Tänään oli vuorossa kaksi yhteiskuntaluokkaa, kaksi museota. Ensin kävimme Amos Andersonin ylhäisökodissa, josta suuntasimme sitten Taalintehtaan työläisten koteihin. 60-luvun työläisten asunto oli tietenkin kuin kotiintulo. Oma kotini tuli mieleen, vaikka siellä ei ollutkaan televisiota ja kodinkoneita, pulsaattoripesukone sentään ja Ula-radio. Tyttären mummola on jäänyt nukkumaan prinsessanunta juuri 60-luvun asuun. Rintamamiestalo, jossa on kellarissa sauna ja liian lämmin kellari. Minäkin siellä kävin paljon 70-luvulla.
Söderlångvikissa oli Amoksen Stockmannilta ostama Suomen kuninkaalle, Väinö I:lle tehty sohvakalusto. Amos hankki ihan tavallisen maatalon ja kunnosti ja lisärakensi sen suurella rahalla herraskartanoksi. Siellä on upeita antiikkikalusteita ja taidetta. Amoshan oli nousukas, mutta hänen vaatimatonta lähtökohtaansa ei paljon ollut näkyvillä. Ehkä vaatimaton urkuharmoni ja keinutuoli lapsuudenkodista.
Taalintehtaan pieni ja sympaattinen museo on myös käymisen arvoinen. Sinne on turistin vähän vaikea löytää, mutta siellä saa 2 €:lla myös sievän opastytön opastuksen. Tyttö sai lehden mukaan kunnan palkinnon teatteriharrastuksestaan ja pääsi varmaan siksi myös opastyöhön. Hän esitti draamansa oikein luontevasti. Työväen asuntojen kalusteet oli koottu lahjoituksista yms, mutta ne näyttivät kuin olisivat aina olleet juuri niissä huoneissa, joissa oikeasti on asunut kahdeksankin henkeä yhdessä pienessä huoneessa. Huoneet olivat teemoiltaan ja kalustuksiltaan eri vuosikymmeniltä, mikä toi museoon dramatiikkaa. Näki miten kalusteet, elintaso yms. muuttuivat.
Muutamassa näyttelytilassa oli myös itse ruukin historiaa alkaen ihan alusta ja päätyen nykyaikaan. Monessa Taalintehtaalla vedetty lanka on tosiaan mukana!
Huomenna saatamme mennä Paimion Parantolan arkkitehtuuria katsomaan. Minä laitoin erinomaista grillikanaani, josta meille kaikille tulee paljon muistoja eletystä elämästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti