8.10.13

Vanhusten viikko


Tämän päivän vietin kahden eri projektin pisteessä, jossa senioreja opetettiin surffaamaan verkossa. Kummassakin oli vain pari kävijää tietokoneet mukana. He olivat kuitenkin tärkeällä asialla ja pääsimme tekemään hyödyllisiä asioita.

Paikkakunnalla opetetaan tietokoneen ja verkon käyttöä Kansalaisopiston ja Järjestötalon kursseilla. Monet sanovat että eivät opi mitään, kun opettajan huomiosta on monta kilpailemassa. Mielestäni ei myöskään ole paras tapa aloittaa tietokoneseikkailu Wordin opiskelulla. Onhan siinä ajatuksena, että opitaan tietokoneen ja hiiren käytön perusteet, mutta monet eksyvät siinä, eivätkä näe tarkoitusta.

Minusta on parempi lähteä ilon ja mielenkiinnon pohjalta. Siitä tulevat taidot sitten kuin itsestään. Paras tapa on näyttää, mistä mennään Googleen, kirjoitetaan siihen jokin hakusana ja luetaan, mitä löytyy. Sen ympärille voidaan sitten rakentaa laajentuvien taitojen kehä.

Yle tekee myös karhunpalveluksen ikäihmisille, kun siellä luetellaan verkkosivujen tarkkoja osoitteita. Ikäänkuin hakukoneita ei olisikaan. Kaikki luokseni tulevat ikäihmiset ovat hämmennyksissään, että miten he osaavat kirjoittaa nuo tarkkuutta vaativat osoitteet.

Tietokonetta pystyy ruveta käyttämään HETI.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti