En ehtinyt menemään mopolla. Toisaalta sinne ei varmaan kukaan tullutkaan sellaisella ajopelillä vaan kaikilla oli auto. Nils Oskar Janssonin kotitalo oli metsän keskellä, varakkaalta vaikuttava ja täynnä perinteitä. Netistä katsoin, että isäntä työskentelee myös Vieskan Metallin vientipäällikkönä ja emäntä on psykologi. He ovat kunnan luottamushenkilöitä ja isäntä taitaa olla sivistyslautakunnankin puheenjohtaja. Hyvä ulosanti ja kaikin puolin miellyttävä tilaisuus, jossa tuli tietoa tilan historiasta ja elämästä ennen. Nils Oskar oli isännän isoisän setä. Hän on seudun suurmiehiä Amos Andersonin ohella, josta Nils Oskar ei odottanut tulevan mitään erikoista, ja siksi kohteli häntä ynseästi.Kävelimme kierroksen ympäristössä. Paikat olivat täynnä muistoja. Jonkin verran niitä on kadonnut, koska viljelijöille olisi ollut liian kallista pitää yllä kaikkia taloja. Yksi rakennus, joka on jäljellä on paja ja toinen oli Nils Oskarin vanhempien talo, joka ilmeisesti oli ns. undantagsstuga eli syytinkiläisasunto. Siellä oli asunut paljon erikoista väkeä sen jälkeen, mm. sodan aikana sotavankeja. Yhdessä ikkunassa oli kuulemma kalterit. Isäntä aikoo vielä kunnostaa talon ja hakea siihen avustusta.
Hän olisi hyvin mennyt talonpoikaispäälliköstä, bondehövding, ihan topeliaaniseen henkeen, sillä kaikesta näkyi tietenkin kiintymys kotiseutuun ja sosiaalisuus.
Hyvin monet osanottajista olivat ulkonäöltä ja museolta tuttuja. Pari muutakin kyläkävelyä on tiedossa. Toivottavasti ne tulevat ennen kuin muutan maata. Itse minun on ollut pakko muuttaa paljon, mutta toisissa oloissa olisin voinut olla ihan yhtä hyvin paikallispatriootti.
Yhdestä kävelyn kohdasta näkyi laaksoon, jossa on aikaisemmin ollut järvi vielä isännän lapsuuden aikana. Nyt se oli peltomaata, jota tällä hetkellä vaivaa kuivuus. Se on ilmeisestikin sama järvi, jonka rannalla tapahtui 1700-luvun alussa tuo kuuluisaksi tullut intohimodraaman yksi rikos, jossa seudun vouti murhattiin ja murhaan yllyttäjäksi osoittautui pidetty kirkkoherra, joka oli niin rakastunut voudin vaimoon, nuoruuden ihastukseensa, että vei mukanaan neljä muuta teilattavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti