Linkkilistat

Muistatko vielä, kun ensi kertaa menit internettiin? Itse muistan kuinka ajattelin: Mitä nyt, enhän minä täältä osaa mitään hakea, enkä tosiaan osannut. Vähitellen ryhdyin tutkimaan tuota Pandoran lipasta ja se on jotenkin avautunut. Isolle sisarelleni ei vielä, mutta hänelle ei ole toisaalta haluakaan, vaan hän pärjää kirjoillaan ja lehdillään ja piintyneillä rutiineillaan.

Alussa auttoivat hakukoneet, googlea ei vielä ollut ja linkkilistat. Itse asiassa olen sitä mieltä, että omalta kannalta maailman järjestäminen on aika oleellista, vasta sitten voi jotain hahmottaa ja luoda jotain uutta. Vaikka oma näkökulma olisi kuinka rajallinen, oma linkkilista on aluksi hyvä. Sitten siitä voi jo luopua. Jos osaa kysyä, pärjää pelkällä googlellakin.

Taitavasti tehdyt linkkilistat saavat häpeämään omaa vajavaisuuttaan. Jos vaikka katsoo Hakukoneet- sivua, siellä on periaatteessa kaikki ja sieltä voi ohjautua kaikkeen muuhun ja muihin yhtä häikäiseviin listoihin. Mutta siitä huolimatta tarjonnan runsaudessa silti yksittäiset linkit ja listat saattavat edelleen aktualisoida asioita, itsellä ja onnella myös jollakin toisella. Mutta itseä vartenhan sitä kirjailijakin kirjoittaa.

Silti olen hieman ylpeä omasta linkkilistastani, varsinkin nettikirjojen osuudesta ja muitakin makupaloja on. Median osuus on vähän niin ja näin. Joitakin on muistiksi itselleni ylhäällä vaikka ne eivät ole sen kummempia kuin muutkaan. Nettikirjallisuutta tuskin suomenkielellä on listattu noin paljon muualla.

Netin on kyllä oltavakin ns. tuottava, sillä tekstissä jota parhaillaan käännän väitetään, että netti tietokoneineen vie 10% kaikesta USA:ssa tuotettavasta virrasta, puhumattakaan siitä mitä tämä kaikkien aikojen suurimman infrastruktuuriprojektin rakentaminen on tullut maksamaan ja mitä ylläpito vie.

Ruotsin tv:n ohjelmassa oli kiintoisa esimerkki siitä, että tietokoneet eivät ole vielä kunnolla tulleet kouluihin itse opetuksen avuksi. Eräs puheopettaja näytti kuinka dyslektinen oppilas voisi pysyä mukana opetuksessa, jos hänellä olisi käytettävissä uusimmat ohjelmat, esimerkiksi text-to-speech. Monet normaalilahjaiset eivät pysty omaksumaan lukemaansa mutta kuulemalla kyllä. Kohta kannettavat laitteet ovat niin halpoja, että jokaiselle oppijalle voidaan vaivatta sellainen hankkia, miksei vaikka subventoituna tai lahjana. Oppikirjojen kustannuksissa voitaisiin säästää. Vaikka ne olisivat kuinka monivärisiä, hyvin kirjoitettuja, ne ovat staattisia, menneen maailman kamoja. Opettajien asenteet, perinteet ja koulutus on ehkä suurimpana esteenä.