21.5.04

Välipäivä

Saimme sentään ajettua taas uuden minikaatopaikan jätelavalle. Suurin osa aamupäivästä oli joutoaikaa. Yritin jututtaa ukkoja nuotiolla. Parista se olikin mukavaa, mutta joku valitti päänsä menevän sekaisin kaikesta puheesta. Minusta, puhuminen on kuitenkin parempi kuin umpimielinen eteensä tuijottelu, jota näiden olemassaolo enimmäkseen on. Tosi suomalaista! Suomalainen on sairastuessaankin niin perin totinen ja jäyhä.

Työaikaa oli merkitty yhteen saakka. Kävin pusikossa leikkaamassa pajukeppejä ja kiinnitin niiden päähän katkaistut naulat. Juttelin yhden talkkarin kanssa. Olemme samanikäisiä näiden kolmen uroksen kanssa. He moikkaavat toverillisesti, kun ovat varmaan huomanneet minun olevan käytännön miehiä. Ohjaajat ja talkkarit eli pannumiehet syövät muutenkin samassa pöydässä. Näistä kepeistä tulee roskankeihästysvehkeitä. Aion viedä äijät pururadan varteen keräämään vähemmäksi, runsaita roskamääriä. Potilaat ovat pitkälle laitostuneita ja taantuneita.Mutta jotakin heillekin pitäisi aina keksiä.

Yksi nuorempi ja vielä aika virkeä kaveri kertoi onnellisena pääsevänsä leikkaukseen. Sairaanhoitopiirin myllyt ovat lopultakin jauhaneet. Tämä sana sairaanhoitopiiri on minulle uusi käsite. Se vastannee Ruotsin Landstingetin toimintaa, joka myös keskittyy sairauden hoitoon ja terveyden edistämiseen. Landstingetiin valitaan luottamusmiehet vaalien yhteydessä. Ruotsissa on rationalisoitu kolmet vaalit aina kerrallaan tapahtuviksi.

Vein taas pojan kavereittensa luokse yöksi. Hän heittäytyi heikoksi eikä sanonut jaksavansa pyöräillä, vaikka oli juuri ollut mahtava Tekkenin taistelija. Minun piti taas kyytiä, mikä nykyään on aika harvinainen näky teillä. Huomenna pääsen lähtemään luonnonystävien kevätretkelle koko päiväksi.

Ekokylän Aviisi, A5 oli taas ilmestynyt. Varmaan se on tekijöittensä mielestä syvällisen onnistunut. Minusta se oli taas enimmäkseen onttoa helskyttelyä, vain Olavin juttu oli asiaa. Mutta Olavi saa kirjoittaa vain väärälle yleisölle. Taitto on lehden paras puoli.

Olavi puuhaa innokkaana energiatapaamisen eteen. Pihaan oli ilmestynyt omituinen vekotin, jota epäilen höyrynkehittimeksi. Sunnuntaina on pääpäivä ja minäkin ehdin näkemään taas uusia Olavin kontakteja. Hain esille lämpöpuhaltimen, jolla saadaan äkkiä jokin tila lämpimäksi nestekaasua polttamalla. Se on Yrtti-Martin peruja. Olavi on merkittävä ITE- (elämän)taiteilijatyyppi ja olisi kunnon ohjelman tai artikkelin arvoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti