
Että sitä on jo ammattikorkeakoulussakin:
Minä en tajua, miten jotkut jaksavat käydä koulua viikosta toiseen kapinahengen ja ilmeisen kyllästymisen tunteen vallassa. Tarkoitan avointa opettajantyön sabotointia pälätyksellä ja penkissä nurinpäin istumisella, ja kikattelulla.Terveydenhoitajaksi opiskeleva kertoo kokemuksistaan opiskelussaan. Tämähän kuulostaa yläasteen touhulta. Tällaisetko sitten hoitavat meitä kaikkein herkimmillä hetkillämme? Itse bloginkirjoittaja on vakavasti opiskeluihinsa suhtautuva, jonka haltuun voisi antautua.
Kun yksi porukasta opettajan vaativien kysymysten edessä myöntää, että on joskus antanut puhelinohjausta potilastilanteessa, niin toiset jo huutelevat, että "hehe joo seksineuvontaa hehe hehe" (hehe joo).
Matkalla maailman ystävällisimmän ja rakastavimman uskonnon pariin.
Tämä nainen on jo sisällä samaisessa.
Kolmas saman rakkauden aatteen edustaja, Risto-Abdullah on netin mukaan ollut sekä kommari että natsi ja lisäksi vielä vapaakirkon saarnaaja ja Siionseurakunnan johtaja ja vielä jopa ollut mormonikirkossa. Todellinen etsijäsielu. Uusi Kuikka-Koponen.
Mettekin puolustaa hijab-huivin käyttöä, mutta ei saa siitä ymmärrystä kommentoijilta, eikä minultakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti