Kasvatuksesta

Vanhempi lapsenlapsista uskaltaa mennä juttelemaan ihmisten kanssa, tekemään tikusta asiaa. Hän herättää sillä ihastusta. Hän pärjää hyvin ja saa helposti ystäviä, mikä on nykymaailmassa tärkeää, kun ajattelee kaiken elämisen sosiaalisuutta. Nuorempi on ehkä vähän varautuneempi. Samalla on hyvä, että hän on varovainen eikä ryntää päätä pahkaa vaarallisiin tilanteisiin. Sen huomasi köysiradalla ja myös mopolla ajossa. Mutta hetken kokeiltuaan hänkin halusi huristella päätöntä vauhtia. Nuorempi ei paljon itkeskele, huutaa kyllä raivosta tarvitessa. Hänkin saa kavereita; kuka voisi vastustaa, kun toinen kutsuu: kompis jne...Ei ole mitään pelkoa, että hän joutuisi kiusatuksi, sillä isoveli on hätää kärsimässä, kun kaksi vuotta nuorempi lyö kovaa tarvittaessa. Hän menee valittamaan vanhemmille, että nuorempi lyö. Vanhempi on hennnompi, nuoremmalla on amerikkalaisen showpainijan ruumiinrakennekin.

Samalla hän on kuitenkin avoin ja herkkä. On liikuttavaa kuulla kuinka hän sanoo vanhemmilleen: Jag älskar dig. Minäkin sain kuulla saman ja kyllä se mukavalta tuntui. Molemmat tulivat kiehnäämään vuoteeseeni parvekkeelle.

Olisi tosi raskasta jos jälkikasvu olisi epäsosiaalista: olla riidanhaastaja tai kiusattu, vaikeaa valita kumpi olisi ikävämpää. Onneksi kumpikaan ei tunnu olevan ajankohtaista meillä. Myöskin oma tytär pärjäsi sosiaalisesti hyvin, niin tein itsekin. Tyttären parhaan ystävän lapset riitelevät porukassa esimerkiksi. Myöskään liika kiltteys ei ole hyväksi. Ihmisellä pitää olla oma tahto ja joskus hänen pitää saada tahtonsa läpi ja joskus myös osata tehdä kompromisseja. Monet lapset oppivat joustamattomiksi. Ruoka on yksi taistelukenttiä. Onneksi nämä lapset eivät ole siinäkään pahinta lajia vaikka ennakkoluuloja onkin. He menevät nukkumaan mukisematta. Onneksi he eivät ole lapsityranneja eikä Jo Frostia tarvitse tilata avuksi.