
En tiedä saavatko kansanedustajat yhä asiakirjansa myös paperilla. Silloin kuin saivat, mahtoi olla aivan ylivoimaista tutustua kaikkiin papereihin, vaikka sillä töin olikin. Nykyään on kansalaisen, mistä päin tahansa, mahdollista tutustua näihin papereihin netissä. Harva varmaankaan jaksaa. Se missä voi olla dramatiikkaa ovat eduskunnan täysi-istunnot, joiden tarkat täysistuntojen pöytäkirjat ovat myös luettavissa, vaikka itse työssä keskustelut ovat kai vain rekvisiittaa. Onhan se tärkeää demokratian ja tulevien vaalien kannalta. Hakemistotoiminnot ovat hyvät ja voi niitä asiakirjoja myös selailla, kun asettaa tarpeeksi väljät hakuehdot.
Vielä yksi klassisten nettikirjojen kokoelma löytyi, jota en ole listannut ainakaan linkkikokoelmaani. Paikka kehuu olevansa maailman suurin ja sillä on laaja ilmaisten kirjojen osasto, kehuu antavansa 5000 ekirjaa ilmaiseen käyttöön, mutta kirjastoon voisi maksaa jäsenmaksun ja saada käyttöönsä ties mitä. Kyllä englanninkielisen kelpaa. Oma listani on paisunut liian laajaksi, enkä enää sitä hallitse, pitäisi tehdä vaikkapa aakkosellinen lista paikoista.
Muita linkkejä ja vinkkejä:
Tässä on ladattava piirrosohjelma, jolla olen nähnyt tehdyn hienoja animaatioitakin, mutta en hallitse sitä, saatikka sitten osaisin edes piirtää.
Asuksen pääjohtaja lupaa, että pienestä halpiskannettavasta on tulossa tehokkaampia versioita. Fakta on vain se, että hinta pakkaa nousemaan ja pienuus on tässä kilpailukeino. Onhan se totta, että mukana nätisti kulkevalla tietokoneella on puolensa. Asus tekee pienen ihmeen, kun pystyy samaan raamiin sijoittamaan isomman kuvaruudun.
Jos käyttää skypeä saa työkalurivin, jonka avulla voi soittaa helposti mihinkä tahansa netissä näkyvään puhelinnumeroon sitä klikkaamalla. Eniro selittää, että jos hakee sen Henkilöt haulla voi soittaa skypellä suoraan klikkaamalla, pitäisi kokeilla, en ymmärrä täysin, sillä samalla sivulla on linkki, joka johtaa Microsoftin työkalurivin lataamiseen ja sen liittymiseen Microsoftin uusimpiin Office-ohjelmiin. Silloin pitää tietysti olla mukana skypen maksullisessa puolessa.
Yksi asia, jota olen miettinyt, kun olen pohtinut omaa palveluideaani, on se että emme ole tottuneet palveluita ostamaan. Itsekin ajoin taas tukkani, kun ajattelin, etten turhaa maksa paria kymppiä parturille, tilaa ensin aikaa ja sitten passaa sitä. Nyt se on jo kohta ihan säädyllisen näköinen. Minulla se johtuu osittain pienistä tuloista.
Palvelut olisivat joka tapauksessa parempia kuin ainainen tavaran tuotanto. Tässä on esim. yksi netistä löytynyt palvelu. Olisi vain kiva tietää saavatko uskontotieteilijät toimeksiantoja. Minun oma palveluni sijoittuu sellaiseen kohtaan, missä tuskin palveluja on osattu kysyä ainakaan suuremmassa määrin, niin että se ei olisi keltään pois. Toisaalta, jos se onnistuisi koko laajuudessaan, se vähentäisi kylläkin eräitä muita palveluita, koska ihmiset tulisivat omatoimisemmiksi. Olen sitä mieltä, että ihmiset on ikään kuin opetettava ostamaan palveluita ja siirtymään vähitellen pois tavarakeskeisyydestä, joka kuitenkin kuormittaa ympäristöä enemmän. Tavaroita meillä on jo tarpeeksi kaikilla. Uskoisin että positiiviset kokemukset saattavat opettaa ostamaan taas uusia palveluita.
Ruotsin tv:n kiinnostava ohjelma 9A sai 7. jaksonsa. Oppilaat ovat vakavoituneet ja ovat erittäin fiksuja nuoria; tosin heidän entiset (ja nykyiset) opettajansa ovatkin sitä sanoneet jo sarjan alussa olevassa pienessä pätkässä. Sarjaa tehtiin vain syyslukukausi ja nyt entiset opettajat ovat remmissä taas. Eräs oppilaista muslimityttö hunnussa (kasvot näkyivät) oli mukana jossakin muussa ohjelmassa matematiikan opettajansa kanssa. Tämä tyttö oli mitä hienoin edustaja myös. Hän puhui hyvää ruotsia ja oikein järkeviä, vaikka tosiaan kantoi tuota myös minun paheksumaani huntua (mikä tuollaisen oikea nimitys olikaan) ja tuollaisia maahanmuuttajia vastaan minulla ei ole mitään, vieroksun vain väkivaltaan, rikoksiin ja kiihkoiluun taipuvaisia.
Eilen katsomassani ohjelmassa keskityttiin tukevaan tyttöön, joka aikaisemmissa jaksoissa oli pysytellyt ääneti ja taustalla, huomasin itse suhtautuneeni ennakkoluuloisesti häneenkin. Tämäkin tyttö osoittautui mitä hienoimmaksi nuoreksi. Tv-ohjelman aikainen opettaja laittoi oppilaat kirjoittamaan romaania ja tämä tyttö kunnostautui siinä ja muutenkin. Hänen kotonaan käytiin haastattelemassa häntä ja aika iäkkäitä vanhempia. Äiti oli ruotsalaisen näköinen, mutta puhui murtaen ruotsia (saksalaisittain) ja isä oli selvästi chileläinen ja puhui aika murteellisesti.
Sarjan taustaohjelmissa, jotka katsoin myös, käytiin kreikkalaisen matikanopettajan oikeassa yläaste-luokassa Rinkebyssä ja tosiaan: Häntä ei ole turhaan kehuttu. Hän oli vaativa ja tiukka, mutta kuitenkin sydämellinen. Oppilaat antoivat parastaan hänen tunneillaan, oli aivan liikuttavaa seurata. Yhdeksäsluokkalaiset tekivät lukiomatematiikkaa ja ehkäpä korkeakoulukin, sillä niissä on huomattu, että pohjatiedot ovat usein heikot ja lukiomatematiikka on kerrattava. Nämä oppilaat laskivat monimutkaisilta vaikuttavia yhtälöitä. Hänen oppilaansa ovatkin usein päässeet tutkijakoulutuksiin ja teoreettisille linjoille.
Huomasitko kommentin Agr. lapsuuteni maailma,tämä sama kysymys tuli mieleeni, kun lueskelin blogiasi.
VastaaPoistaKaukana mailmalla, entinen Sodankyläläinen
Ajatuksen paikka. En ole varmaankaan kiinnittänyt tarpeellista huomiota siihen, että asianomaiset tai sukulaiset voivat tunnistaa ja järkyttyä.
VastaaPoistaEnsinnäkään en itse häpeile omia ja vanhempieni heikkouksia. Ihminen on sekä pikkumainen että sen vastakohta. En osaa ajatella, että on yhä olemassa häpeän kulttuuria. Itse ajattelen, että jos häpeää, saa hävetä lopun elämäänsä. Kyllä tietenkin häpeän minäkin, mutta yritän päästä siitä eroon.
Kirjoitin lapsuudenmuistoja ja siinä innossa en ajatellut muuta. Tuntuu toisaalta, että nykyään on niin paljon informaatiota, että kukaan ei juuri jaksa ajatella toisten asioita, kun omissakin on pitelemistä. Tosin olen huomannut pahastuttaneeni monia muitakin muissa yhteyksissä. Tuntui, että tuossa kerroin niin menneestä ajasta, kaukaisesta Lapin perästä, ettei digitaaliajalla ole mitään sen kanssa tekemistä.
Pieniä ovat ehkä kuitenkin nuo menneen ajan skandaalit ja tapaukset, muisti on voinut tehdä tepposia, mutta en mielestäni ole kuitenkaan valehdellut.
Ystävällisin terveisin ent. sodankyläläinen, myös kaukana maailmalla.