Tämä on vasta alkua

Melkein sattumalta tupsahdin tähän Peak Oil-problematiikkaan. Näin hakulistoja johtavan LATOC- sivuston, luin sitä ja kiinnostuin. Reilun viikon ajan istuin koneen ääressä, en koko aikaa tosin, kääntämässä suomeksi ja sijoitin ne sitten tälle blogisivustolleni. Varsinaisen blogilistan taholta ei tullut juuri mitään näkyvää vastetta, mutta sen sijaan runsaasti kävijöitä keskustelupalstoilta, jossa käännöksiäni on linkitetty ja hieman kommentoitukin. Bloggaajalle on muikeaa kun kävijöitä on käynyt paljon, eilenkin yli 700.

Itselleni netin harrastajana tämä on vasta alkua. Aiheesta löytyy vaikka kuinka paljon kiinnostavia, lähinnä englanninkielisiä sivustoja, joita aion tästedes tutkia. Ihan pinnallisesti näkee, että siellä on vakavasti otettavaa asiaa ja myös vähemmän vakavasti, joka sekin netin luonteen tutkijalle, on kiinnostavaa. Kaikenlaiset salaliittoteoriat kukoistavat puoleen sekä toiseen. Myös Matt Savinarin sivustossa on paljon jäljellä tutkittavaa, kaikki linkit esimerkiksi.

Kiinnostavaa on myös Savinarin johtopäätös, että oikeastaan paljoa ei ole tehtävissä. En usko, että hän tarkoittaa sitä suoraan, vaan että ymmärtäen talouselämän ja ihmisen luonteen, näytämme olevan matkalla kohti seinää. En usko, että hänkään tarkoittaa, että ei kannata satsata vaihtoehtoisiin vaan hän sitä, että kalliin öljyn vallitessa ja kriisien vallitessa, silloin on todella vaikeaa tehdä jotain nopeasti.

Yksilökohtaisesti voi myös varautua. Amerikkainen ratkaisu on varautua perhekohtaisesti. Savinar kaupittelee ohjekirjoja, monenlaisia laitteita ja mm. kuivattuja elintarvikkeita, jotka varmasti kaikki ovat tärkeitä ja olisivat Suomessakin. Tuskin on ekologista tilata kuivattuja elintarvikkeita Amerikasta, vaikka en minä tiedä, ehkä on. Ehkä niitä saa Suomestakin vastaavia ja voi tehdä itsekin. Itsellänikin on elintarvikekuivuri, jota tosin en ole ehtinyt käyttää kertaakaan. Enkä tiedä kuinka hdelmällistä on sähkön käyttö kuivaamiseen.

Varmasti se jolla on omakotitalo, kesämökki, siirtolapuutarhapalsta tai vastaava on jotenkin varautunut. Puutarhaviljelijä tekee usein työnsä käsivoimin, hänellä on sitäpaitsi antoisa harrastus, josta tulee tuoreita kasviksia, liikuntaa ja monia henkisiä arvoja. Myös eläimiä voisi pitää yksityinenkin, mutta se on jo paljon vaativampaa. Pienessä mitassa ihminen ja yksityinen perhe jaksaa. Kasvitarhan pitäminen on myös varustautumista kriisin varalle. Sota-aikanahan tämä asia kukoisti, mutta sodan jälkeen ikävä aika haluttiin unohtaa ja kun teollinen tuotanto, joka perustui koneorjille ja halvalle polttoaineelle toi halvat elintarvikkeet, keittiöpuutarhat haluttiin unohtaa, kasvattaa korkeintaan kukkia. Osa ihmisistä on pitänyt liekkiä yllä kaikki nämä vuodet. Mieleen nousee nimiä kuten: Martat, Hyötykasviyhdistys, Maatiainen . Myös oikeita maakellareita voisi tehdä lisää ja niiden rakentamiseksi voisi olla jopa yhteiskunnan antamia virikkeitä.

Tässä kylässä, Suomen yhdessä vanhimmista ruukkiyhteisössä, lukkotehdas on kuulemma Suomen vanhin, samalla paikalla jatkuvasti toimiva teollisuuslaitos, on säilynyt muutamassa paikassa jännittäviä kopperoita, joita tänne muutettuani ihmettelin. Ne ovat kuulemma vanhoja maakellareita. En ole kurkistanut yhdenkään sisälle, mutta kuljen joka päivä ohi mäen jossa näitä kellareita on kymmeniä, keskellä valtavia kuusia. Siellä on myös fasaanitarha ja pari kaniinia, jotka siellä touhusivat vielä viime kesänä.

Asuessani 8 vuotta Keuruun ekokylässä minua harmitti iso maakellari. Sitä oli käytetty laitosaikana, mutta se ei enää ole tarpeeksi hyvä. Vaikka yhteisön alkaessa kellarin kattoa laitettiin ja eristeitä lisättiin, ei siitä tullut hyvä. Hiiret pääsevät sisälle ja kellaria täytyy lämmittää sähkölämmittäjillä talvisaikaan. Välillä se on liian kostea ja kasvikset säilyvät huonohkosti. Käydessämme tutustumassa Väinölän yhteisöön, teosofisten tai oik. kristosofien yhteisöön Vilppulassa, ihailin heidän rakentamaansa maakellaria. Keuruulla tuntui vähän hullulta, että kasvatettiin sinänsä hienoja kasviksia, mutta suuri osa niistä pääsi pilaantumaan ja oli sitä paitsi kaukana, hankalan matkan päässä. Puhuin kyllä, että pitäisi ryhtyä voimankoetukseen, uuden kellarin rakentamiseen. Sitä paitsi niistä ei osattu valmistaa kunnollisia ja maukkaita ruokia kuin aika harvoin.

Kasvimaakin oli ainakin minun aikanani lähinnä vain yhden asukkaan intohimon ja voimankoetuksen tulosta, eläkkeellä olevan Tuulikki-opettajan. Onhan hänelle tullut muitakin auttajia ja itsekin olin sitä muutaman vuoden, mutta tämä oli se yleiskuva jonka sain.

Yhteisöllisyys on teoriassa, mutta ei välttämättä käytännössä ihan hyväkin keino heikkojen yhdistää voimansa, mutta ainakin Keuruun tapauksessa ongelmia oli ja on. Paikka on kovasti fyysistä ja henkistä energiaa kuluttava. On paljon lämmitettäviä tiloja ja sähköä käyttäviä laitteita, vaikka toki omavaraisuuttakin on jonkin verran, mikä taaskin on lähinnä yhden entusiastin ansiota, vanhan ja yhä innostuneen Olavin. On aurinkopaneeleita, tyylihyrrä, aurinkokeräin, korjattu hakelämmitys, pellettipoltin ja ehkä muutakin. On remontoitu ekologisesti yksi talo hienoon kuntoon, siinä olin itsekin mukana. Toista taloa ollaan korjaamassa ja siitäkin tulee hieno aikaa myöten.

Elinkeinorakenne ei mielestäni ole hyvä. Osallistuminen töihin oli ainakin minun aikanani huonoa. On ollut paljon nuoria ja vanhempiakin, joiden toimeentulo tuli yhteiskunnan pussista. Heidän intressinsä oli lähinnä löytää ja parantaa itsensä. Tietenkin pohdimme paljon ja yrityksiäkin on tehty toimeentulon hankkimiseksi, mutta aika heikkoa se edelleen käsittääkseni on. Ihmisiä on virrannut sadoittain paikan läpi. Monet olivat henkisesti rikki, oli paljon masentuneisuutta ja muita mielenterveysongelmia. Varmaankin samanlaisia ongelmia oli Marketta Hornin perustamassa Ähtärin paikassa, josta itse perustaja joutui syrjään ja järkyttyi kovasti. Hän on silti yhä henkeen ja vereen ekokyläihmisiä ja yhä iskussa.

Muitakin yhteisöjä on pitkin Suomenniemeä. Kovinkaan monessa en ehtinyt käymään. Niistä on netissäkin olemassa tietoa.

Jollakin tavalla luulisi, että myös valtiovalta voisi jotenkin edistää ja innostaa vaikkapa kasvimaa-asiaa, jos syntyisi keskustelua öljykriisin vaarasta, ja jos se todettaisiin uhaksi. On olemassa paljon alan järjestöjä, jotka voisivat neuvoa vielä enemmän, tehdä myös koetoimintaa. Jopa yhteisöjen mahdollisuutta voisi kokeilla organisoidummin. Mikseivät maallemuuttajat voisi olla jotenkin vähän paremmin organisoituja vaikkapa vanhusten auttajina, mökkitalkkareina, työvoimana maatiloilla jne. Sitä paitsi monet haluavat jäädä kaupunkeihin.

Tätä ei tietysti valtiovalta halua edistää, sillä katsotaan että jokainen käsipari tarvittaisiin tulevaisuudessa tekemään palkkatöitä tehtaissa ja huoltolaitoksissa. Mutta kaikki eivät ole valmiita laitosapulaisiksi vaan he haluavat yhdistää villin ja vapaan elämäntavan toimeentuloon. Öljykriisin ja Peak Oilin valossa minusta tuntuu, että perustulo tai kansalaispalkka voivat olla mahdollisia vain jos nykyinen markkinatalous ja globalisaatio jatkuu ja jatkuu eikä energiapulaa tule. Mutta jos kriisejä tulee, jokaisen jotenkin kykenevän käsiparin pitäisi ehkä pystyä myös rankojen tekoon ja viljelemään kasvimaita ihan niin kuin Linkola ja Sarmela ja muut ovat ennustaneet. Minun käsitykseni mukaan Linkola ei ole tajunnut tätä energia-aspektia. Hän on ollut enemmänkin huolissaan lajien monimuotoisuuden säilyttämisestä. Sarmelan kirjoituksissa on tuo energiapulan mahdollisuus tiedostettu.

Jännä tappaus: Leikin bloggerin Seuraava blogi nappulalla ja sieltä tuli tämä LATOC-ispiroitunut blogi: YOU AND YOUR OIL THING , jota pitää Peak Oil mum.