Fredrik Reinfeldtiä kohdeltiin myös kovakouraisesti Uppdrag Granskning-ohjelmassa. Suurin moka, mikä löydettiin oli hänen lapsentyttökäytäntönsä. Että hänen on pitänyt ampua itseään jalkaan. Perhe on hyväpalkkaista, vaimo on Tukholman lähikunnan kunnanjohtaja, eli kommunalråd. Ruotsissa kunnanjohtajat tulevat suoraan puolueista. Kyse on enemmän luottamustoimesta kuin Suomen kunnanjohtajalla. Ruotsin suomessa käytetäänkin käännöstä kunnanneuvos. Perhe oli palkannut lapsenhoitajia paljon alle sen tason, mikä on kohtuullista. He olivat rinnastaneet tytöt au paireihin. He olivat saaneet asunnon ja ruoan sekä kunnon taskurahan. Aikaa oli jäänyt myös opiskeluihin. Ihan kauhea ei heidän kohtalonsa ollut. Mutta poliitikolta, joka painottaa työehtosopimusten mukaisia palkkoja, tämä oli tietenkin suuri moka.
Fredrik Reindeldtin ura on mielenkiintoinen. Hän on kulkeutunut tyypillisestä markkinaliberaalista keskitien kulkijaksi. Moderaattien ja sossujen käytännön ohjelmien erot ovat lähes olemattomat. Se on ehkä ainoa tapa voittaa vaalit. Käytännön politiikassa sitten erot tietenkin näkyvät.
Aikaisemmat porvarihallitukset ovat pelotelleet kansaa puheillaan systeemin vaihdoksesta. Itse asiassa se on jo osin vaihtunutkin itsensä sossujen toimesta, mutta sossut pitävät yllä näennäistasa-arvo-ideologiaa, joka on juuresta lahonnut. Luulen, että porvariallianssin on rehellisempää harjoittaa politiikkaansa. He pystyvät paremmin luomaan työpaikkoja eli kasvattamaan kansan pois avustusriippuvuudesta.
Oikeastaan Fredrik Reinfeldt seuraa suomalaisten esimerkkiä. Suomessa kokoomus tuskin pelottelee kansaa kovin liberalistisilla puheilla.
Dilemma on tietenkin sitten se, että pystyykö allianssihallitus tekemään sen parempaa politiikkaa kuin sossut tukipuolueineen, jos suhdanteet taas kääntyvät huonommiksi kuten ne tekivät edellisten onnettomien yritysten aikoihin. Useamman puolueen koaliitio on tietenkin myös vaikeampi pitää koossa kuin monoliittinen sosiaalidemokraattinen puolue, jossa yksi johtaja on viime vuosina jyrännyt. Nyt ei ehkä ole rakennettu valmiiksi aikapommeja, mikä oli yksi edellisten hallitusten ongelma. Yksi niistä oli Felldinin lupaus olla rakentamatta ydinvoimaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti