Sotaveteraaneista

Jokisipilän aloittamana on puhuttu suhtautumisesta sotaveteraaneihin. Koska isäni ei ollut taistelujoukoissa, enkä tarkkaan edes tiedä mitä hän teki sodassa, en kasvanut näiden asioiden suoranaisessa vaikutuspiirissa. Isä oli ehkä ainakin hevosmiehenä. Toki yleensä kaikki miehet olivat olleet sodassa, oli jalka- ja käsipuolia, alkoholisoituneita ja sotajuttuja kertovia. Enoja ja setiä oli kaatunut sodassa.

Yksilölliset erot olivat varmaankin suuria. Toiset vaikenivat, toiset puhuivat liiankin kanssa, eivätkä sukulaiset aina jaksaneet ukkojen turinoita kuunnella. Varmaankin yksi ja toinen on saanut kuullakin joltakin uhmakkaalta pojalta sen että, miksi sinne menitte.

Kyllä veteraanit ovat aina saaneet arvostusta ja sitä myös vaatineet. Eivät he ole koskaan olleet mitään paaria-luokkaa kuten esim. Vietnamin sodan veteraanien sanotaan olleen. Nythän heidän vanhetessaan arvostus on kohonnut jo ylimaallisiin mittasuhteisiin. Vallassakin veteraanit olivat yhteiskunnassa, kuten Jokisipilä sanoi. Ehkä oli havaittavissa hieman laskenutta kritiikin kestämistä ja veteraanit tulkitsivat pienenkin sellaisen liian herkkätunteisesti. Varmaankin on keskusteluissa loukattu heidän tunteitaan ja sanottu monen monta kertaa tuo, miksi sitten menitte. Ihan tuulesta temmattu ei väite ole. Kyllä heitä yhteen aikaan pidettiin vähän anakronistisina, omalle ajalleen jymähtäneinä muinaismuistoina, kun herra paratkoon nykyään nuoriso pitää meitä, suurten ikäluokkien vireitä jäseniä samanlaisina kivettyminä. Se on melkein luonnonlaki.

Oli pakko mennä ja ihmeen monet kestivät ja tekivät arvokkaan työn maan itsenäisyyden pelastamisessa henkensä kaupalla, josta heille kaikki kiitos ja kunnia. Myös kotirintama teki osansa ja kärsi. Sotaorvot ja -lesket, varattomat haavoittuneet, muihin maihin evakoidut lapset ja vielä pitkään sodankin jälkeen jälkeläiset, jotka joutuivat kärsimään vanhempiensa sodan takia saamista henkisistä vammoista.

Varmaankin oli vuosikymmeniä, jolloin vammautuneet ja köyhät sotaveteraanit elivät jonkinlaisessa unohduksessa ja suuret määrät syrjäytyi ja kuoli ennenaikaisesti. Koko maa eli toisenlaisessa taloudessa, ei samanlaisessa yltäkylläisyydessä kuin tänään. Mutta niille, jotka kestivät, on ollut tarjolla veljestukea ja kuntoutusta ja arvostustakin.