Lapsuuden loppu?

Nyt ovat pienet paitaressut joutumassa tietokoneitten käyttäjiksi. Lukemaan opetuskin on siirtymässä tietokoneille. Norjalaisen Arne Tragetonin menetelmä leviää kovaa vauhtia ja suomeksikin on käännetty menetelmää valoittava kirja ja tällä hetkellä Helsingin yliopisto kouluttaa jo aiheesta.

Mitä mieltä sellaisesta olet? Menetelmän puolesta puhujat sanovat, että lukemaan oppii hetkessä kirjoittamalla tietokoneella ja luki-vaikeudet vähenevät ja niitä voidaan ennakoida. Koko pienen ihmisen energia ei mene motoriseen kirjainten muodon oppimiseen. Kuulemma on vertailtu menetelmiä ja tietokoneen avulla on saavutettu parempia tuloksia.

Ensinnäkin aina, kun on jokin opetuskoe, se menestyy Hawthorne- efektin ansiosta, koska jo pelkkä huomio saa aikaan tehon parannusta, joten se puoli ei välttämättä ole ihan niin selvää.
En ole menetelmään pystynyt tarkemmin tutustumaan. On olemassa yksi Tragetonin englanninkielinen selostus.

Tietokoneiden harrastajana suhtaudun tietenkin innostuneena ja ennakkoluulottomasti asiaan, vaikka joitakin reunahuomautuksia voi esittää, puolesta ja vastaan. Moni varmaan kokee tämän lopullisena niittinä lapsuuden menetykselle. Tietokoneet liitetään ahdistavaan työelämään ja kaiken mekanisoitumiseen. Ajatellaan, että siinä on leikin lopullinen loppu, lapsparat kytketään jo 6-vuotiaina koneeseen, jonka ääressä he saavat sitten loppuikänsä raataa ja kumartua. Voi ollakin.

Toisaalta koneenkin kanssa voi säilyttää leikinomaisuutta. Jos niitä hankitaan niin paljon, että jokaisella on omansa, se tuo tärkeyden tunnetta pienokaisiin. Nyt saadaan leikkiä aikuisia. Tosin ihmettelen, miten koneet kestävät piimäkouraisten käsittelyä. Ne tulevat putoilemaan ja kolhiintumaan. Niiden pitäisi vähintäänkin olla samaa kestävyystasoa kuin kuuluisat OLPC -läppärit. Lasten kanssa sähläyksessä ainakin pätee sääntö: Jos asiat voivat mennä mönkään, niin ne todennäköisesti menevät, Murphyn laki sovellutuksineen.

Todennäköisesti, voisi kuvitella, että suomen kaltaisessa synteettisessä kielessä, tietokoneella ei ole noudettavana yhtä paljon kuin esim. ruotsin ja englannin kanssa, jossa oppiminen on enemmän ad hoc -tyyppistä. Suomenkieltä voi ajaa systemaattisesti ja aapisiin on koottu tehokkaita esimerkkejä lyhyen ja pitkän vokaalin esiintymisestä, yksinkertaisista ja kaksinkertaisista konsonanteista, äng-äänteestä jne.

Suomalainen opettaja on mielestäni ohjelmoitu antamaan muutenkin paljon valmiiksi ohjelmoitua oppimateriaalia, että hän olisi hädissään, jos ja kun tietokoneelle ei ehkä olisi tehty laajoja opetuspaketteja - ja minä veikkaan, että pian on. Aapiset vain siirtyisivät koneille - ja kannattaako se.

Tietokoneitten kanssa voisi soveltaa sellaista menetelmää, että lopputulos ei olisi ennalta määrätty. Miten sitten suu pannaan? Pystyisivätkö tietokoneet ja netti viihdyttämään tarpeeksi, että luokassa säilyisi työrauha. Kuinka paljon koulutusta yksittäinen opettajaparka taas vaatisi, mistä sen vaatimat rahat irrottaisi?

Kotikouluihin ja erityisopetuksiin tietokoneet jo nyt soveltuisivat mainiosti, kun opettajalla on aikaa ja mahdollisuuksia keskittyä yksittäiseen oppilaaseen. Luulenpa, että kotikouluissa käyvät paljon uskonnollisten ja vihertävien kotien oppijat, ja heille tietokone ei ole mikään innostava vaihtoehto. Ja taatusti Luonto ja leikkiminen ja oikealla elämällä laboroiminen olisi paljon parempi vaihtoehto. Tietokoneitten pitäisi tulla vasta toissijaisesti yhtenä elämän ilmiönä. Niin varmaan tässä Tragetonin menetelmässäkin on tarkoitettukin.

Koulut kyllä sinänsä ovat jo toista sataa vuotta opettaneet sitä salattua oppisuunnitelmaa, istumaan pulpettinsa ääressä, kuuntelemaan, sietämään pitkävetisyyttä, jonottamaan, tulemaan toimeen keskenään, siis valmistautumaan tulevaan työelämään - milloin paremmalla, milloin huonommalla menestyksellä. Joten tietokoneet eivät ole mikään kynnyskysymys, päin vastoin, mielestäni niiden avulla voisi tuoda leikkiä ja luovuutta takaisin.

Lasten omia piirustuksia voisi skannata ja antaa heidän kirjoittaa niistä kertomuksia tietokoneella. Googlen dokumenttityökaluissa on Esitys- ohjelma, joka on Power Pointin yksinkertaistettu muoto. Se on vain ilmainen ja sen avulla olisi helppo vaihtaa esityksiä esim. muiden kanssa verkossa. Verkossa on paljon kuvamateriaalia ja digikamerat ovat kaikkien saatavilla myös. Verkossa on paljon söpöjä clip art -kuvia, joita voi liittää esityksiin. Voi lisätä videoja ja linkittää vaikkapa musiikkiin. Ihan pienille ja lukutaidottomille se voisi aluksi olla vaikeaa, vaatii ainakin paljon apua, mutta kuvittelisin, että pitkin koko ala-astetta tässä olisi suuria mahdollisuuksia lisämausteena vaikkapa eri teemoja opiskeltaessa.