Luonnonystävien retki

suuntautui Jämsänkoskelle päin. Näimme kauniita maisemia ja kävimme muutamissa rotkoissa, jotka olivat jylhiä ja hienoja. Kuva Suomesta pliisuna tasamaana sai hieman vivahteita. Varsinkin viimeinen kohde oli erikoinen. Taisi olla nimeltään Ruuhijärvi. Se oli syvä rotko, jonka pohjalla oli järvi. Miten sellaisesta saisi tietää, jos ei lähtisi tällaisille retkille mukaan. Tämä kohde oli Mäntän ja Jämsän välillä. Oli niin kovin suomalaista, että luonnonsuojelualueen alussa aukeni näkymä mitä törkeimpään romupaikkaan, joka oli jonkinlainen maatalo, jonka ympärillä oli laukeamistilassa olevia hökkeleitä ja autonromuja.

Itse polulla, joka kulki huimaavan jyrkänteen reunaa näimme puita, joiden juurella oli liito-oravan ulosteita. Mukana oli yksi liito-oravan parhaita tuntijoita Suomessa, Risto Sulkava. Hänen perhettään oli mukana kolmessa sukupolvessa ja kaikki yhtä fiksua porukkaa. Isä on Keuruun luonnonystävien pj. Äitikin on luonnontieteilija, opettajia kaikki. Kaksi pientä tytön typykkää oli myös muuten iäkkäässä porukassa.

Kaikki olivat keskiluokkaista, miellyttävää väkeä, eläkeläisiä useimmat. Arvaan, että moni oli sotilasuran tehnyt. Eräs entinen pankinjohtaja eksyi ja oli tunnin hukassa. Hänkin oli upseeri ja herrasmies.

Ajattelin, että luontoasiat ovat luonteva tapa seurustella sivistyneesti. Luonnosta voi aina puhua, kun politiikka ja ihmissuhteet ovat liian arkoja asioita.