Ne ovat tulleet

Joutsenet. Niitä oli eilen jo yhdeksän ja tänään oli lisää. Lintuja kerääntyy tälle Kemiön saaren suurimmalle peltoaukeamalle tuhansittain ja niitä seuraamaan lintuharrastajia. Linnut jonottavat pääsyä pohjoisemmaksi.

Joutsenet ovat monille symbolilintuja. Muistan kuinka vanha harmaapäärouva-ystäväni niitä seurasi Keuuruun Kivijärvellä, jossa ne olivat kuin tarjottimella näkyvissä. Entinen yhteisön asukki muisti blogissaan myös joutsenia. Niitä lensi joskus sähkölankoihinkin ja pimensi hetkeksi koko sähköverkoston. Kuului kova pamaus. Olen Ruotsissa nähnyt vielä enemmän joutsenia kerralla, jopa satoja.

Nyt kun on aikaa olen lueskellut aikoinani alennusmyynnistä ostamiani luontokirjoja, Luonto-opas ja Kotimaan luonto. Vaikka minun ikäpolveni koulussa kiroten ja fuskaten keräsikin kasveja ja opetteli niitten nimiä, niin että monet latinalaiset nimet yhä istuvat mielessä, paljon on kuitenkin kasveja, joita ei tunne ja joita on vuosien mittaan katsellut ja ihmetellyt: tuokin tuossa, mikä se mahtaa olla heiniään.

Olen muutenkin nimifriikki. Minusta on mukava katsella karttoja ja seurata tienviittoja auton ikkunasta ja kuvitella mitä kätkeytyy mystisten, hauskojen nimien taakse, jos lähtisi katsomaan mitä tien päässä on. Joskus haluttaa mennä kyltin viereen kuvauttamaan itsensä sen kanssa. Samoin topografikarttojen nimet ovat kiehtovia, muistan ihmetelleeni jo koulupoikana sodankyläläisiä kartan nimiä: Joosepin kiimamaat jne...

Kasvien nimet ovat yhtä kiehtovia: Kotkansiipi, järvisätkin, peltohatikka, isomaltsa, kevätkynsimö, ojakellukka, tähkä-ärviä, savijäkkärä, säderusokki, pukinparta, uistinvita, röyhyvihvilä, kevätpiippo, hapsiluikka, isosorsimo, hietakastikka...

Jotkut kyllä selittävät, että viehtymys nimiin voi olla merkkinä mielisairaudesta, mutta sitä minä en usko. Minulle ne ovat vain hauskoja, eivät merkkinä jostakin mystisestä yhteydestä. Myös ihmisten nimet ovat kivoja.

Tuo mystisyyden seuraaminen on kylläkin harrastus ja ihmetyksen aihe minulle. Olen linkittänyt paljon ja niihin saa tutustua uudelleen ja palauttaa mieleen asiayhteyden. Yksi esimerkiksi usein haettu on valoravinto, joka on ollut joskus myös veteraaniurheilijan ilon (ja surun) aiheita. Kerran oli televisiossa pari henkeä kertomassa valoravinnolla elämisestään. Aika pian sen jälkeen toinen, muistaakseni Minä olen -lehden päätoimittaja, kuoli, mistä tuntemani Heikki (jolla on nimi kuin ratsastajalla, jonka jäljissä ei ruoho kasva) varoitti, kun toinen tuntemani kaveri oli pitänyt valoravintoa varsin mahdollisena vaihtoehtona: valo kuten ruokakin on kuulemma energiaa, niin miksi ei. Sitaatti: " Lämmin muisto Matille, ystävälleni, joka toi valonsyönnin Sveitsistä Suomeen. Hän oli jo kolmas tähän tautiin kuollut. Ensin syödään läskit, sitten lihaksisto ja lopuksi aivokudokset pettävät. Loppu on nopea ja kivuton. Varoitus aivoverisuonen pettämisestä tuli minulle kaksi päivää ennen kuolemaansa, mutta se oli liian myöhään.... jokainen valitsee polkunsa."

Mistäkö tunnistin tuttavan: Hänen aloitusrepliikistään: Kiitos että olet! (ja tietysti sisällöstä)