Sahasin eilen pihalla makaavia koivuja. Tänään aion pieniä pölkkyjä, minkä ehdin. Puista näkee, että paras lämpöarvo on mennyttä, kun ne ovat olleet kuoren sisällä jo useita vuosia, mutta lahonneita ne eivät vielä ole. En tiedä saanko niitä halki edes. Fyysisestä työstä ehkä johtuen sydän äityi epätahtiin.
Pienempi poika varsinkin hyppyytti minua enkä voinut kieltäytyä, vaikka sydämessä tuntuikin. Olin muutaman tunnin lapsenvahtina; pojat eivät menneet päiväkotiin. Hän oli kuitenkin niin kovin mukava, aina täysillä. Hän ajaa isonveljen tapaan tuhatta ja sataa polkupyörällään, aina pitää jarruttaa niin, että sora lentää. Jarruttaminen ja sivuliuku kuuluvat asiaan. Pitäisi vaihtaa renkaiden paikkaa, jotta toinenkin saisi kulua.
Minä muistan oppineeni pyöräilemään vasta isolla pyörällä; pieniä ei ollut yleisesti. Siinä vaiheessa sliiraaminen ei ollut enää niin tärkeää ja renkaita piti säästää, koska ne tuntuivat maksavan omaisuuden. Opin myös ajamaan tangon välistä. Muistan vielä kuinka putosin polkimilta ja löin arkoja paikkoja.
Vasta illalla myöhään otin tabletin puolikkaan, jonka vaikutus tuntuu yhä aamulla. Minulle tarjotiin neljää opetustuntia, mutta en tiedä voinko niitä ottaa, jos lähden syksyllä Eures- työnhakuun tänne, enkä tiedä voiko sitä tehdä osapäiväisenä työttömänä. Saanko sen, selviää vasta sitten syksyllä, joten koulullekin se on riskaabelia, jos heidän täytyy odottaa.
Tänään iltapäivällä lähden kotiin päin ja menen huomen aamulla suoraan töihin. Lainasin autoa, mutta sen peruuttaminen oli vaikeaa, koska kytkin takertui kumimattoon, ajoin kukkapenkkiin, vävy sai tulla peruuttamaan.
Nämä ovat mukavia lapsenlapsia. Kilttejä he ovat, mutta tappelu kuuluu asiaan kuten koiranpentujenkin kesken. Mukava seurata luonteidenkin eroja ja omituisuuksia. Lapset puhuvat mäkiautosta. Osaisin ehkä tehdä perinteisen, mutta he odottavat jotain luksusta.
Olen lukenut pari hyvää kirjaa. Ne on kirjoittanut ensi teoksinaan yli yhdeksänkymppinen Harry Bernstein. Ne kertovat juutalaisen maahanmuuttajaperheen tarinan. Muistutti periaatteessa Seitsemännen Portaan Enkeliä, vaikka köyhyys ei ollut yhtä silmiinpistävää kuin McCourtin kirjoissa. Isä joi ja äiti piti joukkoa koossa. Bernstein on toiminut ammattikirjoittajana, minkä tietysti huomaa. McCourt oli äidinkielen opettaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti