Kiitoksia Rauno R. Linkitit artikkeliin, joka vastaa juuri sitä mitä ajattelen esimerkiksi perustulosta ja prekariaatista. Itsekään et osaa pistää vastaan vaan siteeraat pitkiä kappaleita.
Olen kerran käynyt vapaasanan sivuilla ja ihastunut kuvia kumartamattomaan asenteeseen. Tämä on todella loistavan tuntuista analyysiä. Lukaisin jutun Che Guevarasta, Leninistä ja Siltalan, aiheetta kehua aiheuttaneesta kirjasta Työelämän huonontumisen historia.
Olen omassa päässäni ajatellut, että Ranskan mellakointi on juuri tätä, että ammattiyhdistysliike estää joustavat palkat, nuoret kärsivät kun heitä ei uskalleta ottaa töihin.
Suomessa tuo prekariaattitouhu vaikuttaa olevan juuri sitä, mistä Heli Parkkinen puhuu. Ammattiyhdistysliike (SAK) haluaa pysyttää itsellään määräysvallan. Se ajaa eliittityöläisten etuja. Mielenosoittajien oikea kohde olisi ollut SDP tai SAK. Jos Suomeen haluttaisiin saada järkevä perustulo, SDP:llä olisi avainasema, mutta se ei sitä halua vaan säilyttää valta-asemansa.
Olen useasti kirjoittanut, etten tiedä taloustieteestä juuri mitään. Tämä on vain (valistuneen?) maallikon kanta.
Älä mene JM asioiden edelle.
VastaaPoistaJos en kirjoittanut omaa mielipidettäni, ei se tarkoita, ettei minulla sitä olisi tai en sitä osaisi määritellä.
Päreeni on eräänlainen ongenkoukku, johon ainakin sinä näytät tarttuneen - löysithän siitä samoin ajattelevan.
Parkkisen torpedo ei ole mitään "uutta mallia", mutta se osuu aika pahasti ammattiyhdistyksen ja demareiden "Bismarckiin", joka on miltei yhtä hyvin panssaroitu (lähes uppoamattomaksi rakennettu) kuin natsi-Saksan Bismarck aikoinaan.
*
Parkkinen spekuloi taloustieteellisillä "faktoilla" sekä kaavoilla ja tulee samalla redusoineeksi koko ongelman matematiikan ja monetarismin alueelle - ikäänkuin se ratkeaisi pelkästään numeroilla tai peliteorioilla.
Tämä on hiukan samaa kuin todistaisi loogisen pätevästi, että Jumala ei ole tai on olemassa ja alkaisi sitten odottaa, että ilman muuta kaikki tekevät todistuksen mukaiset johtopäätökset Jumalan olemassaolon suhteen.
Laskutoimitusten takaa - ihmisen itseymmärryksen alueella - nimittäin piilee "toinen todellisuus", jota varsinkaan oikeistolainen taloustieteilijä ei tässä tapauksessa joko ymmärrä tai ei halua ymmärtää.
Jo pelkästään sen vuoksi häneen tulee suhtautua epäillen.
Kyse on muun muassa turvallisuudentunteesta ja luottamuksesta - tai niiden puutteesta.
Turvallisuuden tunne siinä, ettei oikeastaan tarvitse kuolla nälkään, mutta kituuttaa pitkään.
VastaaPoistaLuottamus siihen, ettei huonosti palkattua työtä tekemällä voi kohentaa omaa asemaansa=tuloloukku.
Luottaminen siihen, että yrittäminen on vaikeaa ja oikeastaan kannattamatonta.
Luottamus siihen, että keskiluokkainen ihminen ei voi rikastua työtä tekemällä.
Luottamus siihen, että pätevöitymällä syrjäytyneeksi rahaa tulee, mutta se käy hengen päälle. Alkoholisoituminen, terveyden hoitamattomuus, huumeet vievät hautaan inhimillisesti katsoen liian varhain = vapaaehtoinen eutanasia.
Kommenttisi meni yli meikäläisen ymmärryksen. En löytänyt asiayhteyttä.
VastaaPoista(Voin paljastaa sinulle, että itse kirjoitan "sekavasti" muun muassa sen vuoksi, että siten tavallaan provosoin muut ilmaisemaan asiat järkevämmin.
Valitettavasti sinä(kään) et tällä kertaa klaarannut "testiä"...)