
Ruotsin tv:n "Areena" on nyt vuorossa. Löysin sieltä hienon kulttuuriohjelman nimeltä Babel. Vaikuttaa myös siltä, että lahden ali tulevat ohjelmat ovat teknisesti parempilaatuisia kuin Suomen tv:n. En ole huomannut, että niitä pystyisi säätämään vaikka sen tyyppistä siellä jotakin onkin.
Ohjelman vetäjänä on nuoren näköinen mies, mutta ennakkoluulot osoittautuivat turhiksi, sillä kaveri oli empaattinen, aiheeseensa perehtynyt ja sillä tavalla hauskan sosiaalinen kuin vain ruotsalaiset parhaimmillaan osaavat. Eikä se pelkästään ollut sokeria vaikka kipeitäkin asioita käsiteltiin.
Viehättävä ja rehellinen Åsa Linderborg oli yksi, jonka omaelämänkerrallisen kirjan hänen lapsuudestaan ja ennen kaikkea isästään, luin jouluna. Torgny Lindgren on kirjailija, jonka yhtään teosta en ole lukenut, mutta aion korjata asian ensi tilassa, niin sympaattinen hän oli ohjelmassa. Pessimisti, joka halusi antaa pessimismille iloiset kasvot. Haastateltiin myös Maja Lundgrenia, joka viime syksynä herätti kohua kulttuurimaailmassa vendettamaisella kirjallaan, jossa nimettiin sikamaisesti käyttäytyneitä kulttuurihenkilöitä. En oikein osaa sanoa, mitä mieltä olin kirjailijasta kirjaa lukematta.
On aivan toista katsoa suoria videoita USA:n vaaleista ABC:llä ja muita juttuja kuin saada niitä suodatettuna Suomen tv:n kautta. Joka paikkaan pukkaavat mainokset tosin hieman häiritsevät. Minusta oli mielenkiintoista nähdä, miltä Caroline Kennedy näyttää keski-ikäisenä ja mitä mieltä Edvard Kennedy on ehdokkaista.
Yksi lukija ihmetteli totisuuttani, mikä on aivan totta. En kirjoita tätä palstaani siksi, että minulla olisi jotain sanottavaa vaan se on eräänlainen koe siitä, että saako jotain päivittäin puristetuksi totaalisesti kuivasta henkilöstä lähes tapahtumattomasta elämästä. Joku viisas sanoi, ettei ole aikaa kirjoittaa lyhyesti, sellaista en ymmärrä. Jos kaikkea punnitsisi kultavaa´alla parempi olisi olla kokonaan vaiti. Minä kirjoitan joka päivä, eikä sitä ole pakko lukea. Se on vähän kuin laulaisi Mäntyharjun pojat lähti reissulle -iskelmäkilpailuissa.
Kemiössä alkaa viikonlopun pieni elokuvafestivaali tänä iltana. Kymmenellä eurolla voi katsoa kaikki kuvat ja koska aioin katsoa vain kaksi, päätinkin mennä kaikkiin samalla hinnalla. Teatteri on uudehkossa maaseutukeskuksessa Villa Landessa, jossa äänentoisto on huippuluokkaa ja kovalla, kun siellä kerran kävin. Vaikka kuuloni on hieman heikentynyt, korviini koski. Aion käydä kellarissa katsomassa löytyisikö kuulosuojaimia. Ensimmäinen filmi on Beowulf, jonka epäilen olevan kovaääninen ja raju, ei yhtään makuuni. Siellä on yksi ensi-iltakin. Näytetään myös mm. Colorado Avenue ja Gränsen. Ohjaaja Claes Ohlsson on kertomassa CA:sta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti