Kävin seuraamassa Suomen Sotaa koskevan näyttelyn avajaisia Villa Landessa. Siellä oli puhumassa erinomaisen Skärgårdskriget -kirjan tekijä, joka kertoi mitä tapahtuu saarella, kun Kemiön saaren taistelujen kaksisataavuotis -juhlaa vietetään elokuun alussa. Toivottavasti työvuorot sopivat, sillä haluaisin mennä kuuntelemaan oppineita esitelmiä. Useita professoreja on luennoimassa, ja sen pohjalta tehdään myöhemmin kirjakin.
Itse Vestankärrin -taistelun tapahtumapaikalla on sotimisnäytös, jonka pitää Oravaisten sellaiseen erikoistunut yhdistys ja tarjolla on tuolle ajalle tyypillistä ruokaa.
Tuo lyhyt taistelu on osittain unohtunut, koska esim. kemiönsaarelaisia ei ollut mukana sotimassa ketään. Taistelulle asetettiin kuitenkin suuria odotuksia, koska Ruotsin kuninkaalla oli kaikkien kiireittensä keskellä aikaa olla puolitoista viikkoa näillä vesillä ja itse koko Venäjän sotaretken johtaja, Buxhoevden esikuntineen oli Vestankärrin kartanossa.
Suomen Sodasta on netissä paljon materiaalia. Valtioneuvoston julkaisema sivusto ei ole vielä ainakaan tullut hakutulosten kärkipäähän, siksi sen osoite kannattaa julkaista.
Ruotsissa Suomen menettäminen oli varmaankin suuri tappio, vaikka me suomalaiset näin jälkeenpäin pidämme sitä onnenpotkuna. Virallinen ruotsalainen sotatapahtumien julkaisu tehtiin kuulemma vasta sata vuotta myöhemmin, mikä kertoo traumasta.
Ruotsi vaati saada Norjan korvaukseksi Suomen menettämisestä, eikä sekään ollut heikommalle maalle onnellista, vaan kun unioni lopulta lakkautettiin norjalaiset juhlivat sitä aivan huumaantuneina. Norjalaiset ja ruotsalaiset ovat kuin kissa ja koira, mistä kertovat esim. vitsit. Nyt Norja on sitä paitsi rikastunut öljyn ja maakaasun takia ja Suomikin on pärjännyt aika hyvin.
Suomen aika erikoisasemassa autonomisena Venäjän vallan alaisena sujui suurimman osan ajasta hyvin ja lopulta suomen kielikin pääsi huimaan kehitykseen. Kaikkihan tietenkin tiedämme tuon autonomian ajan lopun. Taas entinen emämaa tunsi katkeruutta joutuessaan luopumaan alusmaasta, mutta Venäjälle tuli niin paljon ajateltavaa, että Suomen itsenäisyys pääsi alkuun. Sitten taas toisen maailmansodan tapahtumat toivat nämä suhteet vereslihalle. Samalla tavalla sitten kommunismin kaaduttua pääsivät Baltian maat venäläisestä syleilystä, kun taas suurvallalla oli muuta ajateltavaa. Niille tuli kultainen tilaisuus, joka ei olisi toistunut, kun muistamme miten kävi Tsetsenialle.
Kyllä meillekin jäi kansansieluun traumat sekä Ruotsia että Venäjää kohtaan. Ruotsalaisten välinpitämättömyys Suomea kohtaan ehkä myös johtuu tuosta hylkäämisreaktiosta, kun emme taistelleet viimeiseen veripisaraan saadaksemme pysyä Ruotsin alaisina vaan melkein lennossa hyväksyimme uudet isännät. Ehkä ruotsalaisten kovapintaisuus kohdella maahan muuttanutta suomalaisvähemmistöä samoin kuin muita siirtolaisryhmiä saattoi osaltaan johtua tuosta historiasta. Ruotsi on ollut valmis jopa vaihtamaan väestöään monikulttuurisuuden nimissä, muttei myönnytyksiin suomalaisten erityisasemaan nähden, ennen kuin oli liian myöhäistä.
Me, samoin kuin norjalaiset tunnemme tiettyä pikkuvelikompleksia/viha-rakkaussuhdetta Ruotsia kohtaan. Norjalaiset ovat meille oikeastaan suositumpia kuin ruotsalaiset ja ehkä päin vastoin. Norjalla on esimerkiksi suomenkielinen, virallinen sivusto, mutta sellaista en löydä suomeksi Ruotsista. Tosin meillä on niin paljon muuta virallista ja epävirallista yhteyttä, ettei tiedon puutetta oikeasti tietenkään ole.
Jollakin tasolla valitamme katkennutta yhteyttä, puhumme vaikkapa valittaen Viaporin häpeällisestä menetyksestä ja petturi - Cronstedtista, joka kuitenkin aiheutti sen että sodasta ei tullut uutta Isovihaa. Valitamme epäpätevää Komentajaa ja varovaista Klingsporia, jonka jälkeläinen, saman sukunimen omistava ja nuori linnanherra oli metsäinsinöörikoulussa ex. vaimoni luokkatoveri. Vänrikki Stoolin tarinat on tuota epäonnistuneen sodan pohtimista. Samalla tavalla emme haikaile Venäjän perään, vaikka autonomian aika oli paljon onnellisempaa (suurimman osan) kuin sotaisa Ruotsin aika.
"Silloin saapui Klingspor marski ylpeä kuin kuningas, kaks on leukaa, yksi silmä sydäntä vain puolikas. Silloin saapui Klingspor, otti arvollansa komennon käski, komensi kuin Klercker mutta käski pakohon!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti