Oli outoa tulla tyhjään ja hiljaiseen asuntoon. Pihan leikkikaverit jäivät myös kaipaamaan samoin kuin pojat heitä. Muistelin lapsenlapsiani hymyssä suin: Du är Pettson, farfar, jag är Findus, visst?
Tuo on tyypillinen nuoremman kysymyslauseen rakenne, tuo visst lopussa. Sen nouseva rytmi on ainutlaatuinen ja persoonallinen. Pihan samanikäinen vuorostaan aloittaa kaikki ilmauksensa: Vet du vad...
He lähtivät vasta, kun olin mennyt töihin. Viimeiset pyöräilyt pihalla. En tiedä kävivätkö he isänsä kanssa vielä myös mopoajelulla. Menin pyörällä, jotta heillä olisi ollut siihen mahdollisuus. Pihan mummotkin, jotka mielellään katselevat lasten touhuja taisivat tykästyä poikiin. Hehän ovat maailmanmiehiä ja osaavat keskustella heidän kanssaan.
Minä silitin suuremman osan päivästä kankaasta revittyjä serviettejä, joissa on leimakin, Lotta Svärdin ja itse sotaan lähtevän Svärdin kuva. Lauantaina on Suomen Sodan muistojuhla, jossa näistä liinoista tarjotaan kai jotain ajalle tyypillistä sotilasmuonaa Westankärrin kahakan muistojuhlissa. Sitten tuli kaksi opastusta peräkanaa. En ehkä ollut parhaimmillani, kun piti käyttää myös ulkomaankieltä ja toinen ryhmä oli iso. Otin liikaa asiaa mukaan. Ehkä asiakkaat silti tykkäsivät, ainakin he hymyilivät ja kiittivät.
Impulsiivinen maalainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti