Blogin viisivuotispäivä tuli ja meni

Blogin viisivuotispäivä meni huomaamatta ohitseni n. viikko sitten. Jonakin päivänä ehkä luenkin niitä postauksia, kun etäisyyttä on tullut. Silloin en osannut laittaa edes otsikkoja ja kuvan lisääminen bloggerin silloisella suorituskyvyllä ja omallani oli vielä vuosien päässä. Vähitellen opin laittamaan ylimääräisiä rivivälejä, jotta tekstiä olisi helpompi hahmottaa. Asiat taisivat tulla ja tulevat yhä edelleen sekamelskassa. Ehkä vähän olen oppinut teemoittamaan, mutta jätin käyttämättä uuden Bloggerin mahdollisuuden laittaa tageja. Vähän harmittaa, mutta ajattelin jo silloin, että on liian myöhäistä. Kovin paljon en ole suunnitellut ja hionut - ja se ehkä näkyy. Tuotan tekstiä alitajuntaan nojautuen. Alkuvuosina olin huonon puhelinlinjan varassa, puhelinlasku nousi 50 €:oon kuukaudessa ja nytkin laajakaista maksaa saman. Jokin piuha oli linjassa pudonnut ja kun lopulta sain asentajat paikalle, edessä olikin muutto pois Keuruulta. Kaupungissa pääsisi halvemmalla laajakaistalla.

Olen kirjoittanut osallistuvaa havainnointia muutamasta paikasta ja saanut siitä takkiini, mutta jo alkuun olin tekevinäni kansalaisjournalismia, vaikka termistä en ollutkaan kuullut.

Blogipohjia on ollut useita, monta vuotta se oli vanhaa paperia muistuttava. Lukijoita on tullut ja mennyt. Aika moni on kokeillut ja kyllästynyt ja pitänyt jorinana, mitä tämä tietysti on. Ihmettelen vakituisten lukijoiden arvostelukyvyttömyyttä. Monia olisi ihan kiva tavata kasvoista kasvoihinkin, mutta Suomi on laaja ja kaikki olemme kiireisiä.

Kävijöitä on ollut paljon satoja tuhansia, en tarkkaan tiedä koska mittareita olen laittanut uusia ja välillä ei ole ollut yhtäkään. Määrät karttuvat nykyään n. 500:n päivävauhtia. Toki ne eivät ole uusia kävijöitä. Muistan kuinka alussa oli ihmeellistä, kun 30 ihmistä kävi. Nyt ei viisisataa hetkauta yhtään, koska tiedän, etten minäkään hetkauta kävijöitä. Ennätys oli 915 muutaman päivän takaa. Keskustelua on ollut aika vähän, joka varmaan osittain johtuu siitä, että haluan itse valita, mistä kirjoitan.

Tänä aikana bloggaaminen on räjähtänyt kansan tietoisuuteen, aivan kuin ennustin ja toivoin. Yhä ns. vakiintunut media pullikoi vastaan, mutta sen on pakko mukautua, kun yhä suurempi osa mediasta ja palveluista siirtyy verkkoon ja paperimedian ansaintalogiikka kapenee väistämättä. Ja suurin muutos on vielä edessä. Bloggaaminen on demokraattista.

Eniten ehkä tänä aikana olen arvostanut niitten lukemattomien merkintöjen seuraamista, jotka aivan ainutlaatuisella ja liikuttavalla tavalla tuovat ihmisten ajatuksia ja arkipäivää toisten ihmisten tietoisuuteen.

Jos arvostusta on tullut, se tuntui hyvältä ja muistan ne vuosien takaakin. Alkuvuosina kuvasin paljon yhteisöelämää, mihin vieläkin tunnen palaavani - olivathan ne merkittäviä vuosia minulle.

Postauksia on hurjan paljon, yli 2500. Onko siinä sitten enemmän määrää kuin laatua, riippuu katsojasta. Itselleni tämä on hyvä harrastus. Samaan aikaan olen yrittänyt tutustua nettiin yleisemminkin. Muistan vielä tunteen, kun sain ensimmäisen nettiyhteyden, enkä tuntunut osaavan tehdä sillä mitään.

Nyt yritän tehdä nettiharrastuksellani vähän rahaakin. Olen keksinyt mielessäni TUOTTEEN, jota menen kokeilemaan TE-keskuksen sparraajaa vastaan huhtikuun alussa. Nauraako hän minut ulos, jää nähtäväksi.

Kuvan resupekat ovat viisi ja kolme, saman ikäisiä kuin lapsenlapseni.