Hajamerkintöjä

Jo pari päivää sitten ennen sadetta näin leikkuupuimurin pellolla. Pyöräilin sateessa sadetakissa. Huomaan, että on oltava erityisen tarkkaavainen, kun silmälasit täyttyvät vedellä. Se vaikuttaa tasapainoon. Tie on kapea ja sillä kulkee painavia autoja. Kuolema on joskus puolen metrin päässä.

Minuun ei kastuminen vaikuta. Monet, ihan tavalliset rasvanahat ovat alttiita vilustumiselle, kuin ansarikukkia. Yksikin kertoi erehdyksessä jättäneensä kesällä pitkät alushousut pois ja heti vilustuneensa. Ihmiset ovat kuin ansarikukkia. Siinä on selitys sillekin, että järven rannat ovat kesälläkin tyhjät. Vesi oli jo huomattavasti kylmennyt. En minäkään loputtoman pitkälle jatka uimakautta, mutta en soisi sen vielä olevan lopussa.

Sade toivottavasti herättelee kantarellit. Viikonloppuna aion lähteä niitä katsomaan, vaikka en aiokaan samanlaista rallia kuin viime vuonna, silloin niitä oli tosiaan paljon. Puolukoita näkee teiden varsilla. Niitä varmaan löytyy enemmänkin, ne jo punertavat. Yhtään hirvikärpästä en ole vielä tavannut.

Vasta tänä iltana on ulkosalla se teatteriesitys, johon menin jo kuukausi sitten erehdyksessä. Nyt on vain luvattu sadetta, ikävä kyllä.

Näin Veteraaniurheilija- Christerin televisiossa. Hän oli selväsanainen, hyvän näköinen. Toivon kovasti, että nyt on tullut hänen aikansa, mitä olen povannut jo pitkään. Kovin lyhyt vain oli haastattelu, mutta ehkä se poikii uusia. Kyse oli tietysti rasva-asioista.

Dr Philissä, myönnän kyllä että sen katsominen vetoaa myös sensaationälkään, haastateltiin vanhempia, jotka yrittävät tehdä lapsistaan tähtiä. Nämä kolme esimerkkiä olivat säälittäviä. Lapset saattoivat olla veikeitä, muttei heissä ollut edes tähtiäinesta, mitä äitiparat eivät tajunneet. Oli aivan kammottavaa, että yhdelle pienelle tytölle laitettiin tekohampaat, jotta hänen luonnolliset harvat hampaansa eivät näkyisi. Phil yritti turhaan puhua järkeä. Vaikka olenkin Amerikan ystävä, myönnän, että siellä on paljon sairaita asioita ja pöhköjä ihmisiä, kuten tietysti muuallakin.