USA on tyypillisesti järjestelmä, jota on kutsuttu nimellä the Spoils System. Kun hallitusvalta vaihtuu esimerkiksi federaalisella tasolla, tulee uusi presidentti, muutoksen mukana vaihtuvat tuhannet virkamiehetkin. Uudet miehet ja naiset tulevat remmiin. Vaalitaistelussa mukana olleet ja sitä rahallisesti tukeneet saavat palkkionsa ryöstösaaliista, the bootysta. Vaikka välttämättä presidentin ja muiden palkat eivät olekaan valtavan suuria USA:n mittakaavassa, presidentti Clinton esim. kertoi lähteneensä velkaisena Valkoisesta Talosta, virkaan liittyy niin paljon hohtoa ja päätöksiä suurista rahoista, että kannattaa alistua uuvuttavaan vaalitaisteluun, joka pitkälti käydään mielikuvamarkkinoilla. Ehdokkaat joutuvat perinpohjaiseen ja armottomaan tarkasteluun, jossa heidän pienimmätkin harha-askeleensa ja varomattomuutensa valaistaan ja heitä häpäistään kaikin tavoin. Heidän luonteensa asetetaan kyseenalaiseksi, heitä ivataan ja häpäistään kaikin tavoin. Tämä on suurta näytelmää ja rituaalia, eikä jää yhtäään jälkeen muinaiskansojen omituisista rituaaleista. Uransa jälkeenkin poliitikoilla on mahdollisuuksia hyvätuloisiin tehtäviin. Puheiden pitäminen on USA:ssa tuottoisaa, samoin muistelmien kirjoittaminen.
Itse virkakauteenkin liittyy tiettyjä rituaalisia vaiheita. Esimerkiksi tällä hetkellä presidentti Bush on ns. rampa ankka, lame duck, joka ei enää paljoa merkitse. Poistuva presidentti voi yrittää paikata kuvaansa jälkimaailman silmissä ja tehdä sellaisia päätksiä, jotka eivät ole välttämättä enää suosittuja, mutta tarpeellisia hänen maineensa kannalta ja ehkä maankin. Tällä presidentillä on kuitenkin taakkanaan väärin perustein meno sotaan ja hänen maineensa tulee olemaan äärimmäisen huono, vaikka ei hän sitä läpeensä ehkä olekaan. Esimerkiksi hänen Afrikan politiikkansa on saanut kiitosta, ei vähiten itse afrikkalaisten taholta. Häntä voi jopa pitää siellä suosittuna.
Sinänsä presidentin kuten poliitikon yleensäkään ei tarvitse ottaa huomioon pidempiaikaisia vaikutuksia, mikä on sääli maapallon kannalta.
Suomi oli ehkä aiemmin aika puhdas vastakohta the Spols Systemille, niin puhdas kuin se yleensä oli mahdollista, sillä sivistyneistö, josta virkakunta rekrytoitiin oli aika ohutta ja lahjakkuudet oli hyödynnettävä. Nyt koulutustaso on noussut ja pystyvää virkakuntaa voisi periaatteessa palkata pilvin pimein eri laidoilta. Vaikka muuta on teeskennelty ainakin minun muistini mukaan ainakin korkeimmat virkamiehet on palkattu poliittisin perustein, mutta kyllä tuo etuuksien ryöstä on mennyt läpi koko yhteiskunnan. On sanottu, että jopa koulujen keittäjät ainakin maaseudulla on joskus palkattu polittisin perustein.
Nyt on jo ihan selviäkin polittisia virkamiehiä, jotka lähtevät kun hallitusvalta vaihtuu, mutta osa lähtee vasta muutaman kuukauden ja vuoden viiveellä.
Tuossa poliittisessa näytelmässä on ikiaikaista dramatiikkaa, joka näkyy esim. eduskunnan täysi-istunnoissa, varsinkin niissä jotka televisioidaan. Ministerit ovat usein pitkäaikaisia kansanedustajia, nykyään tullaan yhä harvemmin politiikan ulkopuolelta. Yhtenä päivänä he ovat hallitusvallan haltijoita ja ovat vastaamassa hallituksen lehteriltä. He elävät elämänsä täyteisyyden aikaa, voivat määrätä ja matkustella - ja saalistaa itselleen, puolueelleen ja kannattajilleen. Mutta saalistaminen on tehtävävä viisaasti perustellen, jotta tekijät saisivat valtakirjan uusissa vaaleissa, sillä kaikesta huolimatta elämme edustuksellisessa demokratiassa. Muutaman vuoden päästä, vaalien jälkeen samat edustajat voivat olla oppositiossa ja nyt äskeinen politiikka, vaikka sitä jatketaan uuden hallituksen toimesta on aivan ala-arvoista. Musta on muuttunut valkoiseksi, simsalabim.
Itse kansanedustajan tehtävä on marginaalinen. Hän on eduskunnassa vain hahmona, täyttääkseen paikkansa ja painaakseen nappia. Samalla hänen on kuitenkin yritettävä profiloitua, jotta hän pääsisi puolueessaan niille paikoille, jotka määräävät politiikan ja tulisi valituksi seuraavissa vaaleissa. Kansanedustajan palkat ovat suhteellisen pienet, mutta koko kansaan nähden ihan kohtuulliset. Ja onhan siinä oheisetuja, mukava työpaikka, sisätyö ja paistattelu julkisuudessa, mihin kyllä vain osa heistä yltää, useat jäävät vain paikalliseen julkisuuteen tai kohoavat jostain syystä hetkeksi median huomion kohteeksi.
Mutta kansa on julmaa. Se haluaa nähdä verta. Se ei periaatteessa poikkea Rooman ajoista ja poliitikoista ja gladiaattoreista, joiden annettiin tuhoutua jossakin vaiheessa. Meistä on mitä mukavinta, kun kuitenkin maksamme veroina näiden edustajiemme palkat ja etuudet, kun heille sattuu jotain ikävää, mieluuten paljon ikävää, mistä keltaiset lehdet meille hanakasti kertovat, sillä ne saavat siitä rahallista etua, kun ostamme irtonumeroita. Sama koskee tietysti vielä suurempia saalistajia, suurten yritysten johtajia, joiden kaatumisesta nautimme suuresti. Siihen he tietysti valmistauvat ja tietävät pelin hengen, rohmuamalla riittävästi maallista hyvää, joka takaa mukavat päivät, sitten kun valta on mennyt. Eivätkä kansanedustajatkaan ihan osattomiksi jää. Eläkkeet ovat riittävät, mitä kaikkea tähän turvaan liittyykään, siitä kaikki pitävät yksimielisesti huolta. Ruotsissa ex. kansanedustajan toimeentulo on turvattu ehkä vielä paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti