Westankärrissä kahakoitiin

En ehtinyt paljoa katsomaan taistelunäytöstä ja muutakaan ohjelmaa, kun olin mukana järjestelyissä. Möimme kyllä jonkin verran tinasotilaita, mutta ne epäonnistuivat usein, aina jäi jotakin puuttumaan. Huono ajatus, että lapset itse olisivat valaneet, vain yksi pääsi sitä tekemään. Kontakti lasten ja heidän vanhempiensa kanssa oli parasta.

Sen verran, mitä taitselunäytöstä katsoin, tuli ajatus, että kuinka kömpelöä sodankäynti on ollut. Harrastajat eivät ehkä pystyneet toimimaan ammattisotilaiden tavoin, mutta varsinaiset rekryytit kaksi sataa vuotta sitten olivat myös alokkaita ja sähläys oli ennen näkemätöntä.

Oravaisten harrastajien puvut olivat komeita. Äänimaisema oli myös, paukkuja kuului kaukaakin ja mukana oli tykkejäkin. Buxhoevde esikuntineen ja joukkoineen ajettiin karkuun ja kai ruvettiin juhlimaan kartanossa, kunnes venäläiset keräsivät voimansa ja ajoivat ruotsalaiset sekasortoiseen pakoon laivoilleen.

Ruoka oli erityisen hyvää. Se tarjottiin päreiltä. Sitä oli paljon ja jäi ylikin. Meille avustajille olisi sitä ollut tarjolla. Otin jonkin verran hiilillä grillattuja porsaan kylkiluita, vähän naurista ja muutaman silakan. Kotona on valitettavasti ruokaa, joka pitää laittaa.

Kun kävimme Oravaisissa ja Pohjanmaalla välillä tuntui vähän hävettävältä hienoja pohjalaistaloja ja museoita katsellessa, mutta nyt tuossa kartanoympäristössä ei hävettänyt. Onhan täälläkin tosiaan hienoja miljöitä. Tuon kartanon isäntäpari pitää lampaita. He olivat tätä juhlaa varten tehneet navetasta hulppean kokoustilan, jossa varmaan tulevaisuudessa pidetään tilaisuuksia.

Myin mielestäni Hesarin entiselle kolumnistille tinasotilaita, mutta en ole varma, siksi en mainitse nimeä. Ulkoministeriön korkea virkamies oli myös vieraiden joukossa. Oli tietysti Tiitinen ja kaluunaherroja. Björkbodan mukava tilanherra myös yhtä mukavine vaimoineen. Kovin monia tuttuja kasvoja en nähnyt.