Kotona taas

En ole päässyt blogaamaan pitkään aikaan. Tulin eilen Ruotsista ja hain mukaani lempilapseni, ex. naisystävän pojan, jonka kanssa olemme ehtineet kokemaan paljon asioita ja olemme hyviä ystäviä. Hänet on vapautettu toistaiseksi koulunkäynnistä.

Kysyin miten se tapahtui ja poika kertoi muuttuneensa vaikeaksi opettajan sijaiselle, joka oli varmaan tyytyväinen päästessään kiusankappaleesta. Kaverit olivat kuulemma valitelleet, että he kyllä kaipaavat J:n aikaan saamaa äksöniä. Hän oli kuulemma ammuskellut opettajaa esineillä, käyttäytynyt yleensä huonosti ja jäänyt tulematta tunneille. Pojalla ei ole päässä vikaa ja hän on saanut hyviä numeroita kokeissa. Tehollinen työaika pahimmillaan koulussa on aika vähäistä, ainakin yksinumeroinen prosenttiluku.

Hän otti mukaan kirjoja, mutta tähän asti opintomateriaalina on ollut Giants-niminen tietokonepeli ja uusi kolmipyöräinen Nikko-auto, jonka hänelle ostin. Elämä on lyhyt ja hauras ja siitä on yritettävä ottaa irti kaikki mahdollinen hauskuus, siipiä silti polttamatta.

Tällä kertaa allergia ei vaivaa niin kovasti kuin kesällä. Hänellä ei ole lääkitystäkään eikä hän juuri ajattele allergiatestien tuloksia, vaikka allergeeneja löytyikin. Mutta paratiisillinen tämä tilanne on kesäiseen verrattuna. Hänen ja pikkuveljen elämäntilanne on sikäli muuttunut, että äiti sallii nyt lihansyöntiä - varmaan lääkärin kehotuksesta.

En tiedä, mikä osuus on lihaasyömättömyydellä pikkuveljen puhjenneeseen diabetekseen. Onko liiallinen hiilihydraattien käyttö ollut vaikuttamassa, olen liikaa maallikko tietämään näitä asioita. Mutta kova vastuu vanhemmilla kyllä on näitten hauraitten astioiden kanssa. Ajattelin tätä kiitollisena, kun katsoin kuinka huolellisesti tytär ja miesystävä hoitivat Valter-poikaansa. Kaikki tehdään viimeisimpien ohjeitten mukaan eikä ruveta puoskaroimaan kuten nämä new age-henkiset, myös ravintoasioissa hurahtaneet, tekevät. Itse muistan häpeillen kuinka isänä minä yhteen aikaan otin vauvan velliveden suoraan lämminvesijohdosta!

Silti ihmettelen eksääni, kun hän tarjosi poikaansa. tämän pyynnöstä tosin, mukaani entisten kokemusten valossa. Harva on kurittanut toista niin paljon julkisuudessa kuin minä häntä, eipä edes Panu rakkaita femakoitaan enemmän. Poika on tyytyväinen, kun saa elää hillitöntä, nautiskelevaa elämää tovin. Hänen mukaansa kotona on tyytyminen joskus pelkkään näkkileipään. Olemme kyllä myös todellisia kavereita ja onhan minullakin pikkumiehestä myös iloa, vaikka on rasitustakin.

Toin auton täyteen lastattuna kaikenlaista kamaa, osa oli purettavan talon kellarista löytämiäni. Itse talon kohtalo on epäselvä. Tyttärellen toimeliaisuuden varaan jäi selvittää, saako hän neuvoteltua kunnan kanssa; itse en ruotsia murtavana ja iäkkäänä rupea edes yrittämään. Luulen kaivinkoneiden olevan talon kohtalona, sääli sinänsä. Pakkaset murtavat ennen pitkää vesijohdot; lämpö ja vedet on katkaistu, vaikka ne olisi vielä mahdollista kytkeä.

Sain aloitettua vielä toisenkin varaston tyhjennyksen, mutta en ehtinyt kaikkea, koska oli lauantai. En voi kylmästi heittää kaikkea mennyttä elämää poiskaan vaan jonkinlainen lajittelu oli tarpeen. Ex. vaimolla on ollut enkelin kärsivällisyys, kun on antanut varastonsa käyttööni. Mitä muutakaan hän tosin olisi voinut tehdä. Jo kirjakokoelmani on valtava enkä voinut heittää polttouuniin kuin koulukirjat ja huonompia muita.

Oli mielenkiintoista seurata Taalainmaan vanhimman kaupungin, Hedemoran jätteiden lajittelua. Luulen, että siellä työtä tekevät ukkelit syyllistyivät samalla ympäristörikokseen, koska poltettavaksi menivät surutta kaikki muovituotteet ja kaikki muukin mihin tuli pystyy. Eikö juuri PVC-muoveista tule poltettaessa niitä surullisen kuuluisia dioksiinimyrkkyjä. Vai tapahtuuko poltto niin korkeissa lämpötiloissa, että myös myrkyt palavat. Aion ottaa yhteyttä paikkakunnan viranomaisiin ja kysyä. Tätä ne varmaan tarkoittavat vihreät, kun vastustavat jätteiden polttoa. Sitäpaitsi polttaminen on liian helppo tapa selvitä kulutusyhteiskunnan jätekasoista.

Sinänsä on helppoa ja mukavaa päästä eroon kaikesta vanhasta painolastista. Alueella oli valtavan tehokas laitos, joka puristi poltettavat pieneen tilaan, toisin kuin Surahammarissa, jossa kaikki heitettiin lavoille, jotka kuorma-autoilijat tyhjensivät isoihin kasoihin.

Jäi taas ottamatta yhteyttä entisiin tuttaviin Ruotsissa, jäi tutustumatta Surahammarin edistykselliseen jätevesipuhdistamoon ja jäi tekemättä monta muutakin asiaa. Mutta onhan Internet olemassa ja sen avulla etäisyydet ovat kutistuneet.

Sain hyvän ja realistisen suhteen tyttärenpoikaan. Minusta on mukavaa, kun poju on niin aito. Ei tule kulumaan montakaan kuukautta, kun hänen kehityksen vaihe pitää taas käydä tarkastamassa, muuten jään paljosta paitsi.

Ensimmäistä kertaa osasin ajaa suoraan Stadsgårdeniin, Viking-linjan satamaan. Matka lyheni huomattavasti, eikä tarvinnut poiketa hektisille ohitusteille. Ajoin Vällingbyn kautta suoraan Södra Mälarstrandia Slussenin ohi satamaan. Vällingbyllä on mielessäni tuttu kaiku, koska Surahammarissa asuntoaluettamme kutsuttiin epävirallisesti samalla nimellä. Olof Palme asui vuosia Vällingbyssä. Lähiöllä on hyvä maine, kuten jollakin Tapiolalla Suomessa. Samalla suunnalla on muita paljon huonomaineisempia lähiöitä kuten Tensta ja Rinkeby, jonne sijoitettiin asumaan maahanmuuttajaväestöä odottamaan yhteiskuntaan integroitumista, jota ei sitten oikeastaan tullutkaan koskaan, vaikka Perssoninkin hallitus sitä edelleen lupailee. Muutamia panttivankeja tosin sieltä ja muista siirtolaisghetoista on otettu ruotsalaisten yhteiskuntaan ihan näkyvillekin paikoille.

Ruotsi on kollektiivisessa sekavuuden tilassa, jäi mieleeni päällimmäiseksi vaikutelmaksi. Yhteiskuntamoraalia ovat sekoittaneet lukuisat korruptioskandaalit. Yhteiskunta ikäänkuin odottaa jotakin tuuliajoilla vanhojen menetelmiensä vankina. Ihmiset elävät päivästä päivään viihde-elämän pseudotapahtumia seuraten ja kuluttaen. Muutosvoimia on silti paljonkin, niitä jotka asettavat perinnäiset arvot armottoman luupin alle, kuten on myös meillä täällä Ruotsin sisarmaassa, jossa tilanne on aivan vastaava.

Näin aamu-tv:ssä vilahduksen Jari Sarasvuosta, joka puhui antaumuksella yrittäjyyden asiasta. Vaikka en erikoisemmin ole hänen faninsa, mielestäni toisia työllistävien, innovatiivisten yrittäjien on saatava rikastua kohtuullisesti, vaikka tiedänkin että mikään ei ole kovin yksinkertaista.

Lukukokemukset olivat matkan parhanta satoa. Joyce Carol Oatesin, Marilyn Monroen elämästä kertova kirja oli uuvuttavan paksu, mutta kyllä se oli vahvaa kerrontaa. Olkoon vaikka kuinka kliseistä sanoa, että hän oli onnistunut menemään kohteensa sisään todella hyvin. Seksuaalisuus ja ihmisuhteiden osuus elämässä ja menestyksessä ei ollut kliseistä vaan paljasta ja raakaa todellisuutta, kuin itse elettyä. Sinä et lue parhaita kirjoja vaan ne lukevat sinua!

Lähdin kuitenkin kotiin liian aikaisin. Tytär kertoi, että nyt he saavat puita todella paljon, minua olisi tarvittu. Mutta minun piti ehtiä työkkäriin, koska oli aika tälle päivälle. Virkailija puhui tulevasta työttömyyseläkkeestä, mutta minä haaveilen vielä työstä, jota rupean nyt todella etsimään. Jossakin saattaa minua odottaa jokin sopiva sijaisuus.

Ekokylässä oli tapahtunut paljon ihmissuhderintamalla, vaikka olen kuullut vain kaikuja. Tämäkin paikka olisi oivallinen saippuasarjan näyttämö, jos nyt luuserit olisivat kiinnostavia.

Naapurissa asunutta vähän kinkkistä yksinhuoltajaäitiä ei oltu huolittu asukkaaksi kuuden kuukauden koejakson jälkeen. Pettymys varmaan hänelle.

Kota on valmis ja todella upea, vaikka vähän kolkko. Se on talviasuttava ja lämpiää uudella, hienolla kaminalla. Meille asukkaille on arvottu yöpymisöitä. Sen jälkeen sinne muuttaa asumaan erikoisyksilö, joka kokee kaikkialla muualla pahoja viboja ja sähköallergioita.

Paikan lapset ovat eläneet ongelmia ihmissuhteissaan, jotka ovat aivan peilikuvia siitä mitä me aikuisetkin voimme kokea. Hylkäämisen tuntemuksia ja kysymyksiä siitä, kuka pompottaa ketä. Miten saan ystäviä, tarvitsenko ystäviä, mitä minä ystävilläni teen ovat universaaleja olemassaolon kysymyksiä.