6.4.08

Murhaajat joukossamme

Onneksi pääsin kävelylle eikä ahistanut ihmeemmin, keksin jopa matkalta pakinan aiheen. Vastaan tuli nimittäin kartanonherra, joka moikkaa reilusti aina kohdatessa. Hän onkin sellainen herra joka on usein traktorin pukilla, mikä nostaa pisteitä tällaisen tavallisen rahvaan edustajan silmissä. Ja niin alhainen, kuten me pruukaamme sanua, siis tuo moikkaaminen esimerkiksi.

Hän hävittää suurimittaisen tilansa ja kunnostustöidensä palavat jätteet polttamalla keskellä peltoa. Sen laillisuudesta en tiedä. Mukana on kuitenkin usein kunnon puuta, joten palaminen on useimmiten kunnollista. Tässä eilen kaupan asunnossa asuva oli saanut samantyyppisen neronleimauksen ja poltti märkiä lehtiä pihallaan. Savu nousi sankkana ja kitkeränä juuri kerrostaloa kohti. Se ainakin oli ympäristörikos.

Tuollaisia lehtienpolttajia Suomi on täynnä. On kuin jokin atavistinen vietti saada polttaa jotakin keväällä, vaikka se olisi vakavaa saastuttamista. Samalla poltetaan aina muutamia taloja ja aiheutetaan aiheettomia hälytyksiä. Minun isäni ei tykännyt lehtien polttamisesta, kun joskus halusin polttaa nuotioita lapsena, mutta ei mitenkään sitä perustellut. Siihen aikaan ei ilmastosta pidetty huolta. Paljon järkevämpää on kompostoida tuollaiset roskat tai viedä ne johonkin kuoppaan metsässä. Kyllä ne sinne maatuvat aikaa myöten. Vaikka se ei nykyään ole luvallista sekään? Mutta jotkut neropatit vievät roskat säkkeineen ja heittävät luontoon. Samoin kuin jotkut koiran kakittajat heittävät pussit sisältöineen tien viereen. Paljon hienompaa olisi antaa koiralaisensa kakkia jossakin diskreetissä paikassa, työntää sirosti sivuun ja jättää siihen. Kaupungin katuympäristössä se ei tietenkään ole sopivaa sekään, mutta maalla ei ole niin väliä, kunhan ei tielle jätä.

Minun ex. appiovanhempani polttivat hellan "pesässä" mitä vain. Poissa silmistä poissa, mielestä. Eivät he tajunneet olevansa rikollisia, vaikkakin pienimittaisia. Kansanradiossa ihan kiva ukkeli kertoi myös polttavansa kaikki lasikuitumuovitkin "kostoksi" ympäristöviranomaisille. Tuollaisia itsepintaisia, mukavia äijiä suomi on tosiaan täynnä, epäilen. Kivoja ukkeja ihan muuten. Polttavat lastulevyt ja vinyylimuovit, tuleehan niistä lämpöä.

Kaatopaikkamaksut ovat kovat. Muistan sen itsekin maanviljelijäajaltani, Kun Keuruulla purimme iäisyysasian, navetan lattiaa, olisi ollut liian kallista ja vaivalloista lähteä kuskaamaan betonilohkareita kaatopaikalle. Ajoin niitä pengerrykseen, johon ne jäivät näkyviin ja näkyvät vielä tänäkin päivänä. Ajattelin, että siihen tulee tavaraa päälle ja siitä tulee hyvää penkkaa vaikka varastoida puita. Samoin väentuvan purkujätteet ajettiin täytteeksi. Laitontahan se oli. Siellä sitä tavaraa oli jo piilossa ennestään laitosajalta vaikka kuinka paljon. Jossakin paikassa tarvitaan penkkoja. Käytimme kaivinkonetta ja teimme ihan mukavia tasanteita, jossa on laskutilaa maataloustyökaluille, puille ja kaikenlaiselle rojulle, jota miehissä keräsimme. Paljon minä ajatin myös ympäristöstä keräämääni metallitavaraa romunkeräykseen - kuorma-autolasteittain. Muutkin ovat sitä tehneet jälkeenkin päin.

Sitten jossakin vaiheessa muuan "henkinen" ekonainen ryhtyi tivaamaan, että ne betonilohkareet yms. on ajettava pois. Olimme tosiaan sumpineet kaupungin kanssa niin, että kun kaupunki oli osallisena Väentupa-projektissa, jotenkin senkin rahoitusosuuden piti täyttyä, mutta se ei millään halunnut käyttää rahaa. Kaupungin putkimies teki putkitöitä esim. Meillä olisi tosiaan ollut oikeus viedä kaatopaikalle suuria määriä jätteitä ilmaiseksi. Olimme olleet Feng shui- kurssilla ja meille oli opetettu, että täyttömaat tuovat huonoa energiaa.

Miten se olisi ollut mahdollista. Olin käsivoimin lastannut niitä lohkareita ja ajanut kauhatraktorilla ja aikaisemmin Väentuvan purkajat myös. Ympäristölle vaarallisista aineista ei ollut kyse. Ne kiikutimme kiltisti kaatopaikalle. Nekö olisi nyt taas käsivoimin lastattava, kun koneita ei ollut, kun selkäni oli muutenkin kipeä ihan tavallisista töistäkin. Samaa vaadittiin isosta kokosta, jonka olin tehnyt liian isoksi, että olisi pitänyt ajaa pois. Asiantuntija oli sanonut, että kokkoa ei pidä polttaa vesistön äärellä, koska se saattaa ravinteita vesistöön. Tottahan se kai onkin, vaikka en ollut pitänyt sitä isona asiana. Poltimme sitten kasan ja kuumaa oli, mutta rantasauna ei palanut.

Yleensäkään ihmisillä ei ole ns. horotinkeinoa (isäni sana). Olisi mahdollista lajitella jätteitä meidänkin talossamme, mutta sitä eivät ihmiset tee. Teiden varsille (ei täällä enempää kuin muuallakaan) jätetään tavaroita jääkaapista alkaen. Jätemaksut pelottavat. En ole koskaan ihannoinut ns. tavallista ihmistä, sillä hän on vastuuton ja tarpeen tullen ei räpäytä silmäänsäkään ympäristöä tuhotessaan.

2 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus! Minä maadutan lehtiä siellä täällä mihin pitää joskus tulla istutusalue. Risut poltan.
    Tunnistin kirjoituksesta hymyillen isäni, joka kuului juuri noihin "itsepintaisiin ja mukaviin" äijiin. Kyllä täällä Villin pihan mäelläkin on poltettu yhtä sun toista, miltä minä vain kilttinä tyttärenä suljin silmäni ja ympäristöomatuntoni myös. Isäni teki siistiä jälkeä ja kaikki paloi, plyyssinojatuolista lähtien.Ehkä vähän kostoksi yhteiskunnalle.

    Äitini on taajamaalueella asuessaan juuri liittynyt jätteenkeruuverkkoon, koska isäni piti periaattenaan olla maksamatta mitään turhia maksuja ? :9

    Aika hellyyttävää, kun kaikki läheisen ihmisen äärimmilleen raivostuttavat piirteet muuttuvat mukaviksi muistoiksi varsin nopasti tämän kuoleman jäleen.

    VastaaPoista
  2. Juuri niin, siinä on pientä kostoakin mukana.Ja tuo kuten sanoi, että aikoinaan äärimmäisen raivostuttavat piirteet muuttuvat hellyttäviksi muistoiksi.

    VastaaPoista