Ajoimme ensin minulle tuttuja sivuteitä katsellen näköaloja kunnes tuli aika käydä Paimion Parantolassa opastetulla kiertokäynnillä. Kyllä sillä 1933 valmistuneella rakennuskompleksilla on suuret rakennustaiteelliset mutta myös kulttuurihistorialliset arvonsa. Vasta oppaan opastamanahan yleensä saa kuvaa kohteista. Rakennuksen värit ensinnäkin: Oranssi, Paimion sininen, keltainen ja tietenkin valkoinen antavat valoisuutta. Potilassiipi oli myös tehty valoisaksi muutenkin. Parvekkeet, joilla keuhkotautipotilaita makuutettiin ihan pakkasellakin, oli lasitettu yläkerrosta lukuunottamatta. Olen lukenut kertomuksia keuhkotaudin ajoilta, Thomas Mannin yhden romaanin esimerkiksi ja muistan jotakin siitä kiihkeästä tunnelmasta. Erotiikka kuoleman varjossa hehkui erityisesti.
Ruokasalissa Aallon arkkitehtuuria ja kalusteita oli paljonkin näkösällä. Kuuluisat Paimion Parantolan tuolit oli kuulemma myyty 1 €:n kappalehinnasta mutta joitain oli yhä jäljellä. Ne oli kiinnitetty vaijerilukoilla, sillä niiden hinta nykyään on 10 000 € kappaleelta. Istuin yhdessä natisevassa kappaleessa.
Yksi potilashuone oli säilytetty alkuperäisessä asussa museotilana. Jännittävä tarina oli se, kun lattia nousi ikkunaa kohden. Toimeksiantajat olivat sanoneet potilaiden tarvitsevan yksityisyyttä ja Aalto halusi lattiaan ulottuvat ikkunat. Kummatkin saivat tahtonsa perille.
30-luvulla rakentaminen oli vielä käsityötä. Suuret yksilasiset ikkunat oli tuotettu Saksasta. Myöhemmin ne oli tosin vaihdettu kaksinkertaisiksi. Mahtoi olla kylmä joskus.
Kylmästä puheen ollen, lämpöpatterit olivat alun perin katossa. Hienoja yksityiskohtia oli kosolti, helat, valaisimet.Ajoimme Suomen ensimmäisessä näköalahississä. Laitan myöhemmin ottamiani kuvia mukaan, mutta netissä on Paimion parantolasta paljonkin. Tuberkuloosi on lisääntymässä maailmassa, mutta entisenkaltaista tappajaa siitä ei mahda kehittyä. Nyt on uudet taudit.
Kävimme iltapäivällä ostosparatiisissa, Raision myllykeskuksessa. Olen ostanut joskus 1000 mk:lla jonkun windsiden osakkeen. Katolla pyörivät siivet ovat suurimmat windsiden valmistamat. Nyt niitä osakkeita on splitattu ja minulta tivataan vanhoja takaisin. En edes tiedä missä ne ovat.
Jos suunnittelen saaristoon muuttamista, ostoskeskukset jäävät silloin minun osaltani ja joutavatkin. Ihmettelen aina sitä tavaran paljoutta. Kaikkiin tarpeisiin näyttää olevan vehkeitä. Onkohan tuollainen enää siunauksellista. Ihmisen pitäisi valmistaa itsekin asioita, eikä ostaa kaikkea valmiina. Hänellä pitää myös olla kieltäymyksen kokemuksia. Välitön tarpeiden tyydytys on ehkä enemmän pahaksi kuin hyväksi. Silti mekin jotakin ostimme ja poltimme matkalla pensaa. Periaatteessa on pakko suhtautua kulutukseen kiitollisena, sillä sehän pitää pyörät pyörimässä ja ihminen on tehnyt sen onnettoman liittonsa Pirun kanssa: Kuluta, kuluta ja pilaa elinympäristösi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti