Sain loppuun Lars Sundin Lanthandlerskans son. Siinä oli paljon materiaalia, josta pari viikkoa sitten näkemäni Colorado Avenue oli saanut rakennusaineita. Pidin filmistä ja pidin kovasti myös kirjasta ja kiiruhdan huomenna lainaamaan edellisen osan, joka on nimeltään juuri Colorado Avenue.
Kirjassa oli varmaankin kirjoittamishetkellä suosittu kertojatapa ja fantasia, joka käsittääkseni tulee Sadan vuoden yksinäisyys -romaanista. Samaa metodia käytti myös Jorma Ojaharju Vaasa-sarjassaan. Mutta sopi hyvin sekoittaa fantasiaa ajallisesti ja paikallisesti. Kirjan vahvuus oli historiallisessa kuvauksessa, kiinnostavissa ja vahvoissa henkilöhahmoissa, joita kuvattiin mielestäni ihan sisälle nahkoihin menemällä. Siinä oli perinteisen kansankuvauksen piirteitä ja modernia tekniikkaa hienosti sekoitettuna.
Nautin kovasti myös kielestä. Murretta oli kirjoitettuna helppo ymmärtää. Siinä oli lukemattomia oudolla tavalla tuttuja sanoja, joita ei ruotsinruotsissa tapaa. Se oli perisuomalainen kirja: kaksi kieltä, yksi kansa.
Haen mitä netissä kirjasta on sanottu, kehut eivät ole turhia:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti