Pihaviisaat

Jos olisi vanhempi ja asuisi tällaisessa talossa, mitä tekisi lasten kaitsemisasiassa. Kun lapsenlapset olivat täällä olimme suurimman osan ajasta joku pihalla istumassa auringossa. Pidemmän päälle ei kai jaksaisi. Piha on suojainen, eikä periaatteessa autoliikennettä ole sallittu, mutta postin auto kulkee siinä, vanhukselle ruokaa tuovat ja monet muut huoltoautot. Lapset puikkelehtivat parkkipaikoilla, aina ei välttämättä peruuttava näekään. Kauheata jos jotain tapahtuisi.

Meitä nauratti kun taaperteleva pienokainen kipaisi jalat vilkkuen äitiänsä kohti auton edestä. Hän halusi turvaa ja äiti on se turva. Ei hän sitä pystynyt ajattelemaan, että auto, joka tulee pihatiellä, on vaarallinen. Äiti jäi toiselle puolelle ja jokin iso tulee väliin.

Pihan ihastuttava, kiharatukkainen kuusivuotias on viime päivinä ollut vadelmapuskissa, mäessä, ajotien varrella, jossa ei ole näkyvyyttä. Eilen kun ajoin pyörällä, hän kipaisi juuri sen alta. Vauhti ei ollut kova. Parivuotias pikkusisko oli menossa perässä. Huusin: Älä tule. Tuo pikkusisko muuten pelkäsi minua viime talvena, mutta nyt kun isosisko on ruvennut juttelemaan, pikkusisko on tietysti perässä ja kysyy tavatessamme, kuten hänkin: Minne olet menossa, tai mistä olet tulossa.

Pihalla ja taloissa on tietenkin paljon vaihtuvaa porukkaa, josta ei edes tiedä. Kesäaikana siellä on nyt ensimmäistä kertaa kokoontunut juopporinkiäkin mäyräkoirineen. En ole tarkemmin sitä seurannut ja luulen, että siinä on myös lasten vanhempia, joten sävy ei varmaankaan ole mikään raaka. En kyllä jättäisi kaksivuotiasta ilman valvontaa pihalle, tai kuusivuotiaan valvonnassa jo liikenteenkin takia, kuten tekee tuo äiti. Ymmärrän kyllä että on siinä etunsakin. Pääsee keskittymään kaljan juomiseen kotona. Lapsista tulee pihaviisaita, voikukkalapsia. Nämä, saman rapun lapset ovat kyllä kaikki oikein mukavia ja söpöjä ja tulevat toimeen omin nokkineen. Pihalla on usein valvovia silmiä, ihastuttavia mummoja ja ukkeja. Eletään maalla, osittain lintukodossa, mutta iltalehtien lööpit ovat täälläkin kertomassa niistä kauheuksista, mitä maailmassa tapahtuu.

Luulin olevani reipas, kun seitsemän jälkeen lähdin jo aamu-uinnille. Ei siinä reippautta tarvittu, vain hieman lämpimämmät vaatteet. Vesi oli leppeää ja pinta tyyni. Vesimittarit mittasivat siihen tontteja, samat joista V. muistutti, että ne ovat nimeltään skräddare. Ruotsiksi ne siis piirsivät kaavoja veden pintaan ammattinimikkeensä mukaan.

Jäi vielä mainitsematta eilisestä. Ei ollut enää suosikkiani savustettuja lohipaloja kala-autolla, mutta otin savustettuja silakkapihvejä ja savumuikkuja. Molemmat olivat viedä kielen mennessään, mutta varsinkin muikku oli makuelämys.

Vävy otti kuvia meikäläisestäkin. Olen siinä kesän työpuvussa. Valitettavasti tätä näkyä ei enää näe. Mahan pullistuma hieman häiritsee ja nyt jo taas pitkä tukkakin. Olen henkisesti valmistautunut ajamaan taas mikasipura- lookin itselleni. Sehän ei edes maksakaan mitään, kun itse ajaa. Sitäpaitsi se on miehekkään brutaali.