Vajaan viikon poissaolon aikana, kesä reväytti kukat tienvarsiin ja kedoille. Keltainen on alkukesän valtaväri. Kulleroitakin on jonkin verran, mutta eniten voikukkia ja leinikkejä seassa mm. puna-ailakkeja ja metsäkurjenpolvea, jolla on ruotsalainen nimi midsommarblomster. Tunnen varmaan muitakin ja muistan joistakin latinalaisen nimen. Kissankäpälää on mielestäni myös.
Ollessani kauimpana kotoa, n.10 km:n päässä, kuuluu tuhahdus. Kumi paukahti puhki. Kulunutta kumia ei näe jos ei kallista pyörää. Viime kesänäkin kului ainakin neljä takamkumia. Etukumi kestää, kun siinä on vähemmän painoa. Jouduin kipeine jalkoineni taluttamaan pyörää kotiin, aurinko on oikeastaan armoton ja polttaa. Oma vika kun en tarkistanut. Olisin varmasti nukahtanut, mutta join vahvaa pulveri-cappuchinoa, joka on hyvää. Teen siitä vahvaa. Se on sokeroimatonta, sokeria voi lisätä.
Matkalla keksin taas uuden idean Oppitorin artikkeliksi ja kirjoitan sen ylös. Oikeastaan pitäisi jo laata sen kirjoittamisesta, ja aion lopultakin vähentää ehkä kerran viikkoon, kunhan valmiit artikkelit loppuvat.
Olen laihtunutkin muutaman sentin ja päätän lopettaa kaupassa käymisen. Se on ainoa keino. Syömistä ei voi tietenkään lopettaa, mutta vähentää voi. En ole käynyt kaupassa matkan jälkeen. Jos tulee marjoja, aion poimia pakastimen täyteen. Myös sieniä. Sekin pitää liikkeessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti