Pehmeää maata kaivaa vaikka kuinka helposti, mutta kivisen kanssa on helisemässä. Halutti heittää dynamiittiä kuoppaan. Muistan kuinka Etelä-Italiassa maaperä oli jotain aivan ainutlaatuisen hankalaa käsipelillä kaivettavaksi. Siellä viljelijä on tosi sankari verrattuna multamaiden kollegoihinsa.
En nähnyt valitettavasti suuren lepän kaatumista. Se putosi juuri oikeaan koloon vahingoittamatta mitään. Oli erimielisyyttä siitä miten puu kaadetaan. Toinen koulukunta olisi yrittänyt vaijerin avulla toiseen suuntaan, mutta oma vaaransa siinäkin olisi ollut. Vahtimestari jyräsi kantansa ja hyvin meni. Yhdellä työntekijällä oli oma Husqvarna-sahansa mukana. Sehän on kaikkien asiantuntijoiden mielestä paras saha. Tarpeeksi vahvana se ei juutu paksuihinkaan puihin.
Medis on kirjoittanut mukavasti bloggaamisperiaatteistaan. Veteraaniurheilijalla näin aikaisemmin jotain vastaavaa. Hänen suuressa savotassaan en kuitenkaan löydä oikeata lenkkiä pistämättä siihen paljon aikaa. Kummatkin kirjoittavat viisauden sanoja.
Omia ajatuksiani asiasta:
- Jotta lukija jaksaisi, yritä kirjoittaa aina mukaan jotakin dynamiikkaa. Omalla kohdallani vaikka kyse voikin olla vaikka kuinka pienestä huumorin pilkahduksesta tai särmästä, yritän kuitenkin.
- Yritän olla kuin päivälehti, joka ilmestyy vaikka ei mitään merkittävää olisikaan tapahtunut. Jos kriteerit asettaa liian korkealle, on parasta lopettaa koko bloggaaminen.
- Kirjoita henkilön kautta. Yritä löytää samaistumisen kohteita. Siinä on blogien voima. Subjektiivista mieluummin kuin objektiivista.
- Älä välitä vaikka kommentteja ei tulisikaan. Lohduta itseäsi, että ne kuuluvat lähinnä puheripulisille, sosiaalivammaisille naisihmisille. Eivät toisetkaan saa kommentteja sen kummemmin.
- Ole kestävä. Lue paljon blogeja, niin löydät paljon hyvää.
- Kaikesta pitää voida kirjoittaa.
Vaatimattomat bloginkirjoitusohjeeni löytyvät näin:
VastaaPoista1) Syötä Googleen: miksi kukaan ei lue blogiani? Klikkaa kaikkein ylinnä olevaa linkkiä.
2) Huomaa miten Google ehdottaa sanamuotoa: miksi kukaan ei lue biologiaa?
3) Kaksi tärkeää kysymystä.
4) Ainoastaan tuohon blogia koskevaan kysymykseen Google löytää jonkinlaisen vastauksen.
Olet sinä kyllä ilkeä ihminen.
VastaaPoistaTerveisin toinenkin puheripulinen jne naisihminen. :)
VastaaPoistaBlogisisko
Dynamiikka on elintärkeää, ja tuo päivälehtimäisyys tuntuu minustakin jotenkin luontevalta.
VastaaPoista=)
Terveisin puheripulinen sosiaalisesti rajoitettu (?)naisblogittaja Pariisista
En kyllä osoitellut ketään henkilökohtaisesti. Itsekin tykkään puhua.
VastaaPoistaTuo kivinen maa kyllä on aina oma urakkansa. Meillä pitäisi taas aloittaa maan kaivuutyöt, seulakauha kun saadaan hommattua. Alue on siis suurempi, eli sitä ei lapiolla kyllä saa tehtyä. Hyvä, että puun kaataminen meni hyvin.
VastaaPoista