Hillitöntä elämää

Poika oli elänyt ilman pidäkkeitä minun ollessani toipumassa ensin kotona ja sitten muiden järkevien keskiluokkaisten ihmisten kanssa kotiseuturetkellä.

Ne karkkeihin tuhlatut rahat olivatkin olleet hänen omiaan - niitä, jotka äiti oli tarkoittanut vaatteisiin. Poika kertoi poimineensa raha-automaatista paljon enemmän ja olevansa selvästi voiton puolella. Mitä tuohon sitten sanomaan, kun en itse pelaa enkä ole ollut häntä houkuttelemassa uhkapelien maailmaan.

Mietin, millaisen moraalisen opetuksen hän tästä sai. Asia tuo esiin mielestäni tärkeän kasvatuksellisen ongelman. Onko oikein rajoittaa impulsseja. Onko hyvä joskus "leva loppan"? Seuraavatko nuorten käytöshäiriöt ja levottomuus siitä, että heillä on ollut liikaa virikkeitä. Ovatko he saaneet tottua välittömään tarpeiden tyydytykseen ja hillittömyyteen, joka ruokkii uutta hillittömyyttä ja johtaa pahimmassa tapauksessa huumekokeiluihin ja syrjäytymiseen. Vai voiko elämällä täysillä tyydyttää tärkeitä jännityksen etsimisen tarpeitaan, eikä yksilöstä tarvitse tulla isona täysin holtiton, vaan hän pystyy pitämään impulssejaan kurissa ja pysymään mieleltään terveenä. Sama vanha porttiteoria siis, jota on pohdittu "raaistavan" viihteen yhteydessä.

Minä en tiedä enkä ole niin yksioikoinen, että pelkästään "rajoja asettamalla", ihmisen luontoa typistämällä, tulee kunnon ihmisiä. Kyllähän sitä rajojen asettamista vielä nykyäänkin on. Ei kasvatus niin vapaata ole. Vai onko väliin tulevia muuttujia, jotka ovat varsinaisia vaikuttajia? Onko yhden niistä nimi rakkaus? Voiko ihmistä kohdella monella eri tapaa, kunhan muistaa, että hän tarvitsee ainakin yhden luottamuksellisen ihmissuhteen, joka kannattaa läpi vaikeiden vuosien. Olen taipuvainen uskomaan oman kokemuksen perusteella, että näin on, mutta varmasti on tuhansia, jotka olisivat valmiita sanomaan: Vai ei meidän lapselle annettu tarpeeksi rakkautta, ja silti kävi kuin kävi!

Pojalla oli kaveri mukana yövieraana, kun tulin kotiin. Huoneeni oli, jos mahdollista vielä enemmän lätti. Sain raivattua pahimmat töryt syrjään ja vietin illan ja yön kahden 12 vuotiaan kanssa. Sama kysymys rajoista. Toinen oli mennyt Habbo-hotelliin. En ruvennut kieltämään vaan kyselin, mistä siinä on kyse. Se on kuulemma chattia.

Näytin kavereille kaksi saittia, joista heillä oli iloa. Toinen oli puhesyntetisaattori ja toinen oraakkeli.Aluksi tietenkin tuli paljon rumia sanoja ja sen semmoista, mutta vähitellen ilmeni muutakin, huumoripitoista tosin. Tämäntyyppisissä tehtävissä on mukana dynamiikkaa. Lapset saavat kerrankin käyttöä kirjoitustaidolleen. Internetissä on varmaan yleensäkin sama pulma sen koulukäytössä. Mihin vetää raja? Kielletty hedelmä: porno ja rivoudet houkuttelevat. Mutta jos sen läpi pääsee, odottavat kaikki muut netin ihanuudet: tiedonhaun huimat mahdollisuudet, ajanviete, nettikirjoittaminen ja itsensä ilmaisu, josta me blogaajat jo jotain tiedämmekin. Ehkä nettipornoon, väkivaltaan ja muuhun pimeään puoleen tutustuminen on nykyajan initiaatioriittejä.

Me kaikki olemme sekoituksia eläimellisistä vaistoista ja puhtaasta kauneuden ja taiteen kaipuusta ja meidän on opittava joten kuten viettejämme hallitsemaan, jotta pysyisimme terveinä. Minä en ole siis sitä mieltä, että kasvattajan tehtävänä on olla ankara puutarhuri, joka kitkee kaikki rikkaruohot yhä uudestaan. Hänen on pikemminkin oltava kateviljelijä, joka varjostaa epäsuotuisaa ja yrittää tukea kasvavaa antamalla hyvän kasvupohjan ja terveellistä ravintoa.