Acedia

Lars Norén

Blogien kanssa seurustelu tuntuu jotenkin surutyöltä. Vanhalta listalta oli kuitenkin kovin helppo seurata vuosien mittaan kuin tutuksi tulleita kirjoittajia, nykyinen torso on liian keskeneräinen. Ihmetellä täytyy, että tekijät ovat voineet päästää käsistään näin toimimattoman kappaleen. Vaikka vanhaa tuli joskus arvosteltua, se oli valovuosia parempi. Melkein toivoisi, että voisi siirtyä siihen vanhaan ja odotella niin kauan, että uusi toimii. Muistaakseni edellisessä uudistuksessa olikin niin, vanha lista toimi vielä pitkään uuden saavuttua, mutta silloin ei ollut tarvetta haikailla menneitä. Uudessa on niin paljon puutteita, ettei edes kannata luetella. Viiden vuoden blogien seuraamisen jälkeen tulee vieroitusoireita.

Muutenkin, työn myötä on tullut näkymättömiä vaatimuksia ja sensuuria kirjoittamisaiheisiin. Olen tottunut viime vuosien aikana pitämään itseäni vapaana. Olen pahoittanut mahdollisesti etäsukua ja läheisempääkin sekä ekoyhteisötuttuja, mutta olen ajatellut, etten kuitenkaan joudu heidän kanssaan tekemisiin, niin mitä sitten. Ymmärrän kyllä, että avomielisyys kiusaa. Sukulaiset eivät lue blogiani, hyvin harva muukaan tuttava jne. Jotenkin minunkin on ollut kuin pakko kirjoittaa.

Ruotsissa herätti mielenkiintoa eräs ohjelma, jossa näytelmäkirjailija Lars Norénia haastatteleva toimittaja pisti hänet ahtaalle liian avomielisyyden takia. Norén ei pystynyt puolustautumaan kunnialla, kukapa siinä pystyisi. Joka tapauksessa hänestä oli tuntunut, että oli pakko kirjoittaa tuo kirja, En dramatikerns dagbok. Ruotsissa ilmestyi viime vuonna erään naistoimittajan paljastuskirja, joka myös herätti valtavaa paheksuntaa. Sisarenikin oli kirjasta kovasti vihainen. Suomessa pitänee mennä johonkin Henrik Tikkaseen ja Christer Kihlmaniin asti, ennen kuin muistan vastaavaa.

Pieni mahdollisuus on, että pääsisin taas samanlaiseen tilaan jo muutaman kuukauden sisällä, muuten kestää muutaman kuukauden pidempään. Jännittämisen aiheita on ulkomaisesta työstä, samoin kuin tyttären veturinkuljettajan urasta. Häntä itseään kiusaa, kun ei voi vielä sanoa itseä irti nykyisestä työstä. Olisi mukavampi pelata avoimin kortein. Miten hän kestää, jos ei pääsekään uudelle uralle, on isän huoli.

Elämä tuntuu niin kovin pieneltä ja matalalta.