12.4.08

Kätevä editori

Tässä on editori, jolla voi kirjoittaa aivan täsmälleen samoja merkkejä kuin esim. Bloggerin vastaavalla. Sen nimi on Qumana. Se latautui hyvin ja asensi itsensä siten, että se lähettää suoraan Bloggeriin (ja tietysti muihinkin alustoihin). Sillä voi myös kirjoittaa valmista tekstiä, kun kone on off line. Voisi siis kuvitella, että se on kannettavaa käyttävälle erinomainen apu. Voi lähettää sitten, kun on netissä, mutta kirjoittaa postaukset välittömästi. Sillä voi editoida myös aikaisempia tekstejä.

Huom. se lähetti bloggerin Muokkaa tekstejä -osastoon luonnoksen, joka oli ihan oikean näköinen, mutta Qumana jäi jumpsuttamaan päälle. Sen olisi pitänyt ilmoittaa, että valmista on. Se ei julkaise suoraan vaan tekee luonnoksen. Gmail-tilin ei tarvitse olla päällä.

Qumanassa on vielä yksi hieno ominaisuus, droppad, isohko kuvake, jonka voi jättää aina päällimmäiseksi mihin tahansa nettisivuun meneekään. Siihen voi hiirellä raahata ja pudottaa tekstejä ja kuvia. En tiedä, mitä hyötyä siitä on, mutta sillä olisi helppo kerätä aineistoa.

Editoria voi käyttää myös, jos haluaa kirjoittaa muotoiltuja kommentteja, ainakin bloggeriin, mutta varmaankin myös muihin alustoihin. Kaikki eivät muista tai osaa yksinkertaisimpiaakaan html-muotoiluja.

Qumanasta ja muista blogieditoreista on kirjoitettu täällä.

Powered by Qumana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti