Olemassaolon mielekkyydestä

Vielä minun ei ole mahdollista tunnustella hiljaisuutta ja yksinäisyyttä ja ajatella, miten tästä eteenpäin, kun ympärilläni kyhnää pieni mies, joka tarvitsee seuraa, ruokaa ja viihdyttämistä. Jo pelkällä olemassaolollaan hän asettaa vaatimuksia. Sama tilanne on varmaan monilla vanhemmilla. Lapset luovat eräänlaisen näennäistarkoituksen elämään. On helpompi elää päivästä päivään, kun elämällä tuntuu olevan merkitystä, vaikka se olisikin itsepetosta.

Itse en kyllä tiedä, mikä minun elämäni tarkoitus on, vaikka se ei olekaan minulle suuri ongelma. Suurta suunnitelmaa ei taida olla. Ehkäpä se mielekkyys onkin juuri siinä, mielettömyydessä.

On aina mielenkiintoista kulkea kaupungeissa ja nähdä tuhansien ihmisten elämän vilahtavan ohitse kuin lasikaapissa. Mietin aina lukemattomien pikkuliikkeiden, ravintoloiden mieletöntä mielekkyyttä. Mistä löytyy kaikille asiakkaita. Ainakin syksyisenä arkipäivinä paikat tuntuivat tyhjiltä Tukholmassakin saatikka sitten pienemmillä paikkakunnilla. Aika tyhjää ja kovaa tuntuisi olevan tuollainen asiakkaiden turha odottelu. Yrittäjän elämä ei ole helppoa ja pettymyksiä täynnä, vaikka yrittäjyydestä olenkin hieman ihannoiden kirjoittanut.

Kävin myös Ruotsin valtiopäivien katsojalehtereillä. Paikassa oli menossa keskustelu jostakin asiasta. Keskustelijoita oli yksi ministeri ja kansanedustaja. Pulpeteissa istui ehkä pari muuta edustajaa. Salin etuosassa oli varapuhemies ja muutama virkailija. Katsojia oli yksi nuori tyttö, yläastelainen työelämään tutustuva ja minä, muutaman minuutin ajan. Katsojalehterin ovella oli tiukka turvatarkastus kuin lentoasemalla. Nämä virkailijat oli rekrytoitu nuorten, tummien maahanmuuttajien reservistä. Jotensakin tämä tuntui aika ontolta ja absurdilta näytelmältä tyhjille katsomoille, tämä arkidemokratian käytäntö. Parempaakaan ei sitten varmaan ole keksitty.