kiusanaan, mikä ei tuollaisessa ammatissa ole hyväksi. Oikeaa kättä joutuu väkisinkin käyttämään. Itselläni nilkka taas vähän kipeytyi ja olin entistäkin kömpelömpi.

Olin eilen käymässä toisen kaverin kutsumana eräällä retkellä Raision venesatamasta. Eilenhän oli täydellinen päivä. Retki tehtiin lähes laivan kokoisella puupaatilla. Tuli ihan kiinnostavia uusia tuttavuuksia, erityisesti eräs vanha setä, joka osoittautui erittäin lukeneeksi ja valistuneeksi ajattelijaksi, suorastaan filosofiksi, joka tiesi paljon asioita ja pohti niitä. Kyseessä oli eräs yhdistys ja samalla sain käsitystä yhdistyksille tyypillisestä kähinöinnistä, joka tuntuu olevan aika tavallista Suomenmaassa vähäisen kokemukseni perusteella.

Jossakin matkalla kuulin Jungnerin jo aiemmin keväällä ilmoittamasta uudistuksesta, joka on tullut nettiin nimellä Yle Areena. Siellä olevia tv-ohjelmia saa katsoa ilman tv-lupaa, muistelen kuulleeni. Jokohan tämä aiheuttaa, että sanon irti koko tv-luvan ja yritän pärjätä ilman koko purkkia. Minulla ei ole ollut kunnon radiota ja nettiradio ajaa erinomaisesti radion asian. Olenkin ollut ihastunut Ruotsin erinomaiseen nettiradioon ja sille on nyt tullut kotimainen kilpailija. Hienoa, kun saa jotain joskus ilmaiseksi ja voi tehdä jopa säästöjäkin.

Suurkaupungin vaikutelmat auttavat kestämään maaseutukylän ikävyyttä ja tuttuutta. Näin sentään jotakin tämän hetken Tampereesta ja elvytin hieman sosiaalisia taitojani solmimalla ns. ihmissuhteen, mikä on mukavaa ja uutta pitkän tauon jälkeen. Eihän minulle tietysti mikään ole helppoa, kun loppujen lopuksi olen erakko, vaikka pystyn sen peittämään small talkilla ja sen sellaisella.

Luonnon video-näytös

Seurasin ihastuneena luonnonnäytelmää, joka oli ohi muutamassa minuutissa. Makasin veden rajassa laiturilla ja katselin taivaalle. Vieressä oli petäjä. Yhtäkkiä alkoi puun oksistossa höyrytä ja väreillä. Vähän samanlaista kuin väreily kuumasta maasta tai nuotiosta.

Se johtui veden liikkeestä ja sopivasta auringon kulmasta. Hetkessä se oli ohi, se oli minusta harvinainen hetki.

Maalainen kaupungissa

Kylläpä maalainen tuntee itsensä pieneksi suurkaupungissa. Katselin kaupungilla tuttuja paikkoja, jotka kyllä olivat muuttuneet paljon. Entiset yliopiston tilat, jotka silloin 40 v. sitten tuntuivat suurilta olivat jäljellä mutta kutistuneet ihmeesti. Viereen oli rakennettu jos jonkinlaisia upeita lisärakennuksia uusiksi tiedekunniksi ja laitoksiksi. Vilkaisin Kalevantien toisella puolella olevaa upeaa kirjastoa. Sisäänkäynnin vieressä oli tiedekirjakauppa, jossa oli kaikki sellaisia nimikkeitä, joista en ole koskaan kuullutkaan. Eno on lopullisesti pudonnut veneestä. Ydinkeskustassa en paljon jaksanut hortoilla näin kovalla helteellä ilman lakkia. Kävelin tunnelmallisen Kauppahallin läpi ja söin annoksen mustaamakkaraa, puolukkahillon ja maidon kera, kuten kuuluukin.

Ajelin täällä Hervannassakin ja ihmettelin mm. Teknillisen yliopiston ja teknologiakeskus Hermian laajoja rakennuksia. Kaikkialla on tehty valtavasti rakennustöitä ja tehdään kaiken aikaa. Muistan kuinka varsinaisen yliopiston väki ei millään olisi lähtenyt Hervantaan kampukselle. Ahtaaseen keskustaan on kyllä onnistuttu rakentamaan tilat, mutta kyllä täälläkin olisi voinut olla, kun ovat toisetkin. Niistä suunnitelmista johtuvat varmaan kaikki yliopistoon liittyvät kadunnimet Hervannassa kuten nyt Maisterinkatu. Paavo Kolin katukin täällä on, mutta se voi johtua muusta. Asuiko hän itse täällä, tuo Tampereen yliopiston legendaarinen rehtori, joka muistaakseni teki itsemurhan. Hänellä oli joitain megasuunnitelmia, ilmeisesti maanis-depressiivinen mielitauti. Suomalaiset ovat kuitenkin rakentaneet megayhteiskunnan noin vain ja vähän kerrallaan eivätkä ole joutuneet mielisairaalaan.

Kyllä netti on turvallinen meikäläiselle metsäneläjälle. Ei tarvitse lähteä liikenteeseen toisten jarruksi, ainakaan usein.

Onnelliset kaupunkilaiset

Tämä ei ole oikeastaan kaupunki vaan satelliittikaupunki. Moni elää täällä tarvitsematta koskaan lähteä kahden järven väliselle kannakselle, jossa liikenne puuroutuu. Asunto on iso ja viihtyisyyttä lisää vielä lasitettu parveke, joka tällä helteellä on kuuma. Säleverhot voisi kyllä vetää eteen. Talot ovat tavallisia, korkeita elementtitaloja. Tämä talo on metsän reunassa, mutta luonto ei ole kaukana mistään. Mikä luonto sitten! Suolijärven ympäri menee hyvä kävelypolku, jota pääsee kuivin jaloin. On aivan erämaan tunnelma. Vain vähän ihmisiä on liikkeellä ja järven toisessa päässä olevalla uimarannalla vain muutamia auringonottajia. Viitoitettuja kävelyreittejä menee moniin suuntiin. Ihmiset ovat terasseilla, ostoskeskuksissa, mökeillään ja moni on kököttää varmasti luukussaan. Täällä on helppo liikkua, pyörä- ja kävelyteitä on joka paikassa. Keskustassa on muutamia tunnettujen arkkitehtien piirtämiä palvelurakennuksia, Reima Pietilää varmaankin. En ole jaksanut paljoa liikkua tällä helteellä, mutta kävelin sentään Suolijärven ympäri, minkä lenkin 70 v. sisareni tekee joka päivä ja käy myös uimassa järvessä vuoden ympäri, mitä en uskalla tehdä edes nyt kesähelteelläkään. Metsä on kunnollista. Kohta enää kaupungeissa näkee kunnon puita, muualla metsänomistajat hakkaavat surutta. Kaupungissa tulee heti huomautuksia.

Sisareni kertoi aikaisemmin olleen suunnitelma rakentaa kävelysilta järven yli. Hän oli jakanut tuhansia sitä vastustavia lehtisiä tyttärensä kanssa eikä siltaa ollut tullut.

Hän on muutenkin aktivisti vanhoilla päivillään. Vastapäätä on tullut pubi, josta kuuluvat äänivolyymit olivat pitäneet asukkaita hereillä myöhään. Siellä oli käyty valittamassa, mutta saatu vastaukseksi uhmakkaita sanoja. Sisko oli kirjoittanut nätin kirjeen ja vienyt kirjansakin postiluukusta ja melu oli vähentynyt huomattavasti. Sisar oli käynyt vielä kiittämässä ja tuntui, että karaoketoiminalle ei ollut tullut edes haittaa volyymin alentamisesta, mutta kylläkin hyvää mieltä naapureilta, jotka olivat ihmetelleet: Miten sinä sait sen aikaan.

Kävin eilen pyörällä Hatanpään rannassa, jossa en muista ennen käyneeni, vaikka asuin Tampereella seitsemän vuotta. Järven toisella puolella sentään näkyi tuttuja maisemia. Siihen aikaan vain hullut uskalsivat uida Tampereen järvissä. Uimisesta oli varoitustauluja. Nyt uida kuulemma voi. Ihminen on kotipaikkasokea. Kaikkialla on uusia, vauraan näköisiä taloja. Mahtavat olla onnellisia nämä kaupunkilaiset, jotka asuvat näin hienosti, mutta kuitenkin lähellä luontoa. Itse ranta oli taas upea. Oli vanhaa puistometsää ja uudempaa. Siellä on hieno Arboretum. En jaksa lähteä mihinkään museoihin tällä helteellä, mutta pyöräilen varmaan keskikaupungille, nyt kun minulla on jopa Tokmannilta ostettu pyöräilykypäräkin, elämäni ensimmäinen.

Ostin Lidlistä hienoja salaattiaineita ja muuta. Sillä rahalla mikä menisi ravintolan rasvaiseen annokseen saa paljon terveellisempiä ja kevyempiä herkkuja.

Kylttejä tuttuihin paikkoihin: Peltolammi, missä asuimme nuorina ja rakastuneina. Härmälä jossa asuimme hetken vanhassa kaupassa. On tullut punkattua ainakin puolessa kymmenessä eri osoitteessa tässä kaupungissa joskus kivikaudella näemmä.

Manne-TV

Ainakin aloitusjakso tuntui hukatulta ajalta. Lopultakin olisi ollut tilaisuus käsitellä mustalaisuutta huumorin keinoin, mutta se menetettiin.

Siirtolaiset ja muut vähemmistöt tarvitsisivat huumoria tullakseen kotoutetuksi ja sitähän he tarvitsevat, ei tässä muutakaan voi. Ruotsissa tämä osataan, onhan heillä vuosikymmenien etumatka. Olen nähnyt räävitöntä ja samalla älykästä siirtolaisaiheista sketsihuumoria. Maahanmuuttajat, svartskallet, ovat itse olleet tekemässä sitä. Manne-TV otti esiin vanhoja klisheitä saamatta niistä mitään uutta irti. Mustalaismiehet olivat sinänsä hyvin maskeerattuja ja mustalaisten puhejargongia oli tavoitettu hyvin, mutta OI VOI sisältö!Musiikissa sentään ei oltu epäonnistuttu täysin.

Muslimiaiheista esimerkiksi on pakko laskea leikkiä. On todella vaarallista jos kenttä jää tosikoiden haltuun. Tosikoita löytyy sekä valtaväestöstä että maahanmuuttajien piiristä ihan tarpeeksi. Ruotsissa tämäkin osataan paremmin.

Onneksi netissä on lukemista

Ekoyhteisön varakkaat eläkeläisrouvat puhuivat innostuneina Etelä-Intiassa sijaitsevasta Aurovillestä, ihanneyhteiskunnasta. Siellä on jo muutama entinen ja nykyinen asukas käynytkin. En vain tiedä miten ekologinen ja vähää kuluttava elämäntapa sopii pitkiin lentomatkoihin. Joku Intiassa oli kuulemma nytkin. Muutama vuosi sitten siellä kävi eräs pariskunta, joka palattuaan näytti olevan huumekoulussa, ehkä väärä vaikutelma. He ivät matkastaan paljon kertoneet, mutta eläkeläisrouva, jonka kanssa itse kävin Portugalin Tamerassa muutama vuosi sitten, oli kirjoittanut innostuneen artikkelin, lopultakin ilmestyneeseen Ekokylän Aviisiin.

Lueskelin vähän Aurovillen laajoja sivuja, joissa mm. kerrottiin v. 1972 kuolleesta perustajasta Mother:ista ja hänen gurustaan, joka kuoli jo 1950. Paljon ja kiinnostavaa materiaalia.

Kun olen tottunut fyysiseen aktiviteettiin, jo parin viikon työttömänä olo tuntuu vaikuttavan vähän masentavasti.