30.4.08

Ruotsalaisia aiheita


Eilinen oli varmaankin vuoden tähänastisesti lämpimin päivä. Pesin suurta pyykkiäni ja vaihdoin myös kesärenkaat. Huomasin, että se oli melkein liikaa, sillä niksautin selkäni ja sain sen kipeäksi ja oli vaikea nousta sängystä. Otan kipulääkettä ja katson, mitä tästä seuraa. En voinut olla eilen pyöräilemättä ja kävelemättä, sillä kipu ei tuntunut kovinkaan. Muutaman kuukauden on käsi ollut kipeä, mutta parantunut jo aika paljon. Huomasin, etten olisi voinut ripustaa pyykkiä aiemmin, siinä oli juuri se liike, joka tekee kipeää.

Naapurin mummo, joka täällä asuessani on mennyt pahempaan kuntoon, liikkui välillä rullaattorilla, kävi kysymässä voinko laskea hänen pyöränsä satulaa, sillä hän aikoo kokeilla pyöräilemistä. Pumppasin myös ilmaa. Lämmin sää aiheutti pihaparlamentin kokoontumisen. Itse en ole siinä vielä istuskellut, sillä menen aina lenkeille, mutta pian kai istun muiden vanhusten ja raihnaisten kanssa siinä porisemassa. Kyllä he ovat aivan toisella tapaa sosiaalisia kuin minä.

Katselin illalla taas ohjelmia Ruotsista. Aivan järkyttävää oli nähdä ja kuulla, että poliisi oli saanut tipsin murhaajan entiseltä kaverilta ja laittanut kasaan, jossa se oli seissyt vuoden ja murhaaja ehti tehdä uuden rikoksen, surmata kymmenvuotiaan tytön. Todella ammattitaidotonta touhua poliisilta, kun kuuli koko reportaasin ja näki miten byrokraattisen heikosti oli toimittu.

Yhdessä toisessa jutussa puhuttiin turskan törkeästä teurastuksesta Öresundissa. Kymmenet kalastusveneet kymmenine asiakkaineen tempovat kutevia turskia Tanskan ja Ruotsin välisellä alueella. Sekin oli pöyristyttävää toimintaa, mutta heti reportaasin jälkeen Ruotsin kalastushallitus laittoi kiellon, mutta Tanska ei ole kieltänyt, joten tilanne on epäselvä. Turska on ihan henkihieverissä muutenkin.

Kolmas juttu oli ruotsalaisten rauhanturvaajien aikana Kongossa viisi vuotta sitten tapahtunut skandaali, kun ruotsalaiset olivat joutuneet todistamaan kiinni otetun nuorukaisen kidutusta. Tavalliset sotilaat, jotka olivat kaikki upseereita tuossa eliittijoukossa, olivat reagoineet ja vaatineet komentajaltaan, että tämä mene väliin. Ruotsalaiset olivat ranskalaisten kanssa yhteistoiminnassa ja näille ikäänkuin alistettuina. Ranskalaisten komentaja oli itse osallistunut kidutukseen. Ruotsalaisten komentaja ei ollut reagoinut ja oli salannut tapauksen omissa raporteissaan. Kun asia oli vähitellen tullut Ruotsin armeijan jopa komentajan tietoon, tämäkin oli salaillut. Nyt juttu kehkeytyi auki ja se oli todella ruma ja siitä on poliittisia seurauksiakin, koska Ruotsi on satsannut paljon tähän rauhanturvatoimintaan ja siinä pitäisi olla puhtaat jauhot pussissa. Osa upseereista toimi suoraselkäisesti, osa oli ns. ynkryggar.

Jos ei muuta, niin jo näistä jutuista päätellen Ruotsin media toimii, koska se paljastaa tälläisia skandaaleja ja epäkohtia mm. viranomaisten toiminnassa. Taisin katsoa paljon muutakin, mutta nämä muistan.

Yksi juttu oli ns. Epa-traktoreista, joka on human interest -aineistoa. Sodan jälkeen henkilöautoja muutettiin maataloustarkoituksia varten eräänlaisiksi auto-traktoreiksi, joiden ammatillinen käyttö jäi, mutta niistä tuli suosittuja nuorison kulkuneuvoja, joita on tuunattu joskus aivan luksus-leluiksi. Uusien rekisteröiminen kiellettiin jo 70-luvulla, mutta vanhat ovat saaneet jatkaa. Niitä näki vielä paljonkin, kun siellä asuin. Oli toinenkin tyyppi. Kuorma-autoista tehtiin myös jonkinlaisia traktoreita, A-traktoreita, ja niitäkin näki liikenteessä. Tässä jutussa oli nuori poika ostanut EPA-traktorin ja lentävässä tarkastuksessa poliisi pysäytti ja tutki auton ja huomasi, että akseleiden väli oli liian pitkä. Jutussa mentiin sisälle EPA-traktoreiden maailmaan ja lupaviidakkoon.

Vastasin Digitoday:n kyselyyn Paras blogi ikinä ja päädyin Veteraaniurheilijan blogiin, koska kirjoittaja palaa yhteiskunnallisestikin merkittävälle asialle, on uskomattoman tietorikas ja uskoo valistukseen partiopoikamaisella innolla. Toiseksi laitoin Pekka Nykäsen, koska hän on monipuolisesti sivistynyt ja mm. kiinnostunut netin eri ilmiöistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti