Ajoin satoja kilometrejä Seinäjoelle, tällä kertaa sisämaan reittiä. Tie oli kapea ura metsässä, muutamia taloja siellä täällä. Vai tämä ei ole mitään. Ehkä ei, mistä minä tiedän. On se ainakin eläinten asuinpaikka ja kasvien. Joitakin yhteiskunnalle haitallisia, ihmisen näköisiä olentojakin maalla asunee.
Pysähdyin Limingan lahdella, jossa kävin aiemmin, kun kaikki oli vielä mustaa talven jäljiltä. Nyt pensaat olivat alkaneet kasvaa, pidin näkymästä, linnut olivat vain osa siitä.
Pysähdyin myös Kaustisilla, kun olin ajaa ohi Pauanteen tienhaaran. Sehän on myyttinen paikka, kovin paljon en ole tosin kuullut, mutta oletan sen olevan. Katajamäen yhteisön porukka tuli kuulemma sieltä. Aikanaan ihan läheiset tuttavat ovat siellä tehneet shamaanimatkojaan Ylisiin ja Alisiin.
Paikalla oli turistibussi, jonka lähdettyä pariskunta bulldogin kanssa puhutteli minua tai oikeastaan viinalta lehahtava mies. En ruvennut paljoa juttelemaan. Hän ei tuntunut tietävän paikasta, kun sanoi, että Aulis Junes on sen tehnyt. Tuskin, talorykelmä on joutunut hänelle pakkohuutokaupassa. Tapani Hietalahti on se oikea nimi, jonka luomus Pauanne on. On siinä täytynyt olla mukana monia muitakin, sillä niin massiivinen tuo "unikuva" oli.
Olisi ihan mukavaa lukea jotain Pauanteen historiasta. Se oli vaikuttavan näköinen arkkitehtuuriltaan, jonkinlainen myyttisyyttä ja alkuperäisyyttä tavoitteleva, hobbiittitalo, kieltämättä vetosi ulkonäöllään ja ympäristöllään. Toista sellaista tuskin Suomesta löytyy. Muistan lukeneeni jostakin, että vaikka paikka on kirvesmiehentaidon taidonnäyte, rakentamisessa on tehty pahoja virheitä juuri kirvesmiehen työssä. Etsin tähän muutamia linkkejä Pauanteesta: Kuvia Pauanteesta. Tekstiä ja kuvia. Voiman artikkeli.
Pysähdyin myös Evijärvellä, jossa olen v. 1981 ollut kantamassa sisartani hautaan. Kirkon viereisellä hautausmaalla oli vain antiikkisia ristejä, jossakin täytyi olla uusi hautausmaa. Ulkona ei näkynyt liikettä. Soitin kahdelle isolle siskolle, jotka eivät kummatkaan muistaneet uutta hautausmaata. Lähdin ajamaan Pappilankujaa ja pysähdyin vastaan tulevan pariskunnan kohdalla ja kysyin. Toki on olemassa uusi hautausmaa, juuri edessä päin. Nainen sanoi tunteneensa sekä sisareni että lankoni, jotka molemmat ovat kuolleet. He makasivat vierekkäin naisen neuvomassa paikassa. Uusi rouva pitää taloa, jota en sitäkään muistanut, enkä tietysti olisi lähtenyt hakemaankaan.
Pieni, notkea, siro sisareni, joka joutui paljon kärsimään perinnöllisestä sairaudestaan, joka vei myös toisen siskon hautaan. Periytyy vain naispuolisiin. Jos elettäisiin tätä päivää, maksansiirto ehkä auttaisi, silloin sitä ei vielä tunnettu.
En muistanut, että hautausmaalle piti mennä autoilla, matkaa oli ainakin kilometri, ehkä joitain hämäriä muistikuvia oli mielessä. Muistin silti asioita sisarestani. Hän lähti kotoa jo kuusitoistavuotisena, mutta tapasimme toki jälkeenpäin. Hänestä tuli uskovainen varmaankin kärsimyksensäkin johdosta. Elämä ei ole oikeudenmukaista. Hän oli hyvä ihminen, joka ei varmasti tehnyt kenellekään mitään pahaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti