5.10.13

Onko oltava huolestunut James Hirvisaaresta ja hänen kaltaisistaan


Ei.

Kyseessä ei ole nähdäkseni äärioikeisto eikä fascismi eikä natsismi.

Arvostelukyvyn puutetta sensijaan on Hirvisaarella. Seurusteleminen Seppo Lehto-nimisen "humoristin" kanssa on huonoa arvostelukykyä. Varsinkin natsitervehdyksen julkaiseminen sitä oli.

Islamin arvostelu ei voi olla rangaistavaa, sillä sen kannattajat tosiaan antavat paloherkkää materiaalia. Maahanmuutonarvostelukaan ei voi olla rikollista, sillä on ylipääsemätön ongelma, että maassamme on suuri syrjäytyneiden osuus samaan aikaan kun rahaa menee maahanmuuttoon. Maahanmuutto voi olla hyväkin asia mutta nyansoidusti, armeliaisuutta tulee myös olla.

Se vähä mitä luin Hirvisaaren blogia ei anna mielestäni aihetta lähes hysteeriseen tuomitsemiseen, mihin mediakin nyt taas on ryhtynyt. Perussuomalaiset yrittävät tehdä puolueestaan hallituskelpoisen seuraavien vaalien jälkeen.

Se mistä maahanmuuttokritiikissä en oikein sulata on vuorostaan erittelemätön suhtautuminen islamiin tai oikeastaan islamilaiseen maailmaan ja kulttuuripiiriin. Siinä on toki runsaasti kammottavaa ja arvosteltavaa, mutta islamilaisessa maailmassa on monenlaisia virtauksia ja suuntia. Kaikkea ei voi vetää samalla kammalla. Meidän uskontomme on maallistunut ja menettänyt merkitystään, niin on toivottavasti käyvä islamillekin. Joku sanoi, että islam elää valistusaikaa. Se ei tarkoita sitä että se olisi erittäin valistunutta vaan sitä murrosta, jota valistusaika länsimaissa merkitsi.

Maailma kehittyy mihin kehittyy suurten vaikeuksien kautta. Ympäristöongelmatkin näyttävät ylitsepääsemättämiltä, vaikka ratkaisuja , ei vähiten teknisiä voi löytyä, jos ei muuten niin monimutkaisen pakkotilanteen avustamana.

Vierailta vaikuttavista maahanmuuttajista voi aivan hyvin kehittyä ihan hyviä kansalaisia. Suomalaisuus ei ole geeneistä kiinni. Kansainvälisyys ja ihmiskunnan veljeys ovat minulle myös arvoja sinänsä. Silti olen sitä mieltä, että pitää myös tehdä kaikkensa oman maan ja sen kansalaisten hyväksi. Rajanveto ei ole helppoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti