Turha Kemiön reissu

Kävin turhan reissun Kemiössä, kun työvoimaneuvoja oli sairastunut, eivätkä naiset ehtineet ottaa vastaan, kun heillä on iltapäivällä kokous. Työvoimatoimisto yhtyy Paraisten vastaavan kanssa, niillä on ollut jo ainakin puoli vuotta yhteinen johtaja, Kemiön entinen. Yhden virka lakkautetaan, mutta näyttää, että työtä heilläkin on runsaasti toimiston miehityksestä päätellen. Se yksi ei jouda lähtemään uuteen työhön ja eräs toinenkin neuvoja näyttää olevan töissä tämän ainoaksi jäävän lisäksi, joka oli sairastunut+sitten tiskillä oleva harjoittelija. Minulle oli yritetty soittaa, mutta jätin puhelimen kotiin. Minulle piti tehtämän työnhakusuunnitelma. Kerran näinkin päin, sillä ohareita saavat neuvojat ja muut palvelusammateissa toimivat kestää useinkin.

Kävin samalla upeassa Villa Landessa, jossa oli muutama asiakas turistineuvonnassa. Hulppeissa tiloissa oli aiemmin kahvila, mutta sen pitäminen ei kuulemma kannattanut. Hinnat olivat myös liian kovat. Muutenkin näyttää, että yhteiskunnan runsailla rahoilla rakennettu maaseutukeskus, jossa on upea tori, on liian vähällä käytöllä. Kannatti rakentaa, kun rahaa oli saatavilla. Onhan se tosin Kemiön kaunistus, mutta väestöpohjaa ja matkailijoita on vähän.

Siellä on lehtiä luettavana ja ilmaiset tietokoneet aulassa. Luin lehdestä, että tänä iltana kokoontuu Dragsfjärdin kunnanvaltuusto päättämään suostuuko se liittoon Kemiön ja Västanfjärdin kanssa. Mahdollisuudet ovat kumpaankin. Dragsfjärd, jonka keskus on teollisuuspaikkakunta Taalintehdas, suhtautuu kuulemma nuivasti entiseen emäpitäjäänsä, ainakin kemiöläiset niin väittävät. Dragsfjärdiläiset eivät ole tyytyväisiä, että uudeksi kunnanjohtajaksi olisi tullut Kemiön nykyinen, Tom Simola, ja on siinä muutakin kränää. Minä ulkopuolisena toivoisin liitosta. Aina parempi, jos byrokratiaa saadaan vähentymään, vaikka yksittäisten luottamusmiesten tunne vaikuttamisesta ehkä laimenee. Varmaankin uuden kunnan nimestäkin ollaan tukkanuottasilla. Nythän tosin terveydenhoito on saman hallinnon alla ja moni muukin, kuten työvoimahallinto. Eiväthän paikkakunnat minnekään katoa, asutaan edelleen omissa kylissä.

Salon Seudun Sanomissa oli Högsåran tuulivoimaloitten rakennuttajatahon vastine, jossa suurinpiirtein todistettiin Luonnonystävien väitteet tyhjiksi ja turhaksi vastaanhangoitteluksi. Voimalasta tulee hiljainen ja linnut suorastaan rakastavat sitä eikä luontoa tuhota muutenkaan. Tiedä sitten kuka on oikeassa.

Lauantaina on Sagalund Elää-juhla, jonne varmaankin menen.

Harmikseni huomasin vasta matkalla, etten ollut muistanut käydä Alkossa. Hanapakkaus argentiinalaista Capricorn Estates punaviiniä olisi ollut nyt paikallaan. Niskaakin jomottaa näiden eskapaadien jälkeen. Ei minusta ole ajamaan millään nuorison menopelillä. Tunsin hetken itseni melkein sankarimatkailijaksi, mutta huomasinkin olevani Surullisen Hahmon Ritari modernin Rocinanten seljässä.

Paitsi ritarin ratsu, Rocinante oli myös John Steinbeckin kuorma-autosta muutettu matkailuauto, jonka historiasta on tämä linkki. Travels with Charley oli ensimmäisiä englanninkielisiä kirjoja, joita yritin tavailla. Englanninkielisiä pokkareita sai jo 60-luvulla Sodankylän linja-autoaseman kioskista. Linkissä kerrotaan, että ko kuorma-auto ei saanut näytellä pääosaa omasta elämästään kertovassa filmissä, Steinbeckin kirjan filmatisoinnissa.

Steinbeckin matkailuauto oli mielestäni kaikkien niiden nykyajan surullisten hahmojen omistamien kalliiden menopelien edeltäjä. On vähän surullista nähdä sitä pateetista vapauden tavoittelua, jota nämä maantieritarit/karavaanarit harjoittavat. Ehkä toisten onnistuukin löytää seikkailujen täyteyttä, mutta uskon tuollaisen matkailun olevan aikamoista harhaa. Parhaat matkat tehdään mielissä. Steinbeckin matkakertomus oli siksi hyvä, että se oli matka samalla mielessä kuin maanteillä. Nykyajan sankarimatkailijoista on Erkki Lampén onnistunut tekemään ihan onnistuneita matkoja/kertomuksia ja blogeissa näitä sankareita löytyy paljon myös.